Uuden edessä

Pohjakosketukseni tuli tässä syksyllä. Liikaa juomista, vääriä valintoja ja rattijuopumus.
Onneksi en satuttanut ketään. Nyt jo häpeä ja syyllisyys valtavia. Ja täysi romahdus. Tunteiden sekamelska ihan hirveä.
Positiivista kuitenkin on, että olen pystynyt hoitamaan työni. Tosin, työpäivät menneet ihan sumussa.

Olen hakenut apua ja saanut apua. Tähän tuli vielä erokin päälle, niin omat voimat ei enää riittäneet.
Haluan lopettaa sen pienenkin tissuttelun ja haluan selviytyä. En tiedä voiko selvitä voittajana, mutta jos edes niskalenkillä.

Kaikki on uutta aluksi ja siksi ehkä hieman pelottavaa.

Hoidoissa jokusen kerran ollessani joku (kaikki) tuskaili, miten vaikeaa on päästä ensin kuiville, sitten putsiksi ja raitistua. Alan teoriaa lukenut ohjaaja huomautti, että menihän siihen asioiden huonoon tolaankin monta vuotta. Käytännössä näin on myös.

Kaikki aloittaa aina alusta. Nollasta. Ja aikanaan sekin latu muuttuu näkkileiväksi, mutta se reitti ja laji on täyspitoisena ravitsevaa, maukasta ja terveellistä.

Kylse kannattaa, kaikkine huonoine fiboineen ja tuskailuineen. Ne kuuluu asiaan ja helppoa kakkua ei ole olemassakaan päihteistä irti ravisteluun.

Kiitos vastauksesta!
Pelottaa ihan helkutin paljon! Tuomiota odotellessa ja pahimmat siitäkin päälimmäisenä mielessä. Jos voisi sovittaa tekonsa sakoilla, niistä ehkä selviää ajan kanssa.

Tässä miettineenä menneitä vuosia, olen ollut enemmän tai vähemmän pikku hönössä koko ajan. Eikä kukaan ole huomannut.
Tänään oli mukava herätä ilman hikoilua ja lievää vapinaa. Silti se lasillinen viiniä kummittelee ja huutaa tuolla jossain.

No, onneksi et tosiaan satuttanut ketään. Nyt vain tsemppiä ja avun piiriin.

Kiitos.
Siitä kiitollinen ettei tosiaankaan kehenkään muuhun sattunut.
Sitä ihmetellyt ja soimannut, että miksi ihmeessä piti noin toimia.

Olen hakenut apua. Ei ollut helppo kynnys ylittää.