Umpikujassa

Tuntuu, että olen umpikujassa enkä tiedä kumpaan suuntaan lähteä. Olen nyt ollut juomatta kuukauden päivät ja tiedän, että fiksuinta olisi jatkaa tällä tiellä. Olen todennut, että minun on parempi olla kokonaan juomatta. Toinen puoli minusta on kuitenkin niin epätoivoinen, että tekisi mieli antaa periksi juomishaluille ja antaa mennä vaan, luovuttaa ihan täysin. Käytän tällä hetkellä Antabusta, joten juominen ei tule kuuloonkaan hetimmiten. Pohdin vakavissani jättäisinkö Antabuksen ottamatta tänään… ja huomenna… ja ylihuomenna…

Olen nainen, vielä suht nuori, mutta taistellut alkoholin kanssa jo vuosikymmenen ajan. Pisimmillään olen onnistunut olemaan raittiina puolisen vuotta. En haluaisi tehdä valtavaa loppuelämän päätöstä olla ikuisesti juomatta, vaan katsoa päivän kerrallaan. Haluaisin oppia ajattelemaan, että ihanaa, mun ei tarvitse juoda.

Kuin löysässä hirressä roikkuisi koko ajan… :frowning:

Hei Tiikeli!

Löysässä hirressä roikkumiselta tää raittiin elämän tavoittelu välillä tosiaan kyllä tuntuu!! …kun vaan aina tiukoilla hetkillä saisi muistuteltua mieleensä minkälaiseen umpisolmuun se juomisen aloittaminen aina johtaa, kun kerran sitä kohtuukäyttöä ei ole koskaan oppinut…

Kaikesta päätellen juomisesi on ollut ongelmallista ja elämääsi häiritsevää, ja haluat… ehkä…muutosta!?..kun olet antabuksetkin hankkinut?..ehkä arastaa onko muutos sen arvoista tai onko loppuelämä tylsää tai turhaa tai jotain…josta puuttuu jotain olennaista ja isoa…alkoholi ja sen mukana tuoma elämä…

…mutta tosiaan se lopullisen päätöksen tekeminen ahdistaa…ymmärrän… samanlaisten asioiden kanssa itse painiskelen…olen yrittänyt olla liikaa ajattelematta tulevia viikkoja tai päiviä… aamulla herään ja keskityn siihen päivään mikä on käsillä…isot pojat on kertonu, että ajan kuluessa helpottaa henkisestikin…yritän myös keskittyä ja ajatella asioiden positiivisia puolia ja sitä mihin vanhaan elämäntyyliin palaaminen jo viikossa johtaa…

…liirumlaarumia ja samaa sönkötystä tää mun teksti mitä täällä moni muukin kirjoittaa, mutta ainakin omalla kohdalla helpottaa nuo toimintamallit.

Olit puoli vuotta raittiina? Minkälaisia ajatuksia ja kokemuksia tuo aika toi? Mikä sai aloittamaan uudestaan juomisen?..ihan mielenkiinnosta haluan kuulla kun en itse ole noin kauaa pystynyt olemaan raittiina…

Jokatapauksessa kiitos kun jaoit ongelmaasi täällä!

Tiikeli, kirjoitit näin

Jos on menettänyt kyvyn hallita alkoholin käyttöä, taistelu juomista vastaan on useimmiten tuomittu häviöön. Siitä kannattaa luopua ja ottaa tavoitteeksi olla päivä kerrallaan juomatta, ihan niin kuin kirjoitat. Silloin ei tarvitse juoda.

Tänään et ole yksin

Ajatukset on nyt vähän sekaisin, mutta tarve olisi kirjoittaa edes jotain.

Jätin Antabuksen ottamatta pari päivänä suunnitelmissani totaalinen luovutus, mutta sitten marssin ottamaan sen valvotusti. Vaan tänäänkään en ole Antabusta ottanut. Mitä peliä tämä tällainen on? Juonut en kuitenkaan ole. Antabus toimii sinänsä keinona olla juomatta, mutta en saa raittiutta ajatuksen tasolle.

Puolen vuoden raittius tyssäsi siihen, kun lähdin kokeilemaan, pystyisinkö kuitenkin hallitsemaan juomistani, että ottaisin silloin tällöin yhden saunaoluen tai reippaammin vaikka kerran kuukaudessa. Eihän se toiminut. Olen aina juonut humalahakuisesti, joten yksi saunaolut muuttui nopeasti kahdeksi, sitten kolmeksi jne. Lopulta kunnon putki päällä enkä meinannut kyetä lopettamaan. Juominen alkoi hallitsemaan elämää ja ajatuksia siinä määrin, että päädyin taas popsimaan Antabusta ja sillä tiellä tosiaan nyt ollaan.

Mistään, en mistään saa niin euforista oloa kuin nousuhumalasta. Liikunta on oiva keino hyvään oloon, mutta se ei tunnu riittävän. En kuitenkaan kaipaa kaikkea sitä kurjaa, mitä juomisesta seuraa.

Pitää kyllä nyt selvitellä tätä ajatusten sekamelskaa päässäni ja palailla myöhemmin kirjoittelemaan lisää.

Täällä pitkästä aikaa, viime kerrasta alkaakin olla jo hyvä tovi. Siihen mahtuu jopa neljä retkahdusta, joista yksi vei sairaalaan saakka. Tuntuu, että sitä kokemusta tarvitsin ymmärtääkseni, että nyt pitää oikeasti lopettaa. En ole enää käyttänyt Antabusta enkä tiedä aionkokaan, koska muu lääkitys on sellainen, ettei parane juoda, pelkästään jo se tsemppaa olla raittiina.

Nyt syksyllä aion aloittaa uuden harrastuksen. Täytyy keksiä mielekästä tekemistä juomisen tilalle. Edellisessä viestissä kirjoitin, etten saa mistään tekemisestä niin euforista oloa kuin nousuhumalasta, nyt pohdin, että miksei vähempikin riittäisi?

Alkuun se on vähän puisevaa tuo raittiina olo, vaan aikaa myöten se ei enää tylsältä tunnu. Jonkinmoinen aukko siihen elämään tulee kun ei sitä lotraamista ole enää kuvioissa. Uudet harrastukset on aina paikallaan. Kaikkee tulee ainakin kokeilla vaikka ei sitten hommasta innostuisikaan.

20 päivää raittiina ja eilen iski ekaa kertaa tänä aikana oluen himo. Ei se suureksi ehtinyt paisua, kun mietin, kuinka ikävä olotila siitä seuraisi lääkityksen kanssa. Käy usein niin, että kun se himo tulee, en osaa ajatella, että se on vain väliaikaista, himot menee ja tulee.

Olen joitakin vuosia sitten lopettanut tupakoinnin ja vuosia on jo mennyt, ettei oo sitä myrkkyä tehnyt edes mieli enää. Voisiko alkoholinkin kanssa käydä samoin?

Kyllä alkoholinhimosta voi päästä eroon. Täälläkin moni kirjoittaa siitä ja hyvin paljon olen tavannut sellaisia naisia ja miehiä aa-palavereissa.

Päivä kerrallaan

Kyllä se aikaa myöten häipyy. Useimmiten, luulisin.
Miten kauan se kestää, en mene arvailemaan.
Omalla kohdallanikaan en muista enää milloin se oli häipynyt…ehkäpä se hiipui hiljalleen koko asia pois.
Jonain päivänä se kuitenkin oli selvää, alkoholinkäyttö omalla kohdalla kuului asioihin evvk.
Nykyään ajatus juopottelusta on pikemminkin vastenmielinen, ei kai siinä sen kummemmin kävisi mutta ei tunnu lainkaan mieluiselta koko juttu.

Kirjoitin tänne jo kertaalleen mutta jonnekin näköjään tekstini häipynyt.

Lomapuisto kirjoitti:

Haluan kysyä, että jos alkoholi ei kerran himota ollenkaan niin miksi siitä pitää käydä AA:ssa puhumassa tai kirjoitella täällä vielä 20 vuottakin sen jälkeen kun on lopettanut? Jotenkin siitä ei saa sellaista kuvaa, että himo todella häipyisi. Eihän tupakanpolton lopettaneetkaan tunne yleensä mitään tarvetta siitä puhua sen jälkeen kun sitä ei enää oikeasti tee mieli. En ainakaan itse jaksa siitä jauhaa ellei joku varta vasten kysy miten siitä eroon pääsin. Mutta että menisin kuuntelemaan toisten vielä nikotiinin tuskissa kiemurtelevien juttuja niin tuntuu todella vieraalta. Enkä nyt ollenkaan halua arvostella AA:ta tai etenkään tätä Plinkkiä tai muutenkaan kenenkään tekemisiä, haluan vaan ymmärtää tuleeko jossain kohtaa oikeasti se olo, että ei ihan oikeasti ja puhtaasti todellakaan halua juoda alkoholia ja että on aivan samantekevää mitä muut sen suhteen tekevät? Jos tietäisi, että vaikka vuoden - kaksi kärvisteltyä se olisi unohdettu ja täysin toisarvoinen asia voisi lopettamispäätöksen tekeminen ja etenkin siinä pysyminen olla helpompaa. Mutta jos on se mielikuva, että vielä viiden vuoden kuluttua kuola valuu kun näkee valkkarilasillisen niin tulee olo, että se on aivan mahdotonta. Luulen että Tiikelillä voisi olla jotain saman suuntaisia ajatuksia, vai miten on Tiikeli?

Minun kokemukseni mukaan alkosta voi päästä eroon kokonaan ja kertakaikkiaan. AA:ssa en ole käynyt, mutta kirjoittelen harvakseltaan näille palstoille, koska kuvittelen, että kokemuksistani voisi olla apua jollekulle. Katso aiempia kirjoituksiani, jos aihe kiinnostaa - ei niitä kovin montaa ole.

Vilma1966: “Haluan kysyä, että jos alkoholi ei kerran himota ollenkaan niin miksi siitä pitää käydä AA:ssa puhumassa tai kirjoitella täällä vielä 20 vuottakin sen jälkeen kun on lopettanut?”

Kun ei ole muuta elämää.
Kun ei oo muutakaan tekemistä.
Kun pitkä päihdetutkinto on vienyt kymmeniä vuosia, se ei niin vaan erkane lahkeista ja punteista.
Kun on sen luonteinen tyyppi, että haluaa märehtiä menneitä ja elää menneessä ja muistella menneitä.
Kun kehitys ei ole vielä tapahtunut ja eteenpäin siirtyminen on kesken tai se ei ole oikeestaan koskaan alkanut.

Siinä viisi syytä, jotka itse koen vahvana ja siksi toisekseen uskon sellaiseen väittämään, että ihminen,
joka on erikseen hyvin addiktoituvaa tyyppiä, addiktoituu aina uudelleen, ehkä kohde vain vaihtuu.

Lisäksi joku ihminen voi kokea voimakasta yhteisöllisyyttä ja hakea arkeen voimautusta ja inspiraatiota
paljolti samankaltaisesti toimivien lajitoveriensa taholta ja tapaa näin myös kohtalotovereita, torjuu yksinäisyyttä.
Juomista tehokkaasti korvaava uusi addiktio voi olla melkeinpä mitä vaan, joskin laillista luonteeltaan.

Se voi olla toiminnallista harrastetta, kuten liikaa hyvää seksiä tai ylikuntoiseksi urheilemista tai
kokoustamista ja/tai plinkkeilyä

ja kun aika tulee täyteen ja täydeksi ja on itse samassa tilanteessa, asian sisältö ja merkitys aukeaa konkreettisesti.

Tiikelille voimia ja tsempiä - pois umpikujasta

Asioista, päihde- ja elämäntapa-asioista kokonaisvaltaisemminkin, voi keskustella vaikkei itsellä henkilökohtaisesti enää alkoholismiongelmaa olisikaan.
Ehkä asioita jopa voi katsella vähän realistisemmin, vähemmän tunnepurkausten pohjalta, laajemmasta perspektiivistä, kun oma elämä just siltä pieneltä osaltaan on muuttunut ongelmattomaksi.

Lopulta sekin on tässä maailmassa hyttysenpaskaa pienempi juttu, ottaako yksi metsänreunanmies torpassaan illanhämyssä kaljaa vai onko ottamatta -kovin vähän se mihinkään vaikuttaisi. Mutta, kun tuhannen metsänreunalaista sotkee monenlaisia asioita kännitouhuillaan, ja kymmenentuhatta urbaanimpaa ja nuorempaa äijää (tytönhupakoita mitenkään väheksymättä) hankkii itselleen ja naapurteilleen murehtimista päihteiden kanssa sohlaamalla, erilaisia mielipiteen ja -alan säätöaineita tuotetaan ja myydään kiihtyvällä ahkeruudella yhä uusille ikäluokille, niin sillä alkaa olemaan näkyviä ja tuntuvia seuraamuksia käräjäoikeuden ylityötunteihin asti.

Eli siinä isommassa kokonaisuudessa riittää miettimistä, keskusteltavaakin, josko ihan pikkuisen yhdessä voisimme hillitä menoa tai funtisia vaihtoehtoja.

On siinä meillä lopettaneillakin juttelunainesta, ei tarvitse lähteä omia asioitaan sekoittamaan sitä varten että keskusteltavaa piisaisi.

Mä tsekkaan myöhemmin viestejä tosta välistä.

Nyt koitan vaan pysyä tässä hetkessä ja joten kuten kondiksessa. Mulla on niin paha olla. Oon taas juonut. Ei tästä tule mitään. Mitä väliä millään on? Itsemurha-ajatukset on nostaneet päätään kovasti viime aikoina. Pieni, ihan naurettavakin vastoinkäyminen, niin mieleen juolahtaa, kuinka helpotus oisi päästää vaan kaikesta irti. Olisin tehnyt sen jo monta kertaa, mutta lemmikit pitää minut elämässä kiinni. Niitä en voi hylätä, erityisesti toista reppanaa. Mulla ei ole mitään annettavaa tälle maailmalle, tälle yhteiskunnalle. Huoh…

Ei muuta kuin uuteen raitistumisyritykseen

Niinpä…uusiks vaan vaikka kuinka tuntuu kauhealta… kyllä se elämänhalukin sieltä esiin tuikkii kun antaa vähän itselleen aikaa ja armoa…

Hieno juttu muuten kun pidät eläimistäs huolen ja kannat vastuun… arvostan…mitä elikoita sulla muuten on?

Vilma hei!
Ensinnäkin AA on vapaaehtoista vertaistukea sitä haluaville. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa, että tulokas voi kuunnella aikaisemmin raitistunutta, mutta tuki voi olla myös toisinpäin tapahtuvaa. Pitkään jatkuneen raittiuden aikana alkoholisti voi näet harhautua luulemaan, että hänen on mahdollista hallita alkoholinkäyttönsä. On terveellistä kuulla juomakentältä tulleitten kokemuksia ja palauttaa mieleensä, mistä itse on tullut.

Alkoholismi on paljolti mielen alueen ja tunne-elämän sairaus, johon liittyy myös fyysinen riippuvuus. AA:n ohjelma on kokemukseen perustuva tapa saada pysyvä ja mielekäs raittius. Osa tulokkaista raitistuu ensimmäisestä palaverista alkaen, osa joutuu juomaan monet kerrat ja jopa vuosien ajan ennen kuin raitistuvat. Osa jäsenistä jättää palaverit ja he jatkavat elämäänsä raittiina, mutta tietäen, että alkoholismi on krooninen sairaus. Osa palaverit jättäneistä palaa juomaan, ja se on heidän päätöksensä, mutta osa heistäkin palaa ryhmiin jopa vuosien päästä.

Tärkeä syy palavereissa käymiseen on henkinen yhteys samoja vaikeuksia ja toivottomuutta kohdanneiden ihmisten kanssa. On kiitollista saada toipua kaltaistensa kanssa. Palavereissa syntyy myös henkilökohtaisia ja jopa perheiden ystävyyssuhteita. Lomilla tai työmatkoilla voi vapaasti mennä vierailemaan paikallisiin ryhmiin.

Tänään et ole yksin

Itse en käy nykyisellään AA:ssa mutta olen siellä aikaisemmin tavannut ihmisiä jotka käyvät säännöllisesti ja halki vuosikymmenten. He eivät pidä sitä kärvistelynä, he käyvät siellä iloisin mielin. He ovat mielestään tehneet erinomaisen vaihtokaupan, 2 tuntia palaveria kerran, pari tai useita kertoja viikossa, ja loppu aika vapautta, ja vaihtoehtona olisi 24 tuntia päivässä kurjuutta ja viinan vietävänä olemista. He väittävät että eivät pysyisi erossa viinasta ilman AA:ta.

Jotkut toiset taas sanovat että tuo on tarpeetonta ja voimavaroja turhaan kuluttavaa alkoholismin mukana raahaamista. Minä en tiedä kun en ole ollut päivääkään kenenkään toisen kuin itseni saappaissa.

Tähdennän vielä että se iloisten AA:han jämähtäneiden elämä ei vaikuta kärvistelyltä. Mutta AA:ssa on kylläkin väkeä laidasta laitaan, vähemmän iloisiakin.

Älä luovuta. Minullakin ongelma on pahentunut, vaikka luulin tätä helpoksi asiaksi. Tsempataan yhdessä. Kyllä sulla on väliä. Tiedän, välillä tuntuu että olisi vain helpompi päästää irti. Kuuluuko elämän olla jatkuvaa selviytymistä ja taistelua… Minulla on kuitenkin niin paljon menetettävää ja ihmisiä joita satuttaisin teollani. Ehkä sinullakin? Rakkaat eläimesi tarvitsevat sinua. Ja toisaalta, haluan uskoa, että elämä voi olla helpompaa ja on vielä paljon hyvää edessä, kunhan tästä selviää. Ei voi tietää, jos ei anna sille mahdollisuutta. Kuulostat masentuneelta, mikä ehkä osaltaan vääristää ajatuksia ja todellisuutta. En tunne sinua, joten en tietenkään voi asiaa oikeasti tietää. Tule kirjoittamaan ajatuksiasi!

.