Musta näyttää siltä, että ketjusta riippumatta keskustelu asemoituu aika nopeasti samoille vanhoille urille. Samat jutut on käyty läpi varmaan satoja kertoja. AA näyttää olevan se kuuma peruna. Herättää tunteita puolesta ja vastaan. Jakaa keskustelijoita kahteen leiriin.
Vain viittaus aiheeseen ja “keskustelu” on valmis. Aluksi vähän hillitymmin, sitten vähän provosoivammin, sitten terävämmin sanoin jne…
Tämä tuntuu musta uutena tulokaana vähän turhauttavalta.
Me kaikki ollaan täällä vaan samanlaisia juoppoja. Tai ollaan oltu, kuka missäkin juomishistorian vaiheessa sitten onkaan.
Tätä foorumia tarvitsisi varmaan monikin, joka kipuilee alkon kanssa ja kaipaisi tukea…
Me voisimme olla täällä vetämässä yhtä köyttä yhteistä vihollistamme alkoholia vastaan. Kun joku kompastuu niin autettaisiin yhdessä ylös. Ketään ei jätettäisi yksin viinapirun kanssa…
Mutta epäkorekti keskusteluilmapiiri ajaa pois niitä, joilla on arka mieli. Itsetunto murusina ja rohkeus kateissa. Ei siinä tilassa kaipaa mitään jatkuvaa vääntöä AA:sta, vaan kaipaa toista ihmistä ja lämmintä ystävällistä sanaa.
Totta puhut, Haralbant. Mielestäni sinun kannattaisi kuitenkin pistää ylläoleva viesti sisällöllisesti ensimmäiseen ketjuusi ja täten huomauttaa keskustelun lipsumisesta. Näin muutkin tekevät. Sinulla on täysi oikeus ohjata aiheessa pysymistä! Hyvä, että huomautit. Varmasti aihe on taas kerran kiehumassa yli. Palataan. Omalta osaltani ilman kommentteja ryhmiin- ellet sitä pyydä. Vilkaisin mainittua ketjuasi ja kaipa siellä lähdetään nyt toiseen suuntaan.
Jotenkin torkahdin hiostavaan ilmaan ja vastaan tähän nyt, että minua on jo kauan kinnostanut aihe vieläkin laajemmassa mittakaavassa. Nimittäin nettituen ja ryhmien oleellisimmat erot ja yhtäläisyydet. Sekä ennenkaikkea, miten eri apukeinoja voidaan optimoida (pirun ekonomisieluni :mrgreen: ). Itselläni on tällä hetkellä erittäin suuri apu tästä plinkistä sekä säännöllisistä palavereista päihdeneuvojani kanssa. Hän tuntee historiikkini kohta 7 vuoden takaa ja oli tärkeä tekijä retkahduksestani (2 v. sitten) stabilisoitumiseen. Ongelmani on,etten tunne Suomen systeemiä jä toimivuutta tarpeeksi hyvin. No-sittenhän opin teiltä!
Tarkoitatko eri ryhmien eroilla vaikkapa AA-ryhmien eroja? Vai niiden ja vaikkapa a-klinikan ryhmien välisiä eroja? Vai siis sitä eroa, joka on anonyymin nettituen ja liveryhmien välillä?
Mullekin on suuri apu tästä plinkistä. Kiitos tästä.
En, vaan eroa esim. plinkkituen ja jonkin oikean itseapuryhmän välillä yleisesti. Periaatteessa sama, mikä organisaatio on kyseessä. Tähän täytyy lisätä, että meillä Saksassa kirjo on huomattavasti suurempi. Mutta tällä ei ole kysymykseni ensi askeletta otettaessa merkitystä. Mulla oli joskus sellanen murjaisu laukussani, että napit eivät korvaa nuppeja. Eli virtuaalituki ei voita tai korvaa elävää keskustelua. Nykyään en enää ole varma tästä. Ehkä jopa päinvastoin!?
Virtuaalituen hyvä puoli on se, että se on aina “saatavilla”. Plinkkiin voi kirjoittaa koska tahansa, se on vain itsestä kiinni. Tietenkin kaikkea & kaikkia ei välttämättä kannata kuunnella absoluuttisena totuutena; ei virtuaalisesti eikä f2f elämässäkään. Ei taida olla olemassa ns. one size fits all ratkaisua tähän meidän yhteiseen ongelmaamme…
On todella hienoa, että on olemassa monia erilaisia vaihtoehtoja. Näistä jokainen varmasti löytää juuri itselleen sopivan tavan käsitellä ongelmaansa - kukaan ei estä yhdistelemästä eri tapojakaan. Jokaiselle jotakin siis
Plinkin hienous on ehdottomasti vertaistuen riippumattomuus ajasta ja paikasta. Kynnys osallistua keskusteluihin on matala, ja täältähän voi aina tarvittaessa ponkaista reaalimaailman syliin. Itselleni on ollut kovin hyödyllistä orastavassa raittiudessa lukea muiden kokemuksista ilman painetta osallistua keskusteluun. Nytkin kirjoittelen ihan rauhassa kotisohvalla muun perheen tietämättä mitä puuhaan. Voin olla terapiassa julkisessa tilassa milloin vain.
Aiemmin en ole mihinkään virtuaalihössötyksiin osallistunut, nyt löytyi vaan aihe josta ei malta olla erossa.
Olen itse “ollut netissä” vuodesta 1996 lähtien sekä työn puolesta että omalla ajallani, ja päivä päivältä haluan irtautua yhä enemmän “ruutuajasta”. Töissä on pakko olla netissä/koneella, siellä ovat kaikki tiedot ja lomakkeet ja ylipäänsä asiat, joiden kanssa tietointensiivisellä alalla oleva joutuu työskentelemään.
Se, että töiden lomassa tulee pöytäkoneella surffattua myös Febussa ja hoidettua omia sähköposteja ja keskusteltua satunnaisesti joillakin palstoilla (kuten täällä) on minulle vielä ok, mutta nyt on taas sellainen tunne, että vapaa-aikaani en halua nettifoorumeihin tuhlata. Eli pakko irrottautua taas kerran.
Kaikkein pahinta on se, kun huomaa, että nettikeskustelut tunkevat mieleen myös niinä hetkinä, kun on ihan muualla kuin netissä. Se, ettei ole läsnä siinä ihan oikeassa, aidossa, ainutlaatuisessa omassa elämässä, vaan miettii että mitä jossain anonyymissa keskustelussa oli meneillään ennen kuin lähti pois koneelta ja kuinka aikoo vastata seuraavaksi, se jos mikä on kyvyttömyyttä elää hetkessä ja ottaa siitä kaikki irti.
Ja kehityshän etenee koko ajan siihen suuntaan, että netissä oleminen vain lisääntyy. Minullakin on netti työkännykässäni - mutta koska se on työkänny niin ainoa henkilökohtainen sovellus, jota siellä käytän, on Febu. Mikä ei tarkoita, etteikö kiusaus olisi suuri käyttää muitakin palveluja.
Summa summarum: minä en halua, että elämäni siirtyy nettiin. Haluan elää ihan livenä. En niin raa’asti kuin se ystäväni, joka kieltäytyy ylipäänsä hankkimasta kännykkää ja nettiyhteyttä, mutta haluan osata rajoittaa niiden käyttöä.
Foorumin, eli plinkin teemaan palatakseni. Minä käytyän netin ja oikean elämän yhdistelmää siten, että kerään täältä aiheita ja yksittäisiä kysymyksiä jotka sitten käsittelen päihdeneuvojani kanssa jos jotain jää avoimeksi. Kombinoitu mentelmä siis. Toimii hyvin.
Niin minäkin haluan. Mutta täytyy myöntää, että aika paljon “elämä” on siirtynyt virtuaaliseksi.
Mä olen sitä ikäluokkaa (46v), joka on kodannut tämän muutoksen aikuisena. Seuraava sukupolvi on diginattiiveja ja heidän asenteensa on aika erilainen.
Kuulin juuri muutama päviä sitten radiosta, että miten isot prosentit eri ikäryhmistä ovat “netissä”. En muista tarkkaan, mutta suurinpiirtein se oli niin, että nuorien ja nuorien aikuisten kohdalla sama prosenttimäärä EI ole netissä kuin mitä vanhemmista ikäluokista on…
Ja se näkyy muussakin kuin asenteessa. Ystäväni on kasvatustieteilijä ja hän oli ollut kuulemassa/oli lukenut tutkimuksen, joka osoitti, että nämä digimaailmaan syntyneet ja siellä kasvaneet nuoret eivät enää hallitse live-elämän vuorovaikutustaitoja samalla tavalla kuin me vanhemmat. Kuten tiedämme, nonverbaalisen viestinnän merkitys livetapaamisessa on paljon suurempi kuin sen, mitä tilanteessa sanotaan, mutta heiltä sen tulkintakyky on häviämässä.
Ehkä nuoret tulevaisuudessa käyttävät nonverbaalin viestinnän sijaan livenä sanoja ooämgee, rotflmao, LOL jne :mrgreen:
Autisteillehan netti on tuonut valtavasti apua viestintään. Heille on luonnostaan vaikeuksia tulkita nonverbaalia viestintää ja siksi kirjoitetun tekstin avulla viestiminen on heille erityisen helppoa. Henkilökohtaisesti olen joskus kyllä pohtinut kuinka paljon se todellisuudessa lisää yksinäisyyttä, että ihmiset jäävät koneelle kokemaan muka-yhteisöllisyyttä, kun kirjoittamalla on niin helppo purkaa ajatuksia ja tunteita. Loppupelissä se kun ei kuitenkaan tuo mukanaan sitä fyysistä yhteenkuuluvuutta ja kosketusta, mikä liittyy ystävyys- ja parisuhteisiin.
Tässä välissä taidan lähde tuntemaan yhteenkuuluvuutta työkaverin kanssa lomaa edeltävälle lounaalle ja palaan sen jälkeen vielä hetkeksi muka-tekemään töitä
Pöh! Mistä lähtien vanhemmat sukupolvet ovat hallinneet live- elämän vuorovaikutustaidot?
Eikö jo tuo tutkimus itsessään kieli vanhempien sukupolvien sosiaalisesta kömpelyydestä? On sosiaalista törttöilyä tehdä tutkimus siitä miten huonoja nuoret ovat “meihin vanhempiin” verrattuna. Kielii vanhempien sukupolvien vuorovaikutustaitojen puutteesta käsitys ettei lapsia ja nuoria tarvitse kunnioittaa, ja että heidän omastamme poikkeavat tapansa ovat aina vikoja.
Mun kokemus on että mitä vanhemman sukupolven edustaja, sitä pahempi sosiaalinen kehitysvamma. Lapset ja nuoret ovat luontaisesti älykkäitä tulkitsemaan nonverbaalista viestintää. Tämä taito saattaa kadota vasta sitten kun ne kertakaikkisen erinomaiset vanhemmat sukupolvet sekoittavat lapsen pään, ja mitätöivät kaikki lapsen ja nuoren omat tulkinnat, näkemykset ja kokemukset. Väittävät ettei mikään mitä lapsi ja nuori näkee ja kokee ole totta, ja laittavat omat valheensa lapsen totuuksien tilalle. Jos lapsi näkee äidin nonverbaalisesta viestinnästä että äiti on pahalla päällä, ja äiti sanoo ettei ole, tästä valheesta tulee ennenpitkää myös lapsen totuus.
Suomalaiset ovat aina olleet sosiaalisesti kömpelöitä, ja meidän vuorovaikutuksemme on aina ollut negatiivista. Se juontaa juurensa mustan pedagogiikan ideologioihin ja muihin perinteisiin. Nettielämää väheksytään aivan syyttä suotta. Se ei sekoita kenenkään vuorovaikutustaitoja.
Kun en itse kyseiseen tutkimukseen ole tutustunut, niin enpä pysty ottamaan kantaa sen oikeellisuudesta. Sen sijaan siitä on kokemusta, ettei kirjoitustaito kerro mitään ihmisen sosiaalisista taidoista. Silloin, kun nuorena ja nättinä (nyt olen enää vain nuori :mrgreen: ) nettideittailua harrastin niin kohdalle osui useampikin verbaalivirtuoosi, joiden kanssa tekstiä lensi puolin ja toisin - kunnes sitten livenä kohdattiin ja toinen osapuoli osoittautui hyvin hiljaiseksi. Ei siinä mitään pahaa, toivottavasti kukaan ei taas käsitä väärin, itselleni puheliaana ihmisenä se oli vain pettymys, kun “kemiat” eivät kohdanneetkaan.
Tuossa lounastauolta palatessani harrastin, muuten, yhden sortin nonverbaalista viestintää. Kollegani lähti eri suuntaan ja minä kävelin penkin ohi, millä istuskeli kolme ehkä hieman itseäni vanhempaa miestä. Ulkonäön perusteella veikkaisin eteläeurooppalaisiksi, ehkä espanjalaisiksi. Silmät vilkkuivat siihen malliin, että oma lantionikin luonnostaan keinahteli pikkuisen tavallista enemmän, niin että kesämekon helmat hulmusivat Voi kun miehet harrastaisivat enemmän tuollaista pikkuflirttiä (ei siis mitään huutelua tai edes silmäniskuja, pelkkä katse ja hymy riittää), se saa kummasti olon tuntumaan naisellise(mma)lta ja sitten sitä vuorostaan itse hymyilee muille.
Ja voi kun olisi aina kesä, jotta voisi niitä helmoja heilautella
No minä taas en ollut helmoja heiluttamassa vaan päihdeneuvojani kanssa keskustelemassa. Mulle jäi nimittäin tästä ketjusta levy pyörimään. Liittyen virtuaalisen ja todellisen tuen mahdollisuuksiin päihdeongelmassa. En tiedä, viitsinkö ruveta oikein systemaattisesti tonkimaan asiaa, mutta väitteeseeni “napit eivät korvaa nuppeja” olisi kiva saada pari kommenttia- jos ei mene ketjun aloittajan toiveitten ulkopuolelle.
Mulle tuli selväksi, mikä suuri puute nettituessa kaikesta saatavuuden edusta huolimatta jäi vaivaamaan. Tässä ei ole mitään todellista kontrollimahdollisuutta. Jokainen voi periaatteessa heittää tänne juttunsa missä kunnossa tahansa. Tai pyytää toista tekemään sen puolestaan. Älkää ymmärtäkö väärin pls.!
On vain niin, että nettituen onnistuminen vaatii avun hakijalta suurta itsekuria ja suurta rehellisyyttä. Ja vastaajilta paljon näppituntumaa ja pitkäjänteisyyttä. Sekä joskus selvännäkijän lahjoja. :mrgreen:
Nopean, välittömän avun antaminen ja saaminen on rajoitettua. Siksi: hyvä tietää nettituen rajatkin ja käyttää tarvittaessa oikeita neuvontapisteitä. Omalla kohdallani yhdistelmä toimii hyvin.
Minä olen todennut, että kun pysyy pois nettikeskusteluista silloin, kun on ottanut vähänkin enemmän kuin sen “siivouskaljan” tai viinilasillisen ruuan kanssa, niin seuraavana päivänä on yksi jännityksen aihe vähemmän. Ne päihtyneenä kirjoitetut filosofiset mietteet kun eivät välttämättä ole oikeasti niin syvällisiä kuin niitä kirjoittaessa kuvittelee
Nettikeskustelussa on paikoitellen liian “helppoa” ymmärtää asiat väärin. Ne nonverbaaliset elementit kuin puuttuvat jolloin sarkasmin, huumorin etc. osoittaminen ja tunnistaminen on hankalampaa kuin f2f-maailmassa. (Joo, on toki hymiöitä…mutta…).
Täällä kirjoittavat ihmiset ovat ei-ammattilaisia (kuten toki AA-kerhoissakin) jolloin oikean ja väärän - jos nyt näin mustavalkoista ilmausta voi käyttää, ei varmaan oikein voi? - neuvon erottaminen toisistaan on hankalaa ja paikoin jopa mahdotonta. Oma lukunsa on sitten eri tasoiset trollit tai oman näkemyksensä toitottajat. Onhan näitä huonoja(kin) puolia joskin hyviä puolia on myös paljon. Kuten monessa asiassa.
Eri elementtien yhdistäminen on itsellenikin toiminut parhaiten. Jokainen voi vain (mielestäni) itse tietää osittaisen yrityksen ja erehdyksen kautta mikä itse kullekin toimii.
