Ulkoisesti kaikki erinomaista

Hei, tuntuu vähän typerältä kirjoittaa, sillä meillähän on ulkoisesti kaikki hyvin: olemme aviopari, meillä on kaksi kouluikäistä lasta, joilla on kavereita ja jotka pärjäävät koulussa.
Mieheni on lähes täydellinen:

  • hyvä työ
  • rakastaa lapsiaan ja minua
  • ei ole väkivaltainen
  • tekee kotitöitä jopa enemmän kuin minä
  • pidetty ystävä
  • ei käy baareissa
    Ei tulisi mieleenikään erota tästä suhteesta.

Mutta: juominen alkaa olla ongelma. Ei niin, että työpaikka olisi vaarassa (ei ole putkia, eikä poissaoloja krapulan takia).
Hän juo joka ilta n. 8 keskiolutta, joskus punaviiniä tai whiskiä lasillinen, pari päälle.
Myös minä olen parin vuoden ajan juonut seuraksi joka ilta; punaviinilasillisia useampia.
Juomme 99-prosenttisesti kahdestaan kotona.

Tai alkaako se olla ongelma? Kun kaikki on ulkoisesti hyvin?

Tiedän, että määrällisesti se on paljon (testin mukaan sujahdin heti
kärkiriskiryhmään) eikä se ole terveellistä.
Enkä halua antaa tällaista kuvaa lapsille (alkavat olla siinä iässä,
että kyllä ymmärtävät pikkusievän ja selvän aikuisen käytöksen erot).

Minua on alkanut ärsyttää tämä juominen, ja tämän viikon olen
ollut ottamatta yhtenäkään iltana lasillistakaan.
Haluaisin miehenikin vähentävän, mutta en nalkuttamisen tai
syyllistämisen avulla. Tai ruikuttamalla "tuntuu pahalta ".
Meillähän menee kuitenkin tätä ongelmaa lukuunottamatta tosi hyvin. Joskus olen huomauttanut suurista kulutusmääristä, ja niihin on tullut olankohautus “Mä tiedän että sen on liian paljon.”
Täysjuomattomuudellani yritän kait saada miehenikin muuttumaan;
joutuu juomaan yksin.

Tulenko polkemaan suossa?

En väitä mitään, mutta miehesi on ihan kuin minä olin reilut kymmenen vuotta sitten. Kaikki ulkoinen, työpaikka mukaan lukien kunnossa. Join lähes aina vain kotona. Vauhti alkoi kiihtyä yhä nopeammin. Nyt olen eronnut yksineläjä, mutta raitistunut täysin jo aikaa sitten. Väliin mahtuu raju vaihe, josta ei enempää, kuin että kaikki meni. Kun ihminen on alkoholisoitunut, ei hän pysty vähentämään juomista, siten, että vähentämisestä tulisi pysyvä. Jonkin aikaa voi mennä kohtuudella, jokunen viikko ehkä. Sitten taas repeää yhä pahemmin, kunnes koko asia karkaa käsistä. Mikä tuon kehityksen voi pysäyttää, on ainoastaan täydellinen pidättäytyminen kaikesta alkoholista ja niiden korvikkeista. (alkoholittomat)

Kukaan toinen ihminen ei saa alkoholistia lopettamaan. Lopettaminen tapahtuu, jos tapahtuu, vasta sitten, kun hlö on niin kurjassa kunnossa, ettei alemmaksi halua mennä. Sitä ennen hänellä ei ole mitään muuta yhtä tärkeää, kuin juomisen mahdollistaminen.

Luepa tämä: www.avominne.fi ja sieltä, mitä alkoholismi on.

Jos väittää pystyvänsä vähentämään, se pitää testata käytännössä ainakin vuoden ajan. Jos onnistuu, ei ole alkoholisti. Ellei onnistu, on varmuudella alkoholisti. Parempi olisi uskoa aikaisemmin, koska vuodenkin aikana saattaa tapahtua korjaamattomia asioita. Alkoholisti ei siis itse koskaan edes myönnä olevansa alkoholisti. Ei ennen kuin on saavuttanut pohjansa. Noista vähentelijöistä voit lukea palstaalla Me vähentäjät. Eipä näy kovinkaan moni onnistuneen pitkän päälle. Valitettavaa, mutta totta.

Tervetuloa vieras! Ja ensimmäiseksi pyytäisin sinua keksimään jotakin tunnusmerkkiä nimimerkkiisi. Täällä parveilee joskus hyvinkin pahantahtoisia vieraita, joten viestisi saattavat joutua ignooratuiksi suotta.

Meillä on sama tilanne kotona tällä hetkellä kuin teillä: kaikki mainitsemasi asiat on kohdallaan, mutta mieheni juo hallistusti, mutta liikaa. Minä olen alkoholisti, joka ei juo. Eli sama asetelma tällä hetkellä, vain minun taustani rankempi kuin sinun. Ja en minä ole esimerkilläni vaikuttanut mitenkään mieheni tottumuksiin. Alkoholistina myös tiedän, etten pysty häntä muuttamaan. Olet oikeassa, ettei nalkutus tms. auta. Alkoholista voi vapautua vain omasta halusta. Jokainen tekee ratkaisunsa itse.

Toivon, että sinun ratkaisusi kestää pitempään kuin tämän viikon, koska perhe-elämänne voi olla tasapainoista miehesi juomisesta huolimatta, jos sinä olet selvä eikä miehesikään käyttäydy mitenkään poikkeavasti. kyllä sellaisiakin liittoja on. Meillä muun muassa. Tunnen muitakin. Mutta se kyllä edellyttää mieheltäsi jonkinlaista kurinalaisuutta. Juominen ei saa lisääntyä eikä riistäytyä käsistä. Ja kurinalainen juominen on melkoinen taitotemppu. Hyvin harva kykenee siihen.

Tänne tulee varmaan kohta almoja (alkoholistien vaimoja)valottamaan asiaa heidän kannaltaan. En kyllä osaa sanoa onko miehesi alkoholisti, suurkuluttaja ehkä. Siitä kyllä helposti lipsahtaa sairauden puolelle. Alkoholistiksi nimittäin tulee ihan juomallakin. Fysiikka ja psyyke totutetaan viinaan ja lopulta siitä tulee välttämättömyys.

Olen sitten Regina jatkossa.

Tämä näkymä minuakin pelottaa; en ole nyt eroamassa, jos tilanne pysyy näin. Mutta määrät ovat koko ajan lisääntyneet - 7 vuotta sitten tuli arkipullokalja jääkaappiin, muuttui pikkuhiljaa 6-packiksi ja on vuoden verran ollut 8-pack. Entä jatko…; milloin mennään ‘rajan yli’ avioliitossamme?

Puhut meistä alkoholisteina, mikä kyllä veti hiljaiseksi täällä päässä.
Sitä ei kukaan ole minulle sanonut ennen. Mutta kuka siitä olisi tiennytkään…
Itse vielä tahdon uskoa, että jos esimerkiksi lapseni toisivat esiin kärsivänsä juomisesta, mieheni muuttaisi tapansa. Mutta tätähän en ole lapsilta kysynyt (pelkään vastausta, joka koskee myös minua) ja tuntuisi raukkamaiselta kehottaa lapsia se tekemään.

Viimeisen puolen vuoden aikana tähän ‘rauhanomaiseen ja rakkaudentäyteiseen’ perhe-elämäämme on alkanut silloin tällöin, kuin varkain, tulla pieniä ryppyjä; enemmän otettuaan miehestäni on tullut nykyään kärkkäämpi (väittelynhaluisempi) minua kohtaan ja muutaman kerran saanut aivan odottamattomia raivokohtauksia lapsille (huutoa, ei käsiksi käymistä), yleensä on tosi rauhallinen.

Viinilasillista minun tekee nytkin mieli, joten selväähän on, että en voi varmuudella itsekään oikeasti lopettaneeni. Ehkä se on vain muutaman päivän itseriittoinen puserrus.

Kiitos avominne-linkistä, luen sen.

Hei Regina ja kiva saada sinut tänne.

Pohdit avoimesti perheenne tilaa unohtamatta omaa osuuttasi siitä. Ensin minun on sanottava sinulle, että jo aivan pieni lapsi ymmärtää muutoksen vanhemmissaan kun nämä juovat. Lapsi vain ei ymmärrä miksi vanhemmat muuttuvat. He oppivat myös hyvin varhain yhdistämään alkohlin hajun muuttuneeseen käytökseen. Siitä taas voidaan olla montaa eri mieltä, kärsivätkö lapset vanhempien kohtuukäytöstä kotioloissa. Minä en lapsena kärsinyt.

Niin alkoholismi on riippuvuussairaus. Olen tänne laittanut ennenkin riippuvuuden diagnostiset kriteerit, mutta laitan ne sinullekin.

  • Voimakas himo tai pakonomainen halu ottaa päihdettä.
  • Kyky hallita päihteen käytön aloittamista, määrää tai lopettamista on heikentynyt.
  • Esiintyy vieroitusoireita (esim. hermostuneisuus) päihteen käytön päättyessä tai vähentyessä.
  • Toleranssi kasvaa (eli saman päihdyttävän vaikutuksen saamiseksi täytyy ottaa enemmän päihdyttävää tuotetta).
  • Käyttö muodostuu elämän keskeiseksi asiaksi.
  • Käyttö jatkuu huolimatta sen aiheuttamista kiistattomista haitoista, joista käyttäjä on tietoinen (ongelmat kotona, rahattomuus, vaikaudet työelämässä)

Jos kolme tai useampi kriteeri täyttyy, voidaan puhua lääketieteessä jo riippuvuussairaudesta. Voit tämän varjolla melko helposti tutkiskella omaa päihteiden käyttöäsi.

Niin, sitten asiaan. Minä olen alma. Eli päihdesairaan puoliso. Minun retkuni on alkoholisti ja narkomaani. Hän oli raittiina tutustuessamme, mutta tämän vuoden alussa retkahti ja käyttö oli aika massiivista lukuun ottamatta muutamia lyhyita taukoja. Nyt hän on ollut sanomansa mukaan ilman päihteitä kohta kaksi kuukautta.

Mutta sinun kirjoituksestasi tuli elävästi mieleen entinen päihdesairaani. Lasteni isä. Hän oli juuri tuollainen alkoholisti, myöhemmin hänen alkoholinkäyttönsä alkoi häiritä minua, koska hän alkoi olla ärtynyt minua kohtaan iltaisin humaltuneena. Sitten hän alkoi juoda salaa ja tilanne riistäytyi lopulta ihan käsistä. Alkoholismi kun on paheneva sairaus. Lasteni isä on ns. tuurijuoppo, eli voi olla “kohtuukäyttäjä” (parin iltakaljan mies) pitkän aikaa ja sitten homma karkaa kokonaan käsistä ja useampi päivä - vikkoja meneekin sitten kallistellessa. Siitä huolimatta hän tekee työnsä (käy kylläkin ruokatunnilla ottamassa yhden). Ajokortti on luonnollisesti ollut hyllyllä useita kertoja, koska eihän hän sinne töihin aamulla selvänä ajele, jos illalla on otettu reilu pullo kirkasta. Tuskin hänellä enää on edes koko korttia.

Minä tunsin itseni silloin turhasta valittajaksi, koska hän tosiaan hoiti työn, elätti meidät ja teki kotitöitä, mutta minä en vain ollut onnellinen. Nyt ymmärrän miksi, koin jo silloin ongelmaksi hänen alkoholinkäyttönsä hallitsemisen. Enhän minä sitä voinut hallita, vaikka kuinka yritin ja asettelin ehtoja. Lopulta hän myönsi olevansa alkoholisti, mutta siitä tuli hänelle vain lupa juoda. Tottakai hän joi, kun oli kerran alkoholisti.

En minä osaa sinulle mitään suuria, helpottavia sanoja kirjoittaa. Mutta mielestäni sinä olet oikealla tiellä, kun mietit elämäntapaanne ja omaa itseäsi. Itseäsi nimittäin voit muuttaa ja kehittää, puolisoa et oikein voi. Ja omasta elämästäsi voit tehdä onnellisen, vaikka miehesi ei haluaisikaan lopettaa alkoholin käyttöään. Kunhan vain löydät sen oman tiesi.

Voimia sinulle ja täällä on turvallista pohtia elämää.

Ettei tulisi väärinkäsitystä, kerroin vain itsestäni ja siitä, mitä tiedän kokemukseni perusteella. Teitä, tai muitakaan en väitä alkoholisteiksi, koska en teitä tunne. Sen sijaan tiedän kokemuksesta ja varsin monen paremmin tuntemani ihmisen kokemuksista, että ei ole esimerkiksi vähän alkoholisteja tai melkein alkoholisteja. Alkoholismi joko on, tai ei ole. Suurkuluttaja-termiä pidän, myös kokemuksesta itsestäni ja niistä, joiden kanssa työskentelen, vähintään kyseenalaisena. Paremminkin se on sivistyneempi, hienostunut muoto, kuten “henkilökohtainen ongelmakin.”

Alkoholin aiheuttamat haitat yhteiskunnassamme ovat hälyttävän isoja sekä yksilötasolla, että monine lieveilmiöineen. Sen takia toivon, että jokainen, joka tuntee epävarmuutta oman tai läheisensä alkoholin käytön suhteen, asennoituisi tähän ongelmaan erittäin vakavasti. Kirjoitin “toivon,” mutta jos joku, kuka meistä tahansa, on alkoholisti, ei toivominen auta yhtään mitään. Se vain pitkittää ja mutkistaa ongelmaa.

Toipuminen on pitkä prosessi ja alkoholismista ei koskaan parannuta. Harvat selviytyvät ollenkaan ja tuskin kukaan ilman ulkopuolista apua. No, tämä kuulostaa saarnalta, mutta jos muuta kirjoittaisin, silloin valehtelisin. Sitä pahetta, valehtelemista, harjoitin itseäni ja läheisiäni ja kaikkia tahoja, jopa lääkäreitä kohtaan juovana aikanani enemmän kuin tarpeeksi.

Toivottavasti saat tästä jotakin ajattelemisen aihetta. En kirjoittele toistaiseksi enempää, koska täällä vallitsevat määrätyt, hmm, kirjoittamattomat säännöt.

No voi että. Älä juo jos ei huvita. jos miehes juo mitä se sulle kuuluu jos ei aiheuta häitiötä? kaikesta valitetaan nykyää pitäs olla täydellistä???

Hei exjuoppo, juu selväksi tuli tuo tarkennuksesi, hämmentää vain tuo sana alkoholisti Minun kohdallani. Sitä ei oikein halua hyväksyä (juuri tuollaisena ‘melkein alkoholistina’ minä olen meitä halunnut pitää), käytettiin sitten mitä tahansa sanaa.
Pohdittavaa tässä on tullut teidän palautteiden johdosta; olenko riippuvainen (enhän siitä osaa vielä mitään sanoa), eikä tuosta
alkoholin suurkäyttäjän elämänkaaresta näytä missään viestissä
olevan onnellista loppua avioliiton kannalta…
Olenko tässä edes rehellinen itselleni (“Minä kykenen kyllä kohtuukäyttöön, jos niin päätän. Pidättäydyn nyt vain siksi, että saisin mieheni alkoholinkäyttöä rajoitettua…”)? Koska rehellisesti sanoen olen pitänyt mieheni, en omaa, juomismäärää hallitsemattomana.

Kirjoitin, koska halusin saada vinkkejä, miten mieheni juomista voisi vähentää. Tämän, lyhyenkin, keskustelun jälkeen joudunkin kääntämään katseeni itseeni…

Kiva kun otit nimen Regina. Nyt olet ikään kuin olemassa.

Minä olin hieman hampaaton kirjoituksessani, koska ymmärsin asian toisin. Kaikki kun oli niin hyvin. Nyt kuitenkin tarkensit, että miehesi määrät ovat lisääntyneet (onko sinun? Juotko todella vain seuraksi) ja että myös hänen läytöksessään on muutoksia. Nämä ovat hälyttäviä merkkejä.

Mallu kirjoitti asiaa lapsen kohdalta. Jos haluat kiertää puukkoa haavassa, käy lukemassa Lasista lapsuutta. Älä kysele lapsilta mielipidettä. Lapset vastaavat mitä olettavat aikuisten siinä tilanteessa odottavan. Eli pahempaa ongelmaa ei ole. Mitä tiukemmin lapset sen kieltävät, sitä todennäköisemmin he myöskin kärsivät tilanteesta.

Exjuoppo puhui asiaa, Siihen lisääntyvä alkoholinkäyttö johtaa. Minäkin voin kohdaltani puhua samaa asiaa: aikana viihdejuotuani minusta lopulta tuli täysiverinen alkoholisti, jolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa kokonaan.

Hei Regina ja tervetuloa tänne kotikanavalle :smiley:

Mulla oli joku aika sitten vähän sama tilanne kuin sulla nyt.Exmies joi aina iltaisin ja aina vain enemmän. Siihen parisuhteeseen liittyi sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa, mustasukkaisuutta ym. Onneksi pääsin siitä liitosta eroon, vaikkakin helvetin jouduin käymään läpi sitä ennen eikä siitä nyt tässä enempää.

Otin siiderin silloin tällöin, aluksi riitti puoli pulloa illassa, pikkuhiljaa omakin annokseni kasvoi. Hälytyskelloni oli onneksi tehokas, sillä rupesin tietoisesti vähentämään omaa juomistani ja nykyisin saatan ottaa kerran pari viikossa pullon sidua.Erittäin harvoin juon sellaista määrää, että humaltuisin.

Mieheni, siis nykyinen on sitten taas tuurijuoppo. Hän oli sitä jo silloin, kun tapasimme, mutta hän ei ole väkivaltainen ja kohtelee mua joka tilanteessa hyvin.

Olen siis Alma. Ja tärkein asia, minkä olen täällä oppinut on se, etten voi vaikuttaa mieheni juomiseen mitenkään.
Ennen nalkutin, huusin ja raivosin, tein mitä vain saadakseni järkeä hänen päähänsä. Nyt tiedän, että se on ihan turhaa.Jokainen on vastuussa itse omasta juomisestaan.

Musta on hienoa, että olet alkanut kiinnittää huomiota myös omaan juomiseesi. Jos vain mahdollista, lopeta se seuraksi juominen ja vähennä muutenkin. Nonniin, nyt taas saarnaan, sorry
:blush: Ota tää vaan ystävän neuvona.

terveisin, MillaM

Mä olen tavallaan just tätä mieltä. Tai ehkä olen päässyt tähän tilaan… Sanoisin sen vaan vähän nätimmin.

Meillä kanssa ns. ‘kulissit kunnossa’. Mies vaan JUO. Mulla oli kynnys siinä, että kehtaanko mä valittaa, kun kaikki kuitenkin on KUNNOSSA.

Toistaiseksi olen tullut siihen tulokseen, että mies saa juoda, mä en pysty sille mitään. Yritetty on. Ja ehkä sunkin pitää yrittää, jotta ymmärrät sen. Tai ehkä miehes ymmärtää, että juo liikaa.

Mutta jos hänellä ei ole ongelmaa juomisen kanssa (raskas työ vaatii, olen ansainnut, ruohonleikkuu tarvitsee oluen, mitä on sauna ilman saunakaljaa, nukun paremmin yömyssyn jälkeen… mitä selityksiä tuleekaan) niin sulla on ongelma. Ja sinä keksit, miten sen kanssa elät.

Ehkä se päätyy siihen, että haluat erota. Tai sitten päätät jatkaa kulissien takana. Tai sitten yrität kaataa kulisseja - ja sekin on piruvie vaikeeta. Tilitin IRL ystävälleni, miten mua ottaa päähän miehen juominen. “No se on kuitenkin muuten hyvä tyyppi”. Niinhän se on. Ja mä tunnen sen tavat.

Joten: täydellisyyteen on hyvä pyrkiä, mutta tälläkin polulla voi nilkuttaa eteenpäin.

Niin Regina ja tervetuloa!

(Taitaa olla mun titteli uhattuna, Reginahan on kuningatar… Sorry, tämmönen sisäpiirin juttu… :laughing: )

Meillä on sama tilanne Kultakalan kanssa. Minäkin olen päättänyt hyväksyä mieheni juomisen. Mutta se päätös pitää myös sisällään sen, ettei minun sovi hermostua mistään. Ei sovi hiiltyä, jos hän jää jänkkäämään jotakin asiaa, hänhän on muuten niin hyvä mies, ei ottaa pulttia höpöistä päähänpistoista, hänhän on muuten niin hyvä mies, toimia hyvin usein kuskina, hänhän on muuten niin hyvä mies jne. Sellaisia pikku hankaluuksia, joita ei olisi jos hän ei joisi. Ja onhan hän niin hyvä mies. Jos on jankannut liian pitkään, ymmärtää itsekin ja pyytää anteeksi. Kunhan olen vain ymmärtänyt pysyä rauhallisena. Nyt se menee jo rutiiniluonteisesti. Tämä on meidän elämää.

Sigrid, juuri noin. Kun mies on juonut, mä voin keskustella sen kanssa, tai siis sanoa jaa ja aamen asioihin. Ei se mitään oikeaa keskustelua ole, koska alkoholi menee sen korviin tai jonnekin aivojen välittäjäaineisiin eikä se kuule mitä sanon.

Sopivan ajan kuluttua vetäydyn tilanteesta, nukkumaan. Sillä iltahan se on, kun toinen on kännissä. Tai ei edes kännissä… Humaltunut.

Enää en ota sitä henkilökohtaisena loukkauksena, yhteisen ajan riistona tms. Olen oppinut olemaan irti tilanteesta. (Siis yleensä…)

Mutta Reginalle tiedoksi: sen jälkeen kun aloin kirjoittelemaan täällä, olen lopettanut saunan lauteiden alla makaamisen ja itsekseni itkeskelyn. Tai ainakin vähentänyt radikaalisti sitä :wink:

En ole jatkuvasti pahalla tuulella. En nalkuta. Pyydän lupaukset ja sopimukset sähköpostitse. Osaan muotoilla pyyntöni tavalla, jolla ne menevät läpi.

Olen sopeutunut. Miehen olemassaolo tuo kuitenkin MINUN elämääni sellaista lisäarvoa, että toistaiseksi kannattaa. Vaikka välillä mä kiroan, valitan ja ruikutan. Täällä. Eipä tarvii kotona. Täältä on löytynyt ymmärrystä, tukea ja ohjeita.

Tärkeintä on, että täällä tajutaan, mikä on ongelman nimi. Ja että se on ongelma. Oikeesti, mulle.

Hei REgina!
Meillä oli jokunen vuosi sitten sama tilanne. Mies hoiti työnsä jopa erinomaisesti, urheili, juoksi jopa maratoneja, hoiti muutenkin asiat jokseenkin hyvin, MUTTA joi liikaa. Pikkuhiljaa tauti kuitenkin eteni ja kuvioihin tuli mukaan keskellä viikkoa juominen, alkuun lähinnä öisin, kun me muut nukuimme. Vähitellen juominen siirtyi illallekin ja sitten alkoi tulla muutaman päivän putkia viikonloppuisin ja loma-aikoina. NO, vähitellen helvetti pääsi irti ja minä päätin lähteä. Tein sen ratkaisun kaiken turhan yrittämisen jälkeen.
Yritin kaikkea , uhkailua, kiristämistä, hyvää ja pahaa. MIllään ei ollut vaikusta miehen juomiseen. Mitä enemmän yritin, sitä enemmän tuntui juovan.
En halua maalata piruja seinille, mutta kyseessä on TODELLA paha tauti, joka vie helposti mennessään.myös omaiset.
Tsemppiä ratkaisuusi, mihin sitten päädytkin!

Tervetuloa, Regina. Täällä ilmoittautuu vielä yksi, joka seurusteli ihanan miehen kanssa, joka hoiti työnsä erinomaisesti, samoin kaikki muut käytännön asiat taloudenhoitoa ja finanssiasioita myöten, oli loistava seuramies, omasi veitsenterävän älyn ja liikuttui kyyneliin hempeistä jutuista, pukeutui tyylikkäästi, urheili - MUTTA joi liikaa. Voin sanoa samaa kuin martsukka: “Pikkuhiljaa tauti kuitenkin eteni ja kuvioihin tuli mukaan keskellä viikkoa juominen, alkuun lähinnä öisin, kun me muut nukuimme. Vähitellen juominen siirtyi illallekin ja sitten alkoi tulla muutaman päivän putkia viikonloppuisin ja loma-aikoina. NO, vähitellen helvetti pääsi irti ja minä päätin lähteä. Tein sen ratkaisun kaiken turhan yrittämisen jälkeen.”

Tulin tänne Kotikanavalle hädissäni runsas vuosi sitten, ja sain aivan uskomattoman paljon tietoa, tukea ja apua, ja opin ymmärtämään alkoholismia ja sen seurauksia sekä juojalle että hänen läheisilleen. Hienoa, että löysit tämän.

Jäin miettimään Kultakalan kommenttia lisäarvosta. Minunkin kohdallani on kysymys siitä, että mies tuo lisäarvoa minun elämääni. Mutta jos ei näin olisi, saisi kyllä lähteä. Semmoista vaakakuppihommaa; toistaiseksi hyvä painaa enemmän kuin paha.

Ja toisaalta tässä on hienoakin se, että yhtä oikeaa toimintamallia ei ole. Ei ole ohjetta, että paina tätä nappulaa, niin elämäsi kohenee ratkaisevasti. Täytyy löytää se oma tie, miettiä itseään, omia ratkaisujaan. Ja ehkä päätyy sitten johonkin tulokseen ja huomaa, että sehän olikin vain välietappi tässä elämän matkalla.

Meilläkin ongelma on hitaasti hiipien pahentunut. Nyt ollaan jo siinä tilanteessa että juomista esiintyy myös työpäivinä eli vaikka mies hoitaa työnsä niin illat kuluvat tissutellen.

Yhä harvemmin tuntuu että hyvät hetket korvaavat huonot.
Olen kuitenkin päättänyt ottaa saamistani neuvoista onkeeni (kiitos vaan kaikille) ja koittaa ottaa enemmän etäisyyttä tuohon juomiseen.
Tähän asti olen varmaan ollut jotenkin lamaannuksissa ja antanut vetää itseäni liikaa mukaan juomisen aiheuttamaan omituiseen elämään.Olen alkanut pelottavasti pitää luonnollisena asioita joita en aikaisemmin olisi kuvitellut kuuluvan omaan elämääni.
Nyt asioiden on muututtava. Ja ehkä lopputulos on se että jatkan eloa yksinäni en tiedä.
Meillä ei edes keskustella enää hoitoon menosta tai juomisen lopettamisesta joten ongelma tulee varmaan vain pahenemaan.
Mutta yhä pystyn näkemään siellä taustalla sen miehen johon joskus rakastuin ja yhä toivon sen miehen joskus taas tulevan esiin muutenkin kuin vain vierailemaan päiväksi tai pariksi.

Mä en tiedä olenko ihan väärässä, mutta mun mielestä aikku sun kirjoituksesta kuvastui jonkinlainen rauha. Vaikka se rauhallisuus ei ehkä ole elämässä läsnä konkreettisesti, niin ajatuksissa se on jo tuloillansa. Sä olet huomannut, että olet tehnyt ja hyväksynyt asioita, jotka eivät ole sinua kohtaan oikein. Samaa mäkin huomasin ensin. Sitten vähitellen silmäni aukesivat ja huomasin, että olen unohtanut itseni ihan kokonaan.

Varmasti olet hyvään suuntaan menossa. Voimia matkalla.