Uusi mahdollisuuteni nyt onnistua!

Hei vaan kaikille, jotka painivat tässä suonsilmässä pelirippuvuuden kanssa. Itselläni on myös melkoinen tarina murheesta ja peliriippuvuudesta.

Itselläni kaikki sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun muutin omiin oloihini. yksinäisinä iltoina tuli sitten tutustuttua PAF:in erinäisiin rahapeleihin internetissä. Mukavaa ajanvietettä aluksi, mutta jossainvaiheessa peli alkoi määräämään vapaa aikaa eikä homma enään mennyt niin, että olisin pelannut vain kun ei muutakaan tekemistä, ihan ajankuluksi vain, pienillä panoksilla.

Yhtäkkiä huomasin, että tilipäivänä meni kaikki mitä vuokrista ja sähkö yms laskuista jäi, sen siliän tien. noh, nohevana miehenä hain pankista 2000e joustoluoton, jota voi nostaa aina lisää jos luotto ei ole tapissa. Tällä saisin tämän pahan mokan korjattua, ajattelin. Vaan kas, yhtäkkiä oltiinkin siinä tilanteessa että luotto tapissa ja rahaa ei ole, otetaanpa pikavippiä että saadaan eletyksi. (Pelatuksi), niin siinä kuitenkin kävi. Jossainvaiheessa vippejä oli jo yli 800e maksettavana, jotka sain kyllä maksettua aina tilipäivänä. mutta rahaa ei jäänyt paljon mitään elämiseen vaikka yksin asuinkin. Sain kuitenkin elämäni tasapainoon noiden vippien kanssa, että minulla ei ollut muuta kuin tuo 2000e joustoluotto, josta käytettynä oli noin 1400e. Eipä tässä nyt huonosti käynytkään. Sitten tapasin elämäni naisen, muutettiin yhteen enkä kertonut ongelmistani hänelle, vaan ajattelin että hissunkissun on kaikki menee kyllä ilman että tarvitsee kertoa, enkä tiedä miksi salasin asiaa, se on yksi mitä kadun tekemisissäni tässä elämässä kaikkein eniten. Nyt alkaa tekstissä tulemaan sellaisia likaisia valheita, salailua että heikompia hirvittää. Olin taas kusessa, sama rumba jatkui, sain avovaimoni takaamaan minulle 5000e joustoluottoa että saisin alkaa harrastamaan musiikkia. Vaan suunnitelmat kariutuivat musiikkiharrastuksen parissa, ja yhtäkkiä huomasin että tuo luotto oli taas pelattu… häpesin itseäni enemmän kuin koskaan tähän mennessä. Sitten koitti kevät, pankissa uusittiin kortteja, tarjosivat Visa debit/credit korttia 3000€ luotolla. Olin tässävaiheessa jo että en halua tuota korttia, tiedän kuinka tämänkanssa käy. Tai jospa sittenkin se olisi pelastus, 3% lyhennys kk ei ole paljoa jos vaikka voittaisinkin rahat että saan kaikki joustoluotot pois. Paskanmarjat! Turpaan tuli niin että tukka lähti, olin tässävaiheessa velkaa yli 13000€ vippien kera ja ensimmäisestä lainasta oli vähän yli puolivuotta!!! Nyt päätin reipastua, suljin pelitilejä kaikista minne olin ne luonut. Vaihdoin pankkia, koska en kehdannut pyytää ketään takaamaan seuraavaa lainaani, ja toisesta pankista luvattiin 13 000€ ilman takaajia. Maksoin vipit ja muut luotot pois, samoin kun luottokortti velan. Olin pelaamatta kuukauden, vaikka poltteli kuinka lujaa, sain pidettyä itseni kurissa. Sitten saimme ilouutisen, meille tulee vauva, poika syntyy joulukuussa. Elämä alkaa taas rullata, tätä olen odottanutkin :slight_smile: Teimme hieman remonttia talvea ajatellen, ja tein joustoluotosta lainahakemuksen. Minulle myönnettiin 3000€ korotusta. Saimme remontin tehtyä ja rahaa vähän jäi yli, ja sorruin taas pelaaamaan, pelasin sitte niin, että taas oli luottokortti tapissa ja taas oli vipit kuvioissa. häpesin itseäni, vihasin ja inhosin. Ei voi sanoin kuvailla sitä oloa kun on taas itsensä pettänyt, eikä avovaimonikaan, tulevan lapseni äiti tiedä millaisessa suossa minä rämmin. Olisin halunnut niin monta kertaa sanoa mikä tilanne, vaan en uskaltanut, en saanut suuta auki vaan aina päätin, että itse olen sotkuni aiheuttanut, itse sen myös selvitän. Likaisia valheita, salailua vippien ja perintatoimistojne laskuista joita postiin sateli. Olin taas tilanteessa, että seuraavasta menee ulosottoon ja merkintä tulee. Taas pankkiin, sain pankinjohtajalta nuhtelut, mutta myöntyi kuitenkin lainaan jos saan takaajan. Nyt vasta ensimmäisen kerran sain sanottua jollekkin, että minulla on ongelma. Haluan reipastua. Äitini tuli järkytteneenä ja surullisena pankkiin takaamaan lainaani ja vannotti että nyt pistätä asiasi kuntoon, että mikset ole kertonut asiasta. Muttakun helppoa se ei ole, ei ole helppoa töksäyttää ja sanoa että minulla on velkoja ja peliriippuvuus. Lupasin, että kerron avovaimolleni asiasta, vaan en taaskaan saanut suuta auki. Nyt tuosta tilanteesta on vajaa vuosi, olen pelannut edelleen, mutta en todellakaan niin paljoa. Hankkinut toisenkin luottokortin, 2000e luotolla, ja ottanut pikavippiä että saisin talouteni pyöritettyä, vähenihän avovaimoni tulot reippaasti kun jäi äitiyslomalle.

Eilen sain taas tekstiviestin avovaimoltani, että tuli perinnästä kirje. Olin niin väsynyt kaikkeen, joten päästin ja kerroin aivan kaikki mitä on tapahtunut, en jaksanut enää välittää, niin monta aikaa huonosti nukuttuja öitä, ahdistusta, paniikkihäiriöitä yms. Kerroin että olen veloissa korviaan myöten ja vara on hiuskarvan varassa että luottotiedot lähtee, merkintä pamahtaa aivan minä hetkenä hyvänsä. ja että minulla on todella paha peliriippuvuus ja haluan siihen apua. Kerroin tämän kaiken kirjeellä avovaimolleni joka soitti äidilleni ja sen jälkeen isänikin kuuli asiasta. Nyt olin varma, että saan vihat, haukut ja kaiken kurjuuden päälleni, että perhe-elämäni hajoaa, äiti ja poika lähtee.

Vaan ei onneksi. Avovaimoni oli yllättävän ymmärtäväinen mutta pettynyt ja surullinen kaikkien valheiden jälkeen, mitä olin hänelle syöttänyt koko yhdessä olomme ajan… ja se tuntuu niin pahalta. kun muistaa miltä mennä nukkumaan toisen ihmisen viereen joka minusta oikeasti välittää ja itse salailen näinkin pahaa asiaa kun peliriippuvuus ja velat. En vain pystynyt kertomaan…

Onneksi minua on siunattu näinkin ihanilla ihmisillä kuin omat vanhemmat ja avovaimoni, sillä nyt tilanne on se, että vanhempani lupasivat lainata minulle sen verran rahaa, että saan kaikki muut lainat pois paitsi tuota pankin velkakirjalainaa. Ja maksan takaisin heille sen myötä kuin pystyn. velkakirjalainaan lähtee 500e kk ja annan kaikki pankkitunnukseni ja tilini avovaimoni käyttöön, kaikki pankkiasiat! Jos tarvitsen rahaa pyydän sitä avovaimoltani, korttia, en minkäänlaista halua enää itselleni. Jos tästä hyvää haluaa etsiä, niin olen paras mahdollinen esimerkki pojalleni siitä, kuinka asioita ei hoideta ja että valehtelulla tapat itsestäsi henkisenpuolen totaalisesti ja saat kaupanpäälle vielä ahdistuksen ja masennuksen, monet itkut ja syyllisyyden tunteen ja häpeän varmaankin loppuelämäksi.

Nyt kaikille jotka löytävät itsensä tekstin jostain kohtaa! Kertokaa asiasta jollekkin läheiselle, se helpottaa huomattavasti! vaikka on aluksi vaikeaa, niin kyllä olo on aivan toinen. Sitten toinen varoitus, älkää ottako pikavippejä MIHINKÄÄN! Voin rehellisesti sanoa, että pelaamisen ajattelukin oksettaa jo nyt! Ja että haluan olla vain hyvä ihminen, enkä valehdella itselleni saati kenellekkään muille!

ilmoittelen varmasti kuinka uusi elämäni ilman veikkausta, casinoja, raytä tai nettipokereja tai netticasinoja on sujunut. Tsemppiä kaikille joilla on pelaamisen kanssa ongelmia!

Allekirjoitan. Omassa tarinassa paljon samaa. Nyt opetellaan uutta ihanaa elämää.

Voit lopettaa pelaamisen kun olet valmis tunnustamaan ongelman itsellesi ja läheisille.

Tsemppiä matkaan!

(209 pelaamaton päivä menossa.)

jeps, sieltä tekstistä löytyi kyllä paljonkin tuttua…!
Nyt vähän reilu 5kk ilman pelejä ja toivottavasti pysyn päätöksessäni tulevaisuudessakin!
Hienoa, että olet saanut salailun taakan pois harteiltasi mutta ole nyt tarkkana ja pysy poissa peleistä :slight_smile:
Tsemppiä kovasti!!

siinähän se, kiteytettynä, millaiseen jamaan ihminen voi vetää itsensä nopeallakin aikataululla.

ja mitä tekee ray&ja johtoon ilman mitään pätevyyttä valitut poliitikot, laukovat itsestäänselvyyksiä tmv.

Jos mä olisin Arkadianmäellä, ehdottaisin ray-automaattien totaalikieltoa, kaikki pois.
Mitä tapahtuisi, saataisiin 5-10vuotta aikaa jolloin meidän ihana nuoriso vieraantuisi rahapelihimosta.

Kukaan ei häviä, ne rayn tulottamat rahat voidaan ottaa vaikka lotosta, siinä ei kukaan huomaa
vaikka palautus% vähän tippuukin, tai ässä-arvoista.

Ja ei tartte selitellä EU:lle että tätä monopolia käytetään kansakunnan hyväksi, vaan sanotaan että nyt tämä loppui kansakunnan hyväksi. Ei takuulla tule vastarintaa, peliongelmallisuus on niittänyt aika pahaa tuhoa ympäri euroopan.
ja se tunnustetaan, paitsi Suomessa(kun pitää saada kavereita johtajiksi, kattokaas ketkä on johtanut raytä, pätevää porukkaa)

voi voi, vituttaa

soinille kirjoitin keväällä, toivottavasti se ottaa kantaa tähän

Niin ite oon jo vanha gubbe, elämä meni pelatessa, tässä vaan toivon ettei muitten tarttis vetää ihan näin pahasti överiksi.

kiitos ja anteeksi

bk-

Hyvin tuttua tekstiä. Mukavaa, että olet jo noin nousussa pelien syövereistä :slight_smile: Tsemppiä jatkoon!

RAY:n nettikasinon avaaminen oli mielestäni alhainen teko. Tällä tavoin vain ohjataan kauppojen peliautomaatteja häpeissään paukuttelevat peliriippuvaiset nettii hoitamaan saman homman kovemmilla panoksilla. Kun päivän peliraja (joka on 500e?) täyttyy, pääsee pelaaja himoissaan tutustumaan netin muiden kasinoiden tarjontaan. Ja sitähän riittää.

Ihan samaa mieltä sun kanssa :laughing: vttsoikoon, joka muuten kai tarkoittaa ValtionTieteellinenTutkimuskeskus soikoon :laughing: Ray kasino on pelureille, kuin juusto hiirelle. Voin kuvitella, miten jossain, keskellä ei mitään, asuu 100 hehtaaria metsää perinyt vanhapoika, joka ei ikinä oo luottanut kuin Seon pelikoneisiin siinä 20 kilsan päässä ja nyt netissä oikee kasino. Ei pidä kenenkään loukkaantua tuosta, kun meikälläkin mets…eiku lähikauppa 15 kilsan päässä. Siis jokainen joka ei ole uskaltanut maltalaisille rahojaan työntää, niin nyt Ray tekee sen liian helpoksi. Olis vielä ymmärtänyt jotenkin ne kaupan pelit ja muut, mutta miks se pokerikin sinne piti saada. Toivotaan, että ei moto kuskeille tule liikaa hommia metsiä harventaessa.
Itellä muuten menee loistavasti. Arvatkaas montako päivää totaalipelaamista…nooo…timovee on nikki, eli juuri se toivoton tapaus, jolla solifer keuli paristi ja melkein kaatuikin ja olis kaatunut, mutta järki ja teidän tsemppaukset pelasti. No joo…nolottaahan se sanoa, että on niitä jo 3 :blush: Tai noistakin yksi on puolikas, mutta saanhan laskee senkin mukaan. Huomenna pankkiin ja vipit pois. Arvatkaas oliko voittaja fiilis, kun peruin vippejä, kun 14 vrk oli aikaa perua. Niillä säästin aika paljon. Mutta viimeinen erä on maksussa 2017, mutta sanoin jo pankissa, että jos samalla innolla maksan kun oon tuhlannutkin, niin ei mene vuottakaan kun oon hoitanut kaikki ois. Mutta virheisiin ei oo varaa. Nyt se on tässä ja meikän elämä ja ikää 55 niin ei ehdi montaa kertaa aloittaa. Kyllä monet itkut on väännetty ja herra 11 veen silmiin katsottu, kun kysyi, että milloin mennään risteilylle…nyt mennään. EI ja EI. En takuulla voisi ikinä pelata laivalla poikani edessä. Semmoseen en sentään sorru.

Ps:mrsqwerty…laittele sähköpostia ja kerro muillekkin, että postia saa laittaa ja sanoo vaikka terve, niin sekin auttaa nykyisessä vaiheessa. Samoin terapeutilleni, että jos nyt sanani syön, niin mörökölli minut vieköön. Positiivisuus ja savolainen hulluus vie pitkäle tässä taistelussa.

Hehe, timovee :laughing: Valtiot ja tieteellisyydet kaukana tästä VokaaliTuhottu,Toinenkin soikoon nickistä :smiley:
Toivotaan, että RAYn koneet katoavat nettikasinon myötä kokonaan oikeasta elämästä ja näin alentavat ehkäpä kynnystä aloittaa koko peliharrastus?
Sinulla tuntuu menevän mukavasti, hienoa :slight_smile: Laita Valtti selaimen suosikkeihin, niin löydät tänne aina pelihimon iskiessä. Niinä hetkinä, kun himo on iskenyt, on minua ainakin auttanut suuresti tänne tuleminen ja vaikka vanhojenkin ketjujen lukeminen. Tsemppiä kovasti sinulle jatkoon!

Taitaa olla turha toivo. RAY kerää 85 % tuloistaan näiden “yrityskumppanien” kautta, eli siis lähikauppojen yms. tiloissa olevista automaateista. RAY:n tietojen mukaan näiden peliautomaattien tuotto on kasvanut viime vuoteen verrattuna 10 %:lla tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Tämäkö on sitä vastuullista toimintaa, jolla perustellaan rahapelimonopolia pelihaittojen vähentämiseksi kehittämällä entistä koukuttavampia pelejä, asentamalla setelinsyöttömahdollisuus vain “sitä pientä hetkeä” varten jne.?
Viimeksi kun kävin Saksassa, niin oli niin levollinen olo kun pystyi käymään kaupassa, huoltoasemalla, baarissa ilman että olisi kaikkialla ympärillä peliautomaatteja. Kävin sitten iltapäivällä katsomassa erästä pelihallia, niin sehän ammotti tyhjyyttään kun vastaavaan aikaan Suomessa Täyspotissa olisi ollut täysi ruuhka päällä. En käynyt kokeilemassa siellä tyhjässä pelihallissa pelejä. Sen tiedän, että Saksassa on osavaltioilla pelimonopoli, mutta osavaltiot eivät halua repiä kansalaisiltaan yhtä aggressiivisesti viimeisiä rahoja taskunpohjalta kuin tämä meidän rakas RAY:mme.

Niin…kyllä se on turha edes kuvitella koneiden katoamista kaupista ja huoltamoilta. Huoltamoille ja isoihin marketteihin tulleet mini täyspotit ja pienemmilläkin huoltamoilla vähintään 5 konetta rivissä. Hupaisinta on, että ne on varmasti sijoitettu niin, että kassalta ulos et pääse menemättä koneen ohi.
Kun kauppa on semmoinen pieni koppero, kuten siwan jotkut myymälät, niin sinnekkin on joku kone survottu. Vaikka kone ei tuottaisikaan, niin riittää kun siihen pistää joku ensimmäisen kerran eläessään muutaman 20 senttisen ja voittaa euron tai kaksi. Seuraava askel onkin mennä kokeilemaan marketin koneita ja siitä se ajatus sitten lähtee. Rayn psykologit kyllä osaa ajatella missä se ihmisten pelikäyttäytyminen on herkimmillään.
Rayn vastuullisuudesta hehkutus on ihan kosmeettista. Varmasti tuli uutisissa ennakko mainoksia ja lehdissäkin oli isot jutut, miten Ray kieltää alle 18 vuotiailta pelaamisen ja jeesusteipillä eristetään lattiaan alue. Samoin esiteltiin miten kassat voi sammuttaa koneen, jos näkee alaikäisen pelaamassa. Nettikasino kun avattiin, niin vastuullisuus on sitä, että henkilöllisyys tarkistetaan ja yöllä ei voi siirtää pelitilille rahaa. Kaikki tuommoiset pienet jutut saa päättäjiltä hyväksynnän ja luullaan, että toimintaa valvotaan. Eihän pikavippi firmatkaan saa yöllä siirtää rahoja tilille, joten tekeekö se niistä luotettavia ? Pikavippi firmatkin tarkistaa henkilöllisyyden ja osoitetiedot väestörekisteristä.
Mutta kukapa uskaltaisi poliittisesti lähteä Rayn toimintaa rajoittamaan ? Semmoista ei löydy, koska rahat, anteeksi…osa niistä, menee juuri sinne sosiaaliselle puolelle. Raylla olisi rahaa perustaa vaikka millainen ammattitaitoisten huippu psykiatrien pitämä klinikka peliongelmien hoitoon, mutta ei kai ne omiin muroihin ala kusemaan.

Kai se on meillä kaikilla peliongelmaisilla tuo peliura alkanut samalla lailla:
ensin kokeillaan pikkupanoksilla ja sitten kun tuota voittoa onkin tullut niin panokset vaan kovenee ja siinä sitä sitten ollaan…
En kyllä tällä hetkellä vaihtais tätä nykyistä olotilaani siihen pelaamisen aiheuttamaan masennukseen ja ahdistukseen, en sitten millään :slight_smile:
Tsemppiä kovasti ja pelitöntä päivänjatkoa kaikille!!

Hei vaan taas! Ja kiitos kaikille jotka ovat ottaneet kantaa kirjoitukseeni!

Hengissä ollaan ja hienolta tuntuu!!! 9 päivää pelaamatta, eikä ole edes tehnyt mieli pelata, ei selvinpäin, saati kännissä :slight_smile: Tosin kännejä on 9 päivän sisällä otettu vain 1 :slight_smile: Sanotaanko näin, että kun olen asiasta avovaimoni kanssa puhunut kun hän on kysynyt, että tekeekö tai onko tehnyt mieli pelata, niin suorastaan alkaa oksettaa ja jännä itseinho tulee heti. Olen kyllä nyt harvinaisen nöyrää kaikkien edessä, jotka ongelmastani tietävät. Mutta uskon että se on hyvä.

Jännä huomata, että töistä niin töissä kun kotonakin saa nyt paljon paremmin kiinni, kuin esim 2vk sitten. Mikään ei hutsittanut, kun päässä pyöri vain velkamäärä ja erääntyvät vipit yms joilla oli pelattu. Hyi se!

Voi olla, että kuulostaa nyt hieman liian innokkaalta tai epäuskottavalta, mutta nämä 9 viimeistä päivää ovat olleet parhaimpia päiviäni viimeisen 6kk aikana, vaikka jossain tilanteissa on ollut tosi surkea ja masentava olo, kun on havahtunut, että mitäs helvettiä sitä on tullutkaan tehtyä, tuollainen summa ja noin pienessä ajassa. Mutta sen kanssa on nyt elettävä. Avovaimollenikin sanoin, että nopeasti sain tilanteen aikaiseksi, nopeasti hoidan sen pois. :slight_smile:

Tsemppiä kaikille pelaamatonta elämää tavoitteleville! Kyllä se varmasti siitä onnistuu! Tsemppaan kaikkia, jotka tänne on kirjoitellu, uuden elämän opettelun ensimmäiset 2 viikkoa on tuntunu mahtavalta!

Viikonloppuja kaikille, älkää pelatko muutakun taskubiljardia tai silmäpeliä :wink:

Lainaus “Avovaimollenikin sanoin, että nopeasti sain tilanteen aikaiseksi, nopeasti hoidan sen pois”

noin se menee unelmissa, käytännössä kaikki on paljon vaikeampaa

Mutta en mä halua masentaa sua, olet HIENOSTI hoitanut homman tähän asti.

Nyt alkaa se arki, joka sitten on toisille helpompaa, toisille ei niin helppoa. Mulla ei ole ollut helppoa, vaikka
totaalisen pohjakokemuksen sainkin, niin silti sieltä 6kk jälkeen(kun asiat olivat jo alkaneet järjestyä,
en meinaa kuitenkaan velkojen loppumista) se pelihimo alkoi hiipiä taas pinnalle, ihan karmea fiilis…

…heitin mokkulan kännissä parvekkeelta jonnekin, ja kuoletin sen, siihen loppu internetti, siitä on 3 kuukautta
nyt, eli aika radikaaleja hommia pitää joidenkin, esim. mun tehdä, että peliä ei voi pelata

niin, ja mähän pelasin vain kännissä. Ihan oikeasti en ole pelannut kuin humalassa, onko joku muu samanlainen, tai oliko?

itse tein molempia, humalassa kun pelas, oli muka voittaja asenne aina, vaan aina tuli turpiin!

Mutta se on taakse jäänyttä nyt, ainakin kaikkeni teen että niin saisin elää.
Tottakai pitää pitää jalat maassa, ei sitä tiedä yllättääkö se pelihimo vielä vai ei, nähtäväksi jää. Mutta jos sellainen tulee, on hyvä palauttaa itselleni mieleen viimeiset 2 vuotta, huonosti nukuttuja öitä ja stressiä 24/7.

Totta puhut, onhan tuo aika pitkäksi aikaa lainaa takaisin maksettavaksi, mutta ei auta kun etsiä lisää töitä vakkariduunin sivuun, kuitenkin niin että ei itseään loppuun polta töiden teolla. Intoa ainakin on, siitä se ei jää kiinni! :slight_smile:

[quote="
Totta puhut, onhan tuo aika pitkäksi aikaa lainaa takaisin maksettavaksi, mutta ei auta kun etsiä lisää töitä vakkariduunin sivuun, kuitenkin niin että ei itseään loppuun polta töiden teolla. Intoa ainakin on, siitä se ei jää kiinni! :slight_smile:[/quote]
muista kuitenkin, vaikka pahalta tämän muistaminen tekee, “tauti” ei poistu koskaan,

Kyllä tämän sairauden kanssa pitää olla aina varuillaan. Kaikista pahimmat hetket ovat ne, jolloin luulee jo hanskaavansa pelaamattomuuden.

mun on vähän nolostellen myönnettävä, että mua ahdisti mielettömästi palstalaisten jutut alkuun tuosta nöyryydestä ja asennemuutoksesta…mutta kun nuo asiat pitää mielessä ja todella sisäistää ne niin sillä pääsee jo pitkälle! :slight_smile:
itseäni jännittää toi puolen vuoden etappi, heittäytyykö sitä sitten ylpeäksi? iskeekö se pelihimo vielä yhtäkkiä…?
Toivon todella olevani niin vahva, kuin kuvittelenkin, joten eiköhän se siitä…! :slight_smile:

Tsempit kaikille!

Oli etappi mikä hyvänsä, nöyryys on säilyttävä aina. Eikä tämän tarkoitus ole vain päiviä laskea. Tärkein on se mitä päässä liikkuu. Se halu muutokseen, rehellisyys, nöyrtyminen.

Tsemppiä pelittömään päivään!

niinhän tämä menee, muutos käyttäytymisessä tietyissä tilanteissa, mitään muuta en voi tehdä

päivien laskeminen on mulle sellanen tapa muistuttaa itselle siitä hetkestä jonne en halua takaisin,
ja se auttaa henkisesti kun voi puhua jo kuukausista

senkin voi sitten nollata helposti, ja se on se pelottava asia, kun aikaa kuluu luulee olevansa jotenkin turvassa,
mutta tuho on parin klikin päässä

käyn terapiassa, joka auttaa, mutta kun on pelannut 25 vuotta, tapa on aika lujasti syväkoodattu aivoihin, joten
jatkan “taisteluani” lopun elämääni

tsemppiä kaikille, tasapuolisesti :smiley:

sama juttu mulla :slight_smile:
saan voimia siitä, kun ajattelen, että olen taas yhden päivän kauempana siitä pelihelvetistä, missä vielä talvella olin.
Ja nöyränä jatkan matkaani eteenpäin.
Enään mua ei ahdista kertoa peliongelmastani ääneen. Eikä tuo juurikaan hävetä enään. Tietenkin aiheutettu vahinko (velat, ajankäyttö ja puolison luottamuksen menetys ym…) harmittaa, mutta ei se suremalla parane…