tuen puute

Hei!
Olen onnistunut päätöksessäni ja ollut nyt 35 päivää ilman alkoholia. Alkoholin pois jättäminen toi tullessaan uuden elämän, johon kuului parempi ravinto, lisääntynyt liikunta ja muutenkin kevyempi mieli. Olen nyt hoikistunut melkein 6 kiloa… MIeheni on ollut juomiseeni varsin kyllästynyt ja käyttäytynyt sen mukaisesti välinpitämättömästi. Kun eilen häneltä kysyin, onko hän huomannut olemuksessani mitään positiivista, hän tokaisi kylmästi, että joo oot kai vähän laihtunut kun et ole enää ryypännyt. TÖKS!! Nyt tuntuu, ettei tällä millään ole mitään merkitystä ja yhtä hyvin voisin hakea viinipullon suruuni. apua

Hei skeppsbrun, ja tervetuloa plinkkiin! :slight_smile: Kyllä sillä, mitä teet, on valtavan iso merkitys. Nimenomaan sinulle itsellesi se kaikkein suurin. Älä siis hae sitä pulloa. Olet hienosti aloittanut uutta elämää, mutta läheiset eivät aina pysy näissä käänteissä ihan kärryillä, olen ymmärtänyt. Ehkä miehesi ei vielä oikein luota muutokseen - tai ehkä hän on jopa vähän pelästynyt, että mistäs nyt tuulee! :wink: Jatka sinä sitä, minkä olet alottanut. Ja voithan hakea sinua ja raittiuttasi tukevia ihmisiä muualta, jos miehesi ei vielä siihen kykene. Täältä plinkistä sitä löytää ja minä aina hehkutan sitä live-vertaistukea eli ryhmiä. Valoisaa raitista päivää sulle! :slight_smile:

Ehkä joit siksi että suhteesi on kurja, eikä tue sinua kasvuun paremmaksi ihmiseksi, kuten hyvän suhteen kuuluu.

Niin tai näin, ei sinun miehesi vuoksi kannata raitistua, ei hänen mielipiteensä vuoksi alkaa juomaan. Raitistu ihan itsellesi ja pidä kiinni raittiudesta itsesi tähden.

Usein kun enemmän juova puoliso raitistuu, toinen kokee alemmuutta, jonka vuoksi yrittää nujertaa toisen juomaan uudelleen (näin minulle kävi) mieheni olematon itsetunto heikkeni entisestään kun raitistuin, muutaman vuoden mies pystyi pitämään minua humalassa vastoin omaa tahtoani.

Lopulta raitistuin ja erosin. Jotenkin nuo kuuluivat erittäin lujasti yhteen, en voinut erota ellen raitistu, en raitistua ellen eronnut. Joskus elämässä joutuu tekemään vaikeita päätöksiä itsensä (ja lasteni) tähden.

Tukea saat niiltä ystäviltä ja sukulaisilta, jotka rakastavat sinua ainoalla oikealla tavalla, aidosti.

Minulle selkein syy hakea lopulta eroa, oli että ymmärsin ettei mieheni halunnut minulle hyvää?! Tuon totuuden uskominen vai vei muutaman vuoden. Toki hän hoki rakastavansa, mutta jos halusin raitistua, olisiko ihminen joka rakastaa minua, tuonut olutpullon saunaan käteeni ja kehoittanut juomaan… vain tämän kerran. (ja aina meni vähintään viikko humalassa?!)

Kiitosta. Tässä tuestanne ihan liikutuin…
Tosiasioita ilmeisesti nämä puolisoiden reaktionopeudet; Taannoin vuosi sitten, kun olin päättänyt jättää alkoholin kokonaan, se stoppasi, kun mies tarjosi saunakaljaa jo valmiiksi avattuna. Kun kieltäydyin, hän suuttui ja vihaisena jylisi, että kyllä sitä voi yhden saunakaljan juoda, kunhan ei juo viinipulloa itsekseen. Niin. Oli turha selittää, että jos otan sen yhden kaljan haen sen viinipullonkin ja juon itsekseni. Otin siis sen kaljan ja kimmokkeen saatuani hain sen viinipullon jonka join itsekseni… nyt yritän raitista oloa tosissani…

Onnea sinulle kun olet ollut reilun kuukauden raittiina! Ihanaa huomata miten energinen olet ja jaksat muutoinkin kuin juomattomuudella panostaa hyvinvointiisi. Alkoholismi on sairaus ja holistin itsensä lisäksi se sairastuttaa myös läheiset. Miehesi on luonnollisesti sairastunut sinun mukanasi jos hän ei itse ole alkoholisti, vai onko? Sinun on erittäin tärkeää jatkaa itsesi hoitamista eikä läheisten kannanotoista kannata tuossa vaiheessa välittää. Alat hoitamaan pieleen menneitä ihmissuhteita sitten kun olet raittiutesi suhteen hieman varmemmalla pohjalla. Aluksi tärkeintä on oma mielenrauha ja sen pysyvyyden ylläpitäminen.

Raittius on hieno asia, mutta uusi ja yllätyksellinenkin. Se tuo mukanaan paljon hyviä uusia asioita, joita ei voi ennalta tietää. Miehesi saattaa tuntea jonkinlaista mustasukkaisuutta kun ei ymmärrä mistä hyvä olosi ja energisyytesi kumpuaa. Miehesi on lisäksi ottanut sen roolin perheessänne, että hän valittaa ja syyllistää sinua omasta pahasta olostaan ja syyllinen on tietysti hänen mielestään sinun juomisesi. Nyt kun et yhtäkkiä juokaan, on miehesi otettava itse vastuu omista fiiliksistään ja se voi olla kova paikka, kun syyllistä ei omasta perheestä enää löydykään. Pitää katsoa peiliin. Sinä katsot omaan peiliisi ja miehesi omaansa. Ei ole kerta eikä viimeinenkään kun juopon raitistuttua ja toipuessa suhde hajoaa. Juovan puolison on ollut niin helppo syyttää juovaa omista ongelmistaan ja sairastua siinä samalla. Juovien puolisot tavallaan käyttävät hyväkseen toisen alkoholismisairautta, jotta voivat paeta omaa vastuutaan omasta hyvinvoinnistaan. Te olette nyt siinä tilanteessa.

Tuo ei kuitenkaan ole elämän loppu, se on uuden alku. Puhukaa rehellisesti kaikista asioista ja varsinkin tunteista sekä työstäkää niitä. Toivon, ettet kuitenkaan ota laihduttamista ja liikuntaa tavoitteeksesi. Ota tavoitteeksi raittius ja sen hoitaminen. Muu tulee itsestään siinä sivussa. Ja kuten joku jo sanoi, hae vertaistukea, vaikka täältä.

Tänään kirjasin almanakkaani puhtaan päivän n:o 49. Voisin olla tyytyväinen… kai olenkin, mutta.
Puolison tuki on suorastaan raastavan haastava “takaisin vanhoille tavoille”. Olen ja elän hänen moitteittensa myrkyllisessä viidakossa, joista jokainen sana voi olla liian suuri isku ajaakseen minut alkon tielle, vielä viittä vaille ennen sulkemisaikaa… eilen en osannut mielestään edes heittää saunassa löylyä oikein ja ruokaakin laitoin liikaa. Huomaan, että häneltä tosiaankin on pois minun tuomat juomat… Ja kun nyt olen ollut skarpimpi ja järkevämpi hän ikään kuin kokee jäävänsä alyllisesti varjooni. Mököttää. Olen vielä erittäin herkässä ja vaarallisessa vaiheessa. Tunnen toki voivani paremmin, mutta selvästi kaipaan myös sitä “illan istumista”, jossa hyvää juomaa ja viiniä. Hyväksi vaihtoehtojuomaksi olen ostanut erilaisia hyviä teesortteja ja keitellyt illaksi sakeita juomia hunajan kera… Kun joku vielä pitäisi hyvänä ja sanoisi “älä itke pieni tyttö, älä kauaa ainakaan” … vähän lohduttaisi.

Moi.

Mä tulin tänne lueskelemaan, olen siis alkoholistin ja narkomaanin ex. Kotikuntani on tuo kotikanavan puoli.

Mulle jäi vähän epäselväksi se, että onko miehesi alkoholisti myös. Se auttaisi ehkä vastaamaan.

Mutta mä voin antaa vähän läheisen näkemystä. Kuten tässä edellä on sanottu alkoholismi on koko perheen sairaus. Sitä ei voi kuvitellakaan kuinka mittavia ongelmia se aiheuttaa myös niille perheenjäsenille, jotka eivät juo. Ja kun mä nyt mietin itseäni, elämääni lasteni isän kanssa (alkoholisti) ja viimeisimmässä parisuhteessani (alkoholisti & narkomaani), niin mun on pakko myöntää, että suurempi hullu minä olin kun nämä päihdesairaat. Mä paransin täydellä tohinalla, uhkailin ja kiristin kaikella mahdollisella, piilottelin pulloja, tutkin taskut, puhelimet ja sähköpostit, tein suunnitelmia puolisoideni puolesta, olin väkivaltainen…

Ja siitä mun sairaudesta mä en parantunut sillä, että mä erosin alkoholistista. Ehei, mä vain etsin uusia parannettavia, joita lopulta syytin mun elämän pilaamisesta. Tämä narkomaani oli raitis tutustuessamme, mutta retkahti myöhemmin ja siitä alkoikin meidän molempien nopea alamäki. Hän käytti aika raskaasti aineita ja sotki itsensä mukaan monenlaiseen ja minä vahdin, kyttäsin ja järjestelin. Yritin elää hänen elämäänsä, yritin tehdä ratkaisuja hänen puolestaan. Mun motto olisi voinut olla: “Tee kuten minä sanon, niin sulla on kaikki hyvin.”

Lopulta mä kamalassa ahdistuksessani hain apua ja pääsin tänne ja al-anon vertaistukiryhmiin. Siellä mä olen päässyt omaan elämääni kiinni. Nyt mun tilanne on muuttunut täysin. Mulla ei ole varaa kantaa katkeruutta näille päihdesairaille ihmisille elämässäni, koska munkin toiminta on ollut hyvin raadollista aika ajoin. Mä tajusin, että voin muuttaa vain itseäni. Tajusin myös, että mun pitää vetää elämäni rajat. Mä olen kyennyt sovintoon aika monessa asiassa sekä itseni että päihteilevien läheisteni kanssa.

Mutta kyllä mä tiedän, että jos mä en olisi apua hakenut, syyttäisin koko ajan näitä miehiä enkä näkisi omassa toiminnassani mitään vikaa. Mä en todella tukisi ketään raittiuteen, koska koko ajan kaivelisin juoma-aikoina tapahtuneita juttuja ja syyttelisin niistä.

Eli kyllä mä näen, että läheisen tukea on se, että antaa alkoholistin hoitaa itse asiansa, mutta ei myöskään tarvitse toitottaa vuositolkulla niitä juoma-aikoja. Ja siinä mulle vertaistuki on ollut hyvä juttu, mä olen voinut käsitellä katkeruuden siellä, mun ei ole tarvinut lätkiä niillä päihdesairaita pitkin kasvoja aina vaan uudestaan. Saman kokeneet tietävät tarkkaan mistä mä puhun.

Toinen juttu on taas se, että jos mies juo itsekin liikaa. Silloin voipi olla kyse siitä, että kun “juoppo” on pääsemässä kuopasta pois ja jättämässä toisen sinne. Silloin se kuoppaan jäävä juoppo tekee kaikkensa, että ylös kiipeävä putoaa takaisin. Ei se ole pahantahtoisuutta tai tiedostettua, mutta se juomisen lopettava ihminen näyttää, että tämäkin on mahdollista ja se saattaa herättää tiedostamatonta katkeruutta.

Mä suosittelen lämipästi, että haet itsellesi sen tuen juomattomuuteen jostain muualta kun kotoa. Koska tukea sä tarvitset. Ja jos sun puoliso ei hoida itseään (olipa hänen ongelmansa mikä hyvänsä), se ei ole sun päänsärkysi.

Hei Skeppsbrun,
toi tuen saaminen tai siis paremminkin sen puute on todella raastavaa.
Minäkin aluksi odotin, että mieheni huomioisi raitistumiseni jotenkin voimakkaammin
ja kiittelisi ja kehuisi enemmän, mutta odotella saan, edelleen…
Kommentit ovatkin usein olleet aika lakonisia ja skeptisiä ja mitään “Jee-Jee Tsemppausta” on turha vieläkään odotella.
Varsinkin miehen puolihuolimaton “vittuilu” ja vanhojen kaivelu satutti ja satuttaa edelleen. Ehkä se on myös hänen tapansa myös maksella vanhoja “kalavelkoja”. Ei ehkä paras ja järkevin mahdollinen, mutta hänelle tyypillinen.

Olin minäkin tästä alkuun todella surullinen ja pettynyt,
vihainen ja masentunut ja välillä ajattelin, että **ttuako mäkään tässä kärvistelen kun ei sillä tunnu mitään merkitystä muille olevan…
Annoin kuitenkin onneksi ajan kulua ja hiljalleen hiffasin, että meidän perheessä se onkin osittain itsesuojelua. Mies on peloissaan. Sama kuvio myös murrosikäisten lasteni kanssa.
Ei peloissaan siitä, että en juo,
vaan siitä, että tämä minun raittiuteni yks’kaks’ päättyykin kuin seinään ja taas ollaan siellä mistä lähdettiin.
Mies ja perhe siis suojelee itseään, ettei taas joudu pettymään minuun ja minun turhiin, katteettomiin lupauksiini.
Tämä kun on käynyt juovana aikanani niin niin usein. Ja näin kävi kertaallen myös lähes 5kk. kestäneen juomattomuuteni jälkeen.
Silloin mulla ei ollut vielä muuta tukea kuin minä itse… siis minä, heikko ja yksinäinen minä…

Kipeästi tarvitsemaani tukea hain, sain ja saan omasta AA-ryhmästäni, joka on mulle tosi tärkeä juttu.
Siellä voin puida näitä tuntemuksiani toisten samassa tilanteessa elävien kanssa ilman syyllisyyttä ja syyllistämistä ja
Oma perhe saa nauttia selväpäisestä vaimosta ja äidistä. Kokea hyviä yhteisiä hetkiä ilman jatkuvaa epäilystä ja pelkoa.
Siellä myös olen opetellut pikkuhiljaa ymmärtämään että, en joudu pysyttelemään raittiina perheeni vuoksi, vaan saan olla raittiina itseni vuoksi.

Rakkaitteni luottamus, jonka join viimeisen 10 vuoden aikana täysin pakkasen puolelle, palautuu hitaasti tulevien vuosien myötä.
Kertarysäyksellä ei niitä pettymyksiä korjailla. Haavat ovat syvät ja paranevat hitaasti.
Kaikkeen tarvitaan aikaa. Paljon aikaa.

Toivon hurjasti voimia sinulle.

Oikeastaan perhekokonaisuus saattaa avio/avopuolison/lapsen irtautuessa päihteistä muuttua vielä entistäkin sotkuisemmaksi vyyhdeksi sairaita ihmissuhteita.

Tunnen kuulemani perusteella useammankin parin, joka on toisen raitistuttua eronnut. Etenkin jos suhde on jatkunut pitkään, on muutos valtava. Tiedän tämän myös ikiomasta kokemuksestani - meidän suhteessamme tilanteen miten kuten normalisoitumiseen kului noin 2 vuotta.

Mutta näihin ei voi kauhean paljon vaikuttaa. Kaikkien on sairaassa perheessä yritettävä pelastaa ensi sijaisesti itsensä. Kuulostaa pinnallisesti ehkä kovin itsekkäältä ajattelulta, mutta lopulta kaikki kuitenkin hyötyvät.

kahleeton

Niin, omalla kohdallani koen, että ex-mieheni koki heikkenevänsä kun raitistuin. Meillä kaikki meni nurikurin väärinpäin. Lopulta miehen päämäärä oli saada minut juomaan keinolla millä hyvänsä. (hän sanoi että eroan kun raitistun) Mutta mistä tuo tieto häneen iskostui? Kuinka ihminen rakentaa tuollaisen harhan, joka sitten johtaa siihen että pahimmasta pelosta tulee totta?

Sama mustasukkaisuudessa, alkuunhan mustasukkainen pyrkii kontrolloimaan toista ja lopulta laittaa uhrin niin ahtaalle ettei tällä jää mahdollisuutta kuin erota.

En voinut jäädä vakuuttamaan että kaikki tulee hyväksi, koska toinen käytti kaikki voimansa siihen ettei minun elämäni tulisi hyväksi. Olen kuullut pareista jotka vuosien eron jälkeen palaavat yhteen, erottuaan toisen raitistuessa. Tuo välitila kai tarvitaan jotta ihmiset voivat kohdata toisensa uudelleen, täysin erilaisina ihmisinä kuin liitossa olivat.

Suhteessa jossa toinen käyttää alkoholia on usein syyllinen (holisti) ja syytön (raitis) tuon kuvion murtuminen rikkoo liittoja. Syytön ei halua ottaa mitään syyllisyyttä mistään, eikä syyllinen enää koe olevansa syyllinen ihan kaikkeen.

Mutta tärkeintä skeppsbrun nyt on että jatkat raittiutta, kaikki muut vastaukset elämä antaa ajallaan. Tärkeintä on että pidät kiinni raittiudesta.

Kiinni on pitäminen. Raittiudesta, kuin myös korkin kiinni pitämisestä.
Tuen puutteesta edelleen kerron seuraavaa; Mies on ollut itseni kaltaisesti alkoholisoitunut, mutta ei liiaksi. Ostaa usein kotiin ja ottaa aina kun tarjotaan ja toisinaan venkoilee viinaan puutteessa. Varsinkin nyt, kun minä en sitä kotiin tuo ja näin ollen hän on tuomattomistani/ei-tarjoamistani osuuksistaan “vajaalla” … Suhteemmme on ollut kivikkoista viim eaikona muutenkin… nyt kun en ole enää alkon kassikaan, mies ihan toden teolla puhuu erosta ja etenkin minun pois muutosta. Pukkaa turhan monelta kantilta nyt luopumisen tuskaa. Pitkäaikainen surujeni poispyyhkijä viini on poissa, nyt on luovuttava siitä miehestäkin. Joskin, kun tarkkaan tässä analysoin, kumpikaan ei ole ollut minulle hyväksi … tuki on ollut horjuvaa ja epäluotettavaakin… oih…

Entä skeppsbrun jos todella muuttaisit pois. Hoitaisit itseäsi, raittiuttasi, etkä yrittäisi samaan aikaan saada huonoa suhdetta toimimaan, keinolla millä hyvänsä. Tietysti ero on aina vaikea, minä tiedän. Mutta eron jälkeen jää paljon aikaa itselle, itsen hoitamiseen, itsestä huolehtimiseen, aikaa jonka aiemmin joutui käyttämään suhteen koossa pitämiseen.

Jos teidän rakkautenne on niin suurta, kuin jokainen toivoo suhteessa rakkauden olevan, te kyllä löydätte uudelleen toisenne. Tuo on hassu harha, johon itsekin olen langennut. Jostain syystä sitä kuvittelee että rakkauden vuoksi pitäisi hyväksyä sitä, tätä ja tuota, ja kun oikein tarkasti toista katsoo, huomaa ettei toinen teekkään noita rakkauden tekoja. Miksi toisella ei ole tahtoa rakastaa?! Miten pitkään itse pitäisi suhteessa kituuttaa, sen jälkeen kun toinen ei enää halua rakastaa.

Voi olla skeppbrun että miehesi häätää sinua nähdäkseen ettet lähde. Eli hakee omalla tavallaan todistetta rakkaudestasi, mutta voi olla että jos jäät, mies alkaa toivoa että joisitte taas yhdessä, kuten “ennen hyvinä aikoina” Vaikka tiedät etteivät nuo ajat olleet sinulle hyviä, on suuri vaara että miehen vuoksi palaat vanhaan.

Rakkaus saa meidät tekemään kummallisia asioita. Siksi skeppsbrun, sanon sinulle; Rakasta itseäsi niinkuin rakastat miestäsi. Sydämessäsi tiedät mitä pitää tehdä. Sydämessäsi tiedät että toisen kuuluisi tukea raitistumistasi, rakkaus on sitä että tukee toista parempaan. Se ettei miehesi nyt voi tukea, ei tarkoita ettettekö voisi tavata joskus myöhemmin uudelleen. Ihmisillä kun on sellainenkin “vika” että vasta menetettyään ymmärtävät toisen ihmisen arvon. Anna miehesi menettää sinut, älä sinä menetä sinua.

Raittius on suhdetta tärkeämpi, koska mikään suhde ei toimi, jos et rakasta itseäsi. Raittius ja korjaantuminen ovat sitä rakkautta jota voit itsellesi antaa. Aikaa toipua. Ei se mies siitä katoa, vaikka asut hetken erillään, jos löytää uuden naisen viikossa… voit ajatella miten vähän hän sinua rakasti. Sillä tuohan on totuus, niin ruma totuus kuin se onkin. Kukaan ei löydä ketään viikossa tai kahdessa, jos on menettänyt sydämensä.

Se miksi me ihmiset valehtelemme itsellemme rakkaudeksi sitä, mikä ei rakkautta ole, on kiehtonut itseäni jo pitkään, koska minäkin rakennan suhteita joiden ainut pohja on minun rakentamani rakkausharha. Rakkauden kaipuu on niin iso, että itselleen valehtelee loputtomasti, ei ole näkevinään todisteita rakkauden puutteesta. Mutta kaikki ne todisteet tuntuvat sydämessä, ne tuntuvat pahana olona, epäilynä… tieto siitä ettei rakkaus ole totta, on meillä, mutta emme millään haluaisi myöntää sitä itsellemme.

Jaksuhali

hienoja tekstejä sulla hajatelma=)onneksi meitä on moneksi täällä,olen saanut todella paljon omaan elämääni sinu vastauksistasi täällä vaikka en ole täällä pitkään ollutkaan=)mut omat ajatukseni saavat uutta pontta ajatuksistasi ja ajatukseni ovat hyvin samanlaisia kanssasi=)yhdessä me jaksamme ja rakatetaa kaikki itsemmä ja tosiamme

Hienoja ajatuksia tässä topicissa, miltei liikuttuu…

Jaksamista sinulle Skeppsburn ja voimia pysyä raittiina!

Kiitos paljon opettavaisista, lohduttavista sanoistanne.
Ette ikinä arvaa, mitä mies toi tuliaisina työpaikan reissulta Tallinnassa. Pyysin tuomaan jotain kivaa tuliaisia. Toi mäyräkoiran viinaa. VIINAA!!! Kun sohvalle rötkähtävältä mieheltä kysyin, mitä iloa minulle on tuliasviinoista, hän vastasi, että eihän niitä tarvitse kaikkea heti juoda. Ihan itketti ja läheltä piti, että olisin pullon avannut… vieläkin kiusaa, että kaapin nurkassa on pullotolkulla juomaa… olen vaarassa.

Olipas pottumainen temppu mieheltäsi. :imp: Totta, olet vaarassa - hengenvaarassa. Karmee tilanne. Itselleenkö se niitä oikeasti osti? Jos tosiaan osti sulle, lahjoita pikapikaa pullot pois sellaisille, jotka niitä tarvitsee tai kaada viemäriin - jos ne on sun, saat toki tehdä niille niin kuin parhaaksi näet. Tai jos niistä esim. puolet on sulle, hankkiudu eroon edes siitä sun osuudesta. Näkeepähän miehesi, mitä tuliaisesta tykkäät…

Voi olla niin että miehellesi ei ole tullut selväksi miten tärkeää sinulle on olla kokonaan ilman alkoholia. Voi olla että et ole huomannut kertoa sitä kyllin painokkaasti tai sitten miehesi ei ole halunnut kuulla. Tai sitten miehesi käyttäytyy hankalasti ilkeyttään tai ymmärtämättömyyttään. Jos mahdollista, kannattaa ensin tarkastaa että kantasi alkoholiin on tullut tai nyt tulee miehellesi selväksi.

Voi myös olla että mahdollinen vapautumisesi alkoholista onkin miehesi kannalta pelottavaa tai hän saattaa olettaa menettävänsä valta-asemaansa tms., vähän niinkuin hajatelma aikaisemmin kirjoitti.

Toisinaan ihminen toimii varsin julmasti alkukantaisten vaistojensa ohjaamana, tiedostamatta että on kohtelemassa toista väärin ja tekemässä ehkä paljon vahinkoa. Mikään puolustushan se ymmärtämättömyys ei kuitenkaan ole.

Minä luulen skeppbrun että miehesi ei halua että raitistut. Kaikki mitä kerrot viittaa vahvasti siihen, että miehesi pelkää sinun raitistumistasi. Kuten minun mieheni pelkäsi. Viimeisiä kertoja kun annoin periksi viinanhimolleni, tein sen sanoen itselleni “juon, jotta perhe pysyy kasassa” “Juon jottei mieheni tunne alemuutta” “juon jotten itse tunne ylemyyttä”

Kaikki nuo syyt juoda, olivat minun ulkopuolisiani. Tuon jälkeen päätin, ettei mikään syy, ulkopuolella tai sisälläni, pakota minua juomaan. Minun piti päättää että saan raitistua, ihan ilman mieheni lupaa.

Joka oli ensimmäisiä asioita joita tein ilman hänen lupaansa. Myöhemmin lakkasin kertomasta hänelle paljon sisäisen minäni kasvusta, koska hän oli paha, ja käytti kaikkea sanomaani minua vastaan. Niitäkin asioita, joita olisi pitänyt varjella kallisarvoisina aarteina.

Minusta tuntuu skeppburn, että sinun miehesi ei rakasta sinua. Hän voi olla tyhmä, hän voi olla ajattelematon, hän voi tuntea olonsa loukatuksi tai uhatuksi. Mutta mikään noista, ei saisi häntä asettamaan sinulle kiusausta, mikäli rakkaus olisi epäitsekästä, kuten rakkauden kuuluu.

Jaksat vastustaa kiusausta nyt, ehkä vielä viikon, ehkä kokonaisen kuukauden, ja silti? Kun miehesi kiusaa riittävän kauan, minä tiedän ja sinä tiedät, että tulee hetki, jolloin hän onnistuu murtamaan halusi raitistua.

Silloin kuuluuko sinun mennä peilin eteen ja syyttää itseäsi siitä ettet pystynyt vastustamaan kiusausta, vai katsoa miestäsi joka lakkaamatta teki töitä jotta sinä sortuisit.

Tässä on mielestäni kohta, jota Vaeltaja ei minun alkoholismissani tai raitistumisessani ymmärtänyt. Joskus syy sortumiseen, ei enää ole alkoholistin itsensä, joskus se on rakkauden syytä. Sinä rakastat miestäsi niin paljon, ettet ajattele enää omaa parastasi, vaan jotta saisit miehesi iloiseksi, jotta näkisit hymyn hänen huulillaan, tartut lasiin hänen nähtensä.

ja hän hymyilee

sinä itket… mutta vasta paljon myöhemmin.

Parisuhteessa on kohta, jossa oma paras pitäisi asettaa puolison edelle, on kohta jossa saa luovuttaa, itsensä takia, antaa periksi ja erota (ainakin toviksi) Jos sinun skeppbrun on vaikea olla siinä kodissa juomatta, jos sinua ei arvosteta juomattomuutesi tähden, sinulla on lupa hankkia koti, jossa sinä skeppbrun olet TURVASSA.

Putosin. Kuinka ollakaan, miehellä oli viime viikolla taas työreissu, tällä kertaa tukholmaan. Pyysin taas tuomaan ihania tuliaisia. Toi koristekissan ja laatikollisen kaljaa. Oli kotiin tullessaan väsynyt, kankkuskännissä ja ärtynyt. Kun sanoi, ettei enää pidä mennä tukholmaan, jos siellä tuollaiseksi tulee, alkoi niuhotus. En sietänyt minäkään mitään. Mieleeni tuli vain ja ainoastaan että eihän tätä kestä selvin päin. Kaadoin kaikki mitä löytyi. Ikäväkseni poikani soitti ja tajusi tilanteeni. Olin tekemässä itsemurhaa. Poika soitti hätäkeskuksen porukan ja mua tultiin hakemaan. Auroran kautta pääsin kuitenkin kotiin, kunhan olin selvinnyt…

No voi v. Oliko miehesi tyytyväinen, kun hänen ihanat lahjansa tuottivat näin tulosta? :imp: Sitä taitaa yksinkertaisesti harmittaa, kun sinä näytät pystyvän raitistumaan, hän ei. Nyt tuli ainakin todistettua, että olet hengenvaarassa sen miehen kanssa. Mietithän, olisiko sinun mahdollista päästä johonkin turvaan. Ja tuliaisia ei varmasti enää kannata pyytää, kun nyt tiedät, mitä hän tuo.

Sulle voimia jatkaa eteenpäin, suuntahan on notkahduksesta huolimatta onneksi selvillä.