tuskaa tarpeeksi

Siis ei syö lainkaan? Kaipa se mahdollista on, että nestemäisellä “ravinnolla” voi laihtua, mutta…meillä köhii jatkuvasti, kysyinkin että joko käy kurkun päälle ja heinäkuussa kun oli muutaman päivän juomatta tuli masu pipiksi. Ajatella.
Kyllä miehesi varpaan varmaan menettää, mutta ainakin henki säilyisi…lääkäriin ei tietysti voi pakottaa, mutta jos vointi huonoksi menee (niinkuin luulisi tapahtuvan) voi soittaa ambulanssin ja evästää matkaan tieto varpaasta hoitajille. Se tommonen mahdollisesti kuoliossa oleva varvas käy pidemmän päälle terveyden päälle, niinkuin alkokin.
Voimia!

perjantaita! kiitos kommenteista taas. Rinalda meillä on sama meininki! taitaa olla sama mies sohvalla. eli kohta vuoden nukkunut yöt sohvalla, kuulema selälle parempi:) ja ei syö, nyt ainakin kaksi päivää mennyt ihan pelkällä kaljalla taas. ja tuo laihtuminenkin on niin tuttua. muualta häviää massaa mutta vatsa kasvaa. tyypillinen oire alkoholistille. yritän tehdä sellaisia ruokia joita saisi alas, muttei kuulema maistu mikään. eli tuollaisia uuniriisipuuroa ja keveitä keittoja. mutta kun ei niin ei.

toivottavasti Rinalda saat sen miehes näytäämään niitä varpaita lääkärille. kuolio jos leviää niin jalat todella menettää, ja sitten oot lirissä! sorry en kovin empaattisesti osaa hänen kärsimystään ajatella, mutta Sinun elämääsi se vaikeuttaa varmasti.

täällä tilanne etenee, selkeesti on joko alkoholihepatiitti tai sitten se maksa on vaan muuten loppu. juoda ei tartte kuin kalja tai pari ja on ihan tööt. yhtenä aamuna joi tuoremehua heti herättyä ja siltä se näytti kuin olisi humaltunut siinä silmieni edessä. en voi ja osaa vieläkään sanoa muuta kuin että tää on niin surullista ja murheellista! mutta eteenpäin on mentävä, taaksepäinkään ei enää pääse. voikaa hyvin kaikki “kollegat”
-vaimo

voi elämä minkä mokan tein! otin tuon miehen mökille mukaan. ja hän olikin ilahduttanut minua ostamalla punaviinitonkan (3l) että jos haluan ottaa illalla lasillisen. no sen yhden lasin otin ja nythän tuo tonkka alkaa olla tyhjä. voi hemmetti koko yön on pomppinut tuosta kapeasta sängystä ylös ja takas ja ylös jne. oon NIIN kypsä! ja illalla piti päästä ongelle, seurauksena rannassa veneessä katuminen, kastuminen tietysti ja airo poikki. no siinä sitten tietysti piti saunaa alkaa taas lämmittämään (minun) että saa kamppeensa kuiviksi. itse tuo ei saa muuta aikaiseksi kun tuota viiniä lipittää. ja sitten kun se loppuu niin onhan tuota kaljaa vielä. täytyy etsiä tänne parempaa seuraa, ei tuon kanssa enää jaksa täällä. väsyttää ihan sairaasti ja ketuttaa vielä enemmän! huomenna on pakko olla paremmin! jaksellaan, joskus vielä paremmin…
-vaimo

Minunkin ukkokultain on ihan hyvä tyyppi. Mä en vaan enää voinut elää hänen kanssaan, koska minusta alkoi hyvät puolet loppua. Sehän siinä ongelmana oli…

Jos otetaan pois se viinanjuonti, niin mies on valmis puolustamaan omiaan (tarvitsi vain pitää huoli, että se tajusi että ollaan samalla puolella) ja kova se on tekemään töitä, ja hyvä töissään.

Tässä vaiheessa pidin pitkän tauon. Mitä mä selitän. Jokainen sen hyvistä puolista tahraantui lopulta alkoholismilla. Iän myötä hänen säästäväisyytensä on kääntynyt saituudeksi. Hänen itsekkyytensä on niin vilpittömän aitoa, ettei se edes ole ilkeää.

Rakastajana hän esitti huomioivaa, mutta sekin oli täynnä vaatimuksia, aina olisi pitänyt kehua ja kännipäisen epäonnistumisen jälkeen lohduttaa ja muistuttaa hyvistä kerroista. Sen jälkeen se känniseksi loppuikin. Kun mä en kestänyt sitä - huonoa seksiä jonka jälkeen olisi vielä pitänyt toisen mieliksi valehdella. Mulle olisi riittänyt, että todetaan että huonoa oli, nukutaan nyt.

Voisin sanoa, että hän on ihan hyvä isä - tietyin ehdoin. Niinkuin silloin, kun saa maksaa lapset jonnekin hauskaan paikkaan. Mutta auta armias mikä tappelu oli autossa jos takapenkki aloitti, mies huusi kohta mukana. Tai miten kotona lapset sotki jatkuvasti, miten niitä piti koko ajan komentaa, miten ne eivät olleet hiljaa…

Teoriassa hieno mies, hyvä isä. Käytännössä jotain muuta. Niillä on eroa.

kiitos Kultakala! tottahan se on että tuo alkoholi syö miestä. ne hyvät puolet ja ihanat asiat pikkuhiljaa peittyy kaikki tuonne känniääliöpuolelle.

sitä oon tänään miettinyt erityisesti että rakastanko enää ollenkaan tuota ihmistä, nimittäin kunnioitus on karissut aika rankasti. ja jos ei toista voi kunnioittaa niin voiko enää rakastaakaan? en voi ja pysty kunnioittamaan ihmistä joka tekee itsestään aivan idiootin vain ja ainoastaan liikaa juomalla.

hän on sillä vienyt meiltä kaiken, yhteisen tulevaisuuden ja kaikki ne unelmat. jos meillä olisi lapsia en tässä enää tietenkään olisi, mutta kun nyt tilanne on tämä mikä on, niin en minä pysty edes miettimään lähtöä. niin sanoakseni tämä laiva on jo puoliksi uponnut. nyt on onneksi päivä mennyt hyvin kun on uni sikeetä ja pitkää. ja toivottavasti nukkuu huomisaamuun asti. eilen illalla alkoi seksin ruikutus ja sitä jatkui läpi yön ja iltapäivään. lopulta annoin periksi kun en jaksanut mitään riitaa. että sekin hyvä ja kaunis asia on tuolla juomisella loattu;( mikä siinä on ettei se kyky voi karista promillien mukana? voi itku mitä ruikutusta tästä taas tuli, mutta kuulkaa tältä nyt tuntuu. jospa huomenna olisi paremmin…
.vaimo

Minun tuska helpotti 4kk sitten. 2kk ja harkinta-aika on vaiheessa, että voi lopullisen eron laittaa vireille.

Vaimoni vei minulta kaiken - miksi annoin näin käydä, johtunee siitä, että en suostunut ymmärtämään ajoissa sitä tosiasiaa, että minä itse olen itsestäni ja onnellisuudestani vastuussa. Miksi minun piti pilata omaa elämääni ja onnellisuuttani siinä käsittämättömän typerässä harhaluulossa, että minä pystyn rakastamaan toisen raittiiksi? Siksi tein niin, kun en tiennyt itse olevani voimakkaasti läheisriippuvainen.

Toisen ihmisen juominen ei ole minun tekemisistä kiinni ja toisen juomisen loppuminen ei ole minun elämäntehtävä. Muistakaa, että vain itseään voi muuttaa.

Elämässä pitää tehdä valintoja. Jos haluaa elää juovan alkoholistin kanssa, niin sehän on sen läheisen oma valinta. On aivan uskomatonta lukea toisaalla näillä kotikanavan keskustelupalstoilla, miten puolison juomismäärillä ja tavoilla melkeinpä revitellään, että kenen puoliso se eniten juo. Pitäisikö keskittyä enemmän siihen, miksi saattaa itsensä ko. tilanteeseen? “Miksi minä haluan itseäni huonosti kohdeltavan?”. Jos tuntee itsensä voimattomaksi saada omaan elämäänsä selvyyttä ja tuntuu siltä, että kaiken ollessa vain täyttä pa*kaa, niin pyytäkää ja etsikää ja hakekaa apua! Itselläni avun hakeminen meni alussa metsään, kun erehdyin hakemaan apua a-klinikan kautta. Minusta tehtiin puolisoni juomisen syy…

Se on hyvä kuulla, että et olisi jäänyt elämään sitä nykyistä elämääsi, jos Teillä olisi lapsia siinä. Lapsi ei voi “valita”, elääkö juovan ihmisen kanssa samassa taloudessa, mutta aikuinen voi. Lapset kyllä sitten aikuisena kertovat, minkälaista helvettiä se elämä silloin oli, mutta uskaltavatko silloinkaan kertoa omille vanhemmilleen…

Edelleenkin, olen omituinen ja toivon läheisille voimien loppumista niinkauan, kuin puoliso juo - se on niin monelle ainoa “heräänmisen” paikka omaan itseensä.

Mukavaa syksynaikaa kaikille :slight_smile:

  • pyykkipoika -

Uskoisin, että alkoholisoituneen puolison juomismäärien ja käyttäytymisen kertaaminen ja siitä puhuminen julkisesti, vaikkakin nimimerkin suojissa, on monelle tärkeä ensimmänen vaihe irrottautumisessa. Moni on kertonut, miten on pitänyt kulisseja pystyssä vuosia tai jopa vuosikymmeniä ja salannut puolisonsa juomismääriä ja selitellyt tämän käyttäytymistä. Samalla on tavallaan salannut ongelman itseltäänkin ja kieltänyt sen vakavuuden.

Kun ei enää jaksa tuhoa, jota alkoholismi aiheuttaa, ja päättää hakea apua ja tukea, uskaltaa avata silmänsä koko karmeudelle ja tarvitsee sitä, että kertaa itselleen ja ääneen muillekin juomismääriä ja tapahtumia.

Jep - näinhän minä itsekin aikoinaan toimin :astonished:|

Ja itse 100%:sti kypsyneenä ko. elämään näen punaista… Mutta - päivä kerrallaan ja ihmisinä ihmisten joukossa…

Kiitos Tuisku

hyvä Pyykkipoika, ymmärrän että Sinun tunnit tuli täyteen alkoholistin kanssa. meillä jotka täällä kirjoittelemme asia ei välttämättä ole (vielä) niin. et luullakseni lukenut tätä koko ketjuani koska jos näin olisit tehnyt niin varmaan ymmärtäisit että mieheni on jo “kuolemaantuomittu” juomisen myötä. elinaikaa ei missään tapauksessa ole vuosia, ja jos nyt tästä lähtisin niin loppu olisi varmasti hyvinkin pian. ajattelen kuitenkin myös omaa elämääni tällä jäämisellä. minun on pystyttävä katsomaan itseäni peiliin myös sitten kun hän on pois. lähteminen ei ole minulle vaihtoehto tässä tilanteessa. ja kuule ei takuulla täällä kukaan kilpaile sillä että kenen mies juo eniten! luepa lisää ja yritä sisäistää lukemasi, jospa sitten aukeaisi. kukaan meistä ei ole ylpeä siitä minkälaisia puolisoistamme on tullut.
-vaimo

Hei, minäkin mietin ja kertaan täällä ja tässä puolisoni juomismääriä: en kilpailemalla (kovempiakin juoppoja taitaa täällä olla kuin minun retkuni) vaan lähinnä sillä ajatuksella, että “Enhän kuvittele, enhän ole hullu?” Ehkä se ei ole vielä kovin syvällistä, mutta eikös se nyt ole alku, että saa täältä jonkinlaisen vahvistuksen kommenttien kautta sille, että minulla on oikeus hakea apua tätä kautta, tunnistaa itseni alkoholistin rinnalla sairastuneeksi? Mielestäni tänne ensimmäistä kertaa kirjoittavalla ja täällä aktiivisesti kirjoittavalla on oikeus tuulettaa tuntojaan ilman pelkoa kisan häviämisestä/voittamisesta (voittaminen olisi yhtä kai tässä urheilulajissa se kamalampi kohtalo).

Mielestäni esimerkiksi Al-Anonissa kehitys näkyy todella selvästi: ensimmäisellä kerralla tulija ei edes mainitse itseään kuin siinä lauseessa, että ei jaksa enää. Muun ajan puheenvuorostaan hän käyttää siihen, että kertoo miten usein ja millaisia määriä puoliso juo ja mitä harmia puoliso yhteiseen elämään tuo. Ihminen on ikään kuin kadonnut kokonaan itse. Sen sijaan pidempään käyneet kertaavat omia askeleitaan, omia ajatuksiaan ja omia suunnitelmiaan: heidän ajatuksensa on jo terveemmin suuntautunut itseen eikä toiseen ihmiseen. Kehitystä yhtä kaikki, se alkukin pitää käydä läpi, toisilla kestää päivän ja toisilla vuosikymmenen ja jotkut jäävät siihen kertaamisvaiheeseen kokonaan (parempi kai sekin kuin ettei purkaisi ahdistusta ollenkaan)!

Voimien loppuminen on lähes ainoa tie läheiselle päästä pois alkoholismin vaikutuspiiristä, tehdä valinta ja lopettaa mahdollistaminen ja sitä kautta se on ainoa tie myös alkoholistille alkaa ottaa vastuuta omista teoistaan tai olla ottamatta vastuuta. Olet niin oikeassa tässä, pyykkipoika!

Juuri sellainen harhaluulo minullakin oli. Minä olin niin lapsellinen ja kokematon… Ja mies nauroi alusta asti, hän kertoi alusta asti vitsiä “Naiset kuvittelevat pystyvänsä muuttamaan miehen rakkaudella!” Se oli hänelle hyvä vitsi, mutta minä en uskonut, kuvittelin, että hän on turhautunut yksinään, ja kun oikein omistautuva ja kiltti olen, hän muuttuu… että hän olisi ollut, vain rakkautta vailla. Nähtävästi olin väärässä! Mutta sitä ei vaan nuori kokematon ihminen millään usko, vaikka toinen sen itsekin sanoisi. Yrittää vaan, ja sitten kun mikään ei muutu, luulee, ettei ole vielä yrittänyt tarpeeksi…

Nyt mä olen tuon jo tajunnut, vaikka siihen lähes 30 vuotta meni. Jos vielä saisin toisen tilaisuuden elämässäni, en enää haluaisi toista muuttaa.

Minäkin kommentoin tuota juomien listaamista. Minäkin tein sitä hetken ketjussani, ja juurikin siksi, että olen koko avioliiton ajan kieltänyt ja piilottanut ongelmat itseltänikin, halusin listata konkreettisesti kaikki asiat, jotta saisin itseni ymmärtämään. Mistään kilpailusta ei varmasti ole kysymys, tuollaisessa kilpailusa olisin mieluusti huonoin. Kirjoitan löytääkseni keinoja sisäistää tilanteeni, ratkaista sen jollakin tavalla, ja myös kaipaan tietoa mihin suuret määrät voivat johtaa, koska huoleni miehestä on kova. Hän tarvitsisi apua ja minun pitäisi tietää, mihin minun pitää varautua. Hän on myös niitä kummajaisia, joiden terveys kesti todella pitkään ilman mitään hälytysmerkkejä, joten ihan tietoakin tarvittaisi, missä vaiheessa tulee ja millainen rysäys. Ja kuten Vaimokin sanoi omasta miehestään, minunkin miehelläni on nyt niitä hälytysmerkkejä alkanut tulla niin tiuhaan ja silti hälläväliä-mieli jatkuu, että jättäminen ei oikein tällä hetkellä onnistu. En voisi elää sen kanssa, että jättäisin hänet heitteille nyt, tämä on minun henkilökohtainen ratkaisuni ja tunteeni, tuomituksi tulen varmaan, mutta en vaan voi heittä häntä yli laidan, ellen saa häntä pukemaan minkäänlaisia pelastusliivejä päälleen.

kiitos Rinalda tuosta viestistä! minä jo mökiltä kotiin ajaessa ajattelin etten taida sittenkään olla sovelias tänne kirjoittelemaan kun minun lähtökohtani on kuitenkin niin toisenlainen kuin monen muun. minähän teen osittain jo surutyötä tässä samalla, koska meillä tulee juominen loppumaan mitä todennäköisimmin siihen viimeiseen loppuun. eikä se taida olla kaukana. vaan kukapa sitä koskaan tietää mitä eteen tulee, jos vaikka jään itte auton alle;) no tuo Sinun kirjoituksesi kyllä saa nyt minut vielä jatkamaan täällä. ei kai se kaikkien mieleen ole miten kukakin asiansa hoitaa, mutta jokaiselle se oma tapa on varmasti se paras. koin vaan aika ikävänä tuon yhden kirjoituksen mutta toisaalta hänelläkin on siihen oikeus. olen vaan liian herkkänahkainen. luultavasti. enkä kyllä rehellisyyden nimissä voi edes ymmärtää ajatusta että täällä kisailtaisiin tuosta paljonko nämä meidän henkilökohtaiset ongelmat (miehet) vetävät tuota myrkkyä naamaansa! ihan outo ajatus. mutta siis jatketaan… -vaimo

Tässä näen kaks puolta, toisaalta itse on ollut samassa tilanteessa, missä kaikki asiat on “Mitä HÄN teki viimeksi” eikä omista asioista mitään väliä. Seuraava vaihe on irrottautua hänen ongelmista, mutta tilalle tulee se että pitäisi parantaa kaikki muutkin. Eli edelleenkään ei ole minding my own business, vaan lähetään korjaamaan mikä maailmassa on vikana. Sehän on läheisriippuvuuden vaihtamista vain toiseen kohteeseen. jos siis alkaa näkemään punaista siitä että joku tuntematon kärsii jossain vapaaehtoisesti, niin mistä moinen? Onko kenties tarve vieläkin hoitaa ongelmaisia, mutta kohde on vaihtunut alkoholisteista heidän läheisiin. :slight_smile:
jokaisella on vain se oma kokemus jonka pohjalta nähdä maailma. Pyykkipoika teki sellaisen elämänmuutoksen, siitähän voi olla inspiraatio jollekin toiselle. Joku muu tekee toisenlaisen…
jos Pyykkipoikakin on päässyt irti omasta alkoholististaan, tuskin sekään kertomus hukkaan menee. Minä ainakin inspiroidun kun kuulen sen mitä itsekin haluan ajatella…Mutta ei kai siitäkään mitään tulisi että kaikki on samassa vaiheessa…Joskus näissä voi olla jotain järkeäkin…vaikka tuntuu että ei pysty edes ajattelemaan mitään eroa tai jättämistä, niin saa kai niistä jotain.

Pyykkipojan selviytymistarina on kyllä rohkaisevaa luettevaa, ja haluan onnitella onnistumisesta!

Jokainen tapaus on kuitenkin erilainen, vaikka ongelma onkin periaatteessa sama. Niinpä selviytymiskeinotkin ovat ainakin osin erilaisia. Kaikki kommentit kannattaa kuitenkin minusta lukea avoimin mielin ja muistaen, ettei täällä toinen halua toiselle pahaa. Jollei osu omalle kohdalle, ei loukkaannuta kuitenkaan, tarkoitus oli hyvä. Kaikkihan me samassa veneessä ollaan…

Läheisriippuvuuden aiheuttama “hoitamisen kohde” siirtyy muualle, kun se oma lähi-alkoholisti poistuu kuvioista… Näin se varmaan menee…

Minulle on ollut vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä esimerkiksi lasten alkoholinkäyttö. Vuosien saatossa on kuitenkin ollut pakko hyväksyä se, koska jopa lastensuojeluihmisten mielestä siihen ei kannata puuttua, jos sillä puututaan lapsen itsemääräämisoikeuteen… Minä kuvittelin omassa päässäni sen, mikä minun mielestäni olisi lapselle ollut oikein, mutta en ymmärtänyt sitä, ettei se kuulu minun vastuulle - vaimoni joi ja hänen lapsensa joi - ainoa, jolle siitä tuli ongelma olin minä… Sama tilanne oli, kun 14v tytöllä oli yli 20v miesystävä, joka osti nitä viinoja ja tupakoita, niin vain minun mielestä siinä oli jotain sairasta ja väärää. Eteläsuomessa olisi miehelle luettu lakia, mutta ei täällä, koska äitinsä on hyväksynyt ko. seurustelun ja lastensuojelu siten sen siunannut.

Pyydän anteeksi, kun olen liian kärkevästi tuonut omia ajatuksiani täällä “ilmoille”. Jokainenhan kuitenkin elää juuri niinkuin itse oman elämänsä parhaaksi näkee pitämän elää. En minä voi sanoa, että tee niin tai tee näin - vain itselleni voin niin sanoa. Olen varmaankin “humaltunut” tästä onnellisesta tilanteesta, kun juoppo ei enää sekoita elämää… Olen keskustellut paljon erään ystäväni kanssa siitä, mitä esim. yli 40 vuotta juopon kanssa saman katon alla asuminen on tuonut elämään ja miten pitäisi vielä sen saattohoitovaiheen läpi jaksaa mennä. Pitäisikö alkoholidementiaan sairastuneen alkoholistin dementia etenemistä hidastaa lääkkeillä?

Minusta on tullut inhorealisti ja pessimisti. On vaikeaa ymmärtää sitä, miksi toiset alkoholistit raitistuvat ja toiset ei.

Toivotan antoisaa jatkoa ja hyvää syksynalkua ihan jokaiselle!

Juuri näin! :slight_smile: