Uusi yritys

Olen lopettanut ja taas vähitellen aloittanut viimeisen 10 vuoden aikana useita kertoja. Kerran olin yli vuoden juomatta ja sen jälkeen erehdyin luulemaan, että ongelma on hallinnassa ja pystyn kohtuukäyttöön. Olen käyttänyt erilaisia kontrollimenetelmiä, esim. ettei työpäivää edeltävänä päivänä ei saa juoda. Ja olen ostanut vain yhden viinipullon kerrallaan kotiin.

Nyt korona-aikana olen ollut etätöissä koko ajan ja asuinmaassani on lisäksi maskipakko, ja maskihan kätevästi vähän peittää vanhan viinan hajua. Eli juominen luisuu koko ajan pahempaan suuntaan. Olen jo harkinnut pullojen piilottamista ettei mies „huomaa“ paljonko oikeasti juon. Perhe oli pari päivää reissussa, olin yksin kotona ja sain juoda rauhassa ja joinkin. Mies ja teini-ikäiset lapset nimittäin ovat alkaneet huomautella juomisestani, mikä on minusta ollut tietysti sangen ikävää käytöstä heiltä :open_mouth: Määrät on vielä suht „pieniä“, korkeintaan se pullo viiniä illassa. Mutta kulutus on nousemaan päin, ajattelen juomista jo päiväsaikaan ja juon, vaikka tuntuu etten haluaisi. Mielessä on käväissyt jopa se, että voisin osittain siirtyä teräviin - ajatus, jota minulla ei ole koskaan ennen ollut.

Olen argumentoinut miehelleni, että herään aamuisin aina ajoissa (itse asiassa aina ensimmäisenä), urheilen, hoidan hommani, olen (toistaiseksi) terve. Eli saan juoda, ei syytä huoleen. Itse olen kumminkin todella huolestunut juomisestani.

Tuntuu lannistavalta, etten vuosien takaisesta terapiasta, ryhmistä, monista yrityksistä huolimatta ole onnistunut lopettamaan pysyvästi. Juomatta-laskuri on mennyt takaisin nollaan lukemattomia kertoja. Mutta ei auta muu kuin taas yrittää, koska suuntia on valittavana kaksi: joko lopetan tai juominen pahenee. Kohtuukäyttöä en osaa eikä se pakonomaisuuus kohtuukäytön yrittämisellä minnekään häviä, päin vastoin pahenee vaan, kun pitää suunnitella ja miettiä juomisia.

Yritän siis taas enkä tänään osta sitä viinipulloa kaupasta mukaan.

Luen juuri Juhani Seppäsen kirjaa „Selvästi juovuksissa“. Seppänen on itse alkoholistina sitä mieltä, ettei alkoholismi ole sairaus. Esim: „Alkoholismissa on lisäksi yksi vakava puute, jos sen kaikesta edellä sanotusta huolimatta yhä haluaa nähdä sairautena. Siitä voi parantua tai päästä eroon, kun potilas itse niin päättää. Tämä on edelleenkin ainoa tehokkaaksi todettu hoitokeino siihen. Sanat ‘potilas’ ja ‘hoito’ saavat tässä, lausetta myöhässä, ansaitsemansa lainausmerkit. Tämä on kiusallista, koska se korostaa yksilön omaa itsemääräämisoikeutta ja vähättelee muiden vaikutusvaltaa.“

Tottahan se on, että alkoholin juomisen voi lopettaa ainoastaan yhdellä tavalla, eli päättämällä lopettaa sen ja pitämällä tämän päätöksen. Onko joku muu lukenut kirjaa, millaisia ajatuksia se n herättänyt?

Tulin tuolta vähentäjistä lukemaan tälle puolelle juttuja ja hyvin samantapaiselta kuulostaa. Minä olen ensimmäistä kertaa hakemassa tähän apua jopa ehkä itsetarkkailun lisäksi jostain ulkopuolelta, joten asia on hyvinkin tapetilla. Kovasti voimia uuteen yritykseen. Tavallaan mielestäni totta tuo Seppäsen ajatus. Voihan ihmisillä olla taipumuksia ja suvussa alttiutta alkoholismille ja tällä tavalla herkemmin jää riippuvaiseksi ym. Toisaalta olisi liiankin helppoa ajatella tätä sairautena. Mielestäni tämä vähättelee myös yksilön vastuuta omasta elämästään, koska valinta on tosiaan vain henkilön oma ja ainoa keino päästä tästä ”sairaudesta” eroon on tehdä päätös ja pysyä siinä. Toki tukitoimet auttavat.

Hei Omama,

Minäkin olen vuosia, vuosia yrittänyt lopettaa. Vannonut ja vannonut raitista loppuelämää. Mutta jotenkin vaan saan perusteltua itselleni aina, että ei ”muutama” lasillinen viiniä haittaa.

Tuokin on tuttua, että juon, vaikka en itseasiassa haluaisi.

Minä aloitan tänään - huokaus. Tiedän, että ensimmäiset kaksi viikkoa ovat vaikeimmat. Kun aivot huutavat endorfiiniaan. Mutta sinnitellään, sinnitellään. Sitten se helpottaa.

Tsemppiä!

Täällä on tekstiä on kuin omasta elämästäni.

Itsekään en näe alkoholismia tai alkoholin liiallista kulutusta sairautena vaan jonkinlaisena päätöksenä käyttäytyä tietyllä tavalla, luovuttaa siis vastuu jotenkin itsensä uloittumattomiin. Jossain vaiheessa se muodostuu riippuvuudeksi, mutta en näe riippuvuutta sairautena, vaan elämänhallinnan ongelmana. Alkoholin juominen on kivaa. Mutta sitten on liikaa niitä hetkiä kun se ei ole kivaa. Nyt takana minulla 5 päivän juominen. Siihen asti meni taas liian hyvin, että olin unohtanut, että edes kykenen tirpomaan kaksin käsin päivätolkulla eli 2 päivää noista sellaista oikein aktiivista ja selvästi humalahakuista juomista. Olen huomannut myös sen, että jos ottaa pari, siitä jää aivoihin jälki ja herkemmin tekee mieli jatkaa toisenakin päivänä, että sikäli allekirjoitan sen, että kohtuus voi olla hyvin kirjavaa, mitä se kohtuus on kenellekin.

Minulla myös yli vuosi raittiutta takana eli sellainenkin on saavutettu ja lukemattomia ja taas lukemattomia useiden kuukausien tipattomia.

Tsemppiä meille.

Oletpa oikein tekosyiden ja selittämisien mestari. Tyypillinen alkoholisti. Piilottelet pulloja perheeltä, salailet juomistasi. Pidät pullollista viiniä “melko pienenä” määränä, joten harkitset siihen teräviä lisäksi. Tai vaihdat teräviin, joten määrä on pienempi mutta nousee nopeammin päähän koska on vahvempaa. Et oikeasti haluaisi mutta… Mutta mitä? Et tule toimeen enää sillä miedommalla, elimistösi vaatii vahvempaa.

Perheesi ja lapset huomauttelevat.
Tuohon olisi hyvä tarttua. Lopeta puolustautuminen. Tunnusta ongelma ensin itsellesi, sitten perheellesi. Pyydä perheeltäsi apua; ottamaan pullo /lasi pois kädestäsi. Viemään sinua pois alkoholin luota, muihin harrastuksiin. Kontrolloimaan ostoksiasi. Tukemaan raittiuttasi. Älä vähennä, et pysty siihen. LOPETA. Siinä menee joksikin aikaa itsemääräämiskyky, mutta sehän onkin mennyt jo nyt. Viinahan sinua nytkin vie, et enää ole oman itsesi herra (tai rouva).

Kiitos teille vastauksista ja kommenteista. Ja Juulialle tiukasta otteesta, sitä tarvitsen vertaistuen ohella :wink:

Olen viime aikoina etsinyt uusia kirjoja raitistumiseen liittyen. Jokaisen kohdalla katson sisällysluetteloa ja ajattelen, että tiedän kyllä jo ihan varmasti kaikki mahdolliset faktat riippuvuuden syntymisestä, terveyshaitoista, etanolin vaikutuksesta kehoon, mieleen ja ihmissuhteisiin, jne jne… Tuntuu että olen nyt kymmenen vuoden hakemisen jälkeen tullut sellaiseen tilanteeseen, ettei ole olemassa mitään uutta tietoa eikä mitään muuta apua kuin se, että lopetan juomisen ja pysyn siinä päätöksessä.

Onnistuin lopettamaan tupakoinnin jo lähes 20 vuotta sitten samalla menetelmällä: lopetin, enkä enää sen jälkeen ole tupakkaa suuhuni pistänyt vaikka alkuaikoina tuntuikin välillä todella vaikealta ja varsinkin tunsin „menettäneeni“ jotain. Nyt ajatus siitä, että olisin tupakoinnin lopettaessani menettänyt jotain, tuntuu aiva absurdilta. En todellakaan keksi mitään syytä miksi edes harkitsisin tupakoinnin uudelleen aloittamista tai edes yksiä henkosia. Jospa alkoholin kanssa jossain vaiheessa kävisi samalla tavalla, kun raittiutta on tarpeeksi takana?

Sitähän sitä toivoo. Itse en ole ollut tupakkaan koskaan riippuvainen. Edelleenkin saatan 1-3 krt vuodessa polttaa yhden tupakan, mutta toisaalta voisin olla polttamattakin. Lähinnä juhlissa tms. Alkoholi on vain tuonut jotain jota tarvitsen. Hetkellisesti. Ehkä tauko tuo uskoa omiin kykyihin ja ihan luomuna olemiseen. Löytäisi ”munaa” ja rentoutumista ja jaksamista oikealla tavalla.

Tänään tuntuu helpolta olla juomatta. Kumpihan on helpompaa/ vaikeampaa: päättää päivittäin se perinteinen „tänään en juo“ eli mennä päivä kerrallaan, vai päättää kerralla että nyt olen juomatta niin pitään kuin pystan, parhaassa tapauksessa lopullisesti? Vai onko ihan sama kummin asian päättää, kun kumminkin aika lailla jatkuvasti saa olla tarkkana ettei ala taas juomaan?

Hei Omama!
Minua auttoi raittiuden alkuun lause jonka täältä luin että minun ei tarvitse enää juoda.

Minun ei tarvitse enää juoda.

Kun olet menossa ostamaan viinipulloa niin hoe tuota lausetta. Voisiko auttaa. Sillä lopulta juomisesta tulee pakko. On pakko saada alkoholia elimistöön ja kaikki on vain selittelyä miksi sitä on saatava.
Minäkin palasin alkuruutuun ja mietin tuota lausetta nyt paljon. Se jotenkin auttaa ainakin minua.

Hei Omama

Minä menen paniikkiin, jos alan ajatella pitkällä tähtäimellä. Tai saan valtavan stressin aikaiseksi. Mietin kaikki mahdolliset tilanteet etukäteen, joissa voi olla hankalaa olla juomatta.
Huvittavinta on, että kertaakaan en ole itseasiassa sortunut juhlissa yms. (Silloin kun olen aiemmin yrittänyt olla juomatta) , vaan ihan kotona ja usein vieläpä yksin?

Eli se, mistä stressaa, in itseasiassa ihan turhaa. Nyt yritän elää hetkessä. Nauttia jokaisesta päivästä parhaani mukaan.

Hei Omama

Löysin vanhan ketjusi varmaankin 10 vuoden takaa.
Ihanan tomerasti silloin tartuit toimeen ja etsit apua.
Jos asuinmaassasi on noin mahtavat (ilmaiset?) palvelut, niin käytä niitä ihmeessä hyväksisi. Itsekin olen ulkosuomalainen ja vasta selvittelen, miten kunnallinen apu täällä toimisi.

Kai tämä on loppuelämän työ, johon pitää suhtautua kuin krooniseen sairauten: jos en hoida itseäni hyvin, niin aina silloin tällöin sairaus muistuttaa itsestään. Vertaus sen vuoksi, että minulla on sosiaalisten tilanteiden kammo. Normaalisti se ei vaivaa, mutta jos elämään tulee vaikkapa liikaa strssiä, niin se nostaa aina päätään. Lukuisista terapioista huolimatta. Suhtaudun siihen niin, että se on hyvä muistutus itselleni rauhoittumiseen ja itsestäni huolta pitämiseen.

Kaikkea hyvää ja paljon voimia je elämäniloa tähän päivään​:sunny::heart:

Moi hymykuoppa,

Otan tuon mantran käyttöön: minun ei tarvitse enää juoda. Kokeilinkin sitä eilen kun kävin kaupassa. Täällä on ruokakaupassa viinit ja väkevät, joka kerta saa olla tarkkanakauppareissulla että muistan, etten saa ostaa viiniä. Eilen sanoin itselleni: miksi ostaisin, eihän mun tarvotse enää juoda! Ja jotenkin mua auttaa se lukemani kirjan ajatus, että alkoholismi ei ole sairaus, vaan käyttäytymismalli, jonka aina uudestaan valitsee. Koska valintahan se loppujen lopuksi on. Kukaan ei pakota juomaan, ei ainakaan minua kun yleensä yksin olen juonut ja mieskään ei juo kuin ihan satunnaisesti.

Hei Johanna, joo, apua olen hakenut jo montakin kertaa. Mutta sen avun saatuani olen sitten taas jossain vaiheessa alkanut juomaan. Siitä syystä onkin nyt syntynyt se ajatus, ettei ole muuta apua minulle olemassa kuin oma päätökseni ja siinä pysyminen.

Terapiassa olen kyllä käynyt tuotakin läpi, että stressaavissa ja ikävissä tilanteissa sitä helposti palaa vanhoihin käyttäytymismalleihin. Alkoholin himoon auttanee tuo sama ajatus, että se himo muistuttaa siitä, että on syytä rauhoittua, rentoutua, pitää huolta itsestä.

Toivottavasti sinäkin löydät sieltä asuinmaastasi apua, ja onneksi on tämä plinkki :slight_smile:

Tein perjantaipäivän ison kauppareissun, ostin viikonlopun ruuat enkä yhtäkään alkoholijuomaa! :smiley: En todellakaan muista, milloin olen viimeksi perjantaina jättänyt viinit ja siiderit ostamatta. Eikä tehnyt edes erityisen tiukkaa. Vähän varmuuden vuoksi kyllä psykkasin itseäni kauppaan ajellessa palauttamalla aktiivisesti mieleen krapula-aamut ja -päivät.

Onnittelen itseäni siitä, että olen viettänyt kokonaisen viikonlopun ilman alkoholia. Tästäon hyvä jatkaa.

Onnea! :slight_smile:

Vähän ihmettelen, kun on jo toinen viikonloppu selvin päin alkamassa eikä ole kertaakaan koko tämän reilun kahden viikon aikana ollut ollenkaan vaikeaa olla juomatta ja ostamatta viiniä. Aikaisemmilla kerroilla oli nimittäin juuri aluksi aivan todella vaikeaa. On ollut koko ajan ihan hyvä olo. Aikaisemmin oli niin, että vaikka olisin ottanut enemmänkin, niin viimeistään kahden-kolmen päivän päästä otin taas. Epäuskoinen olo :open_mouth: Kyllä niitä vaikeita hetkiä ihan varmasti vielä tulee, mutta miten ihmeessä nämä ns. kriittiset 2 viikkoa ovat sujuneet näin hyvin? Olen tässä joogaan lähdössä, hyvä alku viikonlopulle.

Hei,

Ihan mahtavaa kuulla että sinulla on mennyt noin hyvin.
Minä sorruin jo kerran, mutta nyt taas porskutetaan eteenpäin.

Tsemppiä meille molemmille?