En mä tiiä minne tästä kirjottaa. Mun tuttu on nuori alle 25-vuotias huumeiden käyttäjä. Vaikuttaa vanhemmalta ku on, mutta välillä tulee huomattua kui naivi hän on. Hällä on iso ystäväpiiri. Jostain kumman syystä kun hällä ei aineita oo ilmaseks tai piikkiin antaa, ykskään kaveri ei tuu käymään. Ei huumemaailmassa oo ystäviä jotka ei petä koskaan. Ei niitä oo siellä normaalissa maailmassakaan. Sen sain huomata ite kun tulin raskaaks ensimmäisenä kaveriporukasta. Ei soinu puhelin enää ollenkaan, kun en vkl lähteny baariin seuraks. Tekis niin mieli antaa tulla täydellä latiingilla kunhan seuraavan kerran kaverin nään, että mitä tää elämä oikeesti on. Kierrellen sitä on yritetty sanoa, mutta kun hää luottaa sokeesti niihin “ystäviin” jotka lypsää häntä niin kauan kun on mahdollista. Vai antaako maksaa oppirahat itse… Pyytää kuitenkin sitten meiltä apua kun on kusessa. Kuitenkaan ei neuvoja ota vastaan konkarilta jolla on taustalla 20 vuotta alamaailmassa. Onko järkee ees yrittää kun tuntuu et menee neuvot toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos… Toisaalta ei huvittas auttaa kun ite on yritetty kovista pysyy erossa mutta sydän sanoo et pitää auttaa jos voi. 