Hei kaikki. Otsikko on hieman harhaanjohtava - tai kai meissä kaikissa on se sisäinen tyttö - siis naisissa 
No vitsit sikseen. Olen kohta 47-vuotias ja ihan tarpeeksi lasia kallistellut elämäni aikana. Alkoholistiksi en itseäni tietystikään vielä muutama vuosi sitten tunnustanut. Minulla oli vain kauheasti kaikenlaisia muita ongelmia: parisuhteessa, työssä, paniikkikohtauksia, raivokohtauksia mutta mitään näistä en yhdistänyt viinaan. Lopettaa olen yrittänyt monta kertaa ja yhtä monta taas retkahtanut. Ei liene mitenkään tuntematonta täällä. Nyt ajattelin, että kirjoittaminen voisi selkeyttää omia itkuisen sotkuisia ajatuksia. Masennuskin on tullut pääliskaupaksi - aikaisemmin syytin tästäkin kaikkea muuta kuin viinaa…joopa joo…AA:n tunnen itselleni vieraaksi - A-klinikalla olen kyllä käynyt ja sieltä pahimpaan aikaan sain jopa apuakin - mutta sitten hoitaja vaihtui ja se apu loppui siihen. Vähän tuntui siltä, että siellä ei tätä alkoholismiani oteta tarpeeksi vakavasti. Tai ehkä minä en ole sitten vielä tarpeeksi pohjalla. Itselleni sitä olen. Jos jatkuvasti on paska olo viinan takia niin ei se hyväksi voi olla ja minun mittani alkaa olla nyt täynnä. Pelottaa todella mitä seuraa jos en lopeta. Ja silti eilenkin join ja tänäänkin vähän…jestas mitä itsepetosta.
Tasapainoisuus löytyi minulla vasta kuukausien päästä alkoholin käytön lopettamisesta. Tarkoitan omalla kohdallani mielialavaihteluiden hallintaa. Räiskyvyys/temperamentti on sitten toinen asia. Raivo - sitä on temperamenttia omaavilla kun taas paniikki on sitä, että No Panic kun olet pysähtynyt.
Retkahdus ja retkahdus. Minä join monta vuotta joka päivä - mitä siihen nähden on, jos pari kertaa vuodessa retkahtaa - näin minulla ja monella AA-ihmisellä.
Itse olen saanut asiallista hoitoa Töölön A-klinikalta. Hirtehishuumoria, mutta kiva yhteishenki meillä (kaksi kertaa katkolla) siellä olin.
Kirjoituksesi on tunnepuolella, ja tunneteorioita on around 200. James-Langen tunneteoria on falsifioitu … jäähän niitä jäljelle.
AA opeiltaan voi tuntua tiukalta. Ihmiskontakteja sieltä saa. Ja kaikki ollaan tasa-arvoisia.
Ei kannata pelätä mitään; syöt pelon pois ja maistat maailmaa!
Eikös sekin ole pikkuisen itsepetosta, että sanoo tahtovansa lopettaa, kun oikeasti tahtoisi vain hieman vähentää, sinne kohtuukäytön turvallisemmalle puolelle, jossa juomisesta saisi kaikki hyvät puolet ilman sen suurempia haittoja…? 
Tervetuloa vaan.
Kirjoittaminen ja keskustelu asioista -muutenkin kuin tiukan päihdekeskeisesti-. voi olla yksi avaimista parempaan elämään…
Parhaimmillaan täälläkin keskustelu pääsee irti päihdesidonnaisuudesta, ja esiin pääsevät ne muut vaihtoehdot, joita vahvistamalla sitten taas se ongelmakin “kutistuu kokoisekseen” ja elämään mahtuu …sitä elämää.
Ja ehkäpä sitten jonain päivänä hoksaa senkin että “unohtamalla ryypätä” (ihan tietoisesti unohtamalla!) voikin löytää jotain muuta tilalle.
Neljänkymmenen vuoden lähes päivittäiseen juomiseeni mahtui -jos haluaa retkahdustulkinmtaa käyttää- kenties 12 000 retkahdusta. Eivätkä ne minua sen kummemmin huolestuttaneet.
Kun sitten oletettavasti iän tuoma ymmärrys ja maalaisjärjeksikin sanottu omatoiminen asioiden yhdistelykyky päänupissa sai vihdoin valmiiksi lopputuloksen joka osoitti että kusipään homma, tämä tämmöinen, oli retkahtelun lopettaminen enää käytännön toteutusta vailla. Ja siinä parhaana työkaluna minulla oli se, että pidin pääni, kieltäydyin julistamasta itseäni avuttomaksi, tuhoon tuomituksi ja kirouksiin sidotuksi. Itse asiassa tiesin jo valmiiksi syvällä tajunnassani että tästähän paranen kunhan annan itselleni luvan parantua ja uskon paranemiseeni. Ja siitä sitten niitä lisämausteita sopivaan itsesuggestioon… lopputulos oli juuri se minkä halusinkin; alkoholi on minulle merkityksetön aine, eikä se elämääni heiluttele.
Ei tämä elkämä ihan mahdoton ole!
Aikaa asiat ottavat, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta jokainen päivä on voitto, ja seuraava päivä on aina ihan pikkuisen helpompi -jos on saanut välimatkaa kasvatettua.
Voimia toivottelen, ja jatkekaan keskustelua!
Siitähän se lähtee, että muutosta kaipaa. Useimmille sekin on pitkä vaihe ja on kaihertanut ennen varsinaista lopettamista jopa vuosikaudet mielessä jollain tasolla. Monesti on myös niin, että muutosunelmat koskevat ensiksi kaikkea muuta kuin sitä alkoholia, kun siihen on sitten jo muodostunut niin tiivis side, että vähän amputoinnilta tuntuisi lopettaminen äkkiseltään. Onnekkaasti kun käy, niin kulkeutuu siihen pisteeseen, että tajuaa muutoksen olevan kiinni lopettamisesta. Kyllästyminen, vanheneminen, väsähtäminen kaikkinensa ehkä auttavat näkemään todellisen syypään. Rationaalinen puoli ihmisestä on usein edellä ja jos pelkästään sen mukaan toimittaisiin, niin useimmat olisivat lopettaneet ennen kuin aloittivat. Se kun ei vaan mene niin, vaan mukana seilaavat tuneteet, elämäntilanne, ympäristö, sosiaaliset verkostot, tavat ja tottumukset, kulttuuri kaikkinensa. Asiaa kannattaa katsella kyseenalaistavin, uusin silmin vähän noista kaikista em. vinkkeleistä. 
Huomenta kaikille. Toivon,että tänään on vahva päivä enkä juo. Pystyn kyllä olemaan juomatta kun en ota sitä ekaa huikaa. Jos sen otan niin sitten mennään 
. Tosin minulla on ollut aina se, että juon yksin - seurassa olen tosi pidättyväinen ja yksi lasillinen riittää. Haluaisihan minä olla kohtuukäyttäjä yksinkin, mutta kun en siihen pysty niin paras keino minulle on pidättäytyä koko liemestä. Enkä minä juo viinejä vaan tiukkaa. Sekin tekee asiasta erittäin pahan keholle. 
Mutta tällä mennään tänään. Aamulla minuttuteetä ja kaurapuuroa. Jos vaikka oppisi rakastamaan itseään pikkuhiljaa.
Huomenta kaaosteoria!
Lyhyesti: Juominen ei lopu toivomalla, että juominen loppuisi. Juominen ei lopu myöskään päättämällä, että en juo. Juominen loppuu sillä, ettei juo.
Ei ole tarkoitus kuulostaa näsäviisaalta, ei ollenkaan, mutta oman kokemukseni mukaan asia on juuri noin. Ennen tuota pistettä toki piti työstää asiaa toivomalla ja päättämällä ja vaatimalla ja ruoskimalla itseä ja sen sellaisella vuosikausia. Mutta sitten kun ei juo, sitten ei vain juo. Viis siitä, haluttaako juoda vai ei. Silti on mahdollista vain olla juomatta.
Huolimatta siitä, millainen tämä päivä on, se on joka tapauksessa hyvä päivä olla juomatta.
Kyllä ainakin minä haluaisin mieluummin kohtuukäyttää kuin luopua kokonaan. Asiassa vaan on se mutta, kun se ei oo mahdollista, nykyisen lääketieteen edistysaskelista huolimatta. Jään odottamaan siis alkoholistipilleriä ja juomaan toistaiseksi edelleen colaa.
Mitkä ihan oikeasti ovat juomisen hyvät puolet ?
En nimittäin äkkiseltään keksinyt yhtään mukavaa asiaa, joka vaatisi juomista ikävistä puhumattakaan. Usein ne mukavat ovat olleet vielä mukavampia kun on selvä.
Molemmista tyyleistä minulla on usean vuoden kokemus.
Mitkä ne hyvät puolet on?
En ole ihan varma, mutta joskus olen törmännyt oikeasti kiinnostaviin ihmisiin ja juttuihin joihin en selvinpäin olisi törmännyt, mutta vastaavasti taas olen törmännyt ihmisiin ja juttuhin joihin en selvinpäin olisi halunnut törmätä. Sirpa Pietikäinenkin sanoi, ettei koskaan olisi ajanut selvinpäin kännissä autolla.
Kaaosteoria voisi pitää paikkansa, jos emme sotkisi sitä juomalla lisää ja lisää ja lisää.
Sen hyvän vastapainoksi saamme moninkerroin jotain muuta, jotain ikävää, mutta niin kauan, kun sitä muuta ei näe, ei hyväksy ja sen voi kuitata jollain verukkeella, juominen jatkuu, vaikkei joisikaan.
Se on unohtamisen tarvetta ja se lisää sitä halua vain vähentää, kun ei ole sitä pohjakosketuksen makua. Jokaisella joka tänne plinkkiin kirjoittaa on se pohja siinä käsillä, mutta, mutta mutta.
kaaosteoria66 kirjoitti
Minulla ei ole omakohtaista kokemusta A-klinikasta, mutta tiedän, että sieltäkin moni on saanut apua raitistumiseensa. Pohjalle päädyttyäni löysin avun AA:sta. Tunsin heti, että alkoholismini otettiin vakavasti. Pohjani määrittelin itse, niinkuin sinäkin olet määritellyt. AA:n ainoa pääsyvaatimus on halu lopettaa juominen. Vuosien kuluessa olen nähnyt, että moni juomaan lähtenyt on kuitenkin palannut takaisin AA:n pariin ja päässyt kiinni pysyvän raittiin elämän alkuun. Sinulla on sama mahdollisuus, vaikka oletkin tuntenut itsesi vieraaksi AA:ssa. Palavereja on kuitenkin monenlaisia, ja kun hätä on suuri, ei kannata välittää patjan alla olevasta herneestä.
Onkohan tuo hiukan liian hurmosraittiusliikeläinen kuva alkoholista! Kerronpa vaikkapa yhdestä hyvästä puolesta, nimittäin ruoan ja viinin liitosta. Kun oma alkoholismini ei ollut vielä pompannut täyteen stondikseensa (anteeksi karkea ilmaus), harrastin innolla ja tosissani viinejä. Eräs upeimmista elämän nautinnoista on suunnitella, toteuttaa ja nauttia yhdessä hyvien ystävien kanssa ateriakokonaisuus, jonka kruunaa ruokaan täydellisesti istuvat viinit. Raaka-aineiden, valmistustavan ja yhdistelyn ohessa oikein dekantoitu ja temperoitu viini luo aivan uuden ulottuvuuden. Positiivista synergiaa eli 1+1=3. Täyteläisyyden, hapokkuuden ja makukirjon eri asteet antavat loputtoman paletin kokeilla ja yhdistää ruokia viineihin.
Kukaan ei voi ottaa minulta pois näitä upeita hetkiä ajalta, jolloin nautin vielä tästä. Lopulta join parhaitakin viinejä kuin vettä ja vaikka kaikki oli näennäisesti kuin ennen, päällimmäinen ajatus oli rankka ketutus. Pää sopivan sekaisin ja siinä se. Tajusin, että näin ei voi jatkua ja päädyin vasta vuosia sairastumisen ensioireiden jälkeen raitistumiseen. En vaihtaisi enää mistään hinnasta takaisin, vaikka viiniharrastuksessa oli kyllä puolensa. Nyt voin käyttää hankittua osaamistani vielä lähipiirin neuvomiseen viinivalinnoissa. Suurin osa aiemmin niitä kyselleistä eivät enää kysele, olenhan parantumattomasti sairas ja etten vaan alkaisi juoda jos muistutellaan alkoholista. Joutuisivat vielä kantamaan huonoa omaatuntoa kun he laukaisivat juomiseni.
Enempää en mainosta, mutta löytyy alkoholista positiivista monelta muultakin alueelta. Meille geneettisesti huono-onnisille ja riittävästi altistetuille se vaan ei valitettavasti sovi.