Terve, olen uusi palstalla ja kun en ole oikein varma mistä lähtisi apua ja neuvoja kyselemään, niin kokeillaan aluksi täältä.
Olen nelikymppinen mies, jolle alkoholi on ollut aika iso osa elämää tähän mennessä. Tutustuimme toisiimme nuoruudessa teini-ikäisenä ja siitä lähtien on tullut käytettyä. Nuorena homma meni niin, että kaverpiirissä, meistä kaikki joi yleensä aina viikonloppuisin kännit. Olin nuorempana jonkin verran ujo niin alkoholista löytyi hyvä lääke tähän vaivaan, sen avulla tulin sosiaalisemmaksi.
Nykytilanne on se, että elämä on ihan mallillaan, minulla on työ, perhe ja kaikki nämä perus asiat kunnossa. Alkoholi on vaan tuntunut kuuluvan olennaisena osana elämääni aina. Kaikkien naisystävien kanssa olemme käyttäneet alkoa humalahakuisesti, tosin tällä hetkellä kun meille syntyi lapsi, niin vaimoni jätti alkon lähes tulkoon kokonaan, eli juo vain pari kertaa vuodessa.
Minun piti vähentää ja lopettaa myös, mutta eipä se ole aivan nappiin mennyt. Käytännössä juon itseni humalaan vapaapäivisin, pääasiassa oluella ja viinillä eli lähestulkoon muutaman kerran kuukaudessa ja kun vapaita on enemmin, niin saattaa mennä 2-3 iltaa juovuksissa. Juon tosiaan yleensä iltaisin ja nykyään myös paljon itsekseni jos ei löydy seuraa ja teen samalla jotain “hommia”. Pikku kaljoissa hommat tuntuvat “kulkevan” ja tylsyys väistyy. Määrät on kohtalaisen suuria, koska toleranssi on noussut ja olen isokokoinen mies. Voi olla, että jos päivällä aloitan niin yöhön mennessä olen juonut korillisen olutta. Arki ja työpäivisin en käytä alkoholia ollenkaan. Eli se on ollut joko tai.
Vuoden alusta olin pari kuukautta tipattomalla, eikä se tuntunut lainkaan hassumalta. Nukuin jopa hyvin pitkästä aikaa, sekä mieliala kohosi huomattavasti.
Haluaisin kuulla kokemuksia, onko tämän vakavuustason ongelmasta mahdollista vielä toipua kohtuukäyttäjäksi tai sivistyneemmäksi juojaksi vaiko onko se vain korkki lopullisesti kiinni ainoa ratkaisu? Pystyn kyllä lopettamaan alkoholin käytön jos vain haluan, mutta lähinnä tällä hetkellä minua huolestuttaa se, ettei tilanne ala karkamaan salakavalasti ns. lapasista.
Olin itse vastaavassa tilanteessa rapiat 10 vuotta sitten… Homma oli vielä jollakin tapaa lapasessa, mutta eipä aikaakaan, kun se lapanen tippui ja hävisi jonnekin ojan pohjalle ja vei sekä lapset että pesuvedet mukanaan. Itsekin sain muutaman kaljan voimalla valtavia tarmokkuuspuuskia ja hommat meni mukavasti pienessä … ja vaikka yli kymmenen kaljan humalassakin. Ei siitä enää ollut kuin vaivainen askel siihen, että hommat ei luistaneet enää edes yhden kaljan humalassa, ei kännissä, ei edes selvinpäin. Suurin osa tarmosta meni selvänäkin aikana juomisen ja kaljan ostopaikkojen suunnitteluun; kuvittelin, että minua ei pidetä juoppona kun hajautan ostokseni pitkin naapuripitäjiä ja tarvittaessa vaikka maakuntarajoja rikkoen. Venäjän trokaritkin kurvaili pihani kautta tämän tästä.
Nyt tovin kuivilla olleena pidän tuota kaljan tuomaa petollista touhukkuutta viimeisenä merkkinä siitä, että nyt ei ole juomisen suhteen kaikki palikat kohdallaan. Puuhailuinto noussee eräänlaisesta huonosta omastatunnosta. Puuhailemalla hyvitetään sitä kaikkea huonoa mitä se jurrissa olo kuitenkin aina mukanaan tuo. Valhetta oli kaikki touhukkuus ja tyyneys. Lopussa noita mainittuja ei löytänyt enää missään vaiheessa humalaa. Olo ainoastaan tasoittui/ normalisoitui jossain 10 kaljan tienoilla, mutta ei touhukkuuta, ei idearikkautta, ei spontaaniutta, ei mitään, vain ja ainoastaan öllötystä ja aamuisin sen odottelua, että voi tehdä jotakin (ts. koiranulkoilutus ja siinä sivussa sen kelailua, että mistä minä uskallan illan annokseni hakea).
Siinäpä se. Et sinä tällä hetkellä halua ja yhtä vähän pystyt. Toivottavasti löydät ne omat pohjasi aiemmin kuin minä. Hirveää paskaa se lopussa oli, vasta viimeisen parin vuoden aikana tiedostin ongelmani, vaikka jo siinä vaiheessa kuin sinäkin, olin myös minä vähintään munia myöten ongelmien suossa.
Kovin paljon tutulta kyllä kuulostaa ja tiedostan asian ja olen sitä paljon miettinytkin.
Tällä hetkellä on tavoitteena vähentää radikaalisti ja antaa itselle ne muutamat harvat kerrat koska voi ottaa. Tällä hetkellä olen tavallaan onnistunutkin jos vertaa kahteen viimeiseen vuoteen, kun kaikki vapaat ja suunnitelmat tuli tehtyä niin, että voi samalla kaljoitella. Alan laittamaan vaikka kalenteriin ylös, koska annan luvan itselleni nauttia alkoholia. Katsotaan pysyykö se lapasessa vai alkaako tavat palaamaan entiseen. Jos alkavat, niin parempi sitten opetella elämään kokonaan ilman.
Mulla kohtuukäyttö on sitä että otetaan Antabusta niin pitkään kuin mahdollista. Sitten kun alkaa taas janottamaan hirmuisesti, aletaan suunnitelmallisesti tähtäämään tiettyyn päivään jolloin on lupa ottaa. Ja kunnolla otetaankin. Tavoitteena on raittiiden päivien maksimointi, ei niinkään alkoholiannosten laskeminen. Kun on lupa ottaa, otetaan. Ja sitten kun ollaan Antabuksella, ei oteta mitään.
Yhden tai useamman dokaamispäivän jälkeen odotellaan kunnes krapula on ohi, ja aloitetaan taas uusi Antabus-kuuri. Semmoista nollasta sataan -meininkiä, että mitä pidemmän tauon saa Antabuksen kanssa sen onnistuneempi on vähentäminen.
Mulla nyt 10 päivää ilman viinaa, eikä toistaiseksi janota. Tuli viimeksi nautiskeltua kotitekoista kiljua kolme päivää, ja joka päivä taisi olla noin 3 promillen känni päällä koko ajan. Maanantai kärsittiin krapula pois ja sitten tiistaina antabusta taas kehiin.
Minulla on selincroa hommattuna valmiiksi kaappiin, en vielä ole kylläkään kokeillut. Onko tästä lääkkeestä kokemusta kellä? Voisi ainakin olla apua, ettei juopottelu jatku montaa päivää. Minulla se kaljoittelu helposti venähtää 2-3 päivään jos se on vaan mahdollista.
