Tyylipisteitä ei jaeta

Moi kaikki!

Olen ollut mukana keskustelussa vasta alle kuukauden, enkä juurikaan tunne palstalle kauemmin kirjoittaneiden nimimerkkien historiaa.

Mutta samaa minäkin ihmettelen, että miksi täällä aina vähän väliä tuntuu alkavan jonkinlainen kinastelu eri raitistumistapojen paremmuudesta? Voiko niitä edes pistää paremmuusjärjestykseen? Mitä väliä sillä on miten raitistuu, jos kuitenkin raitistuu? Mitä merkitystä on tutkimustuloksilla ja onnistumisprosenteilla, kun kukaan ei kuitenkaan etukäteen voi tietää mistä joku saa avun? Onko sellainen ihminen epäonnistunut pyrkimyksissään, joka ei lopulta raitistukaan, mutta saattaa silti vuosien varrella onnistua pitämään monta pidempää kuivaa kautta, jotka lisäävät hänen elinikäänsä?

Olen samaa mieltä siitä, että on varmaan todella masentavaa, jos kirjoittaa tänne tosissaan, vertaistukea etsien, ja joutuukin sitten seuraamaan turhanpäiväistä keskinäistä nokittelua. Rakentava keskustelu on toki ok, ja jopa suorastaan toivottavaa, kun tämä nyt kuitenkin sattuu olemaan keskustelupalsta! :smiley:

Olen kovasti samaa mieltä, että raittiuteen löytyy monta tietä. Tuskin mikään niistä sopii kaikille, mutta todennäköisesti jokainen sopii joillekin. Kyllä minäkin yritin erilaisia keinoja tuloksetta, kunnes minulle AA oli se sopiva. Ja ehkä niistä muistakin keinoista oli apua, jotakin “tarttui vaatteisiin”. Kyllähän minä AA-ssa sovellan oppeja, mitä olen saanut kotoa, kirkosta, politiikasta jne. On inhimillistä, että jostain ryhmästä avun löytäneet selittävät, että heidän keinonsa on se ainoa oikea. En usko että monikaan raittiuteen pyrkivä on niin typerä, että jää väkisin roikkumaan sellaisessa porukassa, joka ei hänelle tunnu sopivan. Niinkuin en minäkään niissä, mitä aikaisemmin yrittelin. Valitettavasti joistakin porukoista voi olla vaikea päästä irti. Meillä irtautuminen on helppoa, “Jos haluat juoda, se on sinun asiasi - Jos haluat lopettaa, se on meidän yhteinen asiamme.”
No, tulipa taas saarnattua oman porukan erinomaisuutta. Toivoisin, että muut eivät tuomitsisi minun keinoa, vaan mielellään kertoisivat kokemuksiaan omasta “ainoasta autuaaksi tekevästä” keinosta.
Onnistumistumiprosentit eivät merkitse mitään, koska jokainen ihmiselämä (ja siitähän tässä on kysymys) on äärettömän arvokas.

Asiaa! Kaikki keinot ovat sallittuja päihdeongelman voittamiseksi, ja monet meistä ovat joutuneet kokeilemaan monia keinoja. Jotkut jopa sanovat kokeilleensa kaikkia mahdollisia keinoja, ennenkuin joku niistä tärppäsi. :slight_smile:

Lisäksi: kentällä hengaa myös yhä porukkaa, jota ei ole auttanut mikään yrityksestä huolimatta. Sekin kertoo asian vakavuudesta. Lämmin ajatus ja myötätuntoa myös heille.

Joten yrittää kannattaa: A-klinikka, AA, NA, muut vertaisryhmät, jokin laitoskuntoutus, terapia, Antabus, läheisten tuki, hengellisyys, harrastukset jne. jne.

Useinkin voi olla myös niin, että mikään yksittäinen tukikeino ei auta yksinään, mutta useamman yhdistelmä auttaa!

Oon täysin samaa mieltä kuin Syystuulet ja huvittuneena sivusta seuraillut tätä raitistumiskeinojen paremmuusjärjestykseen laittamista ja niistä jankkaamista. Joistakin viesteistä on jopa välittynyt sen tyyppinen sanoma, että vain johonkin hoitosysteemiin osallistumalla voi oikeasti raitistua. Itse kuulun uskonnon suhteen totaalikieltäytyjiin eli en voisi osallistua mihinkään, jossa esim. korkeimmista voimista haetaan apua. En edes sivusta seuraajana. Yhtään kuitenkaan niitä väheksymättä, joille se sopii. Minä tosin uskon myös omatoimiseen raitistumiseen ja tunnen kyllä muutamia siinä onnistuneitakin. Täällä on turha näistä uskomuksista kinastella, annetaan uskonvapaus tässäkin asiassa. Ja tuetaan toinen toisiamme, jos joku täällä pyörivistä vaikka tukeakin sattuisi kaipaamaan.

Ugh. Mukavaa tiistaita Syystuulille ja muille!

Mun mielestä sitä jankkaamista on kyllä ollut enemmän joitain tukikeinoja vastaan. :smiley:

Mutta joo; omatoimisesti sitä kukin kyllä loppupeleissä raitistuu tai ainakin raittiina pysyy, kun eipä sitä oikein kenenkään ulkopuolisen voimin voi tehdä jos ei omassa sisimmässä siihen jotain kipinää ole.

Tukikeinot voivat vain vaihdella eri ihmisillä, ja niin saavatkin vaihdella. :slight_smile:

Ja minä en ainakaan hyväksy edes sopuisuuden nimissä minkään avunsaantikanavan parjaamista, josta joku voi oikeasti saada apua.
On sen verran tappava vaiva tuo päihderiippuvuus kuitenkin.

Omat tukikeinoni ovat lähinnä linjaa kuntoilu, terveelliset elämäntavat, työnteko ja opiskelu. Tunnen kuitenkin monia, jotka tarttevat muutakin apua ja tukea ja sen heille mielelläni suon.

Minusta on hienoa, että monet ovat onnistuneet ja miten, on kiinnostavaa. Mutta kinastelu on minustakin ikävää. Minulle vertaistuki täällä on ollut tosi tärkeää, vaikka en ketään tunne livehenkilönä.

Syystuulet puhaltavat, lehdet irtoavat puista ja ikkunastani näkyy kauemmaksi.

Olet huomannut, että mikään alkoholistin raitistumistavoista ei ole täydellinen ja takuuvarma 100-prosenttinen. Sitä ei ole AA:kaan, joka on minulle antanut vuosien ajan tukea pysyä päivä kerrallaan raittiina, vaikka en ole osannut tai halunnut toteuttaa kaikkia sen antamia ehdotuksia ajatus- ja elämäntapojen muutoksesta. Se on silti ollut riittävän hyvä tapa minun tapauksessani. Varsinaisista hoidoista minulla ei ole kokemusta, vain AA:n antamasta toverien tuesta, kun olen halunnut luopua juomisesta. Halu syttyi silloin, kun havaitsin olevani pohjalla eli tajusin olevani matkalla tuhoa kohti, jos jatkan juomistani. Itse ja omasta halustani kävelin ensimmäiseen AA-palaveriin. Jokaiselle meistä on olemassa oma pohja. Se on itse löydettävä ja itse on haluttava tehdä jotain, jos haluaa muutosta. Pelkkä tyytymättömyys nykytilanteeseen ei riitä.

100 % varmaa hoitokeinoa ei tosiaankaan ole, mutta sekään ei kerro hoitotapojen ja tukikeinojen huonoudesta, vaan pikemminkin päihderiippuvuuden vaarallisuudesta sairautena.

Kerron yhden surullisen tosi jutun lähipiiristäni, joka aiheuttaa surua. Eräs toipunut hyvä ystävä oli hyvällä matkalla kolleegaksi, oli raittiutta takana jo pitkälti. Kouluttautui kokemusasiantuntijaksi, seuraava askel olikin jo oppisopimuspaikka lähihoitajaksi ja duunit sovittu ja alotettu eräässä päihdealan järjestössä. Elämä oli mallissaan, valoisa ja arvostettu ihminen.
Oli tukena siis tulevaisuuden suunnitelmat, NA, läheisten tuki.

Joku kaunis päivä kuin salama kirkkaalta taivaalta; retkahdus! Kolme viikkoa radalla piikki hihassa, meni duunit ja opiskelut ja taisipa mennä tuetun asumisen kämppäkin samalla. Paluu katkolle, eikä suinkaan oppisopimustyöntekijänä vaan jälleen asiakkaana.
Nyt kaikki tuntuu olevan toistaiseksi pilalla, vaikka henki lie säilynytkin. Toivoa on tietysti niin kauan kuin on elämää, mutta on vaikea kuvitella kuinka musertavalta noin hyvin alkaneen uuden elämän romuttuminen tuntuu.

Jos kyse olisi vain alkoholista, lähtökohdat uuteen alkuun voisi olla pikkasen vähemmän pirstaleina. Mutta kun kyseessä on aineet joiden käyttöön liittyy rikolliseen alakulttuuriin palaaminen, on asetelma vieläkin lohduttomampi.

Tästä sairaudesta ei ole ikinä, ei ikinä täysin turvassa! Siitä huolimatta toivoa on aina.

Hyviä kommentteja. Toivottavasti niistä on apua muillekin kuin minulle. Tätä palstaa lukee kuitenkin paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ole (vielä) rekisteröityneet mukaan. Niin minä itsekin aikoinaan tein ja siitä sain alkusysäyksen.

Mutta asiaan. Minulle AA on aika lailla vieras juttu, joten oli mielenkiintoista kuulla asiallisia kommentteja siitä. Kiitos niistä. Samaten arvostan sitä, että Ketostix jaksaa aina tuoda monipuolisesti esille kaikkia tarjolla olevia eri vaihtoehtoja raitistumisen tueksi. Kokeilemallahan sen vasta tietää mikä kenellekin toimii. Ja lopuksi, takerruin erityisesti lomamuiston pointtiin, siinä oli taas ajattelemisen aihetta: