uhriutuminen

:smiley:

´

Joidenkin luovuus kai kumpuaa sieltä. “Hän eli lyhyen mutta tuotteliaan elämän”… Valtaosalla kurjistelu taitaa syödä kuitenkin työtehot ja luova toiminta jää suunnittelun asteelle :open_mouth:

´

Kyllä, ymmärsin. Mainitsin tuolla aiemmin tavastani tuoda esiin vain ikäviä asioita ns. säälin kerjuuna, mutta oli siinä taustalla myös tuo ajatustapa, että ansaitsen tuon säälin, koska olen niin kovia kokenut. Eli en tarkoittanut, että oma uhriutumiseni olisi ollut vain jotain feikkiä juomisen mahdollistamiseksi :slight_smile:

Tässä on aika hyvä, toisenlainen näkökulma:

[i]Uhriutuminen voi olla synonyymi syrjäytymiselle. Se on useiden vuosien prosessi, jonka alkulähteet ovat syntyneet jo lapsuudessa tai koulun alkuvuosina. Se on Maakorven mukaan itsekeskeinen tila, josta vastuu sysätään muille. Huomio kiinnittyy koettuihin vääryyksiin. Ihmiset ovat muka hyvityksen velkaa. Silloin ihminen ei hae tukea itselleen, vaan kokemilleen vääryyksille.

Häpeä on uhriutumisen seurausta. Ihmiseltä puuttuu kyky tuntea syyllisyyttä. Se on kokonaisvaltainen ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunne. Yksinäisyyden tunne pahenee entisestään ihmisten seurassa. On tarve karkottaa ihmiset ympäriltä. Maakorven mukaan päihteet lääkitsevät vain näennäisesti, samalla koetaan häpeää.

Rajatilaa kokee ihminen silloin, kun on koettu vastoinkäymisiä tai useita: avioero, työpaikan menetys, asunnottomuus, läheisen menetys, vankila, vakava sairaus, onnettomuus. Henkilö menee itseensä, kokee, että asialle on tehtävä jotakin. Se onkin kaiken auttamisen edellytys. Samalla se on AA-toipumisohjelman ensimmäinen askel. Ihminen joko hakee apua tai tuhoutuu. Oma valinta. [/i]

-H. Maakorpi

Mikäs siinä jollei odota mitään vastapuolelta, siinä riittää sitten keskusteltavaa kun miekkonen kertoo menettäneensä miehuutensa syövälle.

Tossa koko teksitissä oli ihan asiaakin mitä miellän uhriutumisesta, tämä oli lause oli kyllä ovelasti pinottu.

Minä taas olin sellainen, toin iloa ja onnea sinne minne meninkin. Sain puolisoni nauramaan, kun ei jaksanut enää itkeäkään. Lapseni oikein hytky onnesta (vai oliko se itkusta), kun vein lelut kaappiin minun onneani(rauhaa) häiritsemästä. Työnantajakin jaksoi hymyillä, kun tein syyllisyyksissäni kolmen työt yhden palkalla.

Hupijuoppo? Voisin kuvitella miten hupijuoppo näkee ja kuvittelee maailmansa paranevan, kun saa juoda eikä se tuo kellekään ongelmia, vain pikku krapulan itselleen. On kai niitä joille viina sopii, mutta minä en tunne ketään. Mullekin viina sopi niin kauan, kunnes en kyennyt enää itsellekään selittämään ongelmieni lähdettä.

Mitä tulee uhriutumiseen, niin minähän olin täydellinen sellainen, mutta vasta raitistuttuani tajusin, että minkä uhri olin. Alkoholismin. Ensiksi kuitenkin halusin olla ilkeitten ihmisten uhri, kuten vittumaisen pomon, ärsyttävien lasten, puolison, läheisten, aivovamman jota en kuitenkaan löytänyt hyvistä yrityksistä huolimatta, riittämättömän ajan ja rahan uhri…

Uhriutuminen sopi hyvin juomisen tarpeen säilyttämiseen, mutta minä en sitä tajunnut, ennenkuin olin pohjan kautta päässyt eroon valehteluista.

Nyt olen raittiuden uhri ihan mielellään, kun eilinen ei vituta, huominen ei huoleta ja tänään elämä maistuu hyvältä raakana.

Olkaamme siis onnellisia siitä syystä, että me voimme päästä eroon lähes kaikista ongelmista, ellei sitten joku oikeasti tykkää nykyisestä lumiongelmasta. Aaarrghh.

Tuttua minullekin. Olin uhri, kun tunteisiini ei vastattu, tajuamatta itse tehdä töitä asioiden eteen. Olin uhri, koska koin ansaitsevani kaiken, enkä sitten sitä saanutkaan. Olin alkoholin uhri, koska en tajunnut sen pilanneen arvomaailmani, olin uhri koska en enää pystynyt itselleni valehtelusta johtuen olemaan oikea itseni. En tajunnut alkoholin myös hitaasti napsineen kaikki entiset mielenkiinnon kohteeni, josta aikoinaan olin saanut nautintoa ja sisältöä. Olin uhri, koska en ollut löytänyt parisuhdetta (olikohan viinan himo ja oman egon täyttäminen kuitenkin se estävä tekijä?) :unamused: Olin uhri, koska en kaikilla mahdollisilla verukkeilla tarttunut ikinä mihinkään hyvään, enkä ollut nöyrä. Viina vei aina voiton ja kuvittelin itsestäni ihan mahdottomia.

Juuri tämä on mielestäni avain alkoholismiini. Siitä tuli aikoinaan alkoholista, aloin valehtelemaan itselleni ja tossut nousivat maasta. Tunteet ja arvomaailma menivät sekaisin ja vaadin itseltäni mahdottomia. Etsin hyvää ja sitä joka solullani toivoin. Kun sitä tarjottiin, kaksi maailmaa kohtasivat: alkoholistinen ja entinen terve elämä, johon kosketuspinta oli kadonnut. Kun alkoholisti ei enää saanutkaan itseään kelattua takaisin oikeaan arvomaailmaansa, nousi esiin häpeä ja riittämättömyys. Alkoi muihin itseensä vertaaminen ja itsetunto romuttui. Koko pakka räjähti käsiin ja mikään ei olisi enää vähempää voinut kiinnostaa, kuin juominen. Kouluunkin menin vähän “ei tässä ole parempaakaan tekemistä asenteella, pakko muiden mieliksi ruveta jotakin tekemään”, kun en enää töihinkään voinut mielestäni mennä (olisihan se kuitenkin häirinnyt alkoholistista elämäntapaani!) On siinä ollut ihmisillä kestämistä ja onneksi olen päässyt nykyään AA:han. Hyväähän ne ihmiset ovat vain tarkoittaneet ja halunneet minulle. Suunnattomasta itsekeskeisyydestä, saamattomuudestani ja juurikin tästä uhriutumisesta johtuen en sitä vaan ole huomannut. Tämä “uhri” haluaa muuttua samanlaiseksi, kuin joskus oli.

Tunnistan uhriajattelun. Kellä on vaikea lapsuus. Kellä vaikea suhde. Kellä mitäkin.Kuka on herkkä tai kuka on taiteellinen. Omaakin juomista olen perustellut monella.
Sitten koetin ajatella järjellä. Jos nyt on sitten vaikka taiteellinen(oon itse sen alan hommia tehnyt) niin totuus vaan on ettei jatkuvassa kännissä ja krapulassa se taiteen tekeminen oikein edisty.Ei minkään muunkaan homman. Mä en ole vastuussa siitä miten muut toimii,loukkaavatko vaiko eivät,mutta siitä,mitä itse teen,olen.
Ja siis,en halua esiintyä kaikkitietävänä,voihan asiat olla toisinkin. Mut tällaiseen tulokseen tulin itse. Kaikkea ja kaikkia voi käyttää keppihevosena omalle juomiselle.Mä olen aina keksinyt syyn lähteä juomaan.
Taisi olla kirjassa Virtahepo olohuoneessa jossa puhuttiin primääri-ja sekundääriongelmista. Eli on juominen ja syy “jonka takia” juodaan. Alkoholistilla kuitenkin juominen tulisi olla se primääriongelma eli asia joka pitää ihan ennen kaikkea muuta hoitaa.

Hei Fräulein O,

haluaisin kirjoittaa sulle yksityisviestiä, liittyen yhteen toiseen ketjuun. Mutta toiminto ei vissiin ole käytössä tällä foorumilla. Pystytkö antamaan mitään yhteystietoa?