Olen nyt ollut viime syksystä lähtien peliriippuvainen. Elämäni tuntuu tylsältä ilman pelaamista. Nyt jäi pelkästään ruokarahat loppukuukaudeksi kun kansaneläke tulee ylihuomenna. Onneksi asetin itselleni lainakiellon, niin en voi ottaa lainaa. Sitäkin tuli kyllä aiemmin otettua, mutta ei onneksi enempää kuin 700 euroa, tosin suurella korolla pikalainaa.
Kuvittelin jo viime kuussa olevani kuivilla, sillä harmitus pelaamisesta oli niin suuri, mutta kun eläkerahaa tuli, niin en voinut vastustaa kiusausta. Peli meni tuttuun malliin: ensin olin voitolla 400, sitten lopulta tappiolla 600. Onneksi pidin huolta siitä, että sain vuokran maksettua.
Suljin viimeisen pelitilini. Toivottavasti en avaa enää yhtäkään.
En etukäteen tiennyt kuinka addiktoivia rahapelit ovat ennen kuin viime syksynä aloin niitä pelaamaan. Nyt on helppo olla jälkiviisas. Aiemmin en pelanut edes lottoa.
Voin kyllä vahvistaa ja sitä pitäisi tuoda myös enemmän yleiseentietoisuuteen miten addiktoivia nykyiset kasinopelit ovat, niissä on jotain maagista mikä vie mennessään jos niille antaa pienenkin mahdollisuuden. Minä en ole ollut mistään niin addiktoitunut kuin noista nopeista kasinopeleistä, olen sentään kokenut elämässäni monenmoista. Myös nykyiset uudet RAYn tai mikä se firman nimi nyt onkaan, uudet pelit ovat paljon vaarallisempia kuin edeltäjänsä ja kun niissa maksetaan vain seteleillä ne ovat myös nopeita viemään rahat, niillekkin joutuu hakemaan rahaa pankkiautomaatista uudelleen ja uudelleen, olen kokenut senkin kierteen. Mutta, kyllä niistä voi erossakin olla mutta minun kohdallani se merkitsee sitä ettei mitään rahapelejä ei edes lottoa:
Pääsin tupakasta eroon ja olen nyt ollut viisi vuotta polttamatta. Tuntuu, että kasinopeleistä on vaikeampaa päästä eroon kuin tupakasta ja tupakasta on kuulemma vaikeampaa päästä eroon kuin heroiinista.
Tilanteeni ei vielä ole niin paha kuin muilla tuntuu olevan, kun minulla on lainaa vain muutama sata euroa, mutta tulevaisuus pelottaa. Äkkiä alan ajattelemaan juuri tuota, että eihän minun tilaanteeni niin paha vielä ole ja voin pelata muutamalla kympillä tilipäivänä, mutta sen tietää kuinka siinä taas kävisi: juuri ja juuri jäisi enää ruokarahat loppukuukaudeksi.
Toisaalta aloin nyt miettimään, että onko se nyt niin paha jos pelaa budjetin sallimissa rajoissa? Kaikista harrastuksistahan joutuu maksamaan ja harva harrastus tuottaa minulle yhtä paljon tunne-elämyksiä kuin pelien pelaaminen. Ehkä tenniksen pelaaminen aikoinaan ja ampumahiihdon ja lätkän seuraaminen televisiosta tuottaa. Olen valmis maksamaan pelijännityksestä.
Olet lopulta pelannut vasta niin vähän aikaa, että on ymmärrettävää kun saat tuollaisia ajatuksia. Peliriippuvuus on asteittain paheneva sairaus, kymmenen vuoden kuluttua saatat olla tärisevä hermokimppu jolla on viisi, tai kuusinumeroinen summa velkaa. Et pysty kunnolla nauttimaan mistään muusta kuin pelaamisesta, etkä oikeastaan siitäkään, koska sekään ei enää tuota nautintoa, vaan odotat jotta olet hävinnyt kaikki rahasi (taas), ettei enää tarvitse pelata. Seuraavana päivänä sitä on sitten pakko taas pelata, koska ilman ei voi olla.
Olen itsekin lopettanut tupakanpolton, eikä takuulla ollut edes verrattavissa mihinkään kovien suonensisäisten huumeiden käytön lopettamiseen, vaikkei minulla niistä ole lainkaan kokemusta. Tuo edellä kuvaamani peliriippuvaisen arki sitä vastoin on monella tapaa samankaltainen, kuin narkkarin arki. Pelaaminen sekoittaa aivokemiat pitkässä juoksussa niin pahasti, ettei silloin enää ole kyse pelkästä rahasta.
Joka kerta kun tulen kommentoimaan jonkun tilannetta, huomaan kuulostavani saarnaajalta. Ei minun ole tarkoitus moraalisäteillä pilven päältä tai mitään, tunnistan vain tuon ajattelutapasi, kymmenen vuoden peliurallani koin saman aika monesti. Positiivinen asia on se, että pelaamisen voi lopettaa, jos sitä tarpeeksi haluaa.
Tässä kannattaa muistaa. Riippuvuus vahvistuu joka kerta kuin pelaat (pelihimon estäminen vaikeutuu) → hyvin vaikea hallita pelaamista ja siitä voi seurata raha-asioiden täysi sössiminen, mielenterveyden menetys jne,
Suosittelen miettimään pelaamisen korvaamista toisella harrastuksella. Aina voi kokeilla uusia harrastuksia.
Enpä usko, että velkaa enää otan, kun asetin itselleni lainakiellon.
Olen avaaamassa toista pankkitiliä, jossa ei ole verkkopankkitunnuksia ollenkaan, jonne voin tallettaa kuun alussa ruokarahat, sekin auttaisi pelaamisen pitämisen aisoissa.
Tunnustan kyllä, että jos olisi kuun alku ja työeläke tulisi tilille, niin pelaaminen ei jäisi muutamaan kymppiin. Nyt sen on pakko jäädä kun kansaneläke tulee tilille ensi yönä, muuten varat eivät riitä ruokaan ja bussilippuun.
Olen kyllä valmis maksamaan muutaman satasen kuukaudessa peli-ilosta
En keksi mitään muuta harrastusta, mikä aiheuttaisi yhtä suuria fiboja. Tennis oli aikoinaan, mutta enää en pysty sitä pelaamaan. Ja olen noista fiboista valmis jonkin verran maksamaan.
Kuulostaa varmasti kliseemaiselta, mutta kovasti tuntuu, että leikit tulella. Kovin on jännittävä, ja voit olla kuinka sitä mieltä, että hallitset tilannetta, kunnes yhtäkkiä koko talo on palanut poroksi…
Olen kyllä sitä mieltä, että kukaan ei tarvitse pelaamista saadakseen ns. “fiboja”. Tai sanotaan näin, että “fiboja” varmasti saa, mutta ne ei ole ehkä ihan terveitä??
Samoja “fiboja” tenniksesta ja pelaamisesta?? Tuntuu kyllä vähän hassulta. Sinänsä ei ole mitään vikaa siinä, että maksaa harrastuksesta, mutta jätä hyvä mies ne pelit!
Tsemppiä ja onnea matkaan joka tapauksessa
. Onnea matkaan kuitenkin.