Uuden elämän alku

Heipä hei

Täällä kirjoittelee kolmekymppinen perheellinen mies, joka on ajautunut pelaamisen takia isoihin ongelmiin. Pelivelkaa on kertynyt jo yhteensä 90k€ useaan eri paikkaan, mutta pelaaminen pyörii silti mielessä. Ulosotossa en ole, koska lainoissa on pitkät maksuajat ja palkka on hyvä, mutta lähellä se on. En ymmärrä miten yhdelle ihmiselle on näin paljon lainaa annettu korkealla korolla. Melko tarkan budjettini mukaan menee vajaat 5 vuotta, että saan velkani maksettua, jos ei tule mitäön ikäviä yllätyksiä.

Puoliso hoitaa raha-asioitani ja se on ollut hyvä ratkaisu, kun ei pysty hetken mielijohteesta pelaamaan kotona. Toisaalta ei siellä tilillä hirveästi ylimääräistä ole, kun kaikki rahat menee lyhennyksiin. Ilman pankkitunnuksia ei pysty myöskään ottamaan enempää lainoja, jos joku niitä enää myöntäisi.

Olen käynyt terapiassa ja vertaistukiryhmissä, mutta repsahtanut aina uudestaan jossakin vaiheessa. Tännekin olen joskus vuosia sitten kirjoitellut. Mitä muutakaan sitä voi tehdä kuin yrittää niin kauan, että lopettaminen onnistuu? Tänne kirjoittelu tuntuu ainakin auttavan kun voi purkaa vapaasti omia ajatuksiaan.

Päivä 0

Huonosti nukutun yön jälkeen päivitän tähän vielä lainasaldot pelivelkojen osalta niin niitä on itsekin helpompi seurata:
Brabank 37,1K
Nordax bank 23,3K
Ferratum 14,8K
Pop pankki 5,0K
Anyfin 4,0K
Aktia 2,7K
Komplett Bank 1,9K
Puoliso 1,2K
Yht. 89 843€

En pääse ilman pankkitunnuksia tarkastamaan tarkkoja loppusaldoja veloilta, mutta olen laskenut erikseen lyhennykset lainoille korot huomioiden joten tiedän suurin pirtein miten paljon mikäkin velka lyhenee kuukaudessa.

Lainojen kustannukset kuukaudessa (joulukuu):
Korot: 909€
Lyhennykset: 657€
Yht: 1566€
Koron osuus kustannuksista: 58%

Kerran vuodessa tulee lisäksi töistä bonuksia, joilla lainoja voi lyhentää ehkä 5-7k€ kerralla. Ylimääräisiä lyhennyksiä teen myös lomarahoista ja jos kertyy tilille ylimääräistä rahaa. Yritän pitää pankkitilillä aina 1-2k€, että on edes vähän varautunut pahan päivän varalle ja oma stressitaso pysyy siten alempana. Tuon ylimenevät summat laitan velkojen lyhennyksiin, koska tilillä olevat suuremmat rahamäärät aiheuttaa pelihimoja.

Järjestelylainalle olisi käyttöä niin korkoja saisi alas, mutta ei sellaista varmaan myönnetä näin suuriin velkoihin. Täytyy yrittää maksaa pienemmät korkeampikorkoiset lainat pois ensin ja pikkuhiljaa sitten noita suurempia.