Uusi lopettaja ja antabuksesta

Tervehdys,

Täällä kirjoittelee päihdelinkkiä jo muutaman vuoden enemmän tai vähemmän seurannut kolmenkympin rajapyykin ohittanut naisihminen. Sellainen, joka pari holiannosta saatuaan juo ne kaikki, lähes aina. Kaikki klassiset seuraamukset kuten itsensä loukkaaminen, pahan mielen aiheuttaminen, järkyttävät krapulat, masennusolot juomisen jälkeen, tavaroiden hukkaamiset sun muut aina vain uudestaan koettuani tuli mitta täyteen. Juominen tapahtuu siedettävän harvoin (1-3 kertaa kuukaudessa) mutta on aina tolkuttoman rajua, enkä pysty omalla tahdolla sitä lopettamaan sen alettua, vaan ilta venyy aina pitkälle aamuun. Humalassa en oikeasti edes halua lopettaa, ikään kuin minussa heräisi joku toinen minä, jolle tärkeintä on vain juoda lisää.

Vihdoin myönsin itselleni että jään heikommaksi, minä en hallitse alkoa vaan se minua. Ja yksi ilta pilaa seuraamuksillaan aina kokonaisen viikon arvokkaasta elämästäni. Omalla tahdollani olen pystynyt olemaan pisimmillään kolme kuukautta kerralla juomatta. Sitten mieli taas romantisoi nousuhumalan ihanuuden ja muka-luksuksen, juomattomuuden tuoma hyvä olo huijaa luulemaan että pystyn taas hallitsemaan juomani määrän.

Näine hyvineni marssin A-klinikalle ja sain antabus-reseptin kainalokepikseni. Olen ottanut sitä kohta kaksi viikkoa ja käynyt mm. rockfestarit selvinpäin. Kokemus oli huippu ja tiedän että pystyn pitämään hauskaa myös selvin päin. Nyt haasteena on oppia ”juhlimaan ilman viinaa”, selviytymään sosiaalisista tilanteista joissa alkoholia tarjotaan ja rikkomaan illuusio nousuhumalan upeista fiiliksistä sekä siitä, että pystyn ottamaan kohtuudella.

Antabuksen sivuvaikutukset vain harmittavat. Aluksi tullut etova olo on vähentynyt mutta väsymys on kova ja haittaa mm. urheiluja. Onkohan sivuvaikutuksilla tapana vähetä ajan mittaan ja miten pitkään elimistön tottuminen kestää? En myöskään haluaisi ”myrkyttää” kehoani jatkuvasti lääkehoidolla ja haaveena olisi että voisin alkujakson jälkeen käyttää antabusta harvemmin ennakoivasti, koska osaan hyvin ennakoida retkahdustilanteeni. Onko kellään kokemusta tällaisesta? Ensi viikolla on ensimmäinen verikoe ja lääkärin soittoaika, jolloin kyselen näistä lääkäriltä. Tässä vaiheessa käytännön kokemukset ja vertaistuki olisivat tervetulleita.

Olen pohtinut myös sitä vaihtoehtoa että antabus ei sovi minulle tai koen jatkossa voimakkaita kaipuita alkon pariin tai muita kivikkoja. Olisikohan tällöin joku muu tukimuoto mitä voisitte tällaiselle holistille suositella? Kynnys aa-kerhossa käymiselle on suuri. Tosin, niin oli kynnys a-klinikallekin menosta suuri mutta kokemus olikin pelkästään hyvä. Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen,

Aamuaurinko

Tervehdys, ja tervetuloa palstalle!

Kertomasi perusteella saan sellaisen kuvan, että juomatapojesi (kontrollin menetys) ja juomisen seurausten (toistuvat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset ongelmat) perusteella sinäkin olet alkoholisti. Juot toistaalta melko harvalla rytmillä, eli riippuvuutesi ei pistä sinua vielä juomaan joka viikko ja useampia päiviä kerrallaan. Pystyt edelleen olemaan juomatta pidempiäkin aikoja, kunnes juomahalut alkavat nostaa päätään ja tulet taas juoneeksi itsesi takaisin lähtöruutuun.

Tutulta kuulostaa, noin se meni minullakin. Arkitissuttelua en harrastanut, mutta viikonloppuisin juominen oli humalahakuista alusta alkaen, 18-vuotiaasta. Vuosien mittaan viikonloppujuominen alkoi lipsua perjantain lisäksi lauantaille. Selvien viikonloppujen määrä kuukaudessä alkoi vähentyä, tilaisuuden tullen saatoin lähteä baariin arkisinkin jne., kunnes joskus 25.nnen ikävuoden jälkeen aloin olla vaiheessa, jossa join viikonloppuisin lähes poikkeuksetta kahtena-kolmena päivänä, pidemmillä vapailla saattoi mennä vajaita viikkojakin putkeen. Vaikeudet kasvoivat samaa tahtia, kunnes 29-vuotiaana vastassani oli seinä, jota en voinut enää ylittää, alittaa tai kiertää. Piti pysähtyä. Tuosta on nyt reilut 1½ vuotta, sen jälkeen olen elellyt selvin päin ihan perusmukavaa elämää. Voisin todeta, että minulla menee nykyisellään jopa hyvin. Tuntuu siltä, että juominen alkanee olla osaltani loppuun käsitelty asia, mikäli itse vain haluan olla ottamatta alkoholiongelmaani takaisin. Valitsen mieluummin elämisen selvänä, se on ainoa tapa jolla elämänhallintani onnistuu. Eipä ihminen tarvitse etanolia oikeastaan muuhun kuin desinfiointiaineeksi, ulkoisesti käytettynä siis. “Sisäinen desinfiointi” tuntuu aiheuttavan minulle vain pahenevaa tulehdusta… :wink:

Hienoa, että olet havahtunut tilanteesi kestämättömyyteen ja haluat muutosta. Historiasi valossa näyttäisi siltä, että kohtuukäytön mahdollisuudet ovat sinunkin osaltasi jo jossain takanapäin, eli on helpointa lopettaa siitä haaveilu ja kompuroinnit ja alkaa opetella toisenlaista elämäntapaa. Siihen on sinullakin nähdäkseni täydet mahdollisuudet! En ole itse käyttänyt antabusta, joten joku toinen voi kertoa siitä tarkemmin. Sen sijaan AA:ta olen kokeillut jonkin aikaa, vertaistuki ei kumminkaan ollut minun juttuni, A-klinikka eli yksilökeskustelut sen sijaan tuntui toimivalta. Kävin klinikalla alkuun noin joka toinen viikko juttelemassa tilanteestani. Lopetin käynnit periaatteella “toistaiseksi” puolen vuoden raittiuden kohdalla, sen jälkeen olen ollut omillani eikä ole tuntunut tarpeelliselta jatkaa käyntejä.

Tätä palstaa tulee vieläkin seurailtua. Päihdelinkki on ollut minullekin hyvä kanava purkaa ajatuksiani näkyvämpään muotoon ja saada erilaisia näkökulmia samasta perusongelmasta, joten kokeile ihmeessä sinäkin, jos tunnet täällä viihtyväsi! Veikkaisinpa, että yleisesti puhuminen on sinullekin se paras tukimuoto; se, tapahtuuko se A-klinikalla, AA-ryhmässä (tms. 12 askeleen paikassa) tai vaikkapa täällä netissä, on sinun valittavissasi. Moni kokeilee kaikkia jopa useampaan otteeseen kunnes se oma juttu löytyy, osa käyttää useampaa tukimuotoa rinnakkain, ja on myös ihmisiä, jotka haluavat olla pelkästään oman viisautensa varassa. Oma halu pitää korkki kiinni ja sen jatkumona halu oppia elämään selvin päin ovat kumminkin kaikille yhteistä.

–kh

Hei Aamuaurinko ja tervetuloa plinkkiin! Olen itsekin varsin uusi täällä ja jo nyt voin sanoa saaneeni täältä todella mahtavaa vertaistukea ja hyviä ajatuksia lopettamispäätöksessäni. Lukiessani kirjoitustasi tajusin, että se oli AIVAN kuin omasta elämästäni (olen sinua muutaman vuoden vanhempi nainen) ja “juomistyylistäni”. Ei päivittäistä käyttöä, ei putkia, joskus rajoittaminen onnistuu, tahdonvoimalla selviä kausia jne…Mutta olen Kuivahikan kanssa täysin samaa mieltä, että kohtuukäytön mahdollisuudet taitavat olla sinunkin (kuten minunkin) kohdalla ohi! Se harha ja hyvän olon tunne mikä on saavutettavissa muutaman kuukauden juomattomuudella, on yhden kerran övereillä pois pyyhitty. Tämän sanon omasta vankasta kokemuksestani. Itsellänikin yksi kerta pilaa koko seuraavan viikon (morkkikset, masennus, unihäiriöt, painajaiset, turvotus jne) siispä kannattaa ajatella asia täysin realistisesti ja lopettaa juominen kokonaan. Päivä kerrallaan mutta loppuiäksi (tätä nyt ei kannata päässään pyörittää ja voivotella). Ryhmään minullakin on ainakin vielä liian iso kynnys, mutta yksilöterapia on ok! Tosin olen päättänyt mennä lähimpään ryhmään siinä tapauksessa, että ratkeamisen vaara käy liian ilmeiseksi, sen olen itselleni luvannut! Toivotan onnea ja voimia Sinulle raitistumiseen!!

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miksi?

Et ole nimittäin ainoa, joka on pitänyt kynnystä korkeana.

Itseäni se ei koske. Tottakai vähän jännitti mutta sen ystävällisempää ja ymmärtäväisempää vastaanottoa en ole missään saanut.
Antabuksesta en osaa sanoa mitään, koska se ei minuun vaikuta. Minun on omin voimin ja toisinaan AA:n avulla pärjättävä. Nyt en ole AA:ssa käynyt,koska täällä kesäpaikkakunnallani ei ole kokouksia mutta enköhän syksyn tullen taas ala. Pelkästään jo sen takia, että aina kun sieltä lähtee on hyvä olla ja mieli keventynt. Kummasti se vaan toimii, vaikken alkuun uskonut ja olin kovin skeptinen.

Kokeilemalla et menetä mitään.

Kun olet nauttinut Antabusta vaikkapa kolme viikkoa 1 tabletti per päivä, voit harventaa annostuksen 1 tablettiin joka toinen päivä. Tällöin sivuvaikutusten pitäisi hävitä tai ainakin lievittyä, mutta lääke ajaa silti asiansa sillä se kerääntyy elimistöön ajan mittaan. Älä kuitenkaan harvenna lääkkeen ottamista tuon enempää.

Jos on ottanut Antabusta muutaman kuukauden ajan säännöllisesti, sen poistuminen elimistöstä voi kestaa jopa pari viikkoa vaikka sen lopettaisi.

AA:n kokouspaikoissa ei ole havaintojeni mukaan sen korkeammat kynnykset kuin rakennuksissa yleensä. : )

Kiitos kaikille kannustavista viesteistä! Tekee hyvää jakaa asia ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät ja myöntävät ongelmani. Ja hatunnosto teille siitä miten olette pysyneet raittiina, kukin keinoillanne!

Kyllä, koen olevani alkoholisti. Olen kokenut ehkä jo useamman vuoden. Nyt vasta sain jostain voiman ja halun lähteä tekemään asialle muuta kuin analysoimaan sitä ja yrittämään vain oman päätöksen voimin olla ilman. Isäni, kohta seitsemänkymppinen, on juonut aina hyvin samaan tyyliin kuin minä ja ollut nyt vain omalla tahdollaan kokonaan ilman vuoden päivät. Joten hyviä esimerkkejä löytyy! Tunnustan että itse olen liian heikko räpiköimään tässä suossa itsekseni, joten apuja tässä kartoitetaan ja otetaan vastaan.

Hyvä että kerroitte positiivisesti sekä päihdelinkistä, a-klinikan yksilökeskustelumahdollisuudesta että aa-kerhosta. Tajusin juuri että olen hakenut ongelmaani nyt ”välitöntä” apua antabuksesta syksyn monia juhlia takaraivossani peläten, mutta ehkä alkoholin jättäminen vaatii myös muuta psyykkistä työstämistä ja puhumista.

En osaa ihan tarkkaan sanoa, miksi kynnys kerhoon menoon on korkea. Ehkä samaan tapaan kuin a-klinikalle meno oli, se että menen omana itsenäni tunnustamaan ongelmani otti luonnon päälle. Onneksi vain etukäteen :wink: Voiko aa-kerhon kokoontumiseen alkuun mennä vain kuulijaksi vai tuleeko heti kertoa asioistaan isommalle porukalle? Miten löytäisin paikkakuntani monista kerhoista sopivimman?

A-klinikkakin tuntui olevan hyvä paikka puhua, sairaanhoitajat olivat oikein positiivinen kokemus. Toivottavasti sinne saa tarvittaessa varata keskusteluajan, koska päivystys oli viimeksi tosi ruuhkainen ja avoinna vain työpäivän aikaan.

Hyvä tietää että antabuksen annostusta olisi mahdollista alun (lääkärin mukaan 3 kuukautta) jälkeen laskea. Nyt se toimii hyvänä tukena, koska elämässäni on useita tilaisuuksia, joissa raittius on haastavaa, sellaisia joissa olen ennenkin kovien yritysten jälkeen retkahtanut. Koen että se vapauttaa minut tilaisuuksien ja alkoholin pelolta ja antaa kokemusta ja oppia tilanteista, joissa on sanottava ei kiitos.

Iso kiitos vastauksistanne vielä! Kirjoittelen tännekin kuulumisia nyt kun pää on avattu. Edessä on varmasti mm. monia erilaisten tunnetilojen käsittelyä, elämänmuutos kun on kuitenkin iso. Hyviä raittiita päiviä teille ja nyt myös itselleni toivottaen,

Aamuaurinko :slight_smile:

Et ole ensimmäinen, jolle aa-ryhmän kynnys on korkea. Jotenkin siihen kynnyksen ylittämiseen liittyy todellinen oman ongelmansa hyväksyminen ja tunnustaminen, että tarvitsee apua. Voit aivan vapaasti käydä AA:ssa vaikka kymmenen vuotta todeten joka kerta omalla puheenvuorollasi: “Minäpä vain kuuntelen tällä kertaa.” Jotkut pitempään raittina olleet useinkin “vain kuuntelevat”. En toki tunne ketään, jolle ei olisi syntynyt aivan luonnollinen halu kertoa itselleen tärkeistä asioista. Ei sitä tarvitse suunnitella, jännittää, valmistella tai pohtia. Useimmiten se “kuunteleminen” vaatii enemmän kärsivällisyyttä. AA on siitä mukava paikka, ettei siellä tarvitse hävetä itseään - samanlaisten joukossa. On ihan hyvä aluksi kiertää ihan summamutikassa tutustumassa muutamaan ryhmään. Siitä saa itselleen yleiskuvan tarjonnasta. Itselleni on oman ryhmän rinnalle syntynyt muutama suosikkiryhmä, joissa käyn, kun tututu kasvot ja tutut jutut alkavat tympäisemäään.

Melkein pari kuukautta on mennyt ilman alkoholia. Olo on todella hyvä, psyykkisesti ja fyysisesti. Taisi olla elämäni paras päätös tämä alkoholin jättäminen :slight_smile: Syksyn mittaan oli monet juhlat, joita pelkäsin etukäteen ja joihin menin sitten antabus kävelykeppinäni. Tilanteet menivät yllättävän kivuttomasti kun itselleni oli niin selvää etten ota. Muut hieman tuputtivat ja sitten epäilivät raskautta, kuten odotinkin. Mutta kun jämäkästi sanoo että en halua, ei tee mieli ja ei sovi minulle niin ei kukaan jaksa loputtomiin tyrkyttää.

Viikonloput ja alkuviikot ovat mahtavia, kun ehtii jaksaa ja haluaa askaroida kaikkea. Tai sitten vaan olla! Krapulapäivääkin voi viettää ilman varsinaista krapulaa näemmä :slight_smile: Viime lauantain häiden jäljiltä puolisolla oli hieman kankkunen ja minulla vain jano ja väsy. Nautimme laiskasta päivästä leffojen ja pitsan kanssa, tällä kertaa pystyin tekemään pitsan itse…

Antabusta olen ottanut mutta en ihan lääkärin määräämiä annoksia. Siitä tulee ikäviä sivuvaikutuksia ja olen alkanut miettimään sitä, että jättäisin antabuksenkin pois tässä jossain vaiheessa. Tekee mieli olla ilman mitään myrkkyjä. Olen katsellut alueen aa-kerhoja ja sinne varmaan tässä joku päivä menen mukaan. Nyt ei ole ollut mielitekoja viinan suhteen, mutta koko alkoholismi ja alkoholin jättäminen tietysti on välillä ajatuksissa.

Kakkoselta tuli lähipäivinä hyvä haastatteluohjelma kahdesta raitistuneesta alkoholistinaisesta. Heidän sanomisistaan löysin niiiiin paljon samaa kuin omissa mietteissäni on! Noita ajatuksia olisi kiva joskus jakaa muiden kanssa.

Hyvää tipatonta lauantai-iltaa toivottaen,
Aamuaurinko

Yksi muutoksista joita muuten olen itsessäni huomannut, on se, etten ota sosiaalisissa tilanteissa enää kontolleni muiden viihdyttämistä. En koe, että minun täytyisi olla hauska ja vallaton. Uskallan olla oma itseni, joko rauhallinen tai vallaton, fiiliksen mukaan. En koe että minun pitäisi juoda viinaa jotta muilla olisi kivempaa. Onko tämä jotain kiltteydestä luopumista ja terveellä tavalla itsekkääksi kasvamista, tiedä häntä. Positiivinen muutos joka tapauksessa!
Juhlissa myös pystyy keskittymään olennaiseen eli tapahtumiin (häissä ohjelmaan, hääpariin, ruokaan ja festareilla musiikkiin, tunnelmaan) eikä viinaan ja siihen seuraavaan lasilliseen.

Luin tämän ketjun läpi ja ajattelin kirjoittaa muutaman rivin. Minäkin vierastin, pelkäsin ja jännitin AA-ryhmään menoa. Kynnys oli korkea. Ja olin kaikin puolin skeptinen AA:n suhteen. Sitten uskaltauduin menemään yhden kaverini kanssa, joka oli aikaisemmin jo käynyt ryhmissä. Ensimmäisestä kerrasta minulle tuli vielä vastenmielisempi olo AA:ta kohtaan. Ryhmän jäsen oli kuollut ja tätä jokainen vuorollaan muisteli. Itse en tuntenut vainajaa, joten minulle tottakai noiden muisteluiden kuuntelu oli pitkästyttävää. Sittemmin harvakseltaan kävin eri ryhmissä. Ja olen pari, kolme ryhmää todennut sellaisiksi, joissa tunnen viihtyväni. Naishenkilölle ehkä olisi alkuun hyvä olla sellainen ryhmä, jossa olisi muitakin naisia. Nyt minulle on AA:sta jo melkein tullut elämän tapa. Olen saanut sitä kautta hyviä ystäviä, jotka eivät ole heti pyytämässä kaljalle. Linnutkin lentävät parvessa ja vielä vaihtavat vetovuorojaan. Parvessa on helpompi lentää. Sama se pätee meillä alkoholisteillakin eli AA:ssa on helpompi elää tätä raitista elämää.

Viime yönä näin painajaista siitä että olin humalassa. Muistan että olin repsahtanut ja hyvin kännissä… ja jälkeenpäin todella, todella syvästi pettynyt itseeni. Ja tämä oli jo toinen uni tämän kahden kuukauden sisällä. Näin se alitajuntakin työstää viinan kiroja. Vieläkin on vahvasti mielessä se tunne miten pettynyt olin siihen että olin viinaa ottanut.

Hyvä kuulla, että sinussakin jokin kamppailee puolestasi, vähän niinkuin tietämättäsi.
Luultavasti raitistumishalusi senkuin kasvaa vain, kun pettymyksetkin on vahvat, vaikka ei ole juonutkaan mitään oikeasti.

Nyt meen oikeasti koisimaan ja oikeasti sanon näin: Hyvää ötyä.

Moro Aamuaurinko. Noi selvät känniunet on niiiin tuttua ja niitä tulee varmasti vielä lisää, ei tartte ressata. :open_mouth: Niistä toipuu hyvin ajallaan. Toista maakuntaa on tosielämän dokaamisten jäljistä puhdistautuminen. Itse poltin unissa pitkiä aikoja tupakkia lopettamisen jälkeeen ja pettymys oli megalomaanista, kunnes tapahtui havahtuminen. Ihan oikea fyysinen, eikä mikään teoreettinen. Alimmainen taju siellä päänupis työstää mennyttä elämää ja mielitekoja. Se lienee merkki toipumisesta.

Hyvää jatkoa uutta morning sunia ootellen, toivoen ja kyllä niitä kelpaa katella sateenkin takaa kirkasottaisena ilman usvaista rapulan tunnetta !! :smiley:

Sanos muuta! Ihan kuin minussa kamppailisi joku puolestani, rinnallani, taustallani. Joku joka myös haluaa pitää minusta huolta, tämän tietoisen minän lisäksi :slight_smile: Taidanpa ottaa sen, alitajunnan tai mikä lie, hyväksi ystäväkseni ja muistuttajakseni… joten hyviä unia, hyviä vaikka olisivatkin kännipainajaisia!