uusi yritykseni

ensimmäinen oma ketjuni kun aavistan, että nyt tulee asiaa ja en kehtaa enää jatkuvasti täyttää muiden ketjuja.
Ensin hyvät uutiset: eksäni, josta täällä olen pari vuotta ja ylikin, vuodatellut, on VIHDOIN ja siis vasta nyt ajatuksissani taaempana kuin muut asiat.
Nyt puhaltaa sitte uudet tuulet erityyppisen mutta samaongelmaisen kaverin kanssa. Yritän olla pohtimatta ollenkaan sitä, mitä hän tekee tai mitä kaikkea hän minulle aiheuttaa, ja keskittyä siihen, mitä minä olen oppinut. Jos haluaa vuorisorataa, saa vuoristorataa (kun kolmeen vuoteen ei ole tapahtunut yhtään mitään, vuoristorata on maailman hauskin ajatus) mutta selviänköhän minä tällä kokemuksella niin, että se tuntuisi hyvältä ja että sen jälkeen olisi hyvä olla eikä oksettaisi- Koska tällä kertaa tunnen laitteen johon hyppäsin, siis tän kuvion. Kukaan ei lyö minua enää päihdeongelmalla ja tiedän, että juomisen lopettamisesta huutamisessa menee elämä aivan täysin hukkaan.
Katsellaan…
viime yönä Uuteni sanoi, että mitäs jos rakastan häntä niin paljon, että hän laittaisi korkin kiinni. Sanoin, ei tarvitse. Sen kun juo. Ainakaan ei ole alla mitään selvempää tai työkykyisempää ihmistä johon häntä vertaisin. Koska en ole tuntenut häntä päihteettömänä-
Katsellaan…
Tällä hetkellä ihan hirmu ikävä sitä viimeöistä halia!!!
Kiitän Jumalaa ja kaikkia mahdollisia korkeampia voimia siitä, mitä tässä viime aikoina on tapahtunut. Näen itseni niin kauniina nyt peilissä, olen ihan sairaan upea :slight_smile:
Vaikka tää kestäis vain viikon, olen kiitollinen. Kerkesin itkeä niin paljon. Kyllä minua on meidän nämä uudet keskustelutkin itkettäneet… mä tiesin, että en voi kohdata toista ihoa ilman että se ikävä Eksää tulee pintaan. Sitä ei voinut kuivaharjoitella. Kun sitten sivelin Uuden tatuointeja ja arpia ja kysyin mistä ne tulivat, minä itkin ja itkin.
Olen tällä hetkellä ihan ylikierroksilla - en tietenkään muuttunut yhtäkkiä jaksavaksi ja onnelliseksi. Mutta jospa tämä tilanne saisi askeleen pikkaisen keveämmäksi.
Uuteni sanoi, että hän ei ehkä pääse alemmas kuin missä on jo käynyt. En tiedä hänestä, mutta kyllä surun kanssa voi todella pohjalla käydä myös.
Elämä on hyvin, hyvin monimutkaista! Onnellista viikonloppua kaikille!

Onnea uuteen onneen:) En sun tarinaasi tunne kovin hyvin, mutta voisin jotain kommentoida kun olen juttutuulella.
Ensinnäkin, mikään ei estä seurustelemasta juopon kanssa jos jaksaa. Siellä saattaa olla hyvä mies viinan alla piilossa (mikäli mainitsemasi ongelma on siis päihdeongelma tai viina).
Seurustelun alussahan sitä on ihana ihastua ja näkee sen ihmisen kehen tutustuu.
Vasta sitten myöhemmin voi alkaa ottamaan päähän hänen ongelmansa, kun se ilmenee koko laajuudessaan ja alkaa tuntea hänen normaaliolemuksen vs. alkoholipersoonan. mutta mikäpä olisi parempi opetus kuin se, mitä sanotaan, että Elä tätä päivää- äläkä huomista. Ihanaa, jos mies sanoo sulle noin nätisti, että voisi laittaa jopa korkin kiinni. sano että sehän olisi vain plussaa.
Ehkä hän näkee sinussa mahdollisuuden itselleenkin, motivaation muuttaa elämäänsä. Joskus rankasti juova ihan oikeasti tietää käyttävänsä liikaa, ja se mitä näkyy hetken tuttavuudessa voi olla vasta jäävuoren huippu siitä, mitä hän on elämässään kokenut.
Anna hänen käyttää se motivaatio hyödyksi mikäli hän haluaa, ja kannusta häntä mutta hyvä että et lähde siihen lankaan, että toinen lopettaa juomisen siksi että sinä olet niin hyvä.
Se on huonoin mahdollinen pohja tehdä mitään, vaan ihmisen pitää tehdä päätökset itsensä takia. Muutenhan se päätös pitää sitten pyörtää jos toinen ei osoittaudukkaan niin virheettömäksi kuin luultiin, ihmisille tulee aina eri vaiheita.

Ainahan ihmisillä on eri kriteerit sille, mikä on ongelma. Tunnen miehiä, jotka tekevät työnsä ja juovat vapaa ajan. Silti he kokevat olevansa ongelmakäyttäjiä, tai pikemminkin heidän läheisensä. Toiset juovat aamusta iltaan eivätkä tee mitään muuta, eivätkä silti näe mitään ongelmaa omassa touhussaan.
Kannattaa lukea alkoholismista paljon infoa, nämä on melkoisia kliseitä jotkut perustelut miksi joku EI ole päihdeongelmainen, kerran pystyy olemaan muutakin: ja alkoholismihan on etenevä sairaus, ei kukaan synny puliukkona.

Hei. Kiitos paljon ajatuksistasi.
Minä yritin raitistaa Eksää, sitä kuningastani, monta vuotta. Yritin olla niin hyvä. Hänen ei olisi tarvinnut tehdä mitään muuta kuin olla juomatta, mä olisin tehnyt kainen muun.
En voisi luvata sellaista enää kenellekään, vastapuolihan voi aina sanoa, että et rakasta tarpeeksi, joten juon.
Mutta olet oikeassa, ihmiselle pitäisi antaa mahdollisuus. Voihan tämä Uusi olla paljon tyytyväisempi rakkauteen. Tämä ei ole ollut suhteessa vuosiin, kun taas eksäni oli silloinkin parissa muussa suhteessa kun oli mun kanssani.
On liikuttavaa tunnistaa ihmisessä rakkaudenkaipuu. Minäkin kaipaan äärettömästi rakkautta, monen vuoden edestä. Nyt olen vielä ollut kovis, olen niin haavoilla edellisestä että en yksinkertaisesti ole vielä uskaltanut tunnustaa suurta kaipuutani.
Elämä on ihan ihmeellistä! On niin hienoa kehitellä suhdetta kahden kokeneen ja kolhitun välille. On ensimmäistä kertaa niin romanttista, että sydänveret meinaa pysähtyä. Kun nyt oikeasti se rakkaus tulee tarpeeseen.

Ei millään pahalla, parveke, mutta mahtaisiko sinusta tuntua parin vuoden päästä, että olet hakannut päätäsi samaan seinään mutta vain hieman eri kohtaan???

Elät selkeästi romanssia ja eläydyt tunteisiin. Se on hyvä, kyynisyyshän kaiken monesti pilaa vaikka asiat voisivat mennä hyvinkin. Kyynisyys on suojamuuri, ja pelkoa.
Sinä et tunne pelkoa huomisesta nyt.
Tämä oli mielenkiintoinen että raitistaa toisen, olemalla niin hyvä…
mä olen miettinyt että onkohan läheisellä ja alkoholistilla molemmilla useinkin eräänlainen jumalakompleksi.
Toinen antaa, raitistaa, hoivaa jne ja on se parantaja, toinen leikkii jumalaa “kyllä pärjään sekä viinalle että hoitelen parisuhteet ja muut samalla”…alkaa ajojahti jossa se parantaja juoksee potilaansa perässä kun potilas ei halua parantua…Ja siinä ajojahdissa molempien huonot puolet korostuvat, sekä vointi huononee.
Arvostusta ja rakkautta eivoi odottaa eikä olettaa.
Monesti lukee juttua että se läheinen odottaa myös anteeksipyyntöä ja hyvitystä vaivoistaan, kun on pyytämättä palvellut toista. Pitäisi antaa vain se mitä on itsellä varaa menettää, koska toisen puolesta ei voi tietää miten paljon hän tulee kiittämään ja arvostamaan jälkeenpäin.
Jos annan synttärilahjankin, niin en voi antaa sitä siksi että saisin itse omana syntymäpäivänä kans lahjan.Vaan se mikä on annettu se on annettu, eikä voi määrätä pitääkö toinen lahjastaan ja antaako takaisin vastaavan lahjan vai unohtaako minut kokonaan.
Rakkaudesta voi nauttia, ja VAIKKA jos toinen tekeekin seuraavassa kuussa tai seuraavana vuonna jotain poikittain (rikkoo lupauksen, muuttuu itsekkääksi tms) niin ei ole pakko vanhan kiitollisuudenvelan antaa häiritä, vaan potkaista reilusti persuuksille samalla sekunnilla että tokenee, ei ole pakko sietää mitään ja pitää yksin liekkiä yllä. Kun elää nykyhetkeä, eikä tulevaisuutta, niin se tarkoittaa myös ettei jää menneeseen muhimaan.
Mulla on ollut iso työ hyväksyä, että kaiken senjälkeen kuinka suurta oli rakkaus, niin mies valitsikin viinan.Sitä voi verrata että olen pynttäytynyt parhaisiini, odotan kavaljeeria juhliin, mutta hän jättääkin minut yksin seisomaan hajuvesineni ja korkkareineni. Mikäs enempää pelkän egon päälle voisikaan ottaa, mutta myös surua se tuottaa. Mutta…jos näin käy, niin minulla on oltava sitten koti minne mennä, riisua ne korkkarit, ja sanoa miehelle että et tullut joten ilmeisesti parisuhteemme ei ole sitä mitä sovimme…
Hän voi sitten reagoida jos haluaa jatkaa.

Kyllä. En ole niin tyhmä, etten tajuaisi missä olen menossa. MUTTA jos on ollut hengittämättä kaksi vuotta, elämättä, niin silloin ilmeisesti jotenkin vaistomaisesti tarttuu siihen, siihen mahdollisuuteen vetää henkeä - eikä kuole ennen kuin kahden vuoden tai puolen vuoden päästä.
Ehkä se on jotain solubiologiaa, minä en tätä suunnitellut!

^lisäys edelliseen: mä en jättänyt Eksääni alkoholin takia, en ollut jättämässä, en olisi jättänyt. Hän jätti minut.
En todella tarkoita, että suhde olisi ollut mukava alusta loppuun. Ei kyllä minä kärsin. Olen kyllä kärsinyt muissakin parisuhteissa, vaikka alkoholia ei ole käytetty ollenkaan, olen vaan ollut tyytymätön. Toivon, että olen matkalla selvittämään itselleni sitä, minkälaisessa suhteessa minä viihdyn ja säilyn ehjänä.

Kuka tietää - kiitos taas ajatuksistasi. Tuon jumala-leikin minä tunnistan ehdottomasti enkä nyt pyri muuttamaan ketään vaan vain olemaan hetken iloinen.

Tässä on todella kauniisti ja selvästi sanottu se, missä minä yritän nyt onnistua.

Ihminen kun tulee tiettyyn ikään niin todennäköisimmin hän saa hellyyttä juurikin alkoholistilta tai sitten ihan vaan rahalla. Tai aika useinhan nuo ominaisuudet yhdistyy yhdessä ja samassa ihmisessä.

^ Toinen vieras on oikeassa. Minusta se, että rahalla tai alkoholilla on osuutta asiaan, helpottaa tilannetta jossa ei halua tai ei ole tarvettakaan laittaa koko pakkaa uusiksi. Että ei halua lasta tai taloa tai mihin nyt nuorten ihmisten pariutumisella pyritään.
Eli jos ei halua sitoutua, alkoholisti on silloin kyllä kätevä valinta.

totta.
Sitten vaan pikkuisen sattuu kun itse haluais toisen lähelle just kun toisella ryyppyputki päällä.

Ihastuttavaa kyynistyyttä :smiley: vieraat.

Ehkä sä Parveke olet oppinut jotain. Ehkä sä osaat ottaa tunteen vastaan juuri sellaisena kuin se tulee ja osaat vetää rajan siihen, että tämä on on ‘vain’ tunne. Ihana, kemian tasolla tapahtuva pakottava ja huumaava olotila. Mutta samalla se on jotain, minkä varaan ei voi rakentaa. Mitä ei voi ansaita millään suorituksella.

Parisuhteen rakentaminen on eri asia kuin rakkauden huuma. Tätä mä tarkoitan. Että jos palikat on olemassa, niin ehkä niistä saa jotain kunnollista, kun on käynyt tietyn oppimäärän läpi. Ja uskaltaa irtautua vanhasta.

Niin. Ja tarviiko sitä jokaisesta huumasta mitään ikuista tehdäkään. Sekin voi olla mahdollista.

On toisaalta ehkä myös osa toipumisen tarinaa nähdä itsensä uutta taustaa vasten. Mitkä ovat ne kohdat, missä yksinkertaisesti itse toimii väärin. Edellinen tuska meni Eksän tekojen piikkiin. Ehkä mä nyt näen paremmin omat virheeni. Vieraiden mielestä ja monen muun, suurin virhe tuli jo tehtyä eli että edes ihastuu moniongelmaiseen.

Entä jos hän haluaisi uskoa lopettamisen mahdollisuuteen yhdessä sinun kanssasi? Onko oikea kysymys ennemminkin, entä jos hän alkaisi rakastaa itseään niin paljon, että lopettaisi juomisen?
Mä en ala neuvoa sua parveke, selvästi tiedät mitä olet tekemässä. :slight_smile: Onnea uuteen rakkauteen, toivon siitä kaunista ja voimakasta teille kummallekin. :slight_smile:

Kyllä zen.
kyllä sanoin, että toista ei voi niin paljon rakastaa ( kokemukseni mukaan - tosin tän kokemisen hokeminen piti yritää jättää vähemmälle) ja että itseään ehkä voi.
toisaalta kun itseni rakastaminen ei minultakaan meinaa millään onnistua niin siinä en lähde neuvomaan ketään.

Jaahas — arvatkaas, kuka mulle nyt soittelee ja haluaa tulla käymään. Kun vuoteen ei olla oltu minkäänlaisessa tekemisessä. Mä aina tunsin, että Eksän ja mun välillä on voimakas telepatia mut kyllä tää on jo vähän liikaa. No ni. Tulkoon käymään kaikki, viihtyvät varmaan yhdessä. :open_mouth:

Onnea Parveke, sinä ansaitset sitä!
Ihanaa, ettei elämä ole tehnyt sinusta niin kyynistä, ettet uskaltaisi heittäytyä, silloin kun siltä tuntuu!
Sinä olet realisti, ja silti elät!
Se on hyvä.

Hei Rinalda, kiitos!
Nyt näyttää siltä, että ei riitä, että itse heittäytyy. Se voi olla pelottavaa ja aiheuttaa toisessa epävarmuutta. Kun itse on itkenyt paljon ja noussut jostain pohjamudista niin minä en enää surkuttele itseäni heti ensimmäisillä tapaamisilla. Uusi katsoi minua silmiin ja kysyi: “onko täydellisiä ihmisiä”.
Ei tietenkään, herranjestas.
Voi olla, että olen nyt liian kovis. Tai liian onnellinen. Tai jotain, mikä tuntuu epäsopivalta.
Mutta minähän en ole nyt lähdössä ensisijaisesti parantamaan ketään muuta kuin itseäni. Jos minä tunnen ihastusta, olen voittanut. Periaatteessa ihan sama mitä hän tuntee. Mä en vaan jaksa ottaa nyt syyllisyyttä esim, sellaisesta, että toinen toivoisi näkevänsä mut kännissä että tietää millainen olen aidosti. Minä en juo kenenkään seuraksi tai takia, en ole ennenkään juonut. (ja Eksälle pisteet siitä, että hän kehui aina kapakassaankin mua siitä, miten ihana on kun nainen ei juo. En osannut odottaa, että joku ajattelisi tosinpäin)

HEips parveke !

Itse olen kokenut 2 avioliittoa ( 1. 10 vuotta , 1lapsi, mies kuollut 2. 7 vuotta , 1 lapsi, avioero) päihderiipuvaisten kanssa (alko, pilvi, piri) ja muista tuon tunteen , kun kohtasin aviomies kakkosen.Mä kyllll kestän ja ymmärän ja oi tätä rakkauden reimua kun yhteenmuutetaan hetioitispaikalla ja miten se osaakin mua rakastaa…haluaa vanheta mun kanssa ja mitä kaikkea.Retkuili ja retkeili, aina oli kotiin paluu yhtä ihana siihen asti kun se oli kamalaa, molempien mielestä.Kuinka minä avauduinkaan ja piinasin ystäviäni kootuilla kertomuksilla siitä todeksi tulleella painajaisella jossa elin.Uskoin ja luotin ja toivoin toivoin…Kunnes ensin loppui usko, sitten nussittiin luottamus ja siihen se toivoparkakin kuoli.Ero oli raastava, yksinäisyyden kauhu ahdistava, masennuin…

Pari vuotta terapiaa on nyt takana, käyty lapsuudenriemut ja avioliittojen ilot läpi.NYt seurustelen miehen kanssa jolla ei ole riippuvuusongelmia, joka hoitaa asiansa ja joka vaatii myäs minulta aikuisen naisen tasa-arvoista rakkautta & parisuhdetta.Enkä todellakaan kaipaa sitä vuoristorataa, mistä mainitsit.Vaikka aijemmin kuvittelin etten pysty ilman näitä tunnehuippuja elämään, ettei se ole elämää.On se , elämää :slight_smile: Jaksan harrastaa, touhuta ja olla sosiaalinen kun vuoristorataa ei ole, se kun tuppasi viemään vauhdillaaan kaikki voimat ja kiinnostuksenkohteet.

Mutta toivotavasti sinulle käy hyvin, se hyvä on sinun määriteltävissäsi, ei meidän muiden.Pysähdy kuitenkin joskus, vaikka syksyntuulia nuuhkiessasi, miettimään mikä vuoristoradassa viehättää -saatat yllättyä, niin minulle ainakin kävi :slight_smile:

Onnellista syksyä kaikille teille !

kiitos Ketju :slight_smile: kyllä pistää miettimään (jo nyt)

Taidan aavistaa mitä haen: olen elänyt vuoteni liian kilttinä ja tunnollisena… on ollut tylsää… en osannut tai uskaltanut hurvitella missään vuoristoradoissa. Mä jaksaisin sata vuotta putkeen kuunnella, mitä muut ovat tehneet silloin ja silloin kun minä vaan olin kotona ja tein läksyjä. Ei edes niin, että haluaisin tehdä samaa - haluan vain kuunnella. Jotenkin tulen siitä onnelliseksi.

Parveke, ensinnäkin onnittelut, että olet päässyt exästä eroon. Olet lopultakin vapaa!

Aikoinaan itse hyppäsin renttu-juopon kelkasta tunnollisemman, työnsä hoitavan alkoholistin kelkkaan, ja silloin koin edistyväni paljonkin. Ehkä sinullakin tämä nykyinen on parempi tapaus.

Miettisin kuitenkin, mikä minut saa rakastumaan juoppoihin? Mitä sellaista minussa on, että koen itseni niin arvottomaksi, että vain alkoholisti-ongelmaiselle voisin kelvata?

Luin juuri yhdestä kirjasta, että parisuhteessa on turha toivoa toiselta osapuolelta sellaisia puolia, mitä itsessä ei ole. Tämä pysähdytti. Kuinka monta vuotta toivoinkaan puolisoltani rakkautta, arvostusta ja kunnioitusta itseäni kohtaan, vaikka en niitä osannut itse itselleni antaa.

Tsemppiä Parveke, olet noussut sellaisesta henkisestä kurjimuksesta, että ansaitset kyllä jokaisen onnen hetken ja ilon päivän mitä saat! Jotenkin uskon, että sinun kohdallasi on pahin voitettu, ja alat löytää kyvyn olla onnellinen.