Juomisen lopettanut puoliso on tylsä. Ei enää huumoria, pilkettä silmäkulmassa. Ei halua lähteä yleensä mihinkään. Ennen kaikki oli hauskaa jos sai vähän naukkailla reissussa. Ei enää intohimoa elämään. Ystäviäkään ei enää ole. Kukapa viihtyisi seurassa kun eivät kehtaa juoda ongelmaisen parissa. Että kenelläköhän sitä ongelmaa on?!! Joka tapahtumassa pitää suomalaisten juoda, juoda ja juoda.
Ei varmaan ole retkahdus kaukana.
Olen tältä palstalta käsittänyt, että jos noin ankeaa on, niin ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä raitistunut. Kitkuttelee vaan kuivilla. Selittäköön joku osaava paremmin.
Mielenkiintoista on se, ettei tähän juuri ole otettu kantaa. Ihan vaan näi sivusta seuraajan huomiona.
Oiskopa vaikka siksi, että kovinkaan monen alman alkis ei ole edes kuivilla, saati raitistunut. Vähän vaikea ottaa kantaa.
Niin, minä en kommentoinut tuohon aloitukseen, koska en oikein saanut kiinni siitä. Tarkoititko, että puoliso oikeasti on nyt tylsä, vai että muut ovat tylsiä, kun eivät viitsi juoda raitistuvan puolison seurassa?
Olen itse kai alkoholisti, sillä maksa poksahti vain hieman päälle kolmekymppisenä. No, oli pakko lopettaa, sehän on selvä. Siksikin kai olen saanut tällä palstalla sellaista palautetta etten ole oikea henkilö kommentoimaan raitistumista ja sen jälkeistä elämää, kun lopetin vasta siinä vaiheessa kun oli pakko.
Kommentoin nyt tähän silti. Kirjoitin kai alkoholisti, sillä minä en tunnista minkäänlaista kaipuuta alkoholiin. Jotenkin minun elämäni vain järjestyi ja näin itse sen selvän elämän paremmuuden entiseen verrattuna. Pystyn maistamaan alkoholia, saatan juoda puolikkaan viinilasillisen ruuan kanssa tai puolikkaan oluen, enkä tunne minkäänlaista himoa. Alkoholitonta olutta juon päivittäin. Samoin alkottomia viinejä tai kuohareita silloin, kun muut juovat “normaaleja”. Kun vuosikausia vietin aamut yökkäillen, vältin liikkumasta missään käsien vapinan takia, kauhistelin juopon elämääni… se tyytyväisyys kai on niin syvällä, en osaa sitä muuten selittää. Toki siinä voi olla joku psykologinen alitajunta-ajatuskin: jos juon, kuolen. Enhän voi tätä kieltääkään, joskaan en sitä tunnistakaan. Sain päätökseen opintoni, jotka olivat olleet jäissä juomisen takia. Elämä järjestyi kaikin puolin. Ja mikä tietysti tärkeintä: myös puolisoni elämä järjestyi, kun lopetin juomisen.
Yksi tärkeä ajatus aloituksesta kyllä heräsi heti: tuo, että muutkaan eivät viitsi juoda raitistumista yrittävän seurassa. Minulla oli alusta lähtien selvää, että niin en halua tehtävän, juuri siksi että se rajoittaisi muita. Osallistun edelleen illanviettoihin samalla tavalla, olen osa samaa “retkujengiä” kuin ennenkin. Sanoin vain heti alusta asti että älkää välittäkö siitä etten juo, olkaa vain kuten ennenkin. Kukaan ei tiedä kirroosistani (lähimpiä lukuun ottamatta), sanoin vain etten halua enää juoda, että se meni liiallisuuksiin. Minä viihdyn yhtä hyvin kuin ennenkin, minulla on hauskaa, ja se onkin mielestäni asenteestani paljon kiinni. Minä olen väärä henkilö sanomaan sitä, onko muilla minun seurassani yhtä hauskaa kuin ennenkin… ainakin kaikki suhteet ovat pysyneet ennallaan. Ainoastaan viinasta johtuvat turhat riidat ärsyttävät; inhoan sitä että ilta pilataan jonninjoutavalla tappelulla silloin, kun voisi pitää hauskaakin!
En minä silti sano, että teidänkin lähipiirinne pitäisi jatkaa samoin kuten ennenkin. Se riippuu ihan puolisosta; jos hän tuntee että on vaikea olla juomatta kun muut juovat, onhan se silloin kohteliasta muiltakin hillitä sitä, jos se on heille ok. Mutta jos se saa välttämään sitten puolison seuraa ja tulee muutoksia sosiaalisiin suhteisiin, niin onko sekään hyvä? Tätä kannattaa varmaan pohtia monelta kantilta. Parasta on varmaan puhua sen lähipiirinkin kanssa avoimesti. Toiset juopotkaan eivät sitä raitistumista aina edes halua tukea…
Täällä palstalla tulee välillä epäoikeudenmukaista palautetta. Joku viisas täällä on sanonut, että pitäisi ensin kulkea pätkä toisen mokkasiineissa, ennen kuin alkaa arvostelemaan. Raitistuminen - aina arvokas ja kunnioitettava saavutus! Onnistuu vain harvoilta. Ei varmaan kenelläkään ole varaa tulla sanomaan, että joku on raitistunut väärästä syystä. Minä ainakin toivon, Onnenonkija, että kommentoit ja kerrot kokemuksistasi. Raitistuneiden alkoholistien puheenvuoroista saa arvokasta tietoa siitä, miten nämä asiat menevät. Läheinen tarvitsee minusta myös toisen näkökulman. No minä ainakin. Minulla onkin monen mielestä myös asennevamma: en nipota pienistä 
Sitä paitsi minusta myös vielä “virassa olevien” alkoholistien kommenteistakin oppii. Oppilainahan me kaikki tässä elämän koulussa ollaan 
Myös minä pystyn olemaan seurassa, jossa juopotellaan. Itse en koskaan ole juonut paljoa, ja kahteen vuoteen en ole ottanut pisaraakaan. Jos meille tulee viinaan meneviä tuttuja käymään, voin istua seurassa, nauraa, laulaa jne. Onhan oma asiani, olenko mukana vai en; miksi sitten alkaisin kyttäämään toisia. Eli jos en halua olla mukana, eihän minun ole pakko olla. Vaivautunutta ilmapiiriä en ole huomannut, vaikken juo. Se, etten juo, on tutuillemme luonnollinen asia. Kuten myös se, että vaikka olen selvin päin, en kuitenkaan toimi juoppokuskina.
Oman perheenjäsenen holtiton juominen on rassaava ja voimia vievä asia. Oman läheisen kanssa on vaikea vetää rajoja, olla lujana. Ulkopuolisten ihmisten takia ei kenenkään kannata menettää hermojaan. Omien rajojen vetäminen perheen ulkopuolisten kanssa onnistuu kyllä.
Nyt en kommentoi tämän enempää. Halusin vain tulla sanomaan, että toisen osapuolen näkökulman saaminen on ainakin minulle tärkeää. Ja ainakin minä haluan oppia elämään omaa elämääni omien arvojeni mukaisesti. Toisten arvoihin ja valintoihin ei yleensä pysty vaikuttamaan määräilemällä eikä kontrolloimalla. Esimerkin voimalla voi ehkä joskus pystyä vaikuttamaan, mene tiedä… Ainakin minulle on joku suurkuluttaja kommentoinut, että olin jossain tilaisuudessa ainoa jolla oli hauskaa, vaikka olin myös ainoa joka oli selvin päin 
(poistan tuplana lähteneen kommenttini)
Kiitos sanoistasi, Rinalda, ne lämmittävät.
Tuli minullekin tuosta kyttäyksestä mieleen, että en kyllä koskaan mainitse kenenkään humalatilasta tai juomisesta mitään, siitä pidän huolen. Sillä on myös varmaan oma osansa siinä, että sosiaaliset suhteet ovat pysyneet ennallaan. Kysyttäessä kerron kyllä että olen tyytyväisempi näin kuin ennen juodessani, mutta en vahingossakaan toitota sitä. Eikä ole syytäkään; muistanhan itsekin millainen fiilis se nousuhumala oli! Ja parempi se varmasti niillä onkin, joilla se humalatila ei ole lähes jatkuva, toisin kuin itselläni aikanaan… 