Uusi lopettaja

Heippa vaan kaikille,
Olen tällainen keski-ikäinen naisihminen ja raittiutta on takana viisi vuotta. Tai raittiutta ja raittiutta: kaksi retkahdusta, kerran viime kesänä , kolme kertaa tänä kesänä. Molemmat etelän reissulla.

Olen näiden viiden vuoden aikana saanut elämäni hallintaan, olen elänyt täyspainoista elämää kotona, olen pitänyt lupaukseni lapsille, olen saanut raha-asiat kuntoon, lopettanut tupakanpoltonkin, ajanut ajokortin, hankkinut auton, matkustellut jne.

Nyt kun olen testannut tänä kesänä tuota alkoholinkäyttöä, niin sanomattakin on selvää, ettei tuollainen muutaman vuoden juomattomuus mihinkään sitä viinanhimoa vie. Samasta pisteestä se jatkuu kuin mihin se silloin päättyikin aikoinaan. Luulottelu siitä, että pystyy ottamaan vain yhden konjakin, yhden pienen oluen, on aivan naurettavaa. Joka kerta se vie siihen, että visakortti vinkuu ja juomaa pitää saada aamuun saakka (ulkomailla onnistuu) ja sitten vielä heti aamusta krapulakaljalle brittibaariin. Juomisesta aiheutuva häpeä, monen päivän sängyssä makaaminen ja masennus muistuttavat siitä, että olen ikuisesti alkoholisti.

Ei tämä minun juttuni mitenkään erityisen poikkeava ole, mutta näillä mennään.
Ja onneksi selvin päin, tänään.

Tervetuloa!! Tuttua tekstiä. Noin se kävi minullekin aina muutaman kuukauden taukojen jälkeen. Jatkui siitä, mihin se oli jäänyt. Parempi ilman :smiley:

Hei Vapautunut 64, täällä rimpuilee Rulla. Olemme ikätovereita ja samassa veneessä seilataan, tosin minulla raitistelua takana vasta noin 2kk. Mutta monesti “vähentäneenä” tiedän itsestäni tuon saman, aina on juomatonta niin paljon, että pyrin osallistumaan talkoihin perusteellisesti, vaikka päätökset olisi olleet miten pyhiä tahansa. Mutta on helpotus , että kun tietää itsestään sen,että kohtuuottamisataitoihin ei ole luottamista. Mikään kiva ei muutu hauskemmaksi juomalla, ainakaan enää. Vanhalle vitsille ei lopulta enää naura kun on kuunnellut (maistellut) sen liian monesti. Ei, vaikka kuinka muistelis, että se oli tosi hauska silloin ekaa kertaa…

Tervetuloa. Tosiaan tuttua tekstiä. Itse olen saanut nauttia raittiudesta vasta 4 kk:n pätkissä.
Jotain positiivista kehitystä on kuitenkin tapahtunut, vaikka juomisen seurauksena tulikin putkareissu heti kättelyssä :blush: Korjasivat minut grillin takaa sammuneena talteen. Onneksi ei käynyt pahemmin. Lievä morkkis tuosta syntyi ja piti sitten harjoitella lisää.

Jotenkin osaa suhtautua asioihin toisella tapaa. AA:han paluu on edessä ensiviikolla, nyt nautin mahtavasta krapulasta, ja sinnittelen. Hieman ehkä hävettää mennä ryhmään kertomaan, mutta en mä varmaan ole ensimmäinen ihminen joka putoaa juomaan. Tärkeintä lienee taas nöyrtyä ja ajatella kuitenkin positiivisesti.

Oliko sinullakin JT niin että oitis putkasta päästyä oli etsittävä ensimmäinen silmääntuleva kaljakapakka? Olen itse ollut putkassa (ihme kyllä) vain kolmesti noin 12v juomisurani aikana. Mutta se on kumma miten putkasta päästyä pitää päästä jonnekin “kelaamaan kaikkea” :laughing: :laughing:

kiitos kaikille vastauksistanne.
Kun kirjoitin tuota eka viestiä, ajattelin tietysti, että olenko minä oikeasti alkoholisti, kun olen kuitenkin saanut sitä ja tätä aikaiseksi elämässäni, VAIKKA olen käyttänyt alkoholia. Ja sitten olinhan minä kumminkin aina pari viikkoa selvin päin ja joskus pitempäänkin. No, kerran sitten laskin, montako päivää vuodessa olen yhteensä joko kännissä tai tajuttomana/sairaana alkoholin takia, niin niitä päiviä kertyi aika paljon. Olikohan lähes 2 kuukautta vuodesta.
Ammattini on sellainen, että kun saan työn tehtyä, tyhjennän työpöydän ja voin pitää omaa aikaa päivän tai kaksi. Juoma-aikoina tämä tarkoitti baariin menoa, mutta nykyisin tuota pakkoa ei enää ole: osaan pitää oman hetkeni joka päivä, en tarvitse siihen mitään työn sanelemaa aikaa. Minä vaan tykkään olla selvin päin. Voin nauttia äänistä, tuoksuista, pelkästä olemisesta.
Välillä on masentavia jaksoja, tai sellaista tyhjyyden tunnetta, että mikä tämä koko pointti tässä elämässä on, että miksi/ketä varten jaksan olla näin sitkeä, kun kaikki muut antavat vaan mennä ja rellestävät :smiley:
Sitten muistan, miksi olen selvin päin. En enää halua niitä unettomia öitä, jolloin en uskaltanut nukahtaa pelätessäni kuolemaa. En halua mennä siihen samaan, johon useat ryyppytoverit joutuivat (lääkekierre, halvaantumiset, kuolemat). Ja taas ajattelen, että enhän minä olisi voinutkaan joutua sellaiseen, kun olihan minulla parin kolmen viikon selviä kausia: täyttä itsepetosta.
Miksi sitten olen rekisteröitynyt tänne? Pelko retkahtamisesta? Halu näyttää/esittää parempaa kuin on? Epävarmuus? Huoli tulevasta?
Mutta ennen kaikkea kaiken tämän kirjoittaminen ja sen sanominen, että minun on hyvä olla selvin päin.

No itseasiassa avauduin heti poliisitädille ja sen jälkeen vastaantulleelle nuorelleparille. Seuraavaksi matkustin kotiakohden ja kävin kapakissa juomassa muutaman ja avauduin jälleen. Sain kommentteja, että olet kyllä fiksu ja ajatteleva ihminen. Se helpotti oloa kun kertoi avoimesti ongelmastaan. Onhan toi hölmöä jutella avoimesti tuntemattomien kanssa, mutta se nyt oli vaan pakko purkaa pahimmat höyryt pihalle. Ihan selkeä kriisi mulla oli päällä ja järkytys oli kova, vaikka eipä tuo nyt maailmaa kaada. Pitää oppia jotain tästäkin. Vieläkin on morkkis ja krapula, mutta huomaan pientä helpotusta. Kyllä tää tästä :slight_smile: