Päätinpä minäkin näin kevään kunniaksi avata itselleni uuden viestiketjun! Ensimmäinen ketjuni on jo ajat sitten hautautunut jonnekin unholaan, eikä muutenkaan tunnu enää ajankohtaiselta. Aloitin sen n.1½ vuotta sitten juuri palstalle ensimmäistä kertaa kirjautuneena. Sen jälkeen on jo ehtinyt tapahtua paljon ja koen olevani tämän alkoholiasian prosessoimisessa jo ihan eri pisteessä kuin matkalle lähtiessäni. Ja lähinnä itsellenihän minä tätäkin tarinaa nyt kirjoitan (vaikka mielelläni toki kuulen myös teidän kommenttejanne!). Kirjoittaminen on aina ollut mainio tapa yrittää saada edes jotain järjestystä näihin oman elämän pelinappuloihin.
Muutama sana taustastani. Olen pääkaupunkiseudulla asuva keski-ikäinen perheenäiti (lapset ovat jo nuoria aikuisia), naimissa ja työpaikkakin löytyy. Juomahistoriani on aika lailla se ”tavallinen tarina”. Raittiista nuoresta opiskelijatytöstä kasvoi vuosien myötä liikaa alkoholia käyttävä äiti. Satunnainen ”viihdekäyttö” muuttui vähitellen jokaviikkoiseksi, määrät kasvoivat pikku hiljaa ja alkoholi hiipi mukaan myös arki-iltoihin / sunnuntaihin. En sentään tarkoita että olisin juonut kaikkina päivinä, mutta sellainen tietynlainen rajapyykki (huonompaan suuntaan) siinäkin ylitettiin, kun antoi itsellensä luvan ottaa ”ihan vaan muutaman” keskellä kiireistä työviikkoa.
Yrityksiä vähentää ja lopettaa alkoholin käyttö kokonaan on mahtunut vuosien varrelle useita. Minulle tämän palstan löytäminen oli eräällä tavalla ratkaiseva käänne. Juuri tällaista olin kaivannut! Tuntui kuin suomut olisivat pudonneet silmiltä, kun tajusin että meitähän on näin paljon ja vielä ihan tavallisia (heh!) ihmisiä laidasta laitaan. Nautin vertaistuesta, jota koin saavani runsain mitoin, kun pohdiskelin ääneen ongelmiani. Mutta ihan yhtä arvokkailta tuntuivat myös kaikenlaiset käytännön vinkit: mistä hakea apua, mihin kirjoihin kannattaa tutustua, miten yrittää taistella retkahduksia vastaan jne.
Niin ja retkahtanut olen minäkin muutamaan otteeseen, mutta olen tietoisesti päättänyt olla jäämättä kieriskelemään näihin epäonnistumisiin (toki olen niistä yrittänyt ottaa opikseni). Matkaa voi aina jatkaa uudelleen ja ihan alusta ei onneksi tarvitse enää aloittaa! Tukena minulla on tämän palstan lisäksi ollut oma puoliso ja lisäksi olen pyrkinyt hankkimaan tietoa tämän sairauden koukeroista monin eri tavoin. Niin, sairaushan tämä ainakin minun mielestäni on, vaikkakin aika lailla itse aiheutettu sellainen. Mutta ajattelen niin, että jos kyseessä ei olisi sairaus, niin silloinhan lopettamaankin pitäisi pystyä ihan pelkällä tahdonvoimalla ja sisulla. Ja samoin pysymään raittiina. Valitettavasti se ei vaan ole näin yksinkertaista, sillä välillä se pitkäänkin piilossa ollut addiktio herää jostain esiin ja rationaaliset päätökset unohtuvat yhdessä hujauksessa.
Jaahas, kello alkaa olla sen verran paljon, että on aika lopettaa tältä päivältä, vaikka monenlaisia ajatuksia pyörii päässä. Siitä tämän ketjun nimikin, voi olla melkoista hajanaisten ajatusten sillisalaattia…
Osimoilleen itselläni samankaltaista kulkua ollut tällä raittiuden tiellä, 1,5 kk perässä tullaan 8kk mennyt loistavasti alkotta viimeisestä retkahduksesta. Tunne ja mieliala on positiivinen, eikä ole ollut pahemmin juomahimoja enää. Alkaa etäisyyttä koko ajan kertymään lisää juomisaikaan ja samalla juurtuu päivä päivältä raittiina elämisen malli ja tapa vahvemmaksi.
Plinkissä olen edelleen lähes päivittäin lueskellut keskusteluja, mutta ei ole itsellä tullut pahemmin viime aikoina kirjoiteltua. Touhua ja harrastuksia on riittänyt ihan kivasti, sekä uusia tulevaisuuden suunnitelmia alettu realisoimaan elämään.
Tästä jatketaan päivä kerrallaan ja nautitaan pienistä yksinkertaisista asioista ja hetkistä. Elämä lipuu ohi, jos odottaa jatkuvasti sen alkamista
Mukava kuulla taas sinusta Lumikulkuri! Ja onnittelut isosta elämänmuutoksesta niin raittiuden kuin työkuvioiden suhteen! Olisitko itsekään voinut vielä pari vuotta sitten uskoa, kuinka paljon elämäsi voi muuttua ja pelkästään parempaan suuntaan? Minullakin on takana kokemus reilu viisi vuotta sitten viettämästäni pitkästä vuorotteluvapaasta ja kyllä välillä kannattaa tosiaan jahdata rohkeasti niitä omia unelmiaan. Taloudellisesti se oli kyllä melkoisen huono päätös… Eli miinuksellehan siinä mentiin ja ihan kunnolla. Mutta kaikkea ei voi mitata rahassa.
Minäkin olen jo pidemmän aikaan ollut aika vaihtelevasti mukana täällä Päihdelinkissä. Lähinnä olen piipahtanut lukemassa muiden viestejä ja yrittänyt joskus kirjoittaa pari rohkaisevaa sanaa. Nyt yritän kuitenkin pienimuotoista ”paluumuuttoa”… Olen nimittäin saanut jälleen huomata kuinka paljon tekemistä minulla on vielä itseni kanssa, sen oman polun löytämisessä, vahvemmaksi kasvamisessa. No, eihän meistä kenestäkään tietysti koskaan ihan ”valmiita” tule tässä elämässä. Mutta yritän nyt taas kirjoittaa hiukan säännöllisemmin omia ajatuksiani muistiin, jotta kenties oppisin vähitellen ymmärtämään itseäni paremmin.
Jonkinlaista masennusta tai alakuloa on aina välillä ollut ilmassa. Ajattelin nuorempana, että tämä ikä kun lapset on saatu kunnialla aikuisiksi on varmaan ihan mahtavaa. On vihdoinkin aikaa vain itselle ja parisuhteelle… Senpä vuoksi jonkinlainen epämääräinen tyhjyyden tunne on tullut yllätyksenä. Ja toisaalta niistä aikuisistakin lapsista on edelleen omat huolensa, välillä isompia välillä pienempiä. Huomaan etten oikein nyt saa näitä ajatuksia jäsenneltyä niin kuin tahtoisin, mutta mielessäni pyörii näitä keski-ikäisen elämään liittyviä tuntemuksia. Siihen päälle vielä oma hidas toipumisprosessi… haasteita riittää.
Näiden ajatusten kera kohti uutta päivää. Eikös torstai ole toivoa täynnä?
“Niin, sairaushan tämä ainakin minun mielestäni on.”
Tästä ei ole yksimielisyyttä. Nykyinen kanta useammin kuitenkin on se, että alkoholismi on sairaus.
“vaikkakin aika lailla itse aiheutettu sellainen.”
Kyllä ja ei. Perintötekijät määräävät sen, kuinka paljon haluaa juoda kerralla. Perintötekijät taas eivät suoraan määrää sitä, kuinka usein haluaa juoda, vaan siihen vaikuttavat lukuisat yksilötason psykologiset tekijät sekä ympäristötekijät eli alkoholisoitua voi ilman perintötekijöiden vaikutustakin.
Alkoholismi määritellään niin, että on sekä toleranssi (jonka saa jo jos käyttää alkoholia kerran viikossa runsaasti) että vieroitusoireet. Ilman perintötekijöiden altistavaa vaikutusta kaikista tulee alkoholisteja, jos he juovat riittävän kauan. Jo puolen vuoden juominen elämässään ennen raittiilla on johtanut alkoholismiin ja deliriumeihin.
“Mutta ajattelen niin, että jos kyseessä ei olisi sairaus, niin silloinhan lopettamaankin pitäisi pystyä ihan pelkällä tahdonvoimalla ja sisulla.”
Ei ole näin suoraviivaista. Otetaan esim. suklaariippuvuus tai kofeiiniaddiktio. Nämä eivät löyty sairausluokituksista, mutta aiheuttavat henkistä riippuvuutta ja kahvin puute esim. keskittymiskyvyttömyyttä ja päänsärkyä.
“rationaaliset päätökset unohtuvat yhdessä hujauksessa.”
Yksikään ihminen ei ole milloinkaan rationaalinen. Ks. esim. David W. Miller&Martin K.Starr “Structure of Human Decisions”. Rationaalisuuden aksiomien oletuksia ei yksikään ihminen pysty täyttämään. Ihminen on vain rajoitetusti rationaalinen.
Kiitos mielenkiintoisista kommenteistasi, Arska! Näistä asioistahan on täällä nähty jo monta hyvää keskustelua aiemminkin, enkä voi sanoa olevani kanssasi täysin eri mieltäkään… Vaikka eilen pyörittelinkin tuota sairaus-käsitettä avauksessani, niin en oikeastaan pidä asiaa kovin tärkeänä. Menee helposti vain semantiikan puolelle. Useinhan on myös vaikea sanoa onko joku ihminen nyt sitten alkoholisti vai ei (helpompi onkin puhua alkoholiongelmaisesta, siihen porukkaan kuulunevat niin vähentäjät kuin lopettajatkin…). Esim. kun mainitsit (merkkinä alkoholismista) nuo vieroitusoireet niin niiden skaalahan on suunnilleen pienestä päänsärystä aina jonnekin sinne juoppohulluuteen asti. Itselläni ne jäivät aikoinaan onneksi pelkkiin tärinöihin ja tykytyksiin, mutta laukaisivat kyllä uudelleen paniikkihäiriöoireet.
Tervehdys Andantelandiasta ja toivokasta torstaita kaikille. Taas kerran sapettaa kunnolla iänikuinen arvuuttelu alkoholismin sairausluonteesta. Jos kyseessä ei olisi sairaus niin miksi kassat maksaisivat terapioita ja kuntoutuksia???
Itselleni juuri juomiseni tunnustaminen ja ennenkaikkea hyväksyminen sairautena oli käännekohta elämässäni. Ihan sama miten aiheutunut/aiheutettu. Vasta siitä pisteestä lähtien tajusin, että asialle on tehtävä “jotain”. Ja että siihen myös pystyy jokainen joka haluaa! Apua on tarpeeksi tarjolla, itsestä kiinni mitä haluaa kokeilla.
Kyllähän elämässä on tapahtunut paljon muutosta viime aikoina ja tämä “joutilaana” oleminen on ollut erittäin hyvästä, kerkeää ihan rauhassa miettiä asioita, niin menneitä, kuin tuleviakin ihan selvällä päällä. Täytyy todeta, että Onneksi kaikkea ei edes tarvitse mitata rahassa Taloudellisesti ei ole sinällään ollut mitään hätää ja leipää on ollut joka päivä pöydässä, siinä on tyytyväisyyteen varsin hyvät ainekset, loput on itsestä kiinni.
Täällä on osin ihan samankaltaisia fiiliksiä, lapset lentäneet pesästä, kaksistaan elellään lemmikkien kanssa ja onhan tämä aika iso muutos siihen arkeen, mitä se oli lasten asuessa kotona. Totulteltava tähänkin, jotta tulee toimeen puolison kanssa hiljaisina koti-iltoina
Itsestä tuntuu tällä hetkellä, että nyt kun elämäntilanne on muuttunut entistä enemmän “yksilökeskeisemmäksi” lasten lähdettyä, niin joutuu kohtaaman itsensä enemmän uudella tavalla, kuin ennen…osittain pohdin ajatuksiani “Vankina väärässä roolissa” mietteiden kautta, joita on aiemmin, osin tiedostetusti ja tiedostamatta haudannut taka-alalle lasten/perheen takia.
Ei tässä sinällään mitään valittamista ja elämänkoulun uusi kurssi jälleen käynnissä, toivottavasti saan tästäkin selviämismerkinnän
Olen itsekin tuota alkoholismin luonnetta täällä vääntänyt ja kääntänyt, mutta tullut siihen lopputulokseen että se painiminen tuon käsitteen kanssa on ihan turhaa. Siitä vaan saa päänsä sekaisin. Tärkeintä on mielestäni vain se, että olen hyväksynyt että itsessäni tällainen ominaisuus on ja sillä sipuli. On aina ollut ja tulee aina olemaankin. Vielä ennen kuin en tuota yksinkertaista faktaa kohdallani ollut suostunut hyväksymään, niin sitä piti niitä novelleja aiheesta sepostaa. Epävarmuutta se vain taisi olla. Se, että mistä kaikkien kommervenkkien kautta se on tullut, niin ei sen analysoiminen auta yhtään eteenpäin. Se on vain veden polkemista entistä sakeammaksi.
Elämä on elämää ja muuttuu mielestäni paremmaksi, mitä enemmän sitä selvää aikaa on takana. Alku on hankalaa, mutta jos omaa halua löytyy, niin siitä kyllä yli selviää.
Kofeiiniriippuvuus muistaakseni on ICD-tautiluokituksessa jossain luokassa, ja suklaariippuvuushan voi olla ilmentymä vaikkapa ahmimishäiriölle joka toki on lääkärikirjoissa ja kansissa. terveyskirjasto.fi/kotisivut … i=dlk00819
Mutta toki huomioitava, että vaikka jollekin ongelmalle tai häiriölle on annettu lääketieteellinen koodi, se ei tarkoita että kyseessä olisi yksiselitteisesti sairaus.
Sokeririippuvuudesta tai hiilihydraattiriippuvuudesta on ollut aika paljonkin juttua viime vuosikymmeninä, ja vissiin vähän epäselvää pitäisikö se laskea aineriippuvuudeksi vaiko toiminnalliseksi riippuvuudeksi. Syömiseen liittyvä ongelmakäytös on siinä niinku rajalla.
Kiitos Lumikulkuri, kiteytit aika hyvin minunkin tuntemukseni tästä nykyisestä elämäntilanteestani:
Luulen että myös tämä raitistuminen on osa sitä uudenlaista itsensä kohtaamista. Luin eilen Petteri Summasen haastattelun “Vuosi ilman viinaa” (Kodin Kuvalehti 7) ja on pakko siteerata erästä kohtaa: “Ei ole sattumaa, että nelikymppiset juoksevat maratonin, eroavat avioliitoistaan, vaihtavat alaa tai havahtuvat johonkin muuhun. Tässä iässä kohdataan asioita.”
^Näin minäkin toivon omalla kohdallani tapahtuvan!
Kiitos myös Ketostixille terveisistä ja aurinkoista kevättä!
Kiva kun tuli uusi ketju seurattavaksi. Minulla myrskytuulet ja tornaadot kaikkosi päästäni alkoholin suhteen siinä vaiheessa kun ymmärsin ja hyväksyin, että olen todellakin sairastunut alkoholismiin. Olen myös kokeillut lukuisia kertoja josko olisin siitä parantunut, mutta jokainen kerta on todistanut minulle, etten minä siitä parane. Hyvä niin, koska ainoaksi ja yksinkertaiseki vaihtoehdokseni jää kieltäytyminen kaikesta semmosesta joka sisältää alkoholia.
Tämä on siinä mielessä mukava sairaus vaikka se tappava onkin, että kun sitä hoitaa asiallisesti, niin sairaana on mukava olla ja se antaa enemmän kuin ottaa. Kuullostaa varmaan kummalliselta, mutta olen tyytyväinen, että sairastuin alkoholismiin koska sairastumatta siihen tuskin olisin suunnannut elämääni ja ajatuksiani niin paljoa elämään tätä päivää, olisin vain mennyt ja viipeltänyt monen pienen ja suuren ilonaiheen ohi ja päätepysäkillä (kuoleman portilla) vain miettinyt, että vittu, tässäkö tämä oli?
Allekirjoitan tämän vaikka aika rankastihan sen tuossa muotoilit… Mutta joko sitä vaan jatkaa ja jatkaa läträämistä niin kauan, että lopulta hukkuu sinne ämpäriin. Tai sitten lopettaa ajoissa ja rakentaa itselleen uuden elämän. Valinnan saa jokainen tehdä itse. Minusta jälkimmäinen on kuitenkin ensimmäistä parempi vaihtoehto, sillä alkoholistin kuolema on usein hidas ja kivulias. Nähty on muutamaan kertaan.
Kun aloittelin lopettamista (heh!), niin tuli usein mietittyä näitä kahta vaihtoehtoa ihan konkreettisesti. Eli mitä hyvää ja huonoa on raittiudessa ja toisaalta juomisen jatkamisessa. Listasin asioita ihan konkreettisesti paperille. Raittiuden ilot (ja surutkin) on täällä jatkuvana keskustelun aiheena, joten niitä on turha lähteä tässä luettelemaan. Juomisen “ilot” taas jäävät aika lailla siihen nousuhumalan valheelliseen nosteeseen ja estojen karisemiseen. Huonot puolet… niitähän riittää, mutta joskus piirsin paperille vain ison hautakummun ja sen kuvan olen yrittänyt pitää mielessäni. No hautaanhan minäkin tässä ennen pitkää joudun, mutta sitä ennen olisi ihan kiva elää sellaista elämisen arvoista elämää, että minun viimeiset sanani olisivat jotain ihan muuta kuin nuo mitkä Prossa tuossa kommentissaan mainitsi.
Sekin on hyväksi kyetä tunnistamaan erilaiset vaiheensa elämänkulussa ja raittiudessa, siirtymäkohdat ja kaikenlaiset nivelet. Minullakin mieli ja ajankohtaiset kysymykset aivan toisella tasolla kuin vuosi sitten, jolloin viimeinen retkahdukseni oli vielä muutaman kuukauden takainen asia. Kun pöly on päihdekierteen jäljiltä jo laskettunut, fokus siirtyy aivan muihin kysymyksiin ja niitä voisin väljästi ottaen nimitellä vaikka juurikin tuoksi raittiin elämän rakennukseksi. Minun elämäni vaihetta leimaa pienen lapsen kasvattaminen ja siihen liittyvät sitoumukset. Se tuntuu yhäkin kovin vieraalta maaperältä, ehdin 34 vuoden ikään ennen kuin tulin isäksi. Sitten aikanaan, kun lapsi on aikuisiässä, minä olen tukevasti keski-iässä. Uskon, että se kaikkineen on kovin toisen tyyppinen tilanne, mitä vielä osaan kuvitellakaan. Näinpä pitäydynkin ajatuksessa, että jokaiselle vaiheelle on omat kysymyksensä, monet ehkä esitetään muodossa “mitäs nyt” ja tuntuvat mahdollisesti juuri tyhjyytenä tai onttoutena. Mutta niiden äärellä on aivan toinen juttu seistä levollisena selvinpäin
Oman elämän jaksottaminen myös jälkikäteen on auttanut minua moneen kertaan. Eri vaiheisiin kuului eri asioita ja ihmisiä. Ollut on ollutta ja jossain vaiheessa olisi hyvä jos eri kappaleet pystyisi näkemään loppuunkäsiteltyinä. Tai jos haluaa kirjoittaa elämänkirjaansa niihin nojautuen, niin ei vanhoilla säännöillä.
Moi Syystuulet.
Keski-ikä on ihan paras ikä tehdä elämäntapamuutoksia, koska se on luonnostaan otollinen vaihe niille. Elämän oletettu puoliväli laittaa ihmisen väkisinkin pohtimaan saavutettuja, olevia ja tulevia asioita elämässään. Mitä elämä on ollut? Olenko onnellinen? Mitä haluaisin todella tehdä? Mitä haluasin muuttaa? Meillä perheellisillä oman buustauksen tuovat aikuistuvat lapset, jotka ihan varmasti laittavat virtaa muutostuuliin. Ensin elämällä omaa nuoruuden murrostaan ja sitten lentämällä pesästä.
Alkoholin käytön lopettamista voi ajatella osana isompaa ja kokonaisvaltaisempaa elämäntapamuutosta. Keski-iässä on hyvä alkaa kiinnittämään enemmän huomiota omaan hyvinvointiinsa muutenkin. Mikseipä alkoholin karsiminen ruokavalioista siinä missä rasvan määrän ja laadun tarkkailukin olisi ihan hyvä juttu monelle muullekkin kuin täällä kirjoittelevalle keski-ikäiselle…
Itse ajattelin jotenkin myös niin, että nyt kun on pahimmat höyryt pöhisty ja pitkäksi venähtänyt nuoruus loppuun asti vietetty, niin joskos tässä alkasi ihan elämään ja nauttimaan tästä elämästä.
Hyvää sunnuntaita ja teille molemmille “keski-ikäisille” vanhemman (muttei välttämättä viisaamman :mrgreen: ) neuvo! Älkää miettikö sitä, toteuttaakko asioita joiden aika olisi nyt otollinen. Vaan tehkää ja toteuttakaa! Meistä kukaan ei tiedä päiviensä määrää eikä siten myöskään jäljellä olevaa aikaansa.
PS. Mikä ihmeen “keski-ikä” on ylipäätänsä kyseessä, häh?? Minä aion pelkkää piruuttani elää 105-vuotiaaksi!!
Huomenta vaan Adellekkin.
Keski-ikäisellä tarkoitetaan suomalaisessa kielenkäytössä noin. 45-55 vuotiasta henkilöä.
Ja kyllä vain, kiitos neuvosta, niin sitä on jo tullut toimittuakin esim. tämän lopettamisen suhteen ja muutaman muunkin jutun kanssa. Ja jatkoa seuraa…
Sisko käytti kerran määritelmää “lievästi keski-ikäinen”. Oli itse 21 ja kaupanmyyjänä työskenteli. Juorusivat likkakaverinsa kanssa jostain enemmän tai vähemmän mielenkiintoisesta asiakkaasta. Melkein kaiken mitä höpöttivät onnistuin välttää kuulemasta mutta tuo määritelmä tarttui.
Ensimmäinen ketjuni on jo ajat sitten hautautunut jonnekin unholaan, eikä muutenkaan tunnu enää ajankohtaiselta. Aloitin sen n.1½ vuotta sitten juuri palstalle ensimmäistä kertaa kirjautuneena. Sen jälkeen on jo ehtinyt tapahtua paljon ja koen olevani tämän alkoholiasian prosessoimisessa jo ihan eri pisteessä kuin matkalle lähtiessäni. Ja lähinnä itsellenihän minä tätäkin tarinaa nyt kirjoitan (vaikka mielelläni toki kuulen myös teidän kommenttejanne!). Kirjoittaminen on aina ollut mainio tapa yrittää saada edes jotain järjestystä näihin oman elämän pelinappuloihin.
Mutta yritän nyt taas kirjoittaa hiukan säännöllisemmin omia ajatuksiani muistiin, jotta kenties oppisin vähitellen ymmärtämään itseäni paremmin.
Taloudellisesti ei ole sinällään ollut mitään hätää ja leipää on ollut joka päivä pöydässä, siinä on tyytyväisyyteen varsin hyvät ainekset, loput on itsestä kiinni.
