Yli kymmenen vuotta taitaa olla nyt takana suht-koht hallitsematonta juopottelua…
Yhden kerran aiemmin onnistuin pääsemään kierteestä irti ja sen ilmeisen klassisen naiivin virheen tein että parin viikon kuluttua luulin että nyt voin muutaman ottaa ilman mitään ongelmaa.
Vitut sano vatanen ja siitä se lähti taas ettei pystynytkään enää lopettamaan vaan hyyyyvin nopeasti alkoi taas sama lähes päivittäinen juominen.
Lähes joka päivä tein uudelleen päätöksen lopettaa, ajatellen näin että sitä päätöstä en jätä tekemättä vaikka kuinka huomaisin antautuvani uudelleen ja uudelleen.
Ilman päätöstä lopettaa sitä tuskin ainakaan tulisi koskaan tapahtumaan.
Menihän siinä pitkään… Mutta nyt taas jotenkin ihmeellisesti lähes kuin itsestään kierre katkesi ja mikä hämmentävintä, ei ole edes tullut täällä lukemani perusteella sitä monille muillekin tyypillistä ahdistusta iltaisin joka korjaantuu heti hakemalla sitä juotavaa.
Eli toistaiseksi ainakin olen päässyt hiton helpolla. Olenkin nyt miettinyt että enkö sittenkään ollut vielä sairastunut alkoholismiin kun yht’äkkiä ei enää olekkaan valtavan pakottavaa tarvetta käydä kaljakaupassa?
No. Uskomattoman hyvä juttu jos näin on mutta se on ainakin varma että olen joka tapauksessa herkistynyt äärimmäisen persoksi alkoholille ja ymmärrän täysin sen että En voi enää ikinä, koskaan, ottaa lasillistakaan ilman että riskeeraan taas kaiken.
Tämä on takuulla aikanaan ohimenevää mutta nyt tulee välillä sellasia haikeita ajatuksia että kuinka sitten ensi kesällä oiskin ollut mukava siellä, täällä ja tuolla ottaa olutta auringonpaisteessa. Mutta nämä fantasiat käännän voitokseni sillä että ajattelen itseasiassa kuinka pirun mukavaa se tulee olemaankaan että voinkin mennä sinne eräälläkin lempiterassille taas ja sen kaljan sijaan tilaan hyvää ruokaa ulkogrillistä ja juon coca-colaa nauttien auringosta ja sitten voikin jatkaa taas pyörä/kävelylenkkiä virkeällä mielellä.
Fiilikset on jo nyt näinkin lyhyen juomattomuuden jälkeen aika korkealla kun taas on uskoa siihen että voin saavuttaa unelmiani jotka ei kovin kummosia ole, haluan vain päästä töihin sähköasentajaksi ja sen sellaista 
Reilu viikko takaperin en nähnyt kuin järkyttävän synkän tulevaisuuden, katsoin myös olevani jokseenkin täysin työkyvytön juomisen vuoksi.
Nyt ei muuta kun lisää tekemistä/nautintoa elämään kaikesta muusta paitsi “nautintoaineista” 
Josko vaikka onnistuis vähäsen koukuttamaan itseään ulkoiluun/liikuntaan. Eilen kävelin kauppaan pari kilometriä
mutta ei tehnyt mieli lopettaa kävelyä kun olo oli niin mainio joten kävelin lopulta ~13 kilometriä 
Jos ny ulkoliikunnan lisäks onnistuis punttisalillakin alkaa käymään niin ehkä tuo kaljamahakin tuosta häviäis yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.
Mutta semmosta Päivittelen varmaankis kuulumisiani tänne jatkossa
Mukavaa kesän odotusta kaikille, uskokaa itseenne ja mahdollisuuksiinne!
