Tuloerot ylös, - alkoholihaitat alas!

Maassamme huomattiin jo 1880-luvulla halvan viinan vaarat, ja raittiusliike ajoi sitä, ettei viinaa saataisi myydä alle kahden litran pulloissa. Isoihin pulloihin ei työläisillä olisi helposti varaa. Maamme alkoholin kulutus oli 1970-luvulla - jolloin viinan reaalihinta oli huomattavasti korkeampi - noin 6 litraa/asukas kun se nykyisin on noin 12 litraa/asukas. Maamme alkoholihaittojen - ja muidenkin terveyshaittojen kuten ylipainon ja diabeteksen (ennen syötiin terveellisesti esim. kaurapuuroa ja metsän antimia ja periaatteena oli, ettei kesällä syöty raatoja so. lihaa - takana onkin kohonnut elintaso).

Työllisellä kansalla ja pieneläkeläisillä (alkujaan kansaneläkkeen ostovoima oli noin puolet nykyisestä ja ensi vuonna tulee takuueläke, joka nostaa vähimmäiseläkettä huomattavasti) on varaa viinaan ja muihin kansantalouden ja kestävän kehityksen kannalta vahingollisiin kerskakulutuskohteisiin kuten viinaan, ulkomaan matkailuun ja autoihin [ennen ajettiin polkupyörillä, matkailtiin kotimaassa ja oltiin ONNELLISIA - masennusta ei ollut kellään!]. Eläkeikäisillä ei ollut alkoholiongelmia wanhaan hyvään aikaan. Kerskakulutus tapahtuu velaksi (valtio velkaantuu 8 Mrd €/vuosi) ja tämä on palkat utopistiselle tasolle kapitalistipoloisten selkänahasta riistäneiden vasemmistopuolueiden vika sekä pieneläkeläisten etua (eläkkeiden korotus) ymmärtämättömän bolshevistisen porvarihallituksen vika!

Asiat onkin saatava lailliselle kannalle, ja tarvitaan seuraavia muutoksia:

  1. Yhteiskuntapoloitiikan ohjenuoraksi on otettava multimiljonäärien varallisuuden maximointi. Riittävän suuret ansio- ja pääomatulot verovapaiksi. Pienimpiin ansio- eläke- ja pääomatuloihin suuri verotus. Taloudellinen toimeliaisuus näet lisääntyy tuloerojen (ginikerroin) kasvaessa - vrt. esim. kehittyvät taloudet (Brasilia, Intia, Kiina). Koska rajan rajahyöty on köyhillä suuri niin köyhien onnellisuus lisääntyy heidän elintasoaan alentamalla (vrt. liikkeenjohdon oppikirjojen maksiimi “eniten mäiskettä markalla”) kun taas rikkaiden onnellisuuden lisäys monetäärisein keinoin on kallista.
  2. Lapuan Liike, vasemmistolaisia pahoinpitelevä Vientirauha perustettava uudelleen ja näille taattava perustuslaissa eduskuntaan 50% kiintiö. (IKL ja Perussuomalaiset liian vasemmistolaisia).
  3. Uskonnon opetusta lisättävä, sivarit vankilaan, armeijan pituudeksi kaksi vuotta.
  4. Mannerheimin patsaan (esti vapaussodan eskaloitumisen) rinnalle onkin pystytettävä Vihtori Herttuan (jääkäriliikkeen sankari) sekä Nixonin ja Reaganin (1900-luvun suurimmat rauhan miehet) patsaat ja nimettävä Kiasman edusta Rauhan aukioksi!

Agendalleni on paitsi kansantaloudellisia ja kansanterveydellisiä sekä puolustuspoliittista perusteita niin myös TEOLOGISIA perusteita sillä:

  1. Esivalta on lähtöisin Jumalasta.
  2. Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itse itseään → miljonäärien jokainen killinki on Jumalan tahto, jonka vasemmisto ja pehmoporvaristo koettavat laittomasti riistää!
  3. Rikkaat ovat yleensä pyytettöömiä Jumalaa pelkääviä filantrooppeja (vrt. esim. Pentti Kouri, Bill Gates, Paul Allen, Andrew Carnegie ja George Soros sekä dollarin vuosipalkalla töitä paiskineet Lee Iacocca [Chrysler] ja Steve Jobs [Apple]) kun taas köyhät ja keskituloiset itsekkäitä, kateellisia nihilistejä.