Elämä päihteitä käyttämällä voi onnistua ihan mukavasti, mutta se kannattaa lopettaa ainakin hetkeksi, jos ongelmia ilmaantuu. Tämä tarina on ihan perus settiä, mutta onko täällä muilla kokemuksia vastaavasta?
Omat haasteensa luo oleminen vahvasti vaativassa työelämässa. Totuttujen lääkkeiden voimalla tekee työt hyvin, mutta lopettaminen tuo ahdistuksen, niin ei työt oikein suju. Tein itse vuosikausia töitä lääkkeiden teholla ja sitten, kun lopetin lääkkeet, niin käytin vaihtelevia huumeita kokoajan työelämässä. Kukaan ei koskaan huomannut, koska otin hillittyjä annoksia ja käytös sekä ulkonäkö olivat kohdallaan. Paitsi kun lopulta otin lääkkeitä ja huumeita kombona, niin lopulta aloin olla, niin sekaisin, että lopputuloksen tietää. Pitkä loma olisi voinut pelastaa, mutta se ei vaan ollut valitettavasti mahdollista.
Tähän työn päälle perheestä huolehtiminen vei kaikki voimat, niin ei ollut aikaa levätä. Piti olla 24/7 tavoitettavissa ja hoitaa duunin ohella lapsia ja vaimoa, niin ei tuntunut olevan muuta vaihtoehtoa, kun taiteilla huumeilla/Lääkkeillä ottamalla niitä eri tilanteisiin mihin mikäkin aine tuntui sopivan. Kauan se onnistui, mutta lopulta menetin kaiken. Työ lähti ja perhe hajosi. Asuntokin meni.
Nyt olen rakentanut kaiken uudelleen. Kasasin perheen takaisin ja hankin uuden asunnon. Duunia ei voi tehdä vakavan onnettumuuden takia ja nyt on vahvempi lääkitys kuin koskaan, sekä riippuvaisempi kuin ikinä, mutta olen onnellisempi kuin milloinkaan.
Tämä tarina on vain taas perus toteaminen, että mitä suuremmat ongelmat, niin niistä selviäminen havahduttaa entistä parempaan elämään.
Tein vuosia vaativaa työtä melko kovasti lääkittynä, se meni ihan hyvin kunnes sydän petti. Ei johtunut lääkkeistä eikä alkosta. Vaimo ymmärsi kun nuokuin TV:tä katsoessa, otin kipuun teemuja illalla ja mua ne ensin väsytti ja sitten piristi. Sairaseläke pelasti ja lääkkeiden käyttö väheni, sitten tuli takapakkia kun selkä murtui ja morffiini tuli tutuksi.Nyt sekin on vähentynyt eli paketissa lukee läpilyönti kipuun, ikäni syön punasella lapulla kirjoitettuja lääkkeitä mutta ilman ongelmia.
6 viikkoo meni keuhkoputken tulehduksessa ja selkä jumissa töissä ihan mukavasti nopeita ja jarruja yhdistellen nyt ku respat on syöty nii ollu pakki kuralla toista viikkoa…
Helio: Mitä enemmän mä luen sun kirjoituksia, sitä enemmän tuntuu meillä olevan yhteisiä asioita. Tosin mulla ei ole lapsia, mutta olen vuosia tasapainotellut päihteiden käytön ja opiskelun/työnteon ja sosiaalisten suhteiden kanssa. Välillä olen uinut pinnalle ja uponnut uudestaan. Onneksi on hyviä ystäviä ja muutenkin tukiverkkoa, jotka potkivat eteenpäin ja estävät luisumasta niin syvälle, etten enää pääsisi pinnalle.
Ja siis omaa käyttöä ei ikinä huomattu kouluissa eikä työpaikoilla ja vasta kun parille ihmiselle asiasta kerroin, he alkoivat “huomata” asioita silloinkin kun en ollut mitään ottanut. Myöskään ystävät eivät ole huomanneet ja monet ovat olleet todella hämmästyneitä kun olen kertonut, koska pukeudun siististi, enkä halua olla “päihtyneenä” ihmisten ilmoilla vaan käytän mieluiten itsekseni.
Vuosia tuli painettua hirveitä viikkotunteja duunia, ja piripäissään tottakai. Silloin vasta rakastuin amfetamiiniin, kun tajusin sen tekevän minusta robotin joka suorittaa loputtomasti ilman väsymystä. Olihan se kieltämättä upeaa aikaa, aika meni järjettömän nopeasti, pari vuotta vaan hujahti ohi. Kaikki sujui, eikä mikään tuntunut raskaalta tai turhauttavalta. Toisaalta, aikamoisessa kuplassa tuli elettyä. Sosiaaliset suhteet karsiutuivat minimiin, muutuin pikkuhiljaa itsekeskeiseksi ja ylimieliseksi mulkuksi. Tasapainoilu nukkumisen ja syömisen kanssa oli myös usein varsin haastavaa.
Sain sitten lapsen ja lopetin säännöllisen käytön. Parisuhde kuitenkin taisi enemmän tai vähemmän vetämisen seurauksena tuhoutua. Nyt olisi sitten taas tavoitteena jatkaa matkaa täysin päihteettömänä. Hyvä ketju, mielenkiintoisia tarinoita.
Tunnistan itseäni tästäkin yllättävän paljon! Ja ainakin mulle on ollut iso “haaste” tai ahdistuksen aiheuttaja se, ettei ole voinut näistä päihdejutuista puhua, koska heti leimataan epäluotettavaksi jne.
^Sama juttu. Jos elät muutoin normaalia elämää, etkä heilu missään veturiporukoissa on narkkaaminen hyvin yksinäistä puuhaa. Itselläkin oli yhteen aikaan tilanne, että näistä pystyi rehellisesti puhumaan vaan kaverin kanssa joka minulle tavaraa vuosien ajan myi. Toki hän oli kaveri, ehkä jopa ystävä, mutta melko erikoinen asetelma kuitenkin.
Kipulääke koukku voimistunut, mutta pakko käyttää kivun hoitoon. Kyllä moni olisi ihmeissään lähipiirissäni, jos saisi tietää, että olen joka päivä voimakkaiden aineiden vaikutuksen alaisena. Kulissit kunnossa of course! :mrgreen:
Palaan asiaan myöhemmin, kun ehdin erään musiikki projektin tiimoilta.
nyt ku respat on syöty nii ollu pakki kuralla toista viikkoa…