Uusi keskustelija

Hei kaikille. Olen neljääkymmentä lähestyvä nainen etelä-Suomesta. Olen huomannut että alkosta on tullut minulle ongelma, joka tuhoaa ihmissuhteeni ja itsekunnioitukseni. Ongelma on että kun esim. pippaloissa kontrolli menee jossain vaiheessa ja tulee vedettyä sitten oikein urakalla. Seuraavan päivänä pää on kipeänä, muisti loppuillan tapahtumista kateissa ja pelko että on tullut mokailtua jotain ja on julkinen naurun kohde. Mikä ihme siinä on että vedän niin kauan kuin silmät liikkuu? Miksi en osaa jättää juomista pariin kolmeen niinkuin kaikki muut?

Olen ajoittain masentunut ja yksinäinen mikä lisää tietenkin himoa juomiseen, tahdon nähtävästi paeta elämääni hetkeksi ostamalla pari olutta viikonloppuna ja möllötellä omissa ajatuksissani, ihan kun se nyt mitään ratkaisisi.

Toisekseen olen lukemattomia kertoja yrittänyt lopettaa tupakointiani onnistumatta siinä. Tiedän että siinä onnistuminen vaatii alkoholin heivaamista elämästä. Ajatuskin tupakoimattomuudesta ahdistaa, ja hyvän fiiliksen saaminen yritykseen on kiven alla mutta haluaisin lopettaa. :confused:

Ajatus on tällä hetkellä takkuista ja teksti varmaan sekavaa, mutta ajattelin että tänään en ota, enkä huomenna.

Kiitos sinulle joka luit tämän. Vinkkejä juomattomuuteen otetaan vastaan.

Moikka pii* ja kiva kun tulit kirjoittelemaan joukkoon kummaan…
Mitään hyvää reseptiä mulla ei ole annettavana juomattomuuteen, tunti ja päivä kerrallaan. Itse pitkään juomatta olleena voin sanoa että ne fiilikset juomiseen voi tulla vahvana ajankin päästä, nytkin tappelen itseni kanssa enkä haluaisi hävitä…
Itselläni oli antabus alussa apuna, se toimi hyvin mulla.

Kiitos Leija. Tuntuu hyvältä että täällä on joku joka vastaa edes rivillä. Tunne oloni tällä hetkellä maailman yksinäisimmäksi olennoksi.

Minä olen tullut tulokseen että koko viina pitäisi jättää pois, se ei minulle sovi. Koen vaan jotenkin vaikeaksi olla alkoton tässä yhteiskunnassa, kun työkaverit ja ystävät eivät tiedä mitä ajattelen hiljaa mielessäni ja oletus on että minäkin otan.

Että inhoankin itseäni juuri nyt! :frowning:

Heipähei, pii* - kylläpä olikin tuttua tuumastelua, edellisen kirjoittaja olisin voinut olla minä itse… Ei ole pitkä aika kun pohdin vastaavia, ja tulin tulokseen ettei mun tarvitse oikeasti miellyttää ketään juomalla. Eivät ne elämän tärkeät ihmiset mihinkään katoa, ja ne vähemmät tärkeät saavat mennäkin jos ovat mennäkseen. Ei se tosin mulla ainakaan ihan helppoa ollut päätyä moiseen, ihka oikea Muutos aiheutti minussa suunnatonta kauhua. Pelkäsin aivan älyttömästi että mitäs sitten jos jäänkin yksin elämässä - en kelpaa “parempien” ihmisten joukkoon enkä enää niiden juovienkaan. Olin varma että jään kaiken ulkopuolelle yksin ruikuttamaan, kunnes huomasin ettei näin käynytkään. Aloin itse pitää välimatkaa enemmän juoviin, ja huomasin että vähemmän juoville oli yllättävän helppoa sanoa että ei kiitos, en mä ota koska se ei sovi mulle. Joillekin olen kertonut käyneeni AA:ssa, joku enemmälti päihteilevä on saattanut ihmetellä että mitä MINÄ siellä teen, enhän mä edes juo.

Välillä olen miettinyt, että olenhan mä ennenkin ollut kuukausikaupalla juomatta, mikä tässä tällä kertaa nyt niin ihmeellistä on. Se, että aiemmin olen aina jättänyt itselleni sen mahdollisuuden auki että jos tarpeeksi alkaa ahdistaa tai kaverit houkuttelevat, niin voinhan mä sitten juoda. Ja se lähti aina niin huomaamatta ja vähitellen kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta - koska en pohjimmiltani ollut valmis muuttumaan. Eipähän tuota tiedä, kauanko tätäkään hyvää vaihetta kestää, mutta koetan olla jänistämättä ja ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se on.

Jos ei pysty läheisilleen tuntemuksistaan puhumaan, voi aloittaa vertaisista, mutta tärkeää kuitenkin on ettei jättäydy itsekseen pähkäilemään ja tuskailemaan. Et ole yksin, ja ääneen puhuminen auttaa kummasti kutistamaan asioita helpommin käsiteltäväksi, huomaa ettei tää nyt niin kummoinen juttu ollutkaan. Pahimmista peloista ääneen puhuminen on aluksi kauheaa, mutta kun siihen tottuu ja huomaa etteivät muut järkytykään eikä omakaan elämä tai pää hajoa…

Juomattomuusvinkkejä en oikein osaa jaella, omalla kohdalla kännispäiten sattuneet tunaroinnit riittivät herättämään että tässä leikissä voi vielä käydä todella huonosti jos en älyä lopettaa ajoissa.
Mietin myös sitä, mitä alkoholi on minulle antanut - ei mitään aitoa. Haluanko elää valheellisessa nosteessa, joka todellisuudessa ylläpitää masennustani? Haluanko ylläpitää itseinhoani? Tarvitsenko alkoholia oikeasti mihinkään, pidänkö edes sen aisteja turruttavasta vaikutuksesta? En, en ja en. En menetä mitään jos en juo, päinvastoin.

Huomenta Kirjava. Olen lueskellut näitä tekstejä täällä ja aika monesti tämä pomppaa esiin. Itsekin huomaan usein muiden juttuja lukiessa että tuohan on aivan kuin minä… Meillä on todellakin täällä jotain yhteistä, omituinen ja repivä suhde alkoholiin.

Myös tuo on totta mitä sanoit muiden miellyttämisestä. Olin aikoinani kokonaa ilman alkoholia useamman vuoden ja silloin huomasin että osa ihmisistä vieroksui raittiuttani. Nyt nämä samaiset ihmiset ovat historiaa, joten on siinä muutakin kuin vain se että otanko vai en… Jotkut tuttavat lähtevät, jotkut jäävät elämän edetessä.

Olin aikaansaava ja toimelias ihminen alkottomana, tahdon sen henkilön takaisin nahkoihini. Tästä se lähtee.

moikka pii juomattomuuteen en osaa antaa vinkkejä “otan kyllä niitä vastaan”

itse olen mietiskellyt että tällä juomisellani teen itsestäni yksinäisen koska en voi lähteä harrastamaan tai tekemään mitään kavereiden kanssa. siksi tuntuukin kummalta että vaikka sen niin hyvin tiedostan en silti saa lopetettua juomista. mitä juominen on minulle sitten viimeaikoina antanut? ahdistusta,masennusta pelkoa,surua,pahaa oloa :frowning: elikkä ei mitään hyvää !ja silti juan en voi käsittää tätä yhtälöä ?

veit jalat suustani :laughing: itse toivoisin myös että voisin olla se ihminen joka todella olen, mutta se vaatii sen alkoholittomuuden kohdallani

Kovin tuttua tekstiä. Deal, voimia.

Saan aika pienestäk määrästä alkoholia kauhean krapulan, henkinen puoli on säröillä ja oloni on pahempi kuin ennen ottamista… Eli ei mitään järkeä. Joskus olin henkisesti niin tiukoilla että soitin jo mielenterveyshoitajalle. Tämä sattui olemaan poissa sen päivän joten siihen valui se heikko yritys saada apua taustoihin jotka ajavat mut hakemaan unohdusta. Olen kauhea pelkuri ottamaan apua vastaan ja pelkään leimautumista esim. masennusdiagnoosin takia, siksi en oikein uskalla mennä mihinkään tai puhua kenellekään. Kirjautuminen tänne oli jo mielestäni iso hyppy. Ehkä rohkeus heittäytyä ja ottaa apua vastaan kasvaa tässä tänne kirjoittaessa.

Ai että elämä pelottaa… kuinka kauan voikaan henkinen krapula kestää?

eiköhän meistä kaikki tai ainakin suurin osa :frowning: tämä samainen ongelma jarruttaa pahasti omaakin selviämistä. sitä vaan yrittää sinnitellä eteenpäin yksin koska on liian ylpeä hakemaan apua ja pelkää sitä leimautumista,todellisuudessa ihmiset varmaan tietävät/näkevät että minulla on alkoholiongelma vaikka itse yritän pitää kulisseja kasassa :blush: nykyään olen vähän aikaa juomatta ja sitten retkahdan ,viime aikoina vaan pettymykset itseensä ovat niin kovia että itkettää kun on hävinnyt taistelun alkoholille. yksi asia mikä täällä kirjoittelussa on kiva, se että meistä kaikki tietää nämä tunteet ,koska välillä tuntuu että “normaalit käyttäjät” eivät todellakaan tajua minkälaista taistelua me käymme itsemme kanssa. henkisestä krapulasta selviäminen vie kauvemmin kuin fyysisestä :wink:

Ulkopuoliset näkevät yleensä yllättävän hyvin missä mennään, itse luen hiljaisia merkkejä lä’himmäisistäni, ja on todellakin syytä tehdä jotain asialle.

Mietin joskus hiljaa mielessäni että muna vai kana. Olenko oikeasti alkoholiongelmainen vai olenko vain muuten niin sekaisin ja masentunut että se ajaa satunnaisesti juomaan liian rajusti? Minä olen kuin sipuli jossa on kuori kuoren jälkeen, eikä ydintä nää kukaan, piilotan sen. Hyvin harva ihminen tuntee minut pohjimmiltani. Olen itsekin ihmeissäni ja huolissani erakoitumisestani, työnnän ihmiset ympäriltä pois ja sitten olen yksinäinen ja onneton kun lähellä ei ole ketään. Osaan olla töissä ja julkisesti hyvinkin sosiaalinen ja “avoin”, se on kuin naamio jonka taakse en halua kenenkään näkevän. Satunnainen julkinen kupittaminen on avannut salaisuuden verhojani, ja minua pelottaa se, pelkään torjuntaa enemmän kuin mitään muuta. Oikeasti pelkoni ovat varmasti liioiteltuja, mutta miten kertoa se tälle päälle? :imp:

niinpä itsekkin mietin kohdallani että olenko tapajuoppo vai alkoholista todellakin riippuvainen ? varmaan molempia :cry: tuota kyllähän sun kannattais varmaan käydä lääkäris jos susta tuntuu että masentaa itelläni on todettu lievä masennus eikä siinä sen kummempaa kuin lääkitys päälle, voin muuten kertoa että siinäkään lajissa ei olla yksin :laughing:

Mitenköhän pitäisi suhtautua kun nettitestien mukaan on joko keskivaikea tai vaikea masennus. Tulos on tietenkin nyt hurja kun on siipi maassa mutta kohoaa tästä kunhan pääsen taas jaloilleni. Jääkö taustalle kuitenkin jotain piilevää masista johon ei vaan niin reagoi kun menee paremmin, on toisin sanoen jo niin tottunut krooniseen tilaansa. :unamused:
Haenko syitä vain törttöilyille vai onko tuossa villakoiran ydin, vaikea tietää.

Luin myös masennuksen sivuoireista. Tunnistin ainakin sosiaalisten tilanteiden pelkoa itsessäni. Löytyi myös hyvin ilmaistuna että milloin pitää hakeutua lääkäriin: jos epäilee että jotain on pielessä, on hyvä antaa ammattilaisen arvioida asia. Vielä kun uskaltaisi.

HeiPii*.

Mä lähdin liikkeelle työterveyslääkärin kautta.
Lopulta sain lähetteen kunnan pyskiatriselle.
Pikkuhiljaa se terapia on tehonnut silleen, että olen henkisesti valmiimpi ollut jättämään allkoholia kokonaan pois.

Avun hakeminen kannattaa,kunhan vaan kerää rohkeutta.
Voimia.

Terve

Mä rekisteröidyin tänne tänään,täytyy tunnustella ett minkälaista keskustelua keskustelua täällä käydään.
Otin yhden joukosta ja se olet sinä,oon laulanut itseäni suohon viinalla useamman vuoden vaikka siihen ei oo ollu mitään järkevää syytä koska se ei enää oo ollu kivaa monen vuoteen,tullu tavaksi.Se ALKOi siitä kun yllättäen tuli lähtö kodista jossa mun perhe eli,nuorempi oli vielä vaipoissa pari vuotta vanhempi ei tietenkään ymmärtäny ett mihin isä lähtee.Erossa ei ollu kyse viinasta eikä pettämisestä,mä tein pirusti duunia ja maksoin oikeastaan kaiken,äiti piti pojista huolta.Sit ku tuli ensin kylmyys,ei saanu koskea,sitten lähes täysi hiljaisuus,puhuttiin vältämättömmimmät.Mä kävelin koirieni kanssa pitkin metsiä tuntikausia ja istuin kannonnokassa ja pohdit ett mitä nyt ja tulin siihen tulokseen mihin miehet helposti tulee ett toinen on tulossa tilalle.
Noin puol vuotta mä sinnittelin siinä koska mä halusin nähdä lasteni kasvavan,sit oli pakko mennä,sinne se jäi itkemään lattialle ku lähdin.Hänellä ei ollut alkoholiongelmaa niinkuin ei mullakaan,hyvä äiti,mut sit mun kohdalla korkki narahti kun tuli liian hiljaista ja epätietoisuus ja kaipuu lapsia kohtaan,ei häntä,enää sen jälkeen kun oven suljin,itkeny kertakaan häntä,ainoastaan vitutti ett pojat jäi.

Nyt käyn AA:ssa,hyvä alku,uusi hyvä Nainen,tapaan poikia jokatoinen vkl. ne on aina hyviä hetkiä,ne tarrautuu nyt murrosikäisinä enemmän muhun kuin äitiinsä,kai ne hakee kadonnutta isäänsä ja viihtyvät mun luona erittiäin hyvin.Mä en oo koskaan ollu tuolla “ojanpohjalla” vaan tehny duunia mut iltaisin juonut hitaasti muutaman ryypyn rennosti juopuen aiheuttamatta mitään häiriötä kenellekkään,sit ajoittain lähti käsistä ja puolilitraa viinaa ei riittäny
.Toivon sulle hyvää tulevaa elämää,kirkoita jos siltä tuntuu.

voi rakas ystävä :neutral_face: ei se ainakaan parempaan suuntaan mee jos et hae apua!" tiedän koska en ole hakenut apua riittävästi omaan ongelmaan" mutta paniikkiongelmaan hain, koska ne tunteet mitkä koen ahdistuksen sattuessa ovat voimakkaita ja epämiellyttäviä enkä toivoisi “niitäkään kenellekkään” tulee vain tunne että mun on päästävä pois tästä tilanteesta,pulssi nousee,tuntuu kuin tarkkailisi maailmaa ulkoapäin “todella ahdistavaa :frowning: " näin siis minulla, mutta lääkkeillä nua"möröt” pysyvät poissa. säälittävää eikö totta mutta tuhansien jos ei jopa satojentuhansien suomalaisten sairaus tänä päivänä aivan niinkuin alkoholismi , me olemme vain pintaraapaisu !

HEI PII* ! missä oleeeettttttttttt