Olen viisikymppinen nainen ja takana vuosikymmenten juomista enemmän tai vähemmän. Noin 15-vuotiaasta alkoholi on kuulunut elämääni ja kun taakseni katson, niin koen, että ensimmäisestä humalastani alkaen epäterveesti. Alkoholi oli alusta asti todella koukuttava asia elämässäni, teki todella ujosta ja arasta rennomman ja rohkeamman. Minulla on aika paljon tyypillistä (?) 80-luvun suomalaisen nuoren aikuisen juhlimistyyliä takanani - viikonloput vietettiin ensin koulu- sittemmin opiskelukavereiden kanssa kosteissa merkeissä.
Sittemmin menin naimisiin ja vakiuduin, sain lapsia ja entinen ravintolaelämä jäi kokonaan taakse. Mutta tilalle tuli tissuttelu eli viiniä alkoi kulua kotioloissa. Elämä tuntui aika rankalta aika ajoin ym. selityksiä sille, että piti vähän rentoutua iltaisin. Niinpä valkkaria alkoi kulua, sitä oli aina jääkaapissa odottamassa. Selittelin itselleni, että otan vähemmän, vaikka otankin useammin, en humalahakuisesti ja se on ihan ok. Määrällisesti en ehkä todella juonutkaan erittäin paljon, enkä ollut edes humalassa, pelkästään pienessä hiprakassa aika ajoin, mutta rentoutumiseen sitä viiniä tarvitsin yhä useammin. Taukoja pidin välillä ihan väkisin voidakseni uskotella ja todistella itselleni, että pystyn kyllä pitämään taukoa, mutta odotin vain milloin voisin taas jatkaa. En juonut ihmissuhteitani, en aiheuttanut mitään pahaa, en juonut maita ja mantujani - en aiheuttanut kuin omalle terveydelleni haittaa juomalla iltaisin viiniä kaikessa rauhassa ilman sen kummempaa draamaa ja aamulla olin taas ihan kunnon äiti, vaimo ja työntekijä, josta kukaan, ei edes oma perhe, tiennyt tätä salaisuuttani nimeltä alkoholi. Silti huoli ja myöhemmin myös kauhistus omasta alkoholinkulutuksestani alkoi nakertaa mieltäni enemmän ja enemmän.
Niin vuodet kuluivat. Lapset kasvoivat aikuisiksi ja muuttivat pois kotoa.
Viime kesänä juomisestani tuli toisenlaista, koska määrät alkoivat yhtäkkiä kasvaa ja jos ennen join kerrallaan pari lasia, noin puoli pulloa viiniä, nyt määrä olikin jo koko pullo, joskus jopa sitäkin enemmän. Pari, korkeintaan kolme kertaa viikossa tosin “vain”, mutta selkeästi juomiseni oli muuttumassa yhä vakavampaan suuntaan, koska määrät olivat kasvamassa. Alkoi tulla muistikatkoja, eikä edellisen illan viininhuuruisista tunneista ollut aina ihan tarkkaa muistikuvaa enää aamulla.
Huolestuin tilanteestani niin paljon, että lopetin juomisen. Se kävi yllättävän helposti. Silti tiesin olevani riippuvainen. Olin vain juoppo, joka ei ollut viikkoon, kahteen, joskus jopa pariin kuukauteen juonut. Olin syksyllä 2015 kolmekin kuukautta juomatta. Sitten kävi kuten aina: aloin selitellä itselleni, etten olekaan alkoholisti ja hallitsen ehkä tauon jälkeen juomistani entistä paremmin ja niin taas alkoi kulua viiniä, mutta siitä hallinnasta ei tullut taukojen jälkeen sen kummempaa. Olin nyt alkuvuodesta 2016 kuukauden juomatta, tipattomalla tammikuulla, mutta sen jälkeen taas viini alkoi maistua.
Haluan lopettaa alkoholinkäytön kokonaan. Haluan olla kokonaan juomatta loppuikäni. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Jos juon vähän viiniä, haluan lisää viiniä ja himoitsen saada juoda niin paljon kuin oikeasti haluan, en sitä määrää, joka minulle tarjotaan (esim. kutsuilla ruokaillessa lasi tai kaksi - sellaiset määrät laukaisevat välittömästi himon saada lisää viiniä), enkä pysty kontrolloimaan sitä himoani, vaikka pystyn vielä kontrolloimaan juomistani. Haluan lopettaa ennenkuin olen tosiaan siellä katkaisussa tai sairastun vakavasti muuten.
Joten tässä ollaan, uusi joukossanne ja kävisin mielelläni peremmälle jos sopii.
:mrgreen: