Uusi palstalla kaipaa neuvoja/tukea

Olen uusi palstalla ja on ‘ihanaa’ tai ainakin lohduttavaa huomata,ettei ole ainoa tässä maailmassa,jolla on samanlaisia ongelmia. Mietin mihin ensiksi kirjoittaisin. Itse olen 28 vuotta ja mieheni jo 40. Olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja nykyään naimisissa ja meillä on 2v lapsi ja olen raskaana. Alkoholi on aina kuulunut kiinteänä osana mieheni elämään ja kun tapasimme vietimmekin yhdessä aikaa myös baareissa ja juhlien. Olemme olleet alusta alkaen hyvin lähellä toisiamme ja pystymme keskustelemaan kaikesta,myös alkoholin käytöstä. Oli selvää,että molemmat haluamme perheen eikä menovaihe ole enää päällä. Miehen alkoholinkäyttö ei kuitenkaan ole juuri muuttunut. Tai ei hän enää baareissa ravaa,mutta kun itse en ole kolmeen vuoteen juonut kuin joitain lasillisia viinejä,niin toisen juomatavat kyllä pistää silmään. Hän ei siis käy baareissa,vaan juo kotona,mikä minua ärsyttää.

Meillä mies myöntää itsekin,että alkoholia kuluu liikaa ja on tietoinen,että minä lähden siinä vaiheessa kun lapset kärsii. Mies ei juurikaan juo väkeviä. Olut on hänelle janojuoma ja sitä tissuttelee pitkin viikkoa 2-8 0,5l tölkkiä illassa. Yleensä hän ei ole tuosta määrästä humalassa ja ei toki joka päivä tai joka viikko juo,mutta sanotaan,että useampana iltana juo kuin on juomatta. Hän ei näe olutta ‘alkoholina’ ja aina löytyy syy hakea sixpak - on stressiä,tulee kaveri kylään,on juhlan paikka,on saunailta,oli raskas työpäivä tms. Itseäni rasittaa tissuttelu,vaikkei se arkeen aina kauhesti vaikuta… Mutta sitten tulee niitä viikonloppuja,kun koko viikko on tissuteltu ja tekee jo mieli viiniä ja muutamaa lasia konjakkia. Jotenkin ne tulee aina varkain,suunnittelematta,kun muutaman kaljan jälkeen alkaa vaan tehdä mieli enemmän ja pluoli 9 illalla juostaan lähikaupasta hakemaan keissi,ettei loppuis kesken. Sitten aamua alkaa siiderillä ja tätä saattaa kestää 4 päivää kunnes tulee överit,tasoittelu menee monena päivänä uuuteen känniin jne. Yleensä lähden lapsen kanssa pois kotoa vaikka mummolaan,koska en halua että lapsi näkee rakkaan isän humalassa.

Itse en halua tällä hetkellä miettiä eroa,koska mieheni tunnustaa ongelmansa ja oikesti ymmärtää minua ja lapsia. Lisäksi meillä on ihanaa silloin kun mies ei ole humalassa ja rakastan miestäni hirveästi. Haluisin myös nähdä mitä elämästä tulee toisen lapsen synnyttyä,vvaikka se pelottaakin. En ole puhunut ongelmasta muille,koska en halua leimata perhettämme ja pelkään,että ihmiset huolestuvat lapsistamme. Itse en kuitenkaan juo ja lapsi voi hyvin,eikä isänsä humalassakaan tee ikinä meille pahaa,käyttäytyy vaan todellla ärsyttävästi,enkä voi luottaa miehelle etukäteen sovituksi ajaksi lastenhoitoa,koska en tiedä onko hän humalassa,huolehdin siis lapsesta hyvin ja miehenikin huolehtii,kun on selvin päin.

No mieheni siis myöntää ongelmansa ja itse tajuan tilanteen vakavuuden. Ongelma meillä on,että mies kammoaa kaikkia klinikoita,syyllistämistä,kontrollointia,pelkää tuomitsemista jne, eikä halua aa:han. Hän myös ei siedä kontrollointia,enkä yritäkään häneen vaikuttaa- juo jos juo,mutta nykyään teen aina etukäteen selväksi etttä jos juo esim jouluna,niin minä ja lapsi ollaan eripaikassa jouluna.

Hankalaa on se että miehelleni olut on janojuoma ja juhlat ei ole juhlat ilman alkoholia,matkalla ja lomalla täytyy rentoutua alkoholin avulla ja on vaan niin miljoona tilannetta joissa ‘täytyy’ juoda,tai jotka ei tunnu miltään jos ei juo. Ja häntä itseäänkin ärsyttää se,mutta kun 2-3vk on kulunut ilman olutta niin hän on jo niin kiukkuinen,että ottaa sitten ne pari olutta,josta taas alkaa tissuttelu joka muutaman viikon päästä lopuuu övereihin. Mieheni sanoikin yksi kerta,että haluaisi oikeasti vähentää/lopettaa juomisen, muttei tiedä onnistuuko se,ja tästä syystä itsekin pelkää avioeron joskus tulevan.

Itse olen tietoinen,että miehelleni alkoholi on jonkinlainen ongelma varmaan koko elämän,tulee hyviä ja huonoja aikoja,mutta kuitenkin. En kuvittele voivani muuttaa miestäni,mutta koska haluan vielä jatkaa yhteistä elämää, kaipaisin neuvoja miten tässä selvitä,jotta kuitenkin olisi kaikilla mukavaa,eikä minun ja lasten tarvitsisi luopua omista asioistamme,jota tällä hetkellä valitettavasti miehen juomisen takia tapahtuu. Ihan tavallisia asioita mitä kaikki varmasti tiedätte,ei voidakaan mennä kylään porukalla kun isä on kännissä, mökillä ei voikaan lähteä isän kansaa kalaan kun isä on päissään jne. Kuitenkin rakastan miestäni valtavasti ja hän on lapsellemme rakas ja ihana isä. Niin kokemuksia ja neuvoja kaipailen,miten saada arki alkoholin kanssa sujumaan. Nyt mieheni on luvannut yrittää pitää raitista jaksoa synnytykseen asti,en usko että toteutuu,mutta katsotaan.

Lisään vielä,että alan siis itse olla väsynyt tähän,ettei muutosta ikinä tapahdu ja etten jaksa keskustella ihmisten kanssa kuulumisista,koska en halua puhua kotiasioista. En peittele miehen juomista esim juhlissa,mutten yösiään kerro että normaalistikin mies juo,eivain juhlissa… Ja mies siis ei ole kännissä kuin silloin tällöin,vaikka lipittää olutta arkena. Mutta kun vetää överit könyyää ojanpohjia ja on todellakin huonossa kunnossa. Väsyttää myös,että kaikkki vastuu on itsellä,kun ikinä ei ole varmaa missä kunnossa mies on. En silti odota ohmeitä tai yhtäkkistä muuutosta,vaan kaipaan neuvoja miten tehdä omasta arjesta mahdollisimman leppoisa miehen toiminnasta riippumatta. Hyvää meillä kuitenkin on ehdottomasti enemmän kuin huonoa. Lisäksi häpeän kun naapurusto on varmaankin nähnyt mieheni humalassa,enkä haluaisi lastemme takia,että heidän isänsä leimataan alkoholistiksi,koska lapsellemme isä on kuitenkin turvallinen ja rakas.

Hei Pandora
Kuulostaapa monelta osin tutulta! Itsekin olen aivan uusi palstalla mutta löydän jutustasi hyvin paljon omaa elämääni, vaikka olenkin sinua selvästi vanhempi (lähempänä 5- kuin 4-kymmentä) ja lapset ovat jo teini-ikäisiä.

Kuten omassa kertomuksessani otsikolla - onko tämä vakavaa - kerron, myös minulla on ihana, lapsiaan rakastava, kotihommat ja työnsä hyvin hoitava sekä vielä urheilevakin mies, joka kuitenkin on normaalin mittapuun mukaan alkoholin suurkuluttaja (+24 annosta/vko). Hänkin käyttää lähinnä olutta, hyvin harvoin mitään muuta mutta se tissuttelu on saman kaltaista kuin sinun miehelläsi, pieni hiprakka viikonloppuna pe-la-ja sunnuntaina. Tosin päiväsaikaan viikonloppuisinkin lenkkeilee ja urheilee muutenkin (krapulassakin kai osittain?). Hän ei juuri koskaan kylläkään vedä övereitä eikä koskaan käyttäydy ilkeästi minua tai lapsia kohtaan.

Mutta ihan samat ajatukset minullakin on, mietin jaksanko tätä joka viikonloppuista pikku hiprakkaa ja inhottaa lasten saama esimerkki…ja ne oluttölkkien sihahdukset!

Mutta hei, itse olen tullut siihen tulokseen, että en aio enää peitellä asiaa lähimmiltä ystäviltäni, vaan aion kertoa tilanteesta niille, joihin luotan. Ehkä se auttaa ensialkuun ratkaisemaan mikä minulle ja tälle perheelle on parasta. Pikkuhiljaa kaikki selviää ja ongelmat ratkeaa, uskokaamme siihen!
Kiva kun kerroit oman tarinasi!

Hei Pandora ja Onniko,
Nyt olette oikealla tiellä, kun olette päättäneet lopettaa salailun ja sen sijaan kertoa avoimesti miehenne juomisesta. Minun tervehtymiseni alkoi, kun kerroin mieheni alkoholismista naapurin miehelle. Häpesin niin kovin, kun jouduin tekemään kaikki lumityöt. Naapurinmies on sen sijaan ihanteellinen aviomies.

Kiitos Nopsasti
Näin minäkin uskon, ja ilahduin ystäväni kanssa juttelusta eilen. Vaikka ystäväni onkin jo lapsuudesta tuttu, emme kuitenkaan näe kovin usein ja luulen, että mieheni arvasi mistä aion ystävän kanssa jutella, kun ilmoitin, että lähden käymään hänen luonaan. Ehkä sekin osaltaan sai hänet miettimään, että olen tosissani, kun jaan ajatukseni ulkopuolisten kanssa. Hyvä, jos näin oli. Maantaina olen jo sopinut tapaavani sisareni ja kerron hänellekin asiasta.

Olen 28-vuotias ja 7 kuukaudella raskaana, odotan ensimmäistä lastani. Avomieheni käytös ja juominen on vuoden aikana ruvennut ihmetyttämään ja olen alkanut epäillä alkoholismilla olevan asiaan osaa.

Viime kesänä, ennen raskauttani, avomieheni joi aika usein viikon aikana ollessaan työtön. Naapurissa asui hänen paras kaverinsa jolla oli tapana juoda olutta joka päivä jos ei töitä ollut. No hän sitten kulki kaljat mukana meilläkin. Hän asui omakotitalossa (minä olin hänen luonaan kylässä koko kesän) ja ulkona riitti kesällä puuhaa, joten minulla ei oikeastaan ole kuin aavistus siitä kuinka paljon avomieheni kaljaa tuona kesänä joi. Hän sellainen ihminen josta ei huomaa humalaa, ennen kuin alkoholia on juotu jo suuri määrä. Muutama kerta mahtui kesään, jolloin avomieheni joi koko päivän tai tuli kaverinsa tyköä tai jonkun naapurin tyköä selvästi humalassa, joten tiesin että tällä kertaa alkoholia oli juotu jo kiitettävä määrä. Huomattelinkin asiasta sillä en tykkää avomiehestäni ollenkaan hänen ollessa humalassa. Hän on kova ääninen, ilkeä, suorastaan vittumainen. Mutta hänen mielestään minä olin harhaluuloinen kun väitin hänen olevan humalassa. “Pari kaljaa olen ottanut, ei siitä tule humalaan” oli yleinen vastaus.

Minä muutin syksyllä samalle paikkakunnalle kuin vanhempani kun tieto raskaudesta tuli. Avomieheni ei ollut saanut uutta työtä ja päätettiin muutta yhteen kun uudella kotipaikkakunnallani alkoi avomiestä kiinnostava kurssi. Syksy meni hyvin, avomieheni vietti viikonloput oikeastaan veljensä luona autoja korjaillen viereisessä kunnassa. Tiesin kyllä että veljellä on tapana viettää vapaa viikonloput olutpullo kädessä, mutta koska olimme avomiehen kanssa puhuneet jutelleet juomisesta ja hän kertoi ettei juonut, uskoin asian olevan niin. En vieläkään tiedä onko asia ollut niin, epäilen vahvasti.

Ennen joulua oli tilanne, jolloin mieheni lähti illalla käymään jossain veljensä kanssa joka oli kylässä. Hän ei oikeastaan koskaan ovesta ulos lähtiessään kertonut minne oli menossa ellen kysynyt, se ei vain ole hänen tyyliään. Olin jo nukkumassa, kuulin vain oven äänen. Yöllä heräsin liikkeeseen ja lähdin katsomaan kuka kävelee asunnossa. Avomieheni velihän se siellä, avomiestä ei missään. Hetken tivaamisen jälkeen tuli selitys; he olivat menneet baariin ja avomieheni oli jäänyt sinne. Ei muuta ku puhelin käteen ja soittamaan, ei vastausta. Kuulin kuinka avomiehen veli soitti ja hänelle kyllä vastattiin.

Nyt tämä tilanne on toistunut muutaman kerran, kuvio on aina sama: lähdetään ilmoittamatta, tai salaa, ei vastata puhelimeen ja tullaan humalassa kotia. Kun kysyn missä ollaan oltu, valehdellaan (viimeksi kuulemma veli oli jättänyt avomieheni toiseen kylään ja hänen oli pitänyt kävellä 40 km kotia, ja siinä samalla ilmeisesti humalluttiin)

Toissa päivänä (sunnuntaina) oli viimeinen kerta, käskin humalaisen avomieheni lähteä, kun hän tuli illalla 9 maissa kotiin humalassa. Pakata tavaransa ja poistua. Niin hän tekikin, manaten samalla minua ja sitä että olen vainoharhainen kun luulen hänen olevan humalassa ja minua ei kuulemma kiinnosta missä hän on iltansa ollut, hänellä oli kuulemma ollut huono ilta. Sanoin ettei minua kiinnostakaan missä hän on ollut kun hän tulee humalassa kotia. Vauva syntyy parin kuukauden kuluttua, eikä minulla ole energiaa pitää huolta miehestä jonka mielestä viiden kaljan ottaminen ei ole juomista. Jonka mielestä minä olen vainoharhainen ja hullu eikä minun kanssa voi elää. Nämä olivat lähtösanat, eikä hänestä ole muutamaan päivään mitään kuulunut. Eikä ole vauvan vointia kysellyt. Vanhempien luokse hän varmaan on mennyt.

Pidä huoli itsestäsi ja vauvasta <3

Me asutaan ulkomailla ja mieheni on ainut tienaaja eli yrittäjänä meillä,minä olen siis ns.kotirouva.meillä lapset 11v ja 16v.mieheni juo olutta joka päivä.Joskus aloitta jo 2 maissa iltapäivällä ja siitä jatkuu iltamyöhään.Ollan oltu 30v yhdessä ja ongelma on ollut melkein aina.Nyt (taas sohvalla maatessani) mietityttää (taas) että lähteäkkö liitosta kokonaan.Ennen niin urheilullinen mies vaan juo ja tekee hullun lailla töitä.En ole nalkuttaja joten olen poikieni kanssa vaan hiljaa ja katselen tätä jokapäiväistä rituaalia.Olen jopa vanhemman pojan kanssa aloittanut 3 kertaa kuntosalilla käynnit jotta hän huomaisi että Hello!! Maailmassa on muutakin kuin olut.Vatsan seutukin on kasvanut niin että hän huokailee kenkiä solmitessaan mutta ei sekään herätä mihinkään.Itse olen 46v ja mieheni 48v eli riski iässä,ollaan keskusteltu monta kertaa,mutta tilanne se ei vaan muutu miksikään.Onko teitä muita samassa tilanteessa?? Tukekaa mua please?? Perheemme on ns.täydellinen mutta se piru ,olut??? mitä tehdä??Pian epätoivoinen.Ulkomaillä ja erittäin yksin???

Hei MOda,
Ulkomaillakin on Al-Anon-ryhmiä. Löydät sopivan varmasti netistä.

Pandora: Sun kirjoitus on mun silmissä realistinen ja tasapainoinen, ei ahdistunut, mikä on hyvä juttu :slight_smile: Olet myös vetänyt selvät rajat miehelle että viet lapsen pois jo isä on humalassa, tosi hyvä juttu varsinkin että hän myös hyväksyy vetämäsi rajat. Alkoholististahan ei tarvi erota varsinkin jos tuntee että hyviä hetkiä on enemmän kun niitä huonoja ja viinan tuomat haitat ei ole liikaa ahdistusta tuottavia. Ainoastaan alkoholismi sairaudesta pitää irrottautua.

Toivottavasti saat täältä hyviä vinkkejä siihen että miten pystyt elämään miehesi alkoholismista irrallista elämää miehesi rinnalla eli saat itsesi säilytettyä omanarvontuntoisena. Itse en siihen kyennyt joten jätän areenan muille mm. Rinaldan ketjua kannattaa lukea. Kannattaa myös hakee muutakin apua itselle esim. Al Anonista tai a-klinikoilta.

Hei Pandora, ja tervetuloa! Vastaan sinulle, koska aloitit tämän ketjun. Kertomuksessasi on paljon tuttuja piirteitä. Se kuulostaa oikeastaan sellaiselta, jonka minä olisin voinut kirjoittaa kuusi vuotta sitten, paitsi että minun silloinen mieheni ei tunnustanut ongelmaa. Minun ketjuni on tuo Erossa? -ketju, ja sieltä voit lukea mitä minulle kuuluu nyt. Meillä on useampi lapsi, ja se kuvio on vähän monimutkaisempi, mutta kun aloin huolestua mieheni alkoholin käytöstä, yksi lapsistamme oli saman ikäinen kuin teillä nyt. Mieheni oli myös sellainen, joka löysi aina syyn juomiselle. Hävettävimpänä muistan, kun hän tuli lapsen päiväkotitapahtumaan humalassa. Onneksi miehestä ei helposti huomaa humalaa, ja toivoinkin ettei kukaan muu tajua asiaa…

Ymmärrän hyvin tunteesi. Minulla meni vuosia, ennen kuin kerroin edes parhaalle ystävälleni mieheni tilanteesta. Pitkään koitin myös kieltää ongelman vakavuuden, vaikka epäilinkin ettei miehen juominen ole enää ihan hallinnassa. Pettymyksiä tuli paljon juuri sen kautta, että alkoholi alkoi mennä kaiken - jopa minun ja lasten edelle. Kun tulin töistä kotiin, hän saattoi olla kotona täydessä kännissä 3- ja 10- vuotiaiden lastemme kanssa. Puhuin hänelle tästä, mutta hän oli sitä mieltä, että hän kyllä pystyy hoitamaan lapset humalassa. Tätä seurasi luonnollisesti se, että naulitsin itseni kotiin niin paljon kuin pystyin. En uskaltanut sopia mitään omia menoja, kun pelkäsin että lapset joutuvat olemaan humalaisen isän kanssa kotona. Olimme jo eroamassa, mutta päädyimme vielä yrittämään. Saimme vielä yhden lapsen, jonka jälkeen tilanne hajosi täysin. Minun osaltani eroa jarrutti kauan se, että pelkäsin niin kovasti että joutuisin antamaan lapset välillä hänelle käymään. Kun asuin hänen kanssaan, saatoin ainakin vahtia ettei hän hoida lapsia humalassa. Silloin en luottanut siihen ollenkaan, nyt tilanne on onneksi tämän osalta jo parempi ja isommat lapset osaavat jo vaikka soittaa, jos minua tarvitsevat siellä käydessään. Mieheni -nyt siis ex-mieheni- on myös ihana mies ja todella hyvä isä, selvin päin!

Jos miehesi ymmärtää tilanteen ja vieläpä haluaa vähentää, niin tilanteenne on ainakin paljon parempi kuin meillä oli. Koita puhua miehesi kanssa ja kerro että toivot hänen hakevan apua alkoholiriippuvuuteensa. En usko että häntä syyllistetään, kun hän apua hakee, sielä on osaavat ammattilaiset vastassa. Omaa oloasi et varmaan kovin leppoisaksi saa, mutta koita ainakin pitää mielessä ettet ole vastuussa miehesi juomisesta tai raitistumisesta. Älä tee mitään, mikä on vastoin tahtoasi tai arvojasi, sillä se stressaa eniten. Pidä huolta itsestäsi ja lapsesta/lapsista, te olette sinulle etusijalla. Älä aseta mitään odotuksia, niin vältyt pettymyksiltä.

Kovasti ei voi toisia täällä neuvoa, mutta kun lukee muiden kirjoituksia, voi tulla ahaa-elämyksiä. Lueskele siis ja kirjoittele. Ja pidä huoli itsestäsi, siis siitä että lastesi äiti pysyy terveenä ja hyvässä kunnossa! :slight_smile:

Ja “Vainoharhainenko?” et ole vainoharhainen! Hyvä että käskit miehen lähteä, hyvin toimittu. Mieti tarkkaan haluatko sellaista miestä lapsesi arkeen (arkea sekoittamaan) miten kerroit hänen käyttäytyvän. Suosittelen Vainoharhainenko ja MODA aloittamaan oman ketjun, niin saatte juuri teille ja teidän tilanteeseenne tarkoitettuja kommentteja! :slight_smile:

Hei Pandora!
Olen myöskin uusi palstalla ja lähdin suinpäin kirjoittamaan tunnemyrskyssä omaa tarinaani (löytyy ketjun alkupäästä) ja vasta sitten huomasin sinun ja monen muun kirjoitukset, joissa on hyvin paljon samaa kuin omassa elämäntilanteessani. Lohduttavaa siis huomata, ettei todellakaan ole ainoa tässä maailmassa näiden ongelmien kanssa vaikka tunnenkin itseni välillä todella yksinäiseksi. Se on varmasti monesta oudon kuuloista kun elää parisuhteessa. Meillä myös pystytään keskustelemaan alkoholinkäytöstä mutta juuri nyt tilanne vain on kovin tulenarka. Syytä siihen en tiedä ja olenkin miettinyt pääni puhki ja yöt valvonut asiaa stressaten kun tuntuu ettei mikään suju. Tuo on minullekin hirmu vaikeaa, että miettisi eroa kun mies tunnustaa ongelmansa ja meilläkin on aivan ihanaa yhdessä kun hän on normaali= selvin päin. Ilman miestäni en halua elää. Meidän ero sinun kanssasi on se, että meillä ei ole lapsia. Toisaalta luojan kiitos. Teen sellaista työtä, että omat lapseni olisivat pian työpaikallani jos totuus perheasioista valkenisi. Salaaminen on toisaalta kovin raskasta vaikken sitä kai tietoisesti teekään. Itse vain olen puhumatta juomisesta. Juhlissa tms saatan mainita asiasta ja kyllähän omat vanhempani jo haistavat kun käydessämme toinen haisee aina vanhalle viinalle. Oikein toivoisi että joskus joku muukin mainitsisi asiasta kuin vain minä.
Myös minun mieheni kammoaa tai ainakin suhtautuu kovin epäileväisesti kaikkiin hoitoihin, lääkkeisiin, aa:han eikä halua mitään kontrollointia tai kokonaan luopua alkoholista. Olemme siis ikään kuin selkä seinää vasten koska näinkään ei voi jatkaa.
Tuo kuulosti niin käsittämättömän meidän elämältä kun kirjoitat, oluesta janojuomana ja siitä kuinka mitkään juhlat ei ole juhlat ilman alkoholia ja että on vaan niin miljoona tilannetta joissa täytyy juoda. Siihen itselläni kerta kaikkiaan menee välillä hermo! Ja kuka onkaan sitten suurimmassa osassa juhlia kuskina!? Voimia ja tsemppiä sinulle. En osaa antaa neuvoja sinulle kun en itsekään enää tiedä miten olisi paras mutta halusin ajatukset kuitenkin jakaa kanssasi. Emme siis ole yksin. Se tieto jo lohduttaa hiukan.

Pitkästä aikaa palstalla. Kiitos kommenteista ja vastauksista. Olen taas palannut lukemaan teidän ketjujanne ja sirpale 2 tarinasi kuullostaa kovin tutulta.

Meillä on nyt 2 lasta 3-vuotias ja 0,5-vuotias. Elämä edelleen samanlaista. Miehellä kamala krapula joulun jäljiltä. Joulu oli silti ihan kiva lapsille. Mulle ei. Eikä miehelle. Mies teki töitä kiukkuisena aatonaattoiltaan asti ja koko alusviinon tissutteli kaljaa ihan urakalla (olematta humalassa). Aattona sukulaiten luona juominen jatkui. Ei pahana,mutta itselläni todella ankeaa jännittää ja seurata miehen pöhöttävää olemusta,typeriä juttuja jne. Sitten parin pvn jälkeen vaihdettiin kyläpaikkaa. Tissuttelu jatkui. Loppuviikosta kolmannessa kyläpaikassa mies veti perseet väkevillä ja oli todella ärsyttävä + agressiivinen. No nyt on sitten tämän päivän lääkinnyt oloaan muutamalla kaljalla,ettei kouristele. Tulossa olisi vielä uusivuosi ja yhdet juhlat viikon päästä. Mieskin totesi, että saattaa jäädä väliin. Nyt on siis kunnon putki alla. Molemmilla sellainen olo,että v**ut mistään joulusta,ens vuonna me ei vietetä joulua näin. Mä olen Joko yksin lasten kanssa,jos mies haluaa juoda,me ei mennä mihinkään kylään ja meillä ei tehdä mitään perunteistä joulua,laatikoita yms jos ollaan kotona.

Meillä elämä sujuu ihan mukavasta 2 lapsen kanssa. Pyrin olemaan aina poissa,kun mies juo enemmän. Hankalaa se on välillä,jos alkaa keskellä yötä vetää väkeviä. Meillä on ollut sopimus,että kotiin ei osteta mitään alkon tuotteita,mutta nyt niitäkin on taas kaapissa talvella kun tekee mieli glökiä ja konjakkia ja viskiä,kesällä grillikausi pakottaa juomaan. Aina on syy juoda. Mies on edelleen ihana selvin päin. Meillä on monenlaita muutosta tulevana vuotena tiedossa ja olen ajatellut että tässä nyt katsotaan miten mies elämäntapamuutokseen pystyy. Tällähetkellä ero ei tunnu itselleni mahdottomalta. Oikeastaan tiedän, että elämäni lasten kanssa olisi oikein mukavaa. Lähinnnä haluan vielä antaa rakkaalle miehelleni mahdollisuuden ja katsoa rauhassa onnistunko järjestämään elämäni tässä parisuhteessa onnelliseksi.

Se mikä tämän vuoden aikana on tapahtunut on, että olen alkanut ajatella asioita omalta kannaltani. Edelleenkään läheiseni eivät tiedä mieheni ongelman laajuudesta,jotain varmasti kyllä miettivät. Mutta itse en enää myöskään peittele ja häpeä miestäni. Myös 3-vuotiaalle olen alkanut puhua rehellisesti, en silti tietenkään liikaa,mutta haluan, että lapsille ei muodostu peikkoja,vaan on tunne,että kaikesta kotona (ja muualla) tapahtuneesta on lupa ja oikeus puhua. Ei ole minun eikä lasteni häpeäni miten mies toimii,mutta meidän ei tarvitse myöskään kärsiä. Olen myös jotenkin rentoutunt. Jännitän edelleen juomista ja inhoan oluttölkkien sihahtelua,kuuntelen rapinoita kaapilla,pyydän miestä jo nukkumaan,eikä enää juomaan jne. Elämä on monella tapaa samanlaista kuin ennen,mutta ehkä vapauttavinta on ollut tajuta,että minä pärjään kyllä ilman miestäkin,jos päätän lähteä. Vielä en halua ainakaan. Ehkä joskus haluan,tai sitten en. Nyt olen sanonut miehelleni,että olen väsynyt. Inhoan juomista ja että monesti mietin miten helpompaa elämäni olisi yksin lasten kanssa. Olen sanonut,että rakastan häntä ja siksi haluan vielä yrittää. Mies rakastaa meitä ja haluaa yrittää myös.

Aa tai al-anon ei edelleen tunnu meille sopivilta. Haluaisin itse mennä,mutta pelkään mennä. Toisekseen lastenhoito-ongelma olisi,jos menisin. Miestäni en aa-han saa taivuteltua,menee joskus jos on mennäkseen.

Olen jotenkin henisesti rauhoittunut. Vaikka juominen ärsyttää ja koen, että ansaitsisimme lasten kanssa parempaa, mutta silti pystyn jotenkin erottautumaan miehestäni,oma itsetuntoni on parantunut. Olen alkanut järjestää asioita sillä tavalla,että tilanteen tullen pärjäisin itsensenikin. Turvaa ja varmuutta tuo,kun en ole riippuvainen alkoholistin rahoista (kotiäitinä en juuri tienaa) jne. Ahdistavinta on ollut olla arvaamattoman ihmisen varassa, enää en ole. Taloudellisesti en silti pelkää yksinjäämistä, en kaipaa rahaa ja omaisuutta,henkinen hyvinvointi on tärkeämpää. No ehkä se omalta kannalta oleellisin asia on, että olen miettinyt kaiken valmiiksi. Kaikkeen on suunnitelmat; mitä JOS. On helppoa olla suhteessa ja yrittää,kun tietää (tai ainakin uskoo) voivansa lähteä,jos siltä todella tuntuu.

Surullisinta on,että miestä ei voi muuttaa. On pettynyt olo,että alkoholi voi vaikuttaa toiseen ihmiseen tällä tavalla. Normaali ihminen juo lasin viiniä ruualla ja menee kotiin nukkumaan. Miehelleni lasi viiniä ruualla tarkoittaa olutta kyytipoikana,jälkiruokakahvia terästetynä, ja mäyräkoiraa ja vinkkupulloa kotimatkalla. Ehkä samaa huomenna,ja ylihuomenna. Hoh hoijaa. Raskasta.

Jos kuka tahansa “ei alkoholistin puoliso” lukisi tekstejä, kaikki ihmettelisivät miksi katson tälläistä. Onneksi te tiedätte,ettei se ole niin helppoa. Lähteminen siis. Ja koska on tuo mies kuitenkin vaan myös niin ihana aina selvinpäin. Elämä olisi niin ihanaa ilman alkoholia.

Saapahan varmaan taas keskustelut aikaan krapulassa. Silloin on hyvä kertoilla mitä typerää mies on humalassa puhunut ja tehnyt ja miten kamalaa meillä om ollut,rahaa palanut jne. Olipa mies yhden kkn juomattakin. Olipa kivaa aikaa. Mutts siitäpä se taas sitten lähti, ei oo ollut edes viikkoa raittiina sen jälkeen,vaikka eipä tuo 6 kaljasta vielä miksikään tuu.

Hei Pandora, kuulostaa tutulta. Meilläkin tissutellaan ja mies aina on sitä mieltä, että asiathan on hyvin jos ei ole vetänyt perskänniä. Eli jos on vain “vähän” hutikassa niin sen ei pitäis haitata. Mutta kun sitä mäyräkoiraa juodaan monta iltaa peräkkäin niin promillet veressä on jo yli 2 niin silloin on kännissä, alkoholisteilla se vain ei edes juurikaan näy. Tämän olen todennut monta kertaa viedessäni mieheni katkolle. Puhaltanut on yli 2 ja koittaa väittää olevansa lähes selvä eli täys alkoholisti. Selvin päin aivan ihana mies, kun vain ymmärtäisi sen itsekin, ei tarvitsisi sitä itsetuntoa pönkittää juomalla.
Alkoholisti ei halua hoitoon, koska ei ole silloin itse vielä päättänyt lopettaa eikä halua lopettaa. Voimia sinne ja saat kaiken sympatiani, koska tiedän minkälaista se on. Itsekin otan tosi harvoin ja odotan sitä samaa toiseltakin. Joka viikonloppu ja joka ilta ei tarvitse ottaa.

Mulle tuo käsitys on vähän vieras…Ymmärrän kyllä tavallaan mikä siihen johtaa, mutta olen kait aivopessyt itseni aika tehokkaasti ajattelemaan toisin. Lapsena katsoin alkkis isää ja päätin että ei koskaan tätä enää.
Kun sitten tuli alkkis mies, niin jaksoin jonnin aikaa-silti. Sitten tuli toinen alkkismies, niin alle vuoden seurustelun jälkeen tiesin jo että vaikka on kuinka ihana, niin en pysty katsomaan toisen alkoholisoitumista ja olemaan siinä pyörteessä.
Minulla se on niinpäin, että ajattelin tuhoavani miehen jos jään. Se ketutti, että on kerrankin niin ihana mies ja nyt “joudun” jättämään sen. Minä pidin itsestäänselvänä, että joudun…se ei ollut edes valinta. Tai en kokenut että pystyn valitsemaan otanko ihanan miehen sillointällöin, vai eroanko niin ei tarvitse katsoa humalaista…
Yhtäkkiä se valkenikin mulle että täällä monesti ihmiset kirjoittaa siitä, kuinka he ajattelevat itseään että raaskivatko he luopua heidän alkoholisti miehestä…Tai pähkäilevät että jospa se ei vielä olisikaan niin alkoholisti vaan väheintäisi. Se vaan on niin että jos sairaus nimeltä alkoholismi niin päättää, se mies otetaan minulta pois vaikka kuinka haluaisin pitää hänet. Ehkä sitten kun käsitys siitä sairauden luonteesta todella iskee tajuntaan, niin ihminen huomaa että se ei ole minun valintani.
paras tehdä kaikki tehtävissä oleva ajoissa, ennenkuin persoona ja aivot on lopullisesti vaurioituneet alkoholista. Mä ainakin pelkäsin kauhusta tutisten nähdessäni miten mies alkaa muistuttaa isääni. Ehkä se helpottikin näkemään asiat, koska pystyi vertaamaan lapsuuteen…Se on vähän sellainen juttu että “kun olet nähnyt yhden, olet nähnyt ne kaikki”. Ja kamala tieto siitä, että kun tietty piste saavutetaan niin paluuta ei ole. Siis parisuhteessa kun tapahtuu minun puolelta kerran se kylmeneminen, en saa tunteita enää syttymään vaan pidän miestä lähinnä ylimääräisenä riippana ja pikkupoikana, jos kunnioitus menee menee kaikki.
Samoin jos menee miehen kunnioitus minua kohtaan.

Joopa, alkoholisti on niin ihana välillä että sillä voi vaikka lakaista lattiat. Sanoi yksi AA:lainen.

Ymmärrän näkemykset. Itsellä syynä yhdessäoloon ja siihen,etten halua nopeasti erota on pitkä yhteinen historia, yhteiset lapset ja yhteinen yritys.

Tässä juuri keskustelimme ja mieheni ehkä ensimmäistä kertaa tuntuu ymmärtävän mistä on kyse ja kuinka vakava ongelma meillä on. Olemme nyt keskustelleet,että muuta keinoa elämänilon palauttamiseksi ei ole,kuin miehen raittius tai ero. Ja nyt katsomme pystyykö mies raitistumaan. Toivon tätä todella,mutta onhan sitä ennenkin yritetty. Toisaalta ensimmäistä kertaa mies myöntää nyt,ettei ole nähnyt itseään alkoholistina eikä ole tajunnut miten paljon minä ja lapset kärsimme. Ensimmäistä kertaa mies itsekin puhuu pikästä (lopullisesta ?) raittiudesta,eikä kuukauden tai puolenvuoden nenänvalkaisusta. Molemmat ymmärtää,että muutoksen aika on nyt,tai kohta on myöhäistä.

Nyt täytyy vaik löytää keinoja tukea miestä ja toivoa,että raitistuminen onnistuu.

Ehkä joskus on erottava,mutta silloin olen varmasti onnellinen,että kaikkea tuli kokeiltua,eikä hätiköityä. Meillä kuitenkin vielä on ihan ok koti,eivätkä lapset näe isää humalassa,että sellaista ongelmaa ei toistaiseksi ole,siksi ei mielestäni oöe vielä pakko lähteä.

Jos jollakin on hyviä vinkkejä puolison tukemiseen elämänmuutoksessa (asennehan se suurin ongelma on) niin mielelläni otan vastaan. Raitistuneilta alkoholisteilta erityisesti kiinnostaisi kuulla minkälaista tukea olet puolisolta saanut/kaivannut?