Tuurijuopon paluu.

Tässä on taas ainakin puoli vuotta vierähtänyt edellisistä kirjoitteluistani tänne, mutta samassa jamassa ollaan kuin aina ennenkin, jo vuosia, ellei ehkä jo toistakymmentäkin vuotta. Pidempiä selviä jaksoja, jonka jälkeen kokeillaan taas joko uskaltaisi juoda sen pari, joka taittuu baarireissuksi, velkaantumiseksi ja lopulta koko paska leviää käsiin, kun tätä kaikkea pitäisi miettiä yhtä aikaa sumealla päällä, jolla juuri ja juuri selviytyy aamusta iltaan.

Mikähän lie siinä menee sitten niin pieleen aina. On niin paljon hyviä tekosyitä lähteä ryyppäämään ja yksikään niistä ei perustu järkeen, vaan kaikki ovat jollain lailla tunnepohjaisia. Olkoon hyvä tai huono fiilis, väsy tai nälkä, naismurheita tai mitä vaan, niin aina on yksi keino lähteä sitä pakenemaan ja senhän meistä kaikki tietää. Kyllä meitä tunteet ohjailee, sitä on turha kieltää. Vääristelemme näitä tunteita vieläpä itse erilaisilla päihteillä ja huonoilla elintavoilla, emmekä oikein koskaan ole omia itsejämme. Minäkin kyllä tunnistan milloin olen vaarassa ratketa ja pahin niistä tunteista on väsymys, oli se sitten henkistä tai fyysistä. Harvemmin sitä tulee nälkäänsä ryypättyä, tosin sekin kyllä aiheuttaa molemmankaltaista väsymystä omalla tavallaan, joten kyllä se mahakin kannattaisi kylläisenä pitää.

Tässä koitan saada omaa pakettiani kasaan, koska en oikein väsyneellä päällä saa setvittyä tätä ajatusten kuormaa. Silloin paras konsti on kirjoittaa ajatuksensa ylös ja sitä kautta tehdä vähän tilaa omaan päähänsä, jotta siellä mahtuu toinenkin ajatus kylkeään kääntämään. Minulla on niin pahasti keskeneräisiä asioita elämässäni ja sellaisia asioita, jotka pitäisi hoitaa lähitulevaisuudessa, että niiden yhtäaikainen pyörittäminen päässä tekee niistä hienon synkän lakritsaisen mössön, josta ei ota sitten selvää Erkkikään. Kuinka esimerkiksi järjestän kuukauden päästä Jouluruoat ja lahjat, kuinka ennen sitä opin tutkintoa varten Ruotsin jalon kielen, kun en saa edes asuntoani siivottua, en edes aloitettua. Jotenkin tuntuu, että olen niin väsynyt edes yrittämään, että miksipäs nämä asiat eivät voisi odottaa huomiseen tai viikon päähän, mutta jossain vaiheessa tulee se päivä vastaan, kun nämä asiat olisi pitänyt olla hoidettu jo ja minä pähkäilen edelleen, miksipäs en voisi odottaa vielä huomiseen.

Opiskelusta olen oppinut sen verran, että niin koulussa, kuin ihan tavallisessa elämässä, pitää asettaa välitavoitteita, koska kerrallahan sitä koko järkälettä ei saa kannettua. Esimerkiksi en tunne yhtäkään ihmistä, joka olisi sisäistänyt länsinaapurimme kielen yhdessä illassa täydellisesti kielioppeineen. Jostain on siis lähdettävä liikkeelle, jotta pääsee johonkin. Alkoholistien piireissä tupataan sanomaan että eletään päivä, tunti tai minuutti kerrallaan, eli tehdään välitavoite, jota kohti mennään ja aikarajan tullessa vastaan, tarkastellaan, kuinka hyvin ollaan tavoitteessa onnistuttu.

Asetan täten itselleni 3 välitavoitetta tälle päivälle, jotka pitää olla tehtynä huomiseen mennessä, koska 2 niistä on pakollisia ja 1 valinnainen, koska pitäähän minun ihan oikeastikin saada tässä elämässä edes yksi valinnainen vuorokauden osa suoritettua. En edes lähde yrittämään sen enempää. Pysäytän toimintani siihen ja totean, että näin on hyvä.

Kaksi näistä on koulutehtäviä, jotka on saatava huomiseksi valmiiksi ja yksi on siivoustehtävä. Ei niistä sen enempää. Näin vaan sain taas pyöräytettyä myllyn päässäni käyntiin ja huolimatta hieman väsyneestä yleiskunnosta, pystyn motivoitumaan näiden tehtävien suorittamiseen, koska sain ne jäsenneltyä riittävän pieniksi paloiksi tätä kirjoittaessani. Jostain syystä ihmisen kuuluu toteuttaa itseään ulospäin, eikä pyöritellä näitä asioita päässään, jossa ei vaan yksinkertaisesti ole tilaa kaikille ajatuksille. Nyt osa on tässä näpyteltynä päästä ulos ja nämä tärkeimmät ovat edelleen siellä päässä käsiteltävänä. Samalla tavalla toimii puhuminen.

Harva todellisuudessa ymmärtää, mihin vertaistuki tai psykoterapia oikein perustuu. Loppujen lopuksi se perustuu tähän mystiseen mekanismiin saada ajatuksilleen tilaa puhumalla tai kirjoittamalla ja saada uusia näkökulmia ongelmiinsa siltä vertaiselta tai terapeutilta. Enpä muista saaneeni mitään ahaa-elämyksiä yksin asioita päässäni pyörittämällä.

Neetu kirjoitti

Ehkä olet muutakin kuin tuurijuoppo?
Esimerkiksi alkoholismissa on kyse sairaudesta, jossa on sekä fyysinen että psyykkinen ulottuvuus.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Tänä päivänä lähtisin lähestymään alkoholismia paljon muunakin kuin välttämättä pelkkänä sairautena. Siihen kun ajaa monet, monet tekijät, eikä siihen ole välttämättä yhtä tiettyä syytä. Tunne-elämä saattaa olla sairas ilman alkoholismiakin. Usein näin onkin ja ihan ns. " normaalitkin ihmiset voivat olla tunne-elämältään pahemman kerran kieroutuneita. Toki usein alkoholi on näiden ihmisten ratkaisu, mutta ei aina.

Lisäksi erilaiset aivojen rakenteiden muutokset, ihan synnynnäiset tai ajan myötä kehittyneet voivat vaikuttaa päihdeongelman syntyyn, koska esimerkiksi ADHD:sta kärsivät usein ovat päihderiippuvaisia tai vähintään polttavat tupakkaa. Tämä taas johtuu puhtaasti siitä, että nämä lisäävät dopamiinin tuotantoa aivoissa, josta ADHD:sta kärsivällä on pulaa luonnollisesti.
Myös kasvatukselliset ja sosiaaliset seikat voivat vaikuttaa alkoholismin syntyyn, sillä usein alkoholisti “tartuttaa” sen lähipiirin omilla juomatavoillaan ja kaveripiiri ja perhe on siinä lähellä vaarassa “sairastua”.

Ja moni, moni muu asia voi vaikuttaa, tai niiden yhteisvaikutukset, joten en kyllä mitään tautiluokitusta itse tästä tekisi, vaikkakin niinhän se on, että omissakin diagnooseissa lukee “alkoholiriippuvuus”. Onneksi siellä lukee lisäksi myös F90.0 Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö - tarkkaamaton muoto, joten tiedän, että se on yksi ihan fyysinen syy, miksi olen tilanteeseeni ajautunut. Se ei tosin ole ainoa syy, vaan olen saanut myös 80-90 luvun kasvatuksen alkoholistiperheessä ja pikkukylällä kasvaneena myös sosiaalinen paine on vaikuttanut suuresti. Ainoa keino käsitellä tunteita on alkoholilla niiden turruttaminen, ettei tarvitse kestää niitä.

Sairautta tai ei, riippuvuus on vaikea nujertaa ja harva siihen yksin pystyy. Siihen vaaditaan todellista tahtoa ja tervettä lähipiiriä.

Neet kirjoitti

Kiitos asiantuntevasta kommentistasi, jonka sisällöstä huomaa, että olet ottanut asioista selvää. Poimin tähän kuitenkin vain lopusta pari lausettasi. Oman alkoholiriippuvuuteni tilalle sain raittiuden vertaistuen tarjoamasta voimasta. Apua läksin hakemaan sitten kun heräsi halu lopettaa juominen. Vertaistuen piirissä raitistuneet ymmärtävät, että kukaan jäsenistä ei ole täysin terve, mutta jokaiselle on avautunut tie toipumiseen ja raittiiseen elämään. Ja sitä kautta yhteiskuntaan, jossa sitten tulee vastaan muutakin kuin tasaista ja ongelmatonta edistymistä.

Tänään et ole yksin

Hyvää päivää Neetu! Nyt olet ilmeisesti selvä? Vietät raitista sunnuntaipäivää. Eikös se ole jo aika hienoa?

Aloita pienestä jutusta. Lempeydellä.

En osaa antaa vastauksia oikeastaan mihinkään kysymyksiisi, mutta pohdit hyvin, laajasti ja sinulla näyttää olevan jo kaikki tieto, mutta ehkä syy raitistua vielä puuttuu?

Alkoholismi on niin kinkkinen juttu, mutta vain sinulla on mahdollisuus sille tehdä jotain eli olla seuraamatta sitä juomaimpulssia ja käyttäytyä aikuismaisen vastuullisesti itseäsi kohtaan.

Omasta kokemuksesta kirjoitan, että yksi oivallus minulla on ollut että kun en kerta hallitse alkoholia, hallitsen vain sen ekan ryypyn eli siitä olen vastuussa ja olen löytänyt keinot selvityä niistä hetkistä, kun tekee mieli lyödä leikiksi ja karata vastuuttomaan päihde-elämään. Aikuismainen ihminen, mitä iältäkin jo olen, ei käyttäydy niin, vaan hoitaa ongelmansa ja hommansa fiksusti. Tämä ajatus kantaa minua ja selkeä päämäärä elämässä.

Pysy täällä vertaistuen piirissä niin onnistut paremmalla varmuudella! Pitkäjännitteisyyttähän se vaatii hoitaa itseään, mutta onhan sinusta siihen. Elämä on arvokas, pidä itsestäsi huolta.

Kirjoittelemisiin!

Heippa Neetu,

Toitpa keskusteluun tuoreutta alkoholismista ja sen syistä.

Niin paljon on nimenomaan geeneistä kiinni ihmisen elämässä.

Sen verran nyt kertauksen kertaukseksi palauttaisin mieleesi, että jotkin ihmiset eivät vain kykene enää ottamaan sitä yhtäkään, vaikka aikaa olisi kulunut edellisestä kymmennenkin vuotta tai kymmeniä vuosia.

Nuorena ensimmäinen raitistumiseni kaatui kertakaikkiaan surkealla tavalla itsekusetukseen, joka alkoi miellyttävällä tavalla ajatuksella, että voinhan minä käyttää alkoholia ulkomailla matkustellessa. Mutta ulkomaille pääsi vain harvoin, niin ajatusiin hiipi mahdollisuus alkoholin nauttimisesta juhlissa. No niitäkin tuppas lopulta olemaan harvakseltaan ja päästiin ottamaan viunaksia kyläillessä jne. Lopulta lipitettiin olutta harva se ehtoo kotona. Tähän itsekusetukseen kului useampi vuosi muistaakseni.

Raittiina elävän alkoholistin aivot ajattelevat liskotasolla aivan omiaan, mikäli sitä omaa tilaansa ei vaali jollain tavalla, esimerkiksi roikkumalla vaikka täällä plinkissä, kuten minä itse teen. AA-palaverissa olen käynyt viimeksi parisen vuotta sitten.

Alkoholismissa ei kyllä viinan suhteen auta minkäänlaiset välitavoitteet.

Kyllä sen joulun voi viettää vähemmälläkin ja keskittyä oleellisimpiin asioihin, kuten vaikka omaan raitistumiseen.

Tsemppiä ja selvää päätä, ruotsinkielestä en sano mitään.

Kyllä vaan, tällä hetkellä olen selvänä, eilen vielä väsyneessä jurrissa ihan muutamasta krapulakaljasta.

Nimenomaan noista pienistä asioista se onnistunut päivä saadaan kasaan. Olen aloittanut juuri niinkuin suunnittelin ja onnistumisen tunteella ruokkinut toistaan. Olen saanut siivottua ylikin sen verran mitä suunnittelin, mutta asetin tavoitteekseni lopettaa siivoamisen klo 12:00, oli mikä oli. Siitä siirryn seuraavaan tehtävään, kuten olen Wordilla tehtyyn listaani merkinnyt. Tämä on sellaista toiminnanohjausta itselle. Annan itselleni tehtäviä ja kun suoriudun yhdestä, se ruokkii motivaatiota suorittaa seuraava. Koska tiedän olevani fyysisesti tällä hetkellä rapakunnossa, en kuitenkaan aseta liian kovia fyysisiä tavoitteita, koska sitten olen huomenna väsynyt ja kipeä.

Radio soi vierellä hiljallaan, niin pysyy vielä paremmin paketti kasassa. Ei ole niin yksinäinen olo. :slight_smile:

Kyllä se vaan tämä päivä on mennyt tässä tehdessä. Nyt vaan tulee rajat vastaan, että jaksaako enempää, vaikka pitäisi sitä Ruotsia opiskella.
Tämän hetkinen tunne on, että oman terveyden vuoksi taidan skipata, koska on minulla aikaa sitä aamullakin ennen tunteja opiskella. Jos nimittäin nyt alan vielä sitä väkisellä pänttäämään, niin olen sitten taas henkisesti aivan poikki, joka on taas hyvä tekosyy lähteä juomaan. Päiväunia ei voi oikein ottaa, kun sitten jää iltaunet aivan liian lyhyeksi, joka on taas sitten huomenna äärimmäisen hyvä tekosyy lähteä juomaan.

Jännä on se tunne, kun on liian väsynyt, niin ei osaa käyttää enää yhtään päätään. Sitä vaan menee juuri sinne miltä tuntuu. Nyt osaan varautua ennakkoon ja lopetan päivän työt nyt ja laiskottelen loppupäivän. Saatan eväsrasian käydä ostamassa samalla kun ruokakaupassa käyn, mutta sen enempää en tähän päivään jaksa panostaa.

Avaanpas tässä taas päätäni vähän. Jotenkin aamuisin tuntuu, että ei ole oikein selkeää tämä ajatuksenjuoksu.

Eilen piti tehdä niitä Ruotsintehtäviä, mutta jätin tekemättä. Nyt siihen motivoituminen on aikalailla hakusassa, vaikka kyllä se vaan niin on, että ne pitäisi plärätä läpi. Kyllä täytyy sanoa, että vaikka olenkin tähän mennessä kaikissa tarvittavissa koulujutuissani onnistunut siedettävästi, niin kyllä on sekavaa, kun en oikein ole kärryillä edes mikä on rästissä ja mistä olen jäänyt muutaman poissaolon takia jälkeen. Pitäisi vaan jaksaa selata Wilmaa läpi sen verran että näkisin sieltä mitä en ole tehnyt.
Toisaalta jos taas jätän tekemättä ja annan ajan mennä eteenpäin, niin pääsen kyllä takaisin mukaan rytmiin, kunhan ilmaannun koululle joka päivä. Että ehkä tämäkin on sellainen asia, että pitäisi vaan jatkaa elämää ja jättää menneet taakse. Mitäpä noita oikeastaan murehtimaan, eihän sitä oman mielenterveyden uhalla kannata hampaat irvessä vääntää. Teen vain hommani tästedes säntillisesti ja menen kouluun kuuntelemaan tunneille, niin pääsen melko varmasti ajallaan tutkinnon suorittamaan.

Mutta tässä tulee vastaan yksi ongelma. Minun surkea muistini. Pitäisi joka ikinen päivä muistuttaa itseään tiukasti siitä, että ei todella lähtisi ylisuorittamaan mitään, vaan tekisi juuri sen, mihin omat voimat riittää. Tämä juuri siksi, koska tiedän että väsymys on pahin viholliseni taistellessani alkoholismia vastaan, oli se sitten henkistä tai fyysistä. Pitäisi löytää tasapaino, jonka avulla pidän itseni riittävän levänneenä. Samoin syöminen on hakusassa, joka lisää riskiä henkiselle väsymykselle. Nämä kaksi kun saan kuntoon, niin olen jo puoliksi voitolla.

Lisäksi tietysti täytyisi pitää päivärytmistä kiinni, mutta tässäkin tulee vähän se, että jos on liian väsynyt ja ei ole mihinkään lähtöä, niin miksipä sitä ei lepäisi? Typeräähän se on vapaapäivänä itseään piippuun ajaa sen takia että jonain toisena päivänä täytyy lähteä johonkin. Niin sitä sanotaan, että pitäisi joka päivä herätä samaan aikaan että pysyy rytmi, mutta kun sitä univelkaa kertyy kuitenkin jossain vaiheessa ja esimerkiksi lenkkeilystä ja myöskin aivotyöskentelystä täytyy palautua ja tehokkain keino siihen on kunnollinen uni. Niin se taitaa vaan tässäkin asiassa olla, että itseään on kuunneltava ja tuntemuksiaan. Jos väsyttää niin sitten nukutaan. Eiköhän se ole kehon tapa viestiä siitä että se tarvitsee lepoa palautuakseen jostain.

Olen jostain syystä joka päivä miettinyt koulun jälkeistä tulevaisuuttani. Koulu on lyhyt ja valmistun jo kesällä, joten sen jälkeen minun täytyisi tietää, mihin oikein matkaan seuraavaksi. Menenkö kaupan kassalle vai perustanko oman yhdistyksen tai vaikka jopa yrityksen. On paljon sellaisia asioita, joita tekisi mieli tehdä, mutta sitä suuntaa ei oikein vielä ole. En tiedä varmaksi, haluanko varmat tulot kaupan kassalla vai luotanko kykyihini riittävästi, että vaisin omaa liiketoimintaa pyöritettyä. Toisaalta haluaisin tehdä hyväntekeväisyystyötä, joka ei ehkä leipää tuo pöytään niin kovin, mutta saisin tämän henkisen tyhjiön paikattua, koska olen kovin ystävällinen ja rauhaa rakastava ihminen. Jos saisin tätä loputonta rakkauttani jaettua esimerkiksi lasten tai muiden puolustuskyvyttömien olentojen keskuuteen, olisi se ehkä minulle jopa omaa elantoani tärkeämpää. Itse alkoholistiperheen lapsena olen kokenut niin paljon vääryyttä, että en toivoisi sitä kenellekään, vaikken juurikaan pysty vaikuttamaan siihen. Mutta entä jos pystynkin? Entä jos minulla olisi suuri yhdistys/säätiö, joka tukisi tällaisten perheiden arkea ja elämää?

Tiedän, että jos olisi ollut vaikkapa paikka, mihin olisin voinut mennä yöksi, kun tiesin että vanhempani alkavat juomaan, niin olisin saanut sentään olla selväpäisessä seurassa yöni ja vaikka varmasti olisin ollut huolissani, niin olisin saanut keskustella ja purkaa huoliani turvallisessa ympäristössä. Mikseivät myös vanhemmat tällaiseen olisi suostunut, kun tiesivät oman tilanteensa ihan yhtä hyvin kuin minäkin? Keskustelemalla tuonkin asian olisi voinut sopia ja olisin saanut edes osan ajasta levätä hyvin ja keskittyä kouluun ja lapsena olemiseen. Miettikääpäs, jos nyky Suomen lapsilla olisi tällainen vaihtoehto. Olisihan se aika mainiota. Tällaisen rakenteen kautta myös sosiaaliviranomaiset pääsisivät lempeämmin lähestymään ongelmaperheitä. Tämä on yksi suurista unelmistani. :cry:

Neetu kirjoitti

Oletko tutustunut AAL:ään eli alkoholistien aikuisten lasten vertaistukiryhmiin? Niissä on rakkauden puutteen ja turvattomuuden kokeneita ihmisiä. Autat heitä ja itseäsi samalla kertaa jo menemällä mukaan ja kertomalla itsestäsi.

Koulusi, vaikka lyhytkin, sinun on ehdottoman hyvä käydä loppuun. Onhan sinulla lahjoja, kun olet päässyt opiskelemaan. Panosta siihen joka päivä. Tarvitset todistuksen ihan itseäsikin varten,

Ensimmäiset asiat ensiksi

Opiskelua ei varmaankaan kannata jättää vaikka osallistuisikin johonkin yleishyödylliseen. Se opiskelu kun on käytännössä aivan sama kuin jos laittaisi rahaa pankkiin, sillä saa tulevaisuudessa toimeentulonsa.

Osallistuminen ja yleishyödyllisen toiminnan järjestäminen on muuten ihan hyvä juttu, ja antaa varmasti sisältöä elämään (kokemusta on) mutta ihan kaikesta ei kannata luopua.

Ehei, missään nimessä en ole koulusta lähdössä. Sen käyn loppuun oli mikä oli ja vaikka venyisikin ja voimat loppuisi niin käyn silti. Lähinnä vaan ajattelin sitä, että mitä yleishyödyllistä voisin tehdä tällä tutkinnolla. Myyjäksihän minä valmistun, mutta olen ajatellut oman yrityksen perustamista jo pitkään ja veikkaanpa, että osa yrityksen tuloista ohjataan hyväntekeväisyyteen, tai sitten perustan yhdistyksen joka tekee hyväntekeväisyyttä. Mikään ei estä ja lisäkouluttautumisella saan aina vaan uusia keinoja tehdä jotain suurempaa, jotain mitä olen oikeastaan jo pienestä pojasta asti haaveillut. Jotain hyvää.

Tämä päivä paukahti ohi ja selvänä ollaan edelleen. Tuli treenattua kotosalla ja käytin kissaakin pihalla puolisen tuntia. Ruotsia pitäisi opetella hurjana torstaihin asti, koska silloin on suullinen näyttö, että sitä tosiaan pitää osata puhuakin. Suoritusmerkintä on saatava, tosin ei tuo viimeinen mahdollisuus ole. Haluaisin sen vaan alta pois niin pääsisi jatkamaan ilman sitäkin riesaa.

Ainoa murheeni tällä hetkellä on leukani. Siinä todettiin leukakirurgian poliklinikalla diskusdislokaatio, joka on joku välilevyn luisumiseen viittaava termi. En kärsi purra oikein kunnolla ja sämpylän syöminenkin tekee kipeää. Kaikki ruoka pitäisi olla siis periaatteessa joko nestemäistä tai sosetta. Ainoa vaan, että soseen syöminenkin sattuu ja mukaan annetut jumppaohjeet pitäisi tehdä niin, ettei tunne kipua lainkaan, joka on sitten jo ihan täysi mahdottomuus. Menen huomenna asiaa tutkituttamaan tarkemmin ja ehkä siihen jotain selvyyttä sitten saa, mutta on jopa pieni riski joutua veitsen alle, joka ei kyllä yhtään sovi tämän hetken suunnitelmiin, onhan joulukin ihan oven takana. Särkylääkkeillä ja lihasrelaksanteilla mennään toistaiseksi.

Nyt on mäntävä nukkumaan, muuten tulee noutaja. Univelkaa on kertynyt ihan riittämiin, niin en halua taas riskeerata tätä hyvin alkanutta selvää aikaa. Hyvin helposti se kääntyy siihen, että alan ylisuorittamaan ja väsytän itseni joka on se äärimmäinen vaaran paikka. Joten, soronoo, hyvää yötä ja huomenna taas nähdään. :slight_smile:

Voi juku. Kylläpä oli mukava herätä ennen kellonsoittoa omia aikojaan hyvin levänneenä. Tässä aamupalaa nautin ja kun eilen aloin lihasrelaksantteja käyttämään leukakipuun, niin kylläpä se kipu yön aikana oli hellittänyt jonkin verran, joten ei ole syöminenkään yhtä tuskaa juuri nyt. Menen toki vielä leukakirurgian polille tänään miettimään mitä sen kanssa tehdään, koska enhän minä niitä lääkkeitä voi loputtomiin syödä.

Tekisi jopa ihan mieli mennä lenkille näin aamutuimaan, mutta kyllä se taitaa jäädä tällä kertaa. Vaikka toisaalta, mikäpä estää? Ei tarvitse lähteä tänään mihinkään ennen yhdeksää, niin hyvin kerkeäisi tunnin hölkytellä tuolla. Pitääpä miettiä, mutta jos en nyt mene niin menen illalla. Liikunta on tosi mukavaa. Aina siitä tulee tosi hyvä olo ja kyllähän se on mukava näyttää hyvältä. Pitää varmaan alkaa ihan aktiivisesti taas sitä harrastamaan.

Murehdin edelleen yhtä surullista tapahtumaa, kun piti kesytyksessä luonani olleista kahdesta villikissanpennusta toinen viedä piikille. En ole koskaan itkenyt niin paljon, varsinkaan aikuisiällä. Tämä kissa meinasi raapaista silmän päästäni kun kesytykseen kuuluu totuttaminen ihmisen kosketukseen vaikka väkisin, niin eihän se oikein tykännyt ja sepä koituikin lopulta sen kohtaloksi. Kun sillä hetkellä olin valmis tappamaan sen kissan omin käsin, niin kun annoin sille vähän aikaa, rakastuin siihen lopulta ja olihan se kaunis otus. Halusin pitää sen, mutta en voinut, koska lopulta kun olin viemässä sitä kastraatioon, niin kun eläinlääkäri ja hoitajakaan eivät sitä saaneet hoidettua kunnolla, niin esim. silmätippojen anto tai korvien puhdistus olisi ollut mahdotonta kelle vaan ilman rauhoittavaa pistosta. Kelläpä siihen on varaa että aamuin illoin käydään eläinlääkärissä sen takia. Ehkä miljonäärillä.

Itken välillä vieläkin, koska en ole koskaan murtunut niin pahasti, kuin silloin, kun lääkäri sanoi että ei se oikein onnistu tuolla tavalla, että kukaan ei voi hoitotoimenpiteitä tehdä. Ymmärsin, ja kaikki muutkin siinä huoneessa ymmärsivät, että oli kissan aika lähteä taivaan kotiin, mutta kyllä se oli niin kova paikka, että piti siinä tunteiden myrskyssä yrittää ajatella järkevästi. Tottahan se oli, kärsimystä sen kissan elämä olisi ollut joka kerta kun sitä olisi pitänyt ottaa kiinni mitään toimenpiteitä varten, vaikka muuten kovin kiltti ja rakas olikin. Koitapas se sanoa tälle särkyneelle sielulle, jonka mieli tekee pelastaa kaikki elollinen ja vähän ylikin. Tiesin, että nyt pitää olla jämpti, mutta itkin kuin pikkulapsi, suukotellen ja kuiskaillen terveisiä taivaan isälle ja sitä miten vien kotiin muille kissoille rakkaat terveiset, myös sen siskolle, jolla ei ole enää leikkikaveria.

Itken nytkin…

Mutta itku puhdistaa. Se on luonnollinen keino päästää paha olo pois. Sitä yritetään vältellä, kuten kaikkia muitakin tunteita. Jotkut vanhemmat, kuten omani, kieltävät itkemisen lapsiltaan, koska eivät itse kestä toisen pahaa oloa. Jouduin siksi aikuisena opettelemaan itkemisen uudestaan, että saan vuosikymmenien tuskan purettua sisältäni. Olen joutunut opettelemaan oikeastaan kaikki tunteet uudestaan. Miehen kuuluu saada itkeä, niinkuin naisen ja lapsenkin, koska se on sisäänrakennettu meihin kaikkiin jo syntymässä, tämä tunteiden verkosto. Miehen kuuluu saada ilmaista tunteensa vapaasti. Siksi meillä kotona on kaikki tunteet sallittuja. Meillä saa huutaa, itkeä ja iloita ja kaikkea siltä väliltä. Tämä siksi, että en saanut kotona kasvaessani ilmaista mielipiteitäni enkä tunteitani mitenkään, ilman että siitä tuli joko sanomista tai selkään.

Nyt on kyllä mentävä tupakalle vaikka pitikin lopettaa tänään. Olkoonkin se vain pakokeino tästä mielipahasta, mutta täydellisestihän meistä ei kukaan varmasti opi tunteitaan hallitsemaan.

Niin siinä taas kävi, että perjantai ja lauantai tuli kokeiltua rajojaan. Kyllä se kalja on ihan yhtä pahaa kuin ennenkin ja krapulasta ei nauti yhtään, niinkuin ei koskaan. Tulin johtopäätökseen, että en löydä elämästä mitään niin turhaa kuin alkoholin nauttiminen. Ehkä vielä kovemmat päihteet on asia erikseen, mutta nepä eivät olekaan ongelmani. Alkoholi on.

Kyllä se nyt on vaan myönnettävä itselleen, että ei ole enää niin hyvää tekosyytä, että kannattaisi kaljakauppaan suunnata. Mielummin silläkin rahalla ostaa jotain järkevää ja lepää kunnolla nuo viikonloputkin, ettei mene siihen että uupumus iskee, kuten niin monella suomalaisella nykyään. Uni kuitenkin on äärimmäisen tärkeää palautumisen kannalta ja ei sitä henkisestikään palaudu jos ei nuku kunnolla.

Jännä on ollut nähdä, että nautin koulunkäynnistä. Vastaan tulee mielenkiintoisia asioita, kuten odotinkin, mutta esimerkiksi asiakaspalvelusta olen oppinut enemmän kuin uskoinkaan. Ja miten voi matemaatiikka ja Ruotsikin olla mielenkiintoista? Ruotsi muuten meni läpikin, joten sitä ei tarvitse enää murehtia. Matematiikasta on tänään toiseksi viimeiset tunnit ja seuraavien tuntien jälkeen siitä saa vaan suoritusmerkinnän, ilman koetta tai mitään. Olen suorittanut jo kaksi kurssia, vaikka koulu on kestänyt alle kuukauden. Kuukauden päästä olen jo ensimmäisessä työkokeilussa ja itseasiassa tuntuu ihan hullulta, että koulua on jäljellä enää 7 kuukautta yhteensä, joista ainakin 17 viikkoa on työssäoppimista.

Kyllä minä niin nautin tästä uudesta tilanteestani. Tämä on jotain maagista. Löysin todellakin oman alani.