Uuden vuoden aloitusmietteitä

Ihan ensiksi jokaiselle hyvää (ja toivottavasti parempaa) uutta vuotta!

Olen saanut täältä Vilpolasta paljon, välillä ollut poissakin ja kuvitellut (halunnut, luullut, uskonut?) pärjääväni yksin ja selvittäneeni tunteeni. Vaan on tämä sellainen vuoristorata, ettei toista löydy :imp:

Tänään vein taas ruokakassin ja sitä antaessani sanoin tyttärelle, että minä en voi olla tukihenkilösi (en jaksa/pysty), en auttaa, kun “pääsi taas kerran hajoaa” tai toimia pohjattomana sossuna. Pyysin, että miettii vakavissaan maksusitoumuksen hakemista esim. Järvenpäähän. Ilman pitkää hoitoa kun sitä hajonnutta päätä ei saa kuntoon.

Loppupäivän onkin sitten ahdistanut, suututtanut, itkettänyt, pelottanut, säälittänyt…Nyt on pakko napata nukahtamislääke, jotta jaksaa huomenna töissä.

Millä mielin siellä muut vuotta aloittelette?

Hyvin ahdistuneissa tunnelmissa on tämä loppiainen sujunut.

Olimme koko perhe lähdössä isoäitiä tapaamaan ja poikakin oli tulossa mukaan. Oltiin sovittu, että herätämme hänet noin tuntia ennen lähtöä ja näin tehtiin hän heräsi, haki jotain aamupalaa ja luulin kaiken olevan poikkeuksellisen hienosti. Mutta niin vaan sitten, kun oltiin lähdössä tulikin, että “en tule jos nyt jo pitää mennä!” tarjottiin varttituntia lisäaikaa mutta ei! Niin me muut sitten lähdettiin ja poika jäi kotiin. Itselläni oli tosi huono filis koko reissun ajan. Entä jos tämä oli viimeinen tilaisuus, kun poika ja isoäiti voi tavata? Entä jos isoäiti kuolee sillä välin, kun poika on vankilassa? Miksi en edes katsonut kelloa kunnolla, kokonaista tuntia ei varmaan kulunut siitä, kun poika heräsi, siihen kun sitten piti lähteä. Miksi minä aina teen jonkun tällaisen typerän virheen? Miksi en sanonut pojalle, että puolen tunnin päästä lähdetään, sensijaan, että sanoin nyt lähdetään? Miksi aina tuntuu siltä, että minä teen jotain väärin, miksi minä olen aina se, joka mokaa? Itse asiassa niin on pojan suhteen ollut jo kauan, kauan. Eikö tämä ole aivan sairasta - siis nämä minun ajatukset? Miksi toimin nuorempien sisarusten suhteen ihan asiallisen aikuisesti, mutta tämän pojan suhteen olen aivan toivoton - tunteet menee hänen pillinsä mukaan sujuvasti.

Petunian tavoin, otan nukahtamislääkkeen, huomenna töihin virksityneenä pitkän loman jälkeen :neutral_face:

Kovin ovat tuttuja tuntemuksia, Petunia ja Senjamilena. Oma ahdistus ja syyllisyys puskee aina jossain vaiheessa esiin. Vaikka ei olis edes syytä. Senjamilenakin, sun ei ole mitään syytä otta niskoillesi pojan hidastelua! Hyvä että lähditte ilman poikaa. (Onpa helppo ulkopuolisena sanoa, itse teen samaa).

Meidän pojan joululoma kotona on vihdoin ohi. (tarkemmin siitä mitä tapahtui ketjussa Joulu adistaa ja herättää tunteita). Poika lähti reput ja rinkat selässä, mutta minne, siitä en ole varma. Toisaalta helpotus - saa olla taas rauhassa kotonaan - toisaalta ahdistaa ja pelottaa. Poika näytti olevan niin huonossa jamassa, varsinkin loman loppua kohden, että pelkään hänen tekevän jotain itselleen. Puheet olivat itsetuhoisia, ihan suoraan itsensä tappamisesta poika puhui kahteen kertaan. En usko, että opiskelusta tulee enää mitään. Sekin on varmaan kova pettymys pojalle itselleen, jo toinen pitkä koulutus keskeytyy. Vuokrasoppari on tehty vuodeksi vieraalla paikkakunnalla, jonne poika on myös muuttanut kirjansa. Siinä yksi käytännön ongelma lisää.

Itse olin aluksi tyytyväinen itseeni, kun tajusin pojan manipulointi- ja syyllistämisyritykset enkä mennyt niihin mukaan. Mutta nyt jälkeenpäin tuntuu pahalta. Ehkä poika ajattelee, että äiti on hylännyt hädän hetkellä.

Hei kaikki

NM, se Terapiatehdas olisi varmaan hyvä pojallesi, kun on tuo masennus…jos vain suostuisi menee ja saisi maksusitoumuksen. On niin raastavaa olla äiti :cry: Oma poikanikin vetkuttelee sinne a-klinikalle menoa. On menossa, mutta varmaan hävettää, kun viimeksi lähti sieltä ovet paukkuen…Tekisi mieli varata hälle aika, mutta toisaalta pitäisi itse antaa hoitaa…Lupasi mennä maanantai aamuna, kun silloin pääsee ilman ajanvarausta…saas nähdä. Positiivista on, että käyttänyt vain subua viekkareihin, järjissään, voi jutella. Ei ole onneksi popsinut bentsoja, josta seuraa hälle epileptisiä kohtauksia, eikä piriä, jolloin on ihan skitsona pakenemassa poliiseja. :imp: :smiling_imp:

Jaksamista meille kaikille tänä vuonna…

Ketuttaa niin ettei ole tottakaan! Tänään selvisi, että tytär on hassannut vuokrarahat ja on myös velkaa jollekin tyypille. Poltin pinnani totaalisesti ja v-käyrä on tosi korkealla. Kun vähän jo oli toivoa paremmasta…moneen kertaan esim. ohjaaja Lauri olet sanonut, ettei toivoa kannata koskaan kokonaan menettää, mutta kyllä sitä taas saa suurennuslasilla hakea!

Pelastin tyttären vuokranmaksun yhdessä avokin kanssa (sovimme, että tämä on viimeinen kerta) ja tänään ainakin piti mennä sopimaan, että vuokra menee jatkossa suoraan Kelasta ja sossusta asunnon omistajan tilille. Tämä olisi tietty pitänyt tehdä heti…Nyt tilanne on kuulemma se, että ellei velkojalle löydy rahoja, niin tulee turpaan (no edellisestä kerrasta ei paljon aikaa olekaan). Ilmoitin, että tähän en enää lähde mukaan - suo on loputon ja omat rahani tiukilla.

Miksei ne helvetin kakarat tajua, että omista tekemisistään on myös vastuussa??? Ja miksei tämä tyhmä äiti tajua lopettaa auttamista kokonaan??? On tämä niin peestä…

Petunia

tuttuja juttuja. Mun pojan vuokraraha menee suoraa kelasta, mutta loppu pitää hoitaa itse. Kun poika muutti 2 vuotta sitten, kun täytti 18v, antoi minulle pankkitunnarinsa ja edelleen maksan siitä laskut ja annan rahaa tipotellen hänelle. Joskus sanoo, et haluaa rahansa, siihen vastaan ok, mut sit hoidat myös itse kaikki muutkin maksut, et helpompi mulle. Siihen loppuu vonkaaminen,kun tietää, että homma kusee. Pikkuhiljaa yritän vastuuttaa…Mulla kanssa rahat tiukalla ja yritän auttaa, kun en jotenkin usko tuohon “älä anna rahaa” hokemaan. Musta siinäkin tarvii käyttää maalaisjärkeä. Jos selvästi näkee, et se menee kamaan niin ei, mut jos kuitenkin yrittää pitää pinnalla niinkuin pelastusrengas. Säilyy joku kosketus normi maailmaa, on jotakin, mihin osaa kaivata…takaisin.

Olen seurannut sun tytön tarinaa ja pitänyt peukkuja…Lämmin halaus sulle :slight_smile:

Kiitos tumati!

Päätin vielä palata tänne, kun ei oikein meinaa olo rauhoittua. Pakotin itseni tunnin lenkille, osin metsäpoluille taromaan. Ja itkin ja kirosin ja mietin, että miksi nyt taas ottaa niin koville. Ehkä siksi, että luulin jo olevani paljon vahvemmilla. Varmasti olenkin monen asian suhteen, mutta nyt vaan ahdistaa kovasti.

Ehkä tuo mukaan tullut väkivalta on se todella pelottava asia. En pysty edes kuvittelemaan, että lastani pahoinpidellään, vaikka olisi mitä velkoja. Olen koko ensi viikon ulkomailla työmatkalla, jota muu mukaan lähtevä porukka odottaa innolla. Itsellä ei mitään mielenkiintoa lähteä…just nyt ei mihinkään…Tuntuu taas niin kohtuuttomalta tämä elämä :frowning:

Petunia

kohtuutontahan se onkin :frowning: Kun mun poika tuli verissä päin hakattuna rautaputkella (bentopäissään oli riehunut ja “ystävät” rautaputkella rauhoitelleet), OLI SYDÄN MURTUA. Sen jälkeen olen antanut velkoihin muutaman kerran rahaa ja puhutellut kunnolla asiasta. Ei ole enää velkoja tehnyt ja käyttänyt hyväksi. Pelästytti varmaan häntä itseäkin , Samoihin aikoihin bentsoissa näki harhoja ja lähti viime talvena sukkasillaan ja pelkkä college paita päällä kotoaan ilman avaimia ja pääty luokseni. Ei muistanut mitään eli psykoosossa. Onneksi nyt ollut vuosi seesteisempää. Huh huh , mutta niin tuttuja nuo tunteesi :cry: