Olen moneen kertaa yrittänyt lopettaa juomista, mutta se on aina “mukamas” karannut käsistä, aina löytyy hyviä tekosyitä. Juominen on ollut usein tolkutonta ja muisti on mennyt. Morkkikset ovat olleet karmeita. En halua jatkaa tälläistä elämää, avioliitto on vaakalaudalla ja ero saattaa olla edessä. Siitä huolimatta haluan itselleni päihteettömän elämän ja aloitan tänään Minnesota-hoidon.
Viikolla käyn töissä, mutta viikonloput olen käyttänyt kohtuuttomaan juomiseen. Nyt ahdistaa, on häpeän ja syyllisyyden tunteita, mutta jotenkin tiedän, että eteenpäin tässä vähitellen mennään vaikka se ei ole helppoa.
Näillähän sitä mennään sitten… =D
Tavallisin juoppo on se työssä käyvä juoppo. Et siis ole kummajainen ollenkaan muuta kuin siinä mielessä, että olet hoksannut tilanteesi ja yrität tehdä sille jotakin. iltalehti.fi/elintavat/20150 … 5_el.shtml
Tuulta purjeisiin näillämennään! Lopettamisen taustalla on useimmilla useita yrityksiä, älä lannistu.
Kiitos vastaajille. Tiedän, ettei Minnesotasta mitään helppoa hoitoa tule. Varmasti kun joudun pohtimaan omia toilailuja hampaat hetkittäin kiristyvät.
Tällä hetkellä vaivaa aviopuoliso, joka on joutunut kestämään mun sekoilua. Ei olla juuri nyt edes puheväleissä, mutta ehkä myöhemmin. Ei ole yksioikoista pyytää anteeksi toiselta, jos toinen on nähnyt, että sama kaava toistuu. Enpä minäkään sellaiseen uskoisi, mutta katsotaan mihin suuntaa tää menee, ainakaan nyt en juo, eikä ole edes suunnitelmissa. Tärkeintä on olla päivä kerrallaan selvinpäin.
Pahinta tässä on, että valehtelen itselleni kerta toisensa jälkeen siitä, että pystyn muka ottamaan. Juomahistoriaa on pari kymmentä vuotta, välillä pitkiäkin raittiuskausia, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että olen voimaton alkon edessä. Nuo muistinmenetykset ja toilailut ovat vain oireita siitä, miten pahassa jamassa olen.
Viimeksi otin perjantaina ja menetin muistini. Löysin itseni baareista jne. Ei ole siis mitään tolkkua mun käytöksessä, kun viina vie. Puoliso on kärsinyt tarpeeksi, kuten muutkin läheiset, lapsia ei onneksi ole. Katsotaan tänään millaisia ajatuksia Minnesotassa herää. Joskus on vaan pakko ottaa vastuu omista teoistaan.
Hyvässä kohdassa sikäli olet “herännyt” että ihan vielä ei mennyt avioliitto ja/tai työ. Itselläni naksahti viime syksynä eräänä päivänä kun tunsin olevani rajalla, että alamäki on alkanut ja jyrkkä olikin, eikä jarru enää toiminut lukuisista yrityksistä huolimatta. Vahva tunne siitä, että käsistä on lähtenyt ja kohta romahtaa viimeisetkin “kulissit” ja lähtee perhe, työ, ystävät ja mielenterveys. Ja sitä mukaa elämänhalu. Olisi mielenkiintoista lukea Minnesota-kokemuksiasi, mulle aika vieras juttu.
Kaksi viikkoa ilman alkoa, eikä edes tee mieli juoda. Suurin syy tuohon on Minnesota-hoito, siellä käydään pohjamutia myöten koko juomahistoria. Olen alkanut ymmärtää, että juominen on parantumaton sairaus, yksikin paukku on liikaa ja alamäki edessä.
Olen pitänyt tuosta Minnesotasta, koska siinä tavoitteena on täysraittius. Mulle ei näet sopinut A-klinikka ollenkaan, koska aloin säätää ja olettaa, että voin olla kohtuukäyttäjä, mikä ei tietenkään pitänyt paikkaansa. Joillekin A-klinikka silti varmasti sopii, en halua kritisoida mitenkään. Minnesota perustuu suurelta osin AA-ajatteluun ja askeliin, mutta erona on, että hoidossa on vetäjä, joka on läsnä erityisesti intensiivijaksolla, jota kestää kuusi viikkoa, muutenhan juttu perustuu vertaistukeen. Hoidossa kartoitetaan kaikki, mikä liittyy alkoholiin - sosiaalisuus, fyysinen puoli jne. Lisäksi hyvä puoli on se, että sen voi käydä töiden ohessa.
Varmasti voidaan sanoa, että se on AA:n intensiivikurssi, mutta joitakin pieniä eroja siinä oli AA:han verrattuna. Anyway, pääasia, että se mun kohdalla toimii
