Uusi alkkis esittäytyy

Me Lopettajat
1

Moi kaikille.

Olen pitkään ns. taustaillut täällä. Päivittäin olen lukenut kirjoituksianne mielenkiinnolla. Lopulta rekisteröidyin.

Olen keski-ikäinen nainen, toipuva alkoholisti. Aloin juoda vasta yli kolmekymppisenä alkoholistisesti, mutta aloitettuani olen komeasti sitten viinaa kiskonutkin. Enkä vain viinaa vaan myös lääkkeitä. Elimistö on kestänyt yllättävän pitkään, mutta viimeisinä kuukausina alkoi näkyä aika selkeitä päihteiden seurauksena tulleita asioita fysiikassakin. Ja se psyyke: hajalla aivan totaalisesti.

Join viimeisen kerran tammikuussa. Sitten tapahtui jotain: hakeuduin avun piiriin. Jätin sekä viinan että lääkkeet. Ensimmäiset viikot olivat kauheita, lähinnä henkisesti. Olin koukussa, aivan järkyttävässä koukussa. Elämässäni ei oikeastaan ollut muuta sisältöä kuin päihteet, kun näin jälkeenpäin asioita muistelee. Karua tämä, koska olen perheellinen nainen.

Omasta mielestäni olin toivoton tapaus. Mies oli jo antanut monta viimeistä varoitusta. Olin käyttänyt viinaa ja lääkkeitä salaa. Välillä olin jäänyt kiinni. Sekoilua koko elämä! AA:ssa kävin joskus ja myös A-klinikalla. Mutta aina vain salaa aloin homman uudestaan.

Nyt minusta tuntuu, että se on ohi. En luota itseeni. Luotan siihen, että saan apua Minnesota-hoidosta, jossa olen vielä koko tämän vuoden. Lisäksi käyn AA:n palavereissa. En halua enää teeskennellä ja valehdella. Haluan löytää toisenlaisen elämän. Raittiuden.

Sellainen on ollut minun juttuni.
Tahdon sanoa, että jos tämä on minulla onnistunut, tämä voi onnistua kellä vain! Tukea on saatavilla ja apua. Raittius tuntuu aluksi vaikealta, mutta sitten homma helpottuu. Viinanhimo alkaa todella lähteä pois. Se otetaan pois, mikä kuulosti minusta täysin mahdottomalta ilmiöltä.

Kiitos raittiista päivästä.

2

Kiva saada uusi keskustelija mukaan palstalle, lämpimästi tervetuloa Alkohollari! :slight_smile:

Olet aika eri tilanteessa kuin moni muu uusi palstalainen, takanasi on jo muutama kuukausi raitista elämää. Tällaisia onnistumistarinoita on aina mukava lukea ja ne ovat omiaan antamaan toivoa kaikille alkoholismin kanssa edelleen kamppaileville.

Raitista pääsiäisviikon alkua niin sinulle kuin kaikille muillekin plinkkiläisille!

t.syystuuli

3

Tervetuloa tänne “mörrimöykkyjen” maahan :slight_smile: .

Olet tulokas joka hieman poikkeaa monesta muusta tulokkaasta siinä mielessä, että olet jo myöntänyt voimattomuutesi alkoholia vastaan ja hakeutunut avun piiriin sen sijaan, että tulisit tänne vain hakemaan krapulassa ja morkkiksessa hetkellistä lohtua pahimman yli jotta pystyisi taas viikon tai parin päästä juoda.

Tämä oli sitten tarkoitettu kehuna sinulle ja on hienoa kun tulit tänne joukkoon kummaan :wink:

T. Prossfori

4

Tervetuloa mukaan Alkohollari. Tosi kiva lukea, että olet hakenut apua eri tahoilta ja löytänyt sen oikean tuntuisen. Haluan silti hieman saivarrella. Kukaan ei voi “ottaa” sinulta viinanhimoa pois. Vastuu on loppupeleissä aina itselläsi. Terapia on silti oikea keino valaista omaa sisintään ammattilaisten tukemana. Nämä toimivat peilinä kun etsitään ja löydetään juomisongelman syntyjä. Erittäin positiivista, että olet vuoden jakson hyvissä käsissä.
Kääntäen vielä tuohon onnistumislauseeseesi: Jos raitistuminen onnistuu “kellä vain”, se onnistuu myös sinulla. Sulla on kaikki edellytykset ja langanpäät käsissä. Ajankohtakin on otollinen. Pääsiäisaikanahan “päästään” jostain irti ja johonkin! :smiley:

5

Hei.Ompa hyvä lukea tällaista.Kuinka pääsit Minnesota-hoitoon, onko se avominne?Itsellä aikalailla samanlainen juoma ja lääkehistoria, hakeutuisin avominneen muttei täälläpäin edes tiedetty a-klinikalla mikä se on,ainakaan se keneltä kysyin ei tiennyt:(

6

Hei Alkohollari ja tervetuloa palstalle! :slight_smile: On tosi hienoa että tänne tulee raitistumisen eri vaiheissa olevia ihmisiä. Sullakin on jo tosi hieno raitis aika alla. Ja mitä pidemmälle se menee, sitä paremmaksi se muuttuu, sano mun sanoneen… :slight_smile: Toki raittiinakin tulee elämässä hankaluuksia eteen. Itse olen elämäni pahimman tragedian kokenut raittiina ollessani ja lopulta jouduin tuskissani jopa juomistakin kokeilemaan yhden yön, mut ei se enää auttanut, jos oli sitä koskaan tehnytkään…eikä se ollut hauskaakaan. Joten päätin sitten jatkaa jo hyväksi havaitsemallani tiellä, eli selvinpäin.

Se, miksi minä innostuin nyt sulle kirjoittamaan, vaikka päihdehistoriamme hieman erilainen onkin, on samantapaisuus tänne palstalle tulossa meillä. Minä olin ollut selvänä jo viitisen kuukautta (en muista tarkkaan), kun edes löysin koko paikan. Ja olin kyllä heti riemuissani, oli ihan mahtavaa löytää paikka, jonne pystyi kirjoittamaan kaikki ajatuksensa alkoholiin ja alkoholismiin liittyen. Ja paljon olen täältä saanut tukeakin. Jos päänsilityksiä hakee krapuloissaan, niin siihen tämä ei välttämättä ole oikea paikka…mutta erilaisista selvään elämään liittyvistä asioista juttelemiseen tämä on hyvä palsta! :slight_smile: Ja tukea täällä kyllä saa, kuten jo sanoinkin.

Vielä toisen kerran tervetuloa ja kirjoittelehan ahkerasti, sillä ne ajatukset selviävät! :slight_smile: Hienon tien olet valinnut, voin kokemuksesta sanoa… :wink:

7

Asenne kohdallaan ja toimintasuunta myös oikea. Hyvä että olet hakeutunut hoitoon, kun siellä sitä asennetta ja suuntaa saa rauhassa kehitellä.

Nykyään, kun hoidot alkavat olemaan hyviä, siis täydelliseen päihteettömyyteen ja toipumiseen tähtääviä, niin mikä siinä ollessa.

Sekin vielä, että hoidoissa saa ja pitääkin olla myös läheiset auttaa siinä toipumisessa.

Hyvää raitista päivänjatkoa sinnekin.

8

Itse otin selvää erilaisista mahdollisuuksista. Netissä surffailtuani päätin lähteä eräälle Minnesota-malliselle avohoitoklinikalle. A-klinikka ei lähtenyt hommaa rahoittamaan, joten otin lainaa. Ajattelin, että nyt saa riittää. Rahaa olen juonut niin paljon, että tämä rahasumma on loppujen lopuksi tosi pieni, vaikka suht suolainen hintahan tuo onkin.

Hoitoon pääsy on itse asiassa helppoa. Luultavasti tuonne Nurmijärven Myllyhoitoon voi päästä ihan A-klinikan avullakin. En tajua, miksen aiemmin lähtenyt hoitoon. Toisaalta - piti juoda kaikki se viina ensin pois ennen kuin pohja löytyi.

AA:ssa kai uskotaan, että viinanhimo nk. otetaan pois, Andante. Kun sitoutuu ohjelmaan, voi kokea eräänlaisen “yliluonnollisen” intervention. Siksi minäkin puhun siitä, että himo otettiin pois. Nimittäin minulla on kyllä rutkasti kokemusta siitä, kuinka olen yksin taistellut omin voimin tuota himoa vastaan. En minä sille yksin mitään voi. Jokainen tietenkin raitistuu tavallaan, ja kai nää ovat sellaisia retorisia keinoja ilmaista asioita.

Kiitos tervetulotoivotuksista. Pitkä matka on edessäni, mutta tänään ajattelin olla raitis.

9

Moikka, Hollari, ja tervetuloa remmiin!

Minulla on siitä toivottomuudesta vähän sellainen kokemus, että tavallaan se kaikki todellinen toivo onkin vasta sitten, kun epätodellinen toivo on menetetty: riippuvuusongelmaisen toivo ei ole hänen omissa voimissaan, vaan voimattomuudessaan. On pakko antautua kannettavaksi, välttämätöntä suostua sairastamaan. Vasta sitten voi jotenkin turvautua apuun ja ottaa sitä oikeasti vastaan, kun kaikki aseet on laskettu.

Kovaa koulua olet sinäkin käynyt, muttet taatusti turhaan, koska toivoa on :slight_smile:

10

Moikkis Alkohollari. Joo, tajuan kyllä AA:n konseptista sen näkökohdan, että jotain otetaan pois. Tai pointtihan on käsittääkseni siinä, että juominen ei ole enää omavoimaisesti hallinnassa vaan korkeampi voima ohjaa meitä eteenpäin. Varon aloittamasta vääntöä kirjainkerhosta tai hengellisistä asioista - niitä on Plinkki täynnä jos kiinnostaa. AA:n käyttämää tyyneyslausetta pidän erittäin onnistuneena ja joskus se auttaa minua niissäkin asioissa joilla ei ole mitään tekemistä juomisen kanssa.
Pidän asenteestasi ottaa homma tosissaan. Hyvin suurella todennäköisyydellä tulee onnistumaan. Kaikkesi olet ainakin yrittänyt! :smiley:

11

Olen juonut monia vuosia. Noihin vuosiin kuuluivat viha ja kapina. Tarvitsin niitä tunteita, mutta parempi olisi ollut käydä kaikki läpi ilman päihteitä. Koska olen elänyt muka-boheemielämää ja määrännyt kaikesta itse kaikki päihdevuodet, minulla on nyt tarve löytää jotain rakennetta elämääni. Jollakin tavalla AA:n opit istuvat minun elämääni nyt hyvin. Joku toinen voi raitistua toisella tavalla, minä en. Ymmärrän kyllä AA-kritiikkiä. AA-oppeihin kuuluu paljon epätieteellistä ainesta, ja Minnesota-mallista hoitokonseptia perustellaan sitäkin jos jonkinmoisilla höttöpuheilla. Joka tapauksessa juoppona haluan tarttua mihin tahansa, mikä vain toimii. Kohtuukäyttö ei onnistu. Sitä olen kokeillut vuosikaudet. Itseeni en luota tässä raittiusasiassa enkä oikein muissakaan asioissa: olen luonteeltani sellainen, ja tällaisen voimattoman ajatusmaailman omistan.

Oikeastaan teen nyt mitä tahansa raitistuakseni. Muissa asioissa haluan käyttää puhdasta järkeä, mutta tässä asiassa minulla ei ole vara olla ronkeli. Yhtään. Syön vaikka pieniä kivia ja palvon spagettihirviötä, jos nämä auttavat minut pois tästä karmeudesta.

Ne teistä, jotka tuntevat AA:ta, tietävät varmaan neljännen askeleen. Sen kanssa olen nyt aloitusvaiheessa. (Toki siellä päihdeklinikallakin käytiin oma elämä läpi ilman valheita: Minnesota-hoito on kai sellaista todellisuusterapiaa tms. Ei enää siis kerrota selityksiä, vaan otetaan vastuu omista teoista.) Minulla on tarve kirjoittaa ylös asioita, joita olen tehnyt humalassa ja olla rehellinen kaiken paskan kanssa. Sitä paskaa on muuten kertynyt kiitettävästi.

On todella rankkaa kohdata se, mihin on päihteillessään joutunut! Hemmetti, olen juovana aikanani juonut moraalini, itsekunnioitukseni ja tehnyt perheelleni kauheita asioita. Toivon saavani anteeksi ja voivani antaa anteeksi itselleni. Kaikkea en aio läheisilleni kertoa. En voi, en uskalla enkä halua. Lohdullista on se, etteivät muutkaan raitistuneet alkoholistit ole kaikkia syntejään tunnustaneet muualla kuin AA:ssa. Näiden mustien asioiden kanssa on opittava elämään. On vain tämä päivä, jossa voin toimia. Mitään en voi menneisyydestäni muuttaa.
Päivä kerrallaan.
Pahimmatkin tunteet menevät ohi.
Tänään en ole yksin.

Niin, parina viimeisenä päivänä olen voinut huonosti, psyykkisesti siis. Vielä tämä raittius on niin tuore ja hontelo juttu, että mielessä käy ajatus siitä, kuinka viinan/lääkkeiden avulla voi hetkeksi saada unimaailman, helpotuksen ja reteän itsetunnon. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada. Näillä korteilla aion pelata, nämä vaikeat tunteet mennä läpi ja taistella hetkellisten juomisajatusten kanssa. Itse asiassa juominen ei minua kiehdo, lääkkeet ovat se pahempi pala. En aio niihinkään tarttua tänään. (Ei se kyllä olisi mahdollistakaan, koska lääkkeitä ei ole.)

On opittava elämään. Uskon, että jokainen raitis päivä vie minua kauemmaksi vanhoista tottumuksista. Opin elämään selvinpäin ja kohtaamaan vaikeudet selvänä. Kai kyse on ihan kognitiivisista toiminnoistakin, jotka nyt opettelen ja jotka joskus toivottavasti automatisoituvat.

Pahimpia kai ovat ne helvetilliset flashbackit menneestä elämästäni. Ei niitä kauheasti ole mutta kylliksi kuitenkin.

Mutta siinäpä onkin sen vertaistuen voima: en jää olojeni ja morkkikseni kanssa yksin. Menen toisten deekujen pariin ja opin, että kaikesta voi selvitä. Kirjaimellisesti.

12

Voisit tulla tekemään mun duunit. Saat puolet palkasta ja kahvi on ilmaista! :wink:

13

Joopa joo, neljättä askelta se minäkin aikanani otin ja suoritn perusteellisen, rehellisen ja moraalisen itsetutkiskelun.

Paperille se on suositeltavaa tehdä ja pyytää apua/tukea sen tekemiseen.

Suositeltavaa on vielä tehdä se ihmisen kanssa jolla on oma kokemus sen ottamisesta.

Siinä tietysti on jo viidettä askelta menossa, mutta niinhän nuo on nivottu yhteen, jotta ehdotus toimisi.

Hyvää raitista päivänjatkoa.

14

Kirjoituksistasi päätellen otat asian tosissasi. Tuolla linkittämälläni sivulla on minun käsitys Kalliolasta (5. artikkeli). Suosittelen todella jos mahdollisuus on. Minun siellä käydessäni (20v. sitten) oli siellä hoitomuotona neljän viikon myllyhoito. Se oli kokemuksena paljon erilaisempi kuin kukaan osaa selittää. Kokemus on kapitaalia.

viewtopic.php?f=42&t=34323&start=90

Mutta sinne kannattaa mennä todellisella asenteella, ei asenteella että lusin nyt täällä sen neljä viikkoa vaikka tuskin se kuitenkaan mitään auttaa, etenkään kun jullitan vastaan ja lusmuilen kaikessa missä pystyn…

15

Tänään olen joutunut kuulemaan tarinoita omista juoma-ajoistani. Joillekin ihmisille alkoholismini on kiva juorunaihe. Tuntuu pahalta. Yritän takoa tyyneysrukousta sekaiseen tunnemyllyyni. On asioita, joita en voi muuttaa, esim. menneet ajat. Ne pitää hyväksyä. Pitää hyväksyä juorutkin. Sitten on asioita, joille voin tehdä jotain. Voin puhua läheisteni kanssa, kun he kärsivät minuun liittyvistä juoruista.

Raitistuminen olisi helppoa, jos minulla ei olisi alkoholistin yliherkkää tunnemaailmaa, itsesääliä yms. Tunteet on vaikea kohdata ilman puudutusta. Mutta nyt on vain mentävä pahimmankin moskan läpi. Ei pidä reagoida tunteisiin tarttumalla päihteisiin. Tunteet on käsiteltävä eikä turrutettava. Ei ihan simppeliä.

16

Edelleen kiitos kaikille kommenteista. Ne ovat tärkeitä minulle.

17

Olen eri mieltä hyväksymisestä. Kaikkea ei tarvitse eikä saisikaan niellä. Itselleni oli tärkeää tunnistaa juorujen levittäjien motiivit heidän käytökseensä. Eli: Kuka sanoo sinulle mitä? Millä tarkoituksella ja ennenkaikkea millä vaikutuksella?
Suunsoittajia ja vihjailijoita tulet kohtaamaan jatkossakin. Näille ei voi mitään ja useimmiten näistä selviää olankohautuksella. Kaikenlainen keskustelu ja selittely menee helposti defenssin ja anteeksipyytelemisen puolelle ja on itsellesi vahingollista.
Vaikeampaa on tunnistaa ns. myrkylliset ihmiset jotka tietoisesti lyttäävät sinua entisten mokiesi varjolla. Jos et pysty asiallisesti puhumaan asioita selviksi, katkaise välit. Ainakin toistaiseksi. Melko suurella todennäköisyydellä et tule saamaan raittiinakaan sellaisten ihmisten hyväksyntää jotka ylentävät itsensä muita alentamalla.
Oli miten oli - ainoa todella vakuuttava keino torjua huhujen leviäminen on elää raittiina. Ainoastaan teot tukevat uskottavuuttasi.

18

Tervehdys tännekin. Juoruilu on lähes kansantauti, mutta lähinnä niistä kärsii niiden levittäjät. Itse kun raitistuin loppui lähes tyysti myös juorujen aiheetkin. Lähinnä sitä on saanut ihmetellä, että ne ihmiset jotka ei ennen luottaneet pätkääkään alkoivat taas luottaan.

On tietysti sitä itsekin syyllistynyt juorujen levitykseen, mutta yhtä monta kertaa on myös katunut niitä. Ne oikeasti sairastuttaa ihmisen mielen. Se että ihminen on oma itsensä jota en juovana aikana kyennyt olemaan on paljon tärkeämpää, kuin se, että joku viitsii juoruilla jopa perättömiä.

Asiat tuppaa järjestymään ja kyllä se perhe kestää ne juorut mieluummin, kuin jatkuvan juomisen. Juorut on varmasti ongelma, mutta koetan rohkaista ja olemaan nöyrä asioiden suhteen, sillä kaikki asiat ei korjaannu hetkessä, vaikka niin haluaisimmekin.

Raitistuminen ei ole helppoa, mutta lopulta se kannattaa, kun asiat alkavat edetä lähes itsestään. Ongelma kerrallaan poistuu ja jos ikäviä-, riiteleviä-, sairaita ihmisiä tulee tielle, heidät on helppo myös sivuuttaa.

Tärkeintä on se oma raittius ja sen oman itseluottamuksen ja kunnioituksen hankkiminen, siitä se alkaa.

19

Kaipaan tosissani sitä, että raitistuisin tunne-elämältänikin. Koska olen monet vuodet vetänyt tinktuuraa ja mömmöjä, en ole joutunut kokemaan huonoja fiiliksiä aitoina. Nyt niitä tietenkin hyökyy päälleni, koska ilmeisesti tällaiset huonotkin tuntemukset kuuluvat elämään. Olen täysin pallo hukassa, jos jokin raha-asia menee vituralleen tai pitää selvitellä paperisotkuja tms. Olen kaiken tehnyt jonkinasteisessa tumussa tai mömmöissä viimeiset kymmenisen vuotta. Ei minusta ole kasvanut täysipäistä aikuista kai oikein ikinä.

Vaikeimpia tunteita ovat ne negatiiviset. Niitä en osaa käsitellä; niihin jään vellomaan. Ehkä pitäisi alkaa liikkua! Kaikki negatiiviset tunteet nimittäin käpristyvät mielessäni ahdistukseksi ja masennukseksi. Jos joku loukkaa, masennun. Jos joku puhuu rumasti, masennun. Jos tulee väittelyä, masennun. On kai muitakin tunteita olemassa kuin ahdistunut masennus, onhan?
Siis on viha, kateus, ikävä jne. Niitä en vain tunne. Kaikki ikävät asiat saavat minut vaipumaan lamaannuttavaan ahdistukseen, jopa itsetuhoisiin fantasioihin. Olen kuin 13-vuotias teinityttö.

Myöskin ajattelen välillä jopa vainoharhaisesti. Kuvittelen, kuinka ihmiset inhoavat minua, puhuvat pahaa jne. Todella itserakkaita ajatuksia minulta tietyllä tavalla: eivät kaikki ihmiset varmaankaan koko ajan mieti pahoja juttuja MINUSTA. On kai ihmisillä muutakin tekemistä.

Ensi viikolla on paljon tehtävää, kun on tartuttava itse aiheutettuihin sotkuisiin pankkiasioihin ja hoideltava kaikenlaisia papereita sinne, tänne ja tuonne. Vielä kauan menee minulla entisiä sotkuja siivoillessa. Oikeastaan raitistumisen ensijärkytyksestä toettuani olen vasta näin kolmen selvän kuukauden jälkeen pudonnut raakaan todellisuuteen. Voi helvetti sentään.

No, olen kuitenkin raitis enkä aiheuta enempää sotkuja ryypiskelylläni nyt enää, joten kaipa vielä joskus saan olla normaalihko ja elää rauhallista elämää.

20

Mun mielestä sä olet tilanteeseesi nähden hyvin kartalla, Hollari! Kaiken lähtökohta on kuitenkin sen tiedostamisessa, missä on tosiasiallisesti menossa. Ja se koskee myös tietoisuutta siitä, mikä tunne-elämässä on hankalaa ja kuinka se nyt heittelee, missä tunteissa on estynyt jne. Kun kerrot, ettet kykene tuntemaan vaikkapa ikävää, se tarkoittaa kuitenkin, että silti tiedät, mitä ikävä tunteena on: tajuat vain, että jostain syystä sinun on sitä tunnetta vaikea tuntea. Ehkä se satuttaa tai jotain, ehkä sille löytyy jokin syy. Tai ehkä ei löydy! Ehkä sinä vain HILJAA ja HITAASTI avaudut sillekin tunteelle. Nämä vaiheet ovat hitaita eivätkä edistymiset tuota palkintoa enää samalla tavalla kuin joku pikapuudutus.

Tiedät kyllä, mitä sinun kannattaa tehdä ja mitä ei. Kannattaa vain hartaasti hoidella talousasioita ja muita elämänkuvioita kuntoon, vähän kerrallaan ja aina vain niiltä osin kuin jotain voi oikeasti tehdä. Näihin vaikeuksiin ei ole pikaratkaisuja, raittiuteen ei ole oikoteitä jne. Ehkä tämä aikasi on sinullekin opettelua elämään, elämään sinun todellista elämääsi! Moni krossaa käyneensä elämän kovaa koulua tuhannen kapakan kautta, mutta tosiasiallisesti he eivät ole opiskelleet elämää, vaan yleensä ryyppäämistä. Ja kun ryyppääminen loppuu, elämä, mistä ei oikein mitään vielä tiedä, tulee vähän yllätyksenä - useimmille myös se vastuu, mikä omaan elämään liittyy. Eipä täällä paljoa torvet soi siksi, että on taustalla kovaa kokemusta: elämä on joka tapauksessa elettävä preesensissä :smiley: Se viimeistään palauttaa jalat maanpinnalle siltäkin, joka erehtyi pitämään alkuraittiuden “nousuhumalavaihetta” jonain alati jatkuvana tuntona elämän luonteesta :slight_smile:

Minusta on hyvä, Hollari, että sulla on jo kosketuspintaa ihan tavallisen elämän ja tuon taakse hiljalleen jäävän päihdetodellisuutesi mahdottomasta suhteesta. Päihdeongelmainen todella sekoittaa koko elämänsä ja ongelmien korjaamiseen menee aikaa. Mutta ne korjaantuvat! Sinun on tärkeintä vain korjata. Ja aika paljolti ne asiat sitten oikenevat vähän kuin itsestäänkin. Tärkeintä on, että teet asioita, jotka hyvin tiedät kohdallasi oikeiksi - teet asioita, joille oikeasti voit jotain.

Kaikki järjestyy!