Uusi käänne ja uskomaton!

Niille, ketkä ovat seuranneet rimpuiluani, tässä seuraa jatkoa.

Ketjussa reindeer spotting ja kun ikävä iskee olen valottanut taustoja. Viimeksi tilanne oli, että tyttäreni oli suljetulla psykiatrisessa sairaalassa ja huostaanton valmistelu oli kiireellisen huostaanoton jatkoksi alkanut. Tyttäreni piti hoitoneuvottelun jälkeen siirtyä odottamaan kuun vaihteessa vapautuvaa laitospaikkaa. Edes päivälomille en tyttöä enää saanut, koska riskit arvioitiin liian suuriksi.

Hoitoneuvottelu oli eilen. Sosiaalityöntekijät ilmoittivat, että paikkakunta, jolla tyttö asui ei vahvista kuntalaisuutta, koska tyttö oli siirtynyt sairaalaan kirjoille ja sairaalan ositetta ei tarvitse hyväksyä kuntalaisuuden perusteeksi. Edellinen asuinkunta ei vahvistanut kuntalaisuutta, koska tyttö oli jo asunut ja opiskellut 3 kk muualla. Tapahtui siis niin, että kukaan ei ottanut tyttöä ja sairaala ilmoitti uloskirjoittavansa. Huostaanotto purettiin. Tyttö lähti siis täysin yllättäen kotiin kanssani, saa nähdä miten pärjäämme!

No onpa uskomatonta! Poikani väittää, että jos hänet olisi huostaanotettu (2x kk katko), hän olisi huonomassa jamassa ja ulospäästyään vetänyt kaikkea. En tiedä… :confused:

Olet rakastava äiti, jotenkin uskon, että tyttö sinun luona tulee pärjäämään. Ei ehkä heti, mutta myöhemmin muistaa, että äiti kulki rinnalla :slight_smile:

Pärjäämisiä :exclamation:

A:n äiti! Otapa yhteyttä päihdeasiamieheen (Marjo Tervo, p. 09-2727110, marjo.tervo@kolumbus.fi)! Tai sitten oman kunnan sosiaaliasiamieheen. Tai vaikka molempiin. Päihdeasiamiehen toimialue on koko Suomi. Tuollaista ei saisi tapahtua!

Mitä kuuluu A:n äiti? Olen monesti pohtinut, miten teillä menee :question:

Ei pysty vastaamaan, kun en tiedä mitä ajatella…Ongelmatonta ei ole, koko ajan pelkään, että teen kauheita ja vääriä ratkaisuja. Koen olevani tosi yksin vastuussa kaikesta ja tämä syö voimiani. Tyttäreni ei ole terve, vaikka nyt onkin kotona. Olen todella masentunut tällä hetkellä, koska taas olen itse laivan ruorissa. Se aika, jolloin muut päättivät, oli kovin lyhyt. Omaa elämää ei ole ja ne omat hetket tuijottelen kattoon…
En ymmärrä, miten ne vanhemmat, joilla on jo useita vuosia takana, ovat yhä järjissään. Minulla on 3 v. ja tuntuu, että voimat on aika tarkkaan käytetty. En enää puhu ystävillenikään, koska kuka jaksaa tälläista jauhamista kuukausikaupalla, saati vuosikaupalla.
Tytär kävi kyllä pakotettuna Na:ssa kolme kertaa ja tiistaina uusi sossupalaveri. Kävi myös vankilassa poikaystävää tapaamassa ollessani töissä, mummu kuskasi, vaikka olin ilmoittanut, etten sitä hyväksy.

Hei A:n äiti,

pääsisitkö itse puhumaan jollekin ammattiauttajalle?

Muiden on helppo antaa meille ohjeita, miten toimia käyttäjänuoren kanssa, mutta mielestäni se ei ole niin yksinkertaista. Jokainen tapaus on erilainen, jokainen ihminen on erilainen. Ei voi olla yhtä ainoaa oikeaa käyttäytymistapaa. Taustalla voi olla niin erilaisia kuvioita. Minulla itsellä on ollut tuo sama tunne, että en voi kirjoittaa, kun en tiedä, mitä ajatella. Sellaista vuoristorataahan tämä on…

Muista kuitenkin se, että kaikkesi olet tehnyt, enempää et voi. Mutta on se kuitenkin mennyt järkyttäväksi tämä yhteiskunta, kun apua ei saa vaikka kääntäisi kivet ja kannot :imp:

Toivon todella, että saatte apua. Teillä pitäisi olla oikeus siihen kansalaisina-

Hei A:n äiti, ymmärrän tuskasi ja masennuksesi tässä tilanteessa. Näistä eteenpäin menemiseksi löytyy kyllä keinoja ja apua.

Nopeinta apua Itsellesi saat esimerkiksi Irti Huumeista ry:n Läheis- ja perhetyön keskuksesta soittamalla numeroon 010 830 8012. Myös Nurturing Mother antoi aiemmin oivan ohjeen palautteessaan sinulle: “A:n äiti! Otapa yhteyttä päihdeasiamieheen (Marjo Tervo, p. 09-2727110, marjo.tervo@kolumbus.fi)! Tai sitten oman kunnan sosiaaliasiamieheen. Tai vaikka molempiin. Päihdeasiamiehen toimialue on koko Suomi. Tuollaista ei saisi tapahtua”
Byrokratia ei voi eikä saa jyrätä alleen. Voitko kertoa, missäpäin Suomea asut niin voin selvittää, miten saat apua. Voin myös järjestää sinulle edunvalvontaa viranomaisten kanssa asioidessasi. Älä luovuta!

Tyttö kesti vajaa kolme viikkoa kotona ja tänään kun soitin perään töistä palatessani, oli ihan sekaisin. Myönsi käyttäneensä huumeita, eläin kotoa kadoksissa, hänen piti vahtia sitä… Kavereita oli käynyt tutkimassa tavaroitamme ollessani töissä. Poikani 14 v. oli estänyt niiden viemisen.
Parisuhteeni on asian takia hajoamassa. Emme kukaan jaksa. Huomenna olen yhteydessä sossuihin ja kerron tämän. Tyttö ei vaan voi asua meillä, se on taas kerran kokeiltu. Tytön mielestä minä olen niuho ja ikävä, mutta en todellakaan enää jaksa. Tyttö siis palasi soittojeni jälkeen yöksi kotiin ja myönsi huumeongelmansa pää painuksissa, mutta eipä se tilannetta juuri auta…
Miten on mahdollista, ettei edes pakkohoito mielisairaalan suljetulla pysäytä edes kuukaudeksi! Millainen sen pohjakosketuksen pitää oikein olla?

Hei taas A:n äiti, onpa ikävä kuulla tapahtuneesta. Kertasin tarinaasi tuolta Reindeer-osiosta. Olet kyllä ollut todellisessa myllytyksessä viimeaikoina, joten ei ole mikään ihme että jaksaminen on lopussa. Olet kriisissä ja silloin on itse vaikea löytää suuntaa eteenpäin ja nähdä minkäänlaista poispääsyä tilanteesta. Tarvitset siihen apua. Haluan nyt pitää tietoisesti tyttäresi tämän viestin ulkopuolella ja keskittyä sinuun itseesi. Palataan häneen myöhemmin.

Kirjoitat, että parisuhteesi on asian takia hajoamassa. Oletko puolisosi kanssa hakenut nimenomaan tähän asiaan aiemmin apua? Kirjoitat, että olet huomenna menossa sossuun kertomaan tämän. Se on hyvä asia, sitä kautta on mahdollista saada apua parisuhteeseen. Nopeaa apua saat myös Irti Huumeista ry:n Läheis- ja Perhetyönkeskuksesta, alla yhteystiedot:

  • Maila Toivanen, puh. 010 830 8011
  • Leea Seger puh. 010 830 8012
    Kannustan sinua ottamaan yhteyttä ja sopimaan tapaamisen, keskus sijaitsee Helsingissä. Missä päin asut? Onko mahdollista mennä käymään joko yksin tai kaksin?

Jep. Sossu soitti ja sain ajan huomiseksi. Tyttö katosi 20 min. sen tiedon jälkeen, ei saa yhteyttä puhelimella eikä vastaa viesteihin. On takuulla vetämässä jälleen. Soitin jo aamupäivällä numeroihin, joihin ehdotit, löydettyäni ne netistä, mutta kukaan ei vastannut. Soitin myös omaiset huumetyön tukena numeroon jälleen. Kehottivat hakemaan apua ja kysyin, että mistä. Joka paikasta kun olen jo hakenut…Lastensuojelu, nuorisopsykiatria, tukitalo, na, perheneuvola, vertaistukiryhmät, psykiatrinen osasto, muiden nuorten vanhemmat, etc… Sanoin, että hakisin vaikka pankista lainan, kun joku pystyisi kertomaan paikan, jossa asiat saataisiin kuntoon. Ehdotettiin taas vertaistukea; Kerroin, että olen lähinnä masentunut vertaistuki kontakteista. Molemmat tukihenkilöni ovat olleet ihania ihmisiä, mutta toisen lapsi kuoli huumeisiin ja toinen lohdutti sanomalla, että heillä menee nyt paremmin kun lapsi ollut korvaushoidossa puoli vuotta. Hänen lapsensa on 37 v. ja aloitti vetämisen 15 v. Tällainen tulevaisuuden kuva lähinnä syö minut elävältä. :open_mouth:

Asun Pirkanmaalla, sen pahimmassa huumekunnassa, jonka ainakin kaikki viranomaiset tästä tunnistavat, vaikken nimeä kerrokkaan. Tampereenkin huumeet kulkevat täältä läpi useimmiten ja subua saa vaikka 5-vuotias. Sen verran moraalittomia ovat myyjät ( tai niin koukussa itse).
Minä ja nuorempi lapsemme olemme selvästi sairastuneet läheisriippuvuuteen, mieheni on aina ollut huumeiden vastainen ja katkera siitä, että ne ovat kauttani hiipineet hänenkin elämäänsä ja vallanneet sen. Mieheni on myös kovilla, kun joutuu kuuntelemaan valituksiani ja olen väsymykseni vuoksi huono puoliso. Isäni kysyi tänään nuoremmalta lapselta, että onko tämä vetänyt jotakin, kun ääni oli puhelimessa kummallinen. Ei ole, on sairas, mutta tällaiseksi tämä huumeongelma on tehnyt koko sukumme. " Oletko taas vetänyt jotain"

Tyttö ei ehkä palaa ollenkaan tänä yönä, vaan on mennyt maan alle sossun pelossa. Vetäminen takuulla jatkuu, mutta tuleepa huomenna lyhyt palaveri, kun shown tähti on poissa :smiling_imp:

Tuohon kauhutulevaisuudenkuvaasi koettaisin antaa jotain lohtua sillä, että minä olen siis pitkään seurannut niin perilliseni kavereiden elämää, kuin nähnyt muutenkin samoja kuvioita läpikäyneitä ihmisiä. Ja aivan ihmeellisesti monet selviävät aivan “tavallisiksi” työssäkäyviksi ihmisiksi. Esimerkiksi tyttö, jonka kanssa poikani vietti “makeaa elämää”, on opiskellut,käynyt välillä töissä ja on kaiketi jo valmistunut ammattiin. Enpä olisi aikanaan uskonut. Aina on niitä, joiden kohdalla ei elämä näytäkään parempaa puoltaan, mutta on myös niitä, jotka onnistuvat . Ja aika usein juuri tyttölapset ovat sitä selviytyjäporukkaa. Jospa ajattelisit, että juuri sinun lapsesi on niitä, jotka pääsevät tämän vaiheen yli.

Hei A:n äiti, vastaan pikaisesti. Soita suoraan Läheis- ja perhetyön keskuksen työntekijän Leean kännykkään, nro: 0407741593. Ellei vastaa, niin jätä soittopyyntö.

Sossu aika oli ja meni. Tytölle saneltiin selviä sanoja, miten on oltava, että huostaanotolta välttyisi. Työvoimatoimisto ja psyk.poli koettavat miettiä pikaisesti jotain “päivähoitoa” hänelle. Kaiken tulos: vetämäänhän se lähti, kun olin töissä. Palasi tänään tosi surkean näköisenä, kalpea ja likainen, ei osaa selittää, miksi veti taas. Sanoi, ettei näissä ympyröissä pysty olemaan selvinpäin ja muuttaa pitäisi, mutta kuten olen kertonut, niin sitäkin kokeiltiin jo. Huomenna vien tyttäreni tapaamaan KRIS:in työntekijöitä. Sossuja ja minua ei kuuntele, mutta kuuntelisiko isoa tatuoitua miestä, joka on kulkenut koko tien ja selvinnyt siitä?

Lauri, mietin soittamista ehdottamaasi numeroon, mutta Helsinki on tosi kaukana. Koko perhettä olisi hoidettava, riita tytön ja mieheni välillä meni melkein kiinnikäymiseksi. Kyllä on huhtikuuhun pitkä matka, etenkin kun tietää, ettei sielläkään maalissa mikään palkinto odota, vaan homma repeää täysin käsistä, kun hänestä tulee täysi-ikäinen.

Olen kuitenkin turtunut tilanteeseen ja ihme kyllä voin vähän paremmin itse, kun olen selkeästi tajunnut sen, etten minä tässä enää yhtään mitään voi. Huomisaamuna tytön pitäisi hankkiutua työvoimatoimistoon. Papereitaan ei löytänyt mitään ja periaatteesta en herätä ja kuskaa, kun ei matkaa ole kuin 2 km. Huomisiltana kerron, pääsikö sinne asti. Ja miten koki KRIS:in, jonne hänet aion kuskata vaikka väen vängällä. Ehkäpä tyrkin vielä NA-ryhmäänkin taas sen jälkeen, kun joudun Tampereelle kuitenkin hänet ajamaan. Miten voi nuoren ihmisen oma-aloitteisuus olla täysin nolla? Kaman ja kavereiden perässä kyllä teputtaa vaikka 100 km jalkaisin… :unamused:

Hei

KRIS:n ihmisten kohtaaminen tuntuu tosi hyvältä. Heillä jos jollain on vertaistukea annettavana tyttärellesi.
Puhuvat samaa kieltä.
Vaikka se ei tyttäreesi heti tuntuisi vaikuttavan, kohtaamisesta kaiken kokeneen ihmisen kanssa jää niin paljon muistikuvia että ne koskettavat takuulla.
Jos hänelle vielä saisi jotenkin järjestymään useamman tapaamiskerran olisi tyttärelläsi
peili johon voisi peilata itseään oman elämänsä valinnoissa.
Ulkopuolisella tukijalla on niin erilainen rooli kuin meillä vnhemmilla.

Mielenkiintoista kuulla miten hän kohtaamisen koki.

Terv. Ohjaaja Kerttu

No, ei mennyt ihan kuin Strömsössa. Kris oli ok, mutta sanoivat suoraan, että tyttären asenteesta paistaa keskisormet kaikkea kohtaan ja väkisin ei voida mihinkään apuun tai ryhmään raahata. Olisi saanut mennä erityisnuorten ryhmään, mutta tuskinpa menee. Illalla menimme porukalla elokuviin, jätin tytön 20 min. yksin ja hän kävi pössäyttämässä paukut, nyt kuitenkin kannabista eikä muuta. Harmitti silti, kun istui punaiset silmät puolitangossa. Tänään raahasin hänet aamulla henkilötutkintaan, joka täytyy tehdä, kun on alaikäisenä syyllistynyt huumausainerikokseen.

Nyt päästin hänet kaverille yöksi, koska on viime päivät poltellut, vaikken ole päästänytkään. Otin vapaaillan itselleni… :laughing:

Rahansa ovat kyllä selvästi loppu, kummasti kiinnostavat kotona tyhjät pullot etc. Tajuan, että pitkälle pääsen jo sillä, kun panen raha hanat täysin kiinni ja valvon miten pystyn, ettei sitä muutakaan kautta saisi. Tupakkaa olen hänelle itse ostanut ja ruokaa saa kotoa, samoin vaatteet etc.

Hei

Hienoa A:n äiti, ota jatkossa toinenkin ja kolmas vapaailta itsellesi.
Tilanteenne on niin raskas että siinä olemiseen tarvitaan jotain mistä itse saa edes hetkeksi hyvän mielen.
On tärkeää tiedostaa että terveellinen itsekkyys.

Ihminen kestää tilanteita jossa on alku ja loppu. Käyttäjä maailamassa kun tätä ei ole, on se, sanoisinko raskain
kokemus läheisille.

Kuitenkin toivottomatkaan tapaukset eivät ole toivottomia. Ryhmissä kuulee niitä joilla on tosi pitkä käyttöhistoria ja vain jatkuu, mutta myös onneksi niitä joilla käyttö on kestänyt vain muutaman vuoden.

Itse tiedän oman nuoreni historian kautta monia selviytyneitä jotka elävät tänä päivänä normaalia perhe-elämää isinä ja äiteinä. Se jokin vain kolhti jossain vaiheessa heidän kohdallaan.

Terv. Ohjaaja Kerttu