Tervehdys, kopioin tämän Läheisriippuvuustekstin myös tänne:
Maanantai-iltaa kaikille,
lupasin aiemmin kirjoittaa ja avata omasta näkövinkkelistäni käsitettä Läheisriippuvuus, joka herättää aina suuria tunteita. Noihin suuriin tunteisiin kuuluu ainakin ärtymystä, kiukkua, torjumista, kieltämistä, myöntämistä, samaa mieltä olemista, eri mieltä olemista ja montaa muuta. Jotkut ovat sitä mieltä, että siitä puhuminen on aivopesua ja paasaamista, jotkut taas meinaavat että on hyvä muistuttaa siitä toistuvasti.
Juttu on melko pitkä, toivottavasti jaksatte kahlata sen läpi. Perustietolähteinä ovat olleet Irti Huumeista ry:n Perhetyönkeskuksen vuonna 2003 julkaisema Perhekeskeisen huumetyön opas (Leskinen, Lassila, Kalamaa, Rytkölä) ja kokemusperäinen vuodesta 1984 alkaen kumuloitunut käytännön kokemus vaativasta perhekeskeisestä huumetyöstä. Lisänä ovat omat kokemukseni.
Tekstissä kuvataan, miten ja miksi läheisriippuvuus syntyy, miten se näkyy ja miten se vaikuttaa perheessä. Lukekaa huolella, vaikka useampaan kertaan. Sitten voisitte vaikka peilata omaa nykytilannettanne tekstin eri kohtiin ja miettiä, tunnistatteko omaa toimintaanne, tunteitanne ja käyttäytymistänne. Jos vielä jaksatte kirjoittaa ajatuksenne tekstiksi, niin olisin ihan muikkuna. Ja toki muutenkin voitte kommentoida tekstiäni.
Perheen kriisi
Läheisriippuvuus, ylivastuullisuus, ylihuolehtivaisuus – ihan miten vaan sitä halutaan kutsua, liittyy perheen sisäiseen tilanteeseen silloin, kun perheessä on huumeiden käyttäjä. Perhe ajautuu kriisiin, jossa toivo ja epätoivo vaihtelevat ja perheenjäsenet voivat huonosti. Eläminen jatkuvasti kuin hälytystilassa on erittäin kuluttavaa ja aiheuttaa monia psyykkisiä ja fyysisiä oireita. Läheisten rooli on auttaa käyttäjää, oli hän sitten oma lapsi, puoliso tai muuten läheinen ihminen. Auttamisen rooliin juuttuu helposti, siihen jää jumiin ja kun jatkuvasti epäonnistuu auttamisessa = käyttäjän raitistamisessa, se lyö lähes aina läheisen otsaan läheisen mielestä epäonnistujan leiman. Tiivistettynä: ”vaikka tekisin mitä, niin eihän se käyttö lopu – ei minusta ole mihinkään, tämä on minun syytäni. Olenpa surkea.” Näinhän se läheisien ajattelukulku usein toimii, myös Vilpolasta tämän voi lukea. Vähitellen perheen vuorovaikutus saattaakin muuttua peliksi, jossa ei voi voittaa – siinä voi vain hävitä. Tässä tilanteessa ulkopuolisen avun käyttäminen tulee usein tarpeelliseksi, jonkun tulee tarkastella tilannetta ulkoapäin ilman valtavaa tunnelatinkia. On erittäin todennäköistä, että mikään ei muutu jos aina toimitaan samalla tavalla kuin ennen. Miksi jatkaa jonkin mallin käyttämistä, ellei se toimi?
Kriisiin jäykistyvä perhe
Perheen kriisissä on havaittavissa tiettyjä vaiheita, kun se yrittää selvitä tilanteesta. Perheen tasapainoa ja toimintakykyä, joka usein on näennäistä, ylläpitävät puolustusjärjestelmät ovat usein vahvasti näkyvillä kun selviää että perheessä on huumeidenkäyttäjä.
Kun tilanne jatkuu, alkavat alkuperäiset tunteet peittyä suojamekanismin ja totuttujen torjuntakuvioiden alle, esimerkiksi syyllisyydentunne voi muuttua ulkomaailman syyllistämiseksi, viha voi muuttua kaunaksi, rakkaus ja välittäminen ja huolenpito ylisuojeluksi. Kommukaatio perheenjäsenten välillä ei toimi siten, että vuorovaikutus toimisi tarkoituksenmukaisesti.
Puolustusjärjestelmän viriäminen on normaali reaktio sairaaseen tilanteeseen
Tällaisessa tilanteessa on normaali reaktio, että puolustusjärjestelmä viriää ja herkistyy. Sen tarkoituksena on suojata yksilöä ja perhettä joltain, vielä tuskallisemmalta ja satuttavammalta tunteelta. Tässä vaiheessa kieltäminen, itsensä syyllistäminen ja ylihuolehtivaisuss ei ole tyhmyyttä, kypsymättömyyttä tai vanhemmuuden puutetta. Se on aivan normaali reaktio ja siitä seuraava toimintamalli kriisitilanteessa. Syyllistävät kysymykset ovat valitettevan tavallisia, kun lähiympäristö reagoi huumeongelman paljastumiseen. Yksioikoista syyn ja seurauksen lakia sovelletaan ”häpeällisiin” riippuvuuksiin, joten perhe saattaa kokea voimakasta painetta perheenjäsenen riippuvuuden salaamiseen. Perheen kokema hiljainen häpeä johtaa salaamiseen ja todellisuudentajun häiriöön, sillä kertomalla, kuvaamalla ja sanoin arvioimalla olisi mahdollista syventää käsitystään siitä mitä todella on tekeillä. Kun se estyy, perheen tunneilmasto umpioituu. Peli pyörii käyttäjän mielialojen, ongelmien ja elämäntavan ympärillä ja muu perhe tai osa siitä yrittää etsiä ratkaisua epäonnistuen kerta toisensa jälkeen.
Isä järkiperäistää tunteet, äidistä tulee ajatustenlukija
Läheinen tuntee usein syyllisyyttä, yksinäisyyttä, pelkoa ja neuvottomuutta, isä järkiperäistää tunteet ja äidistä tulee ajatustenlukija. Isä saattaa hävetä lastaan ja eristää tunteensa kuriea vaatien, äiti taas sanoo tai kuvittelee tietävänsä mitä käyttäjän päässä liikkuu. Suojelunhalu voi muuttua omistamiseksi ja sitomiseksi, tunteiden eristäminen ja kurin politiikka johtaa välien kiristymiseen ja riitoihin.
Tunnekaruselli ylläpitää kriisiä
Kun perhe on keskellä kriisiä, sen jäsenet pyrkivät suojautumaan liaan tuskallisilta tunteilta turvautumalla rooleihin. Käyttäjästä tulee usein syntipukki, josta käsin kaikki ongelmat aletaan selittää. ”Jos vain huumeidenkäyttö loppuisi, kaikki olisi hyvin.” Muiden perheenjäsenten asiat, tunteet ja tarpeet hautautuvat huumeongelman alle, ja perheenjäsenten terve erillisyys katoaa.
Käyttäjä ja huumeriippuvuuden maailma alkaa hallita perheen ilmapiiriä. Pelko, sääli, syyllisyys ja auttamisen halu muodostavat tunnekarusellin, jossa käyttäjän läheiset elävät. Tunnekaruselli pitää kriisiä yllä, eletään kuin vuoristoradassa katastrofista toiseen, jolloin normaalin käytöksen rajat alkavat hämärtyä ja käyttäjä alkaa tietäen tai tiedostamattaan käyttää tilannetta hyväkseen. Perhedynamiikka mukautuu vähitellen riippuvuuden mukanaan tuomiin persoonallisuuden ja käytöksen muutoksiin (valehtelu, väkivalta, aggressiivisuus, varastaminen), koska voimavaroja rajojen ylläpitämiseen ei ole. Purkamattomat tunteet ylläpitävät puolustusmekanismeja kriisi jähmettää perheen. ”Kyllä mä tiedän, ettei pitäisi antaa rahaa eikä päästää sisälle, mutta entä jos se kerta on
viimeinen? En ikinä antaisi itselleni anteeksi.”
Kun perheenjäsen ajautuu huolehtimaan liikaa läheisistään, hän on kykenemätön asettamaan rajoja ja pitämään niistä kiinni. Olo on ristiriitainen ja väsynyt, lepokaan ei auta. Tulevaisuus näyttää synkältä. Ylihuolehtivainen perheenjäsen tuntee tarvetta puolustella ja selitellä tekojaan. Mielialat vaihtelevat voimakkaasti. Elämänlaatu on riippuvainen muiden tunnetiloista, joita hän pyrkii kontrolloimaan. Tietämättömyys omista haluista ja tarpeista ilmenee mm. pakonomaisena miellyttämisenhaluna sekä taipumuksena kysellä ja tarkkailla toisten vointeja oman vointinsa sijasta.
Kun vanhempiakseli katkeaa, perhe saattaa hajota
Tilanteessa, jossa oman lapsen koetaan olevan hengenvaarassa ja usein hän sitä onkin, kuolema on tavallaan aina läsnä, vanhemmat yleensä pyrkivät tekemään kaikkensa, että lapsi selviäisi vaarasta. Aletaan helposti varoa tekemästä mitään ”väärin” ja ajaudutaan siksi sietämään käytöstä, jota ei hyväksyttäisi muilta perheenjäseniltä. Käytöksen hyväksyminen voi tapahtua keneltä perheenjäseneltä tahansa, mutta usein paripeli muodostuu äidin ja lapsen välille. Sisarukset kutistuvat ja käyttäjä vie perheen voimavarat. Perhe eristäytyy ja käyttäjä manipuloi sitä vanhempaa, joka puoltaa lasta. Äiti ja lapsi kasvavat yhteen, jolloinnisä ja sisarukset eristetään joukosta. Seurauksena perhe hajoaa. Äiti muodostaa lapsen kanssa symbioottisen viha-rakkaussuhteen.
Läheisriippuvuudeksi on alettu nimittää käytöstä, jossa ihminen pyrkii ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan toisen puolesta, toisen parhaaksi, itsensä unohtaen. Esimerkiksi rahan antaminen, sakkojen maksaminen, tekosyiden keksiminen käyttäjän puolesta ovat tyypillistä toimintaa huumeongelmaisen perheessä. Aikuiset, aggressiiviset lapset saattavat asua kotona ja terrorisoida vanhempiaan. Huoli lapsesta hallitsee vanhemman ajatuksia täysipäiväisesti.
Ylihuolehtivaisuus saattaa syventää huumeriippuvaisen kierrettä
Ihminen ei kuitenkaan välttämättä itse huomaa, että hänen koko elämänsä pyörii huumeita käyttävän perheenjäsenen ympärillä. Perspektiivi omaan elämään ja tulevaisuuteen tuntuu kadonneen ja toimintatarmo suojelee masennukselta, jota vastaan läheisriippuvuus on puolustusmekanismi.
Ylihuolehtivaisuus saattaa syventää huumeriippuvaisen kierrettä. Tunteiden ilmaisu perheessä on purkauksenomaista, rajat ja säännöt puuttuvat tai ovat epäjohdonmukaisia. Koska käyttäjän tekoja järkeistetään, selitetään parhain päin tai seurauksia lievennellään, vastuukysymys hämärtyy. ”Kyllä mä tiedän, että en saisi maksaa sakkoja,mutta en halua luottotietojen menevän.”
Perheenjäsenillä ilmenee monenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä stressioireita. Perhe eristäytyy sekä toisistaan että ulkomaailmasta. ”En pysty ajattelemaan mitään muuta, kuinka voisin kutsua ketään kylään! Sitä paitsi tätä ei voi kukaan ymmärtää”.
Salaiset sopimukset kuormittavat vuorovaikutusta
Kun perheenjäsenet eivät tunnista eivätkä tuo julki omia tarpeitaan ja todellisia tunteitaan, vuorovaikutusta alkaa kuormittaa epämääräinen, käsittelemätön röykkiö salaisia sopimuksia. Perheelle tyypillinen peli alkaa tunneilmaisun jakautumisella eli jokaisella muodostuu oma, ”sallittu” tunnerekisteri, jonka perusteella hän toimii. Usein äiti ilmaisee voimakkasti tunteitaan, pyrkii järjestelemään asioita ja sovittelee riitoja. Isä etsii toimintamallia, järkiratkaisua ja pyrkii siirtämään tunteet sivuun. Seuraavassa vaiheessa isä vetäytyy erillisyyteen kestääkseen riittämättömyyden tunteen (pakko lakata välittämästä), jolloin äiti tuntee jääneensä yksin. Pelot ja uhkakuvat hallitsevat molempien ajatusmaailmaa, ja käyttäjä oppii hallitsemaan tilannetta omaksi edukseen. Tyypillisiä pelimerkkejä ovat esimerkiksi työhön, opintoihin tai hoitoon hakeutuminen. Myös väkivallalla ja itsemurhalla uhkaaminen on tavallista.
Läheinen haluaa auttaa ja käyttäjä ottaa, vastavuoroisuus puuttuu
Käyttäjän perheessä vallitseva pelitilanne on yllätyksetön, sillä osapuolten vuorosnat eivät muutu. Läheinen haluaa auttaa ja käyttäjä ottaa sen minkä haluaa. Käytön aiheuttama persoonallisuudenmuutos saa läheisen hämmenyksiin, sillä käyttäjä on samanaikaisesti tuttu ja vieras, manipulointiin sobeltuva maaperä muokkaantuu ristiriidasta käyttäjän persoonallisuudessa. Huonoina päivinä käyttäjä on eräänlainen lapsimajesteetti, jolla ei ole varaa ajatella sioita toisten ihmisten kannalta. Hän käyttää hyväkseen, esineellistää toisia ihmisiä eikä tunne häpeää.
Huumeiden pitkäaikainen käyttö vaikuttaa persoonallisuuteen siten, että perspektiivi tulevaisuuteen puuttuu, käyttäjä elää ikuisessa nykyhetkessä. Läheinen ei tahdo uskoa, kuinka käyttäjä tarvitsee, ottaa, vaatii eikä anna mitään. ”Mutta joskus se käyttäytyy aivan kivasti ja normaalisti!”
Käyttäjäpersoonallisuudelle on tyypillistä esiintyä säälittävänä olosuhteiden uhrina ja vedota läheistensä syyllisyydentunteisiin. ”Hän ei ole oma itsensä” . Kehityskulun seuraaminen on erittäin kuluttavaa ja hämmentävää kaikille perheenjäsenille.
Väsynyt perhe toimii pakonomaisesti
Kun käyttäjän asioista on alettu huolehtia liikaa ja peli pyörii, perheen energiasta suurin osa kuluu hätävarjeluun. He pyrkivät estämään tilanteen huononemisen ja kontrolloivat käyttäjän elämää. Vointia tarkkailaan jatkuvasti ja käyttäjän asioita järjestellään pakonomaisesti. ”Kuka sitten auttaisi, ellei oma äiti”.
Ylihuolehtivaisen perheenjäsenen on yleensä vaikea, jopa mahdoton käsitellä omia tunteitaan; hän ei tunnista tai löydä niitä. Kun kaikki aika menee käyttäjän tarkkailuun, itselle jää vain vähän tilaa. ”Mitä sillä on väliä mitä mulle kuuluu! Poikahan tässä ongelma on!”
Kun ihminen toimii väsyneenä, voimavarojensa äärirajoilla, hän on kyvytön hahmottamaan itsensä tai perheen tilannetta kokonaisuutena. ”Olen kuin robotti. En kuule enkä näe muuta kuin omat ajatukseni. Teen koko ajan ylitöitä, ettei tarvitse olla yksin ajatusten kanssa”.
Tässä vaiheessa käyttö on jo yleensä edennyt pitkälle. Käyttäjä saattaa olla fyysisesti huonossa kunnossa ja sosiaalisesti eristäytynyt ns. normaalimaailmasta. Perhe kohtelee käyttäjää avuttomana ja vastuuttomana pikkulaosena, jolloin hänen on entistä vaikeampi irrottautua roolistaan. Lisäksi holhoaminen herättää loukkaantumisen ja vihan tunteita. Koko perhe on uuvuksiaa, turhautunut ja toivoton, vihan tunteet alkavat löytää pintaan ja voimistavat ahdistusta ja syyllisyyttä. Jos tilanne jatkuu riittävän kauan, seuraa apatia.
Jokainen perheenjäsen tarvitsee oman tarinansa
Huumeriippuvuudesta selviäminen on todella kovaa työtä jokaiselle perheenjäsenelle, ei vaan käyttäjälle. Jos tilanne on edennyt läheisriippuvuuskuvioihin saakka, vaatii selviytyminen yleensä useita vuosia. Vointi aaltoilee käyttäjän voinnin mukaan, mutta huippuja ja laaksoja on mahdollista tasasta.
Toipumisessa on tärkeää miettiä koettua ja tunnettua ääneen. Omat tunteet saattavat olla hautautuneina valtavan kasan alle, jota voi purkaa hiljalleen, pala palalta ja asia kerrallaan. Ensiksi on selvitettävä koko joukko käytännön kysymyksiä, jotka liittyvät huumeiden käyttöön. Toinen rinnalla oleva teema liittyy yleensä syyllisyyteen. Mitä tein väärin? Miksi meille kävi näin? Yksilöllisten vastauksien ja kenties entistä tarkempien kysymysten etsimiseen kannattaa uhrata paljon aikaa, sillä vasta niiden alta alkavat löytyä omat tunteet, tarpeet ja mielihalut.
Vihan tunteisiin saati niiden ilmaisuun liittyy kulttuurissamme yleensä vahvoja tabuja. Rajojen ylläpitämisessä käyttäjään nähden ns. kielteisten tunteiden rakentava ilmaiseminen on kuitenkin avainasemassa. Tilanteet, joihin perhe joutuu, ovat yleensä yksittäisinäkin tapauksina traumaattisia, esimerkiksi väkivaltaa saattaa ilmetä säännöllisesti. Rajojen asettaminen huumeriippuvaiselle perheenjäsenelle ei ole helppo tehtävä.
