Aattelin nyt tälläsen tehä ku ei oo muutakaa… Mä lupaan nyt vähentää pilven polttoa kun olen sen jälkeen kun tulin bentsovieroituksesta eli noin 7kk.tta poltellut melkeen päivittäin ja ei se hyvää tee kun ei ole perehtynyt siihen kunnolla niinkuin lääkkeenä joten nyt tuli pitkä tauko koska sekin voi tehdä lisää tätä ahdistusta ja pelkotiloja mitkä on jäänyt päälle kun lopetin bentsot, eli joskus ensivuoden alussa annan klinikalla puhtaat seulat ja menen lekuriin koska ahdistus ja pelokotilat on lamaannuttanut minut täysin. Muutenkin ensivuoden alusta pistän itseni niin fyysisesti kun henkisesti kuntoon kun olen nyt joiku 8kk.tta vain ollut neljän seinän sisällä ja en ole ns. elänyt oikeestaan lainkaan
Haluaisin nyt tässä kiittää kaikkia ketkä opastivat minua siinä bentsovieroituksessa, minä olen muuten ollut ihan yksin kokoajan ja selättänyt sen helvetin periaattessa yksin ja teiltä sain erittäin hyvää vertaistukea ja jaksamista siinä taistelussa ja nyt ensivuoden puolella menen lekurille koska jumitus on jäänyt päälle.Tämä on nyt ensimmäinen tavoite noin 8.saan kk.teen ja nyt olen muutenkin mietiskellyt että tavoitteita pitää ihmisellä olla että elämisestä tulee jotakin eikä vaan jumita sisällä. Tulipas pitkä stoori Eli yksinkertaisesti alan elämään ja pistän itteni kuntoon.
mää aijon ruveta taas polttaan pilveä ja muutaantua samaksi hippi-palikaksi, joka olin vuosia sitten.
toinen on, että PAKKO on ruveta lopettaa opioidien käyttöä, vahvemmat pois tietty ensin…
helpommin toki sanottu, kuin tehty mutta pakko yrittää… eiku siis luvata, itselleen!!
muista “lupauksista” en nyt jaksa kirjoitella, mut nuo päihdepuolen asiat yllä meinaan järkkää
tol viissiin… !! tsemii kaikille, että lupaukset toteutuisi…!
Lupaan olla ulkomailla uudenvuodenaattona! :mrgreen:
Ajattelin myös palata vanhan lajin pariin, mikäli jalka kestää.
edit: ^Eiks 3 kertaa viikossa ole jo aika tavoitteellista, ellei sitten ihan johonkin skaboihin tms. tähtää? Tai riippuu toki siitä, mitä ja miten tekee…
Joo, toki 3krt/vk on aikuisena aloittaneelle kilpailemattomalle harrastajalle ihan kelpo määrä, kehittyminen onkin sitten ihan harjoittelun laadusta kiinni. Omalla kohdallani on tullut uhrattua niin paljon aikaa ja voimavaroja kamppailu-urheilulle, että tuollainen harrastelu jota viimeiset pari vuotta täälläkin puimistani erinäisistä ongelmistani johtun olen harrastanut, ei johda muuhun kuin turhautumiseen ja taantumiseen.
Minähän aloitin judon joskus 7 tai 8-vuotiaana. 14-vuotiaana otettiin pitkäntätäimen tavoitteeksi aikuisten sm-mitali ja kilpaileminen kv-tasolla. Homma sitten loppui 17-vuotiaana vammoihin ja jonkinlaiseen loppuunpalamiseen. Tuo harmittaa kovasti vieläkin, mutta siinä iässä tuli vaan kaikkea muuta mm. näitä ensimmäisiä huumehommia. Aloin sitten aika nopesti treenaamaan vapaaottelua, kun se oli tuohon aikaan kovien jätkien mielestä siististi cool. Lajin taso oli vielä tuohon aikaan aika värikästä, ja amatöörimatseissa pyyhin oikeastaan kaikilla lattiaa ihan niillä vanhoilla judopohjilla. Mikään vapaaottelija en todellakaan ollut, vaan judoka joka osasi välttävästi nyrkkeillä. Otin tavoitteeksi tulla painoluokkani Suomen parhaaksi. Se homma vaan lähti aika käsistä sitten jossain vaiheessa, luonteeni kun ei oikein kohtuutta tunne. Tuli opiskeltua ja tehtyä duunia, siinä ohessa jotain 6-10 harjoituksen viikkoja. Alkoi tulemaan vammoja esim. polvi jouduttiin leikkaamaan kertaalleen, eikä siinä aina pääkään meinannut kestää. Jossain vaiheessa jouduin hyväksymään että kroppa ei vaan kestä kovaa treenaamista, ja samoihin aikoihin alkoi myös päihteiden käyttö lähtemään käsistä. En siis saavuttanut sitä näin jälkeenpäinkin ajateltuna ihan realistista tavoitettani, pari ihan kunnioitettavaa päänahkaa sain sen ajan sarjani nimimiehistä kuitenkin.
Nyt alkavana vuonna olisi tavoitteena nousta kehään ainakin vielä kerran. Ei sinällään mitään paineita menestymisestä, sillä minullehan tulee nyt tammikuussa mittariin kuitenkin jo 29v. Haluan vaan kokea sen vielä kerran. Ei sitten ainakaan jää mitään hampaan koloon. Semmoinen tarina urheilun saralta. Ikuinen lupaus, joka ei lopulta kuitenkaan saavuttanut juuri mitään
Minkä lajin pariin muuten meinasit palata? Capoeira?
Mitä nyt lupais, kun tulevaisuuteen katsominen tuntuu niin vaikealta. Huoh. Olen kuitenkin jo pitkään pohtinut mielessäni, että menisin edes kerran tanssitunnille kunhan löytyy voimia. Eihän mun ole pakko olla siellä koko lukukautta, opettaja on tuttu lapsuudesta asti ja pyydellyt useamman kerran takaisin, koska olin melkoisen lahjakas, varmasti hän sois mulle mahiksen käydä tunteja kertamaksuluontoisesti. Eiköhän tästä sais uudenvuoden lupauksenkin itselleen, ei se ole suuri homma käydä edes kerran ens vuonna treeneissä.
Oolrait. Ihan ymmärrettävä tavoite sinänsä jos olet jo kokenut tota skabailumenoa. Toivotan onnea tavoitteellesi, niitä on aina hyvä olla Itelläni ei oo kokemusta varsinaisesta matsaamisesta muuta kuin jujutsun kautta teininä, eikä siinäkään päähän lyöty (kaikkialle muualle kyllä, ilman suojia, vihreelle vyölle asti menin kunnes lopetin) muttei ollut oikein mun juttuni se. Säkkiä on kyllä tullut potkittua viime aikoina paljon kiipeilyn oheistreeninä (vähän lisää sitä liikkuvuutta jalkoihin mitä niissä joskus oli) ja jo se itsessään on usein hemmetin siistiä hommaa. Jännä huomata, ettei ne jutut oo minnekään kadonneet kun ne on selkäytimeen aikoinaan takoutuneet…
Joo, capoeiran pariin olisi tarkoitus palata, aka. back to the roots. Tulihan sitä 8 vuotta treenattua aktiivisesti, joista ekat 5-6 vuotta n. 3 kertaa viikossa. Sit vuoden 2012 keväästä hyvin pitkälle pelkkää taukoa tähän päivään asti, muutamia kokeiluja lukuunottamatta. Oon tässä viimeisen kuukauden aikana tehnyt omaa versiotani netissä pyörineestä squat challengesta, ihan polveani ajatellen alunperin mutta nyt olen huomannut että ihan silkka 5-10 minuttia päivässä syväkyykyssä on jeesannut mm. lantion liikkuvuuteen, alaselän jumeihin ja ryhtiinkin ihan sikana. Sekä myös siihen, ettei polveen enää satu tuossa asennossa (!!!), oon myös tehnyt kaikenlaisia yhden jalan painoharjotteita, joten tällä hetkellä oon aika toiveikas sen suhteen että pystyn varmaankin ko. lajia taas treenaamaan, on ollut aivan helvetillinen ikävä sitä kohtaan
Itellä alkaa katkasu hoito tossa 1.7 alkaen josta lähen vähän pidemmäks aikaa hoitolaan laittamaan asiat kuntoon. Itteni takia en lähtis mutta kun tossa 9 joulukuuta meille tuli perheen lisäystä, enkä yksin pystyny/pysty lopettaan narkaamista, pakko hakea ammatti sekä vertaistuki helppi mun tilanteeseen. Tavoitteena on todellakin ruhtyä raivoraittiiksi ja kunnolisekski isäksi. Vittu mulla on aivan luuseri, paska, kusipää, pelle, nolla- olo tällä hetkellä, kun en voi edes joulua olla helvetti edes lapsen takia selvinpäin
Vetää mielen kyllä aika matalaks kun ei mitään muuta voi ajatella kun tyttöä…
Lupaan olla lupaamatta mitään. Koska petturin palkka on kuolema . Yritän kyllä kovasti ryhdistäytyä ja hoitaa riippuvuus ongelmiani,sekä yritän olla viskomasta lusikoita nurkkaan . Lusikkaan en lupaudu vielä elintarvikkeiden lisäksi olla lisäämättä mitään,mutta yritys hyvä 10.
Mä voin luvata taas yrittää vaikka mitä, hyvää tahi pahaa, koska yrittänyttä ei laiteta, mutta en mä mitään oikein lupaamalla voi luvata. Siitähän saisin niin kovan ahdistuksen ja stressin, että lupaus rikkoutuisi jo pelkästään siihen :mrgreen: .
Anajuhanille tsemppiä nyt oikein kovasti. Sun pitää nyt ajatella sitä lastasi ensisijaisesti ja piste. Ei auta, vaikka kuinka douppi himottaisi. Ymmärrän kyllä, jos ei sitä touhua saa yksinään poikki, vaikka miten hyvät olisivat motivaattorit, mutta sitten tosiaan hankit kaiken mahdollisen avun ja vaikka väkisin.
yritän olla lupaamatta mitään ku harvoin siinä onnistun, mut jos sitä yrittäis valmistua koulusta ens vuoden loppuun mennessä niin ois aika kova juttu.
Muutaman päivän myöhässä tän bongasin, mutta Uudenvuoden lupauksia olen tovin miettinyt:
Treenaan vähintään kolme kertaa viikossa aiempaa monipuolisemmin.
Pidän huolen siitä, että vähintään parin kuukauden välein vaihdan maisemaa himasta edes päiväksi Tallinnaan/Stokikseen, jos en pidemmäksi aikaa pääse. (Helppo pitää ainakin alkuvuoden osalta, kun helmikuussa viikon matka, maaliskuussa risteily ja huhti-toukokuussa taas väh. viikoksi lähdössä reissuun.) Oon huomannut voivani paremmin, jos säännöllisesti saan fyysisesti etäisyyttä arkeen.
Hoidan opintoni kunnialla syksyyn mennessä.
Pyrin pitämään bentsoannoksen kurissa (ja toki opiaattiannoksen myös)
Eli yksinkertaisesti alan elämään ja pistän itteni kuntoon. 
Olen kuitenkin jo pitkään pohtinut mielessäni, että menisin edes kerran tanssitunnille kunhan löytyy voimia. Eihän mun ole pakko olla siellä koko lukukautta, opettaja on tuttu lapsuudesta asti ja pyydellyt useamman kerran takaisin, koska olin melkoisen lahjakas, varmasti hän sois mulle mahiksen käydä tunteja kertamaksuluontoisesti. Eiköhän tästä sais uudenvuoden lupauksenkin itselleen, ei se ole suuri homma käydä edes kerran ens vuonna treeneissä.
Itelläni ei oo kokemusta varsinaisesta matsaamisesta muuta kuin jujutsun kautta teininä, eikä siinäkään päähän lyöty (kaikkialle muualle kyllä, ilman suojia, vihreelle vyölle asti menin kunnes lopetin) muttei ollut oikein mun juttuni se. Säkkiä on kyllä tullut potkittua viime aikoina paljon kiipeilyn oheistreeninä (vähän lisää sitä liikkuvuutta jalkoihin mitä niissä joskus oli) ja jo se itsessään on usein hemmetin siistiä hommaa. Jännä huomata, ettei ne jutut oo minnekään kadonneet kun ne on selkäytimeen aikoinaan takoutuneet…
