tsemppijakso juhannuksesta jouluun

päätin aloittaa uuden aikakauden uusine päämäärineen tänään 25.6.2017.
tasan puoli vuotta joulupäivään.
aloitin Plinkkiin kirjoittelemisen marraskuussa 17 eli olen harjoitellut vähentämistä lähes päivälleen seitsemän kuukautta.
näinä kuukausina en ole kertaakaan jättänyt projektiani kesken vaan pysynyt aktiivisena mukana juonessa lukemattomista epäonnistumisistani huolimatta.
alussa nimittäin mietin että onko tämä vain alkuinnostusta ja kohta unohdan päämääräni sekä varsinkin koko plinkkitouhuni. niin ei käynytkään. hyvä niin.

vaikka epäonnistumisia on tapahtunut niin yhtä samoin pientä kehitystäkin.
olen nyt paljon harjaantuneempi tunnistamaan vaikeat paikkani.
lisäksi, oikeastaan vasta nyt kevään aikana olen käsitellyt mielessäni sellaisia tunteita jotka aktivoivat juomishimoani.
ennen suhtauduin niihin vähän ylimielisestikin. että tunteet ja tunteet ja lässyn lässyn ja “enkö muka ole käsitellyt niitä aina tai ainakin koko aikuiselämäni”. en ole. en ainakaan suhteessa juomiseeni.
olen siis kuvitellut että juominen on pelkkä paha tapa. mutta ei, ei se niin menekään, ei ainakaan minun kohdalla vaan se on paljon, paljon monisyisempää. tämä pitää muistaa!

ei siis muuta kuin tervetuloa uusi puolivuotinen.
uusi tavoitteeni on vähentää siten että korkki saa kirskahtaa taikka siideritölkki suhahtaa vain about kaksi kertaa kuukaudessa. eli joka toinen viikonloppu. pöljä oluen osteleminen joskus keskellä viikkoakin on jo taaske jäänyttä elämää. se oli tiukassa se tapa. never again!

hyviä tulevia kaikille vähentäjille!!! ja nautitaan kesästä! :smiley:

Ei voi olla totta :smiley: siis teet justiinsa niinku minäkin oon tuumaillut :smiley: mä kans olen ajatellut, että pitäs alottaa uus juttu. Siis tuo mun “jostakin/joskus” on aloitteva tuntuu nyt tarvivan päivitystä. Kun se vähentäminen on nimenomaan nyt ollut puolisen vuotta jo onnistuneesti käynnissä.
Samoin pelkäsin tän olevan vain alkuinnostusta, mutta tämä on se mun tapa pysyä mukana omissa suunnitelmissa. Välillä kompuroidenkin.
Mulla on nyt sama tavoite. Kerran tai kaksi kuussa viiniä. Vuorotyöläisenä päätin ettei arkivapailla saa juoda eli vain viikonloppuvapailla. Ja silloinkaan ei kahta iltaa peräkkäin. En ole koskaan ollut niitä tyyppejä jotka sen yhen lasillisen joskus ottaa vaan se on pullo tai ei mittää :unamused:

Mulla on tässä tulossa useampi reissu ja ne on sitten asia erikseen kun reissuilla mulla ne määrät on vähempiä kuin kotona.

Jeps kyllä minäkin kuule kehittelen uuden otsikon minkä alle alan naputteleen, Apinoin sua, mutta suonet sen mulle Sylvia :slight_smile:

hei loistavaa vilmasto!
paa ihmeessä sinäkin uusi ketju pystyyn, ehdottomasti!
tämä tuntuu vähän siltä kuin aloittaisi uuden kouluvuoden: hankitaan uusi penali ja koulureppu jne.
jotenkin uusi ketju aktivoi tai peräti moninkertaistaa innostusta petrata asioita. aloitan tosiaan myös Jepen kirjaamisen. kuten tein viime tammikuussa kun pinnistelin tipattoman läpi. helmikuussa olikin taas niitä tuiki tuttuja suunnittelemattomia retkahduksia ja jeppe jäi.
tsempit meille ja kaikille muillekin!!
tämä on hyvä päivä aloittaa uusia polkuja ja päämääriä.

havahduin tänään vaihteeksi mietteeseen ettei riitä, että pelkästään tsemppaa vaikeiden paikkojen yli, mikä toki sekin on erittäin ok ja onnistuessa upeaa, vaan haluan jatkossa käsitellä ja sisäistää asioita laajemmin.

eli tuo otsikossani oleva “tsemppijakso” tarkoittakoot muutakin kuin pelkkiä nollaviikkojen suorittamisia.
on siis tsempattava itsensä myös pohtimaan ja käsittelemään aihetta/ongelmaa tasaisin väliajoin.
ja kaikki armollisuuteen verhottu itseriittoisuus tyyliin “kyllä tää tästä taas” ei pitkälle kanna.
ei se vaan mene niin.
toisin sanoen, jotta tuleva puolivuotinen sujuisi toivotulla tavalla se totisesti vaatii kurinalaista keskittymistä.

voisi hyvinkin ottaa päiväohjelmaan jokin erillinen tuokio jossa käsittelisi näitä asioita.
samalla tavalla kuin espanjan opiskelulle. mikä ettei?
Plinkin tietoisku-osioista löytyy erillaisia tehtäviäkin ns. itseopiskelulle.
nyt tarvitaan tekoja. !!!

no niin, ei muuta tällä erää. halusin vaan kirjoittaa tuon itselleni ylös muistiin.

Plinkin tarjoama tietoisku nimikkeellä Retkahdusten ehkäisemisen käsikirja, mikä löytyy vähän penkomisen kautta Oma Apu-palkista on erinomaista muistinvirkistystä. se on pdf-tiedostona siellä. suosittelen.

vähän pliisu meininki muttei juomahimoja sentään.
päivät on hitaita ja esim. eilen masis kolkutteli ovella.
pientä tai oikeastaan suurta iloa siitä että paino on pudonnut kokonaisuudessaan 3 kiloa vaikka juhannusherkuista/juomista aikaa vain viitisen päivää. kilot tuli takas nestekertymineen mutta lähti taas veke.
juon kuplavettä paljon ja se mitä syön pyrin pitämään pienissä määrissä. eikä enää suklaata eikä karkkia. ostin tänään pakastemustikoita, ne toimikoot irtokarkkeina.

törmään aina siihen tosiasiaan että elämänmuutokseen tarvitaan uusia juttuja. juomisen tilalle muuta tekemistä ja niin edelleen. se on heikko kohtani. olen niin omiin tapoihini juurtunut (muutoinkin kuin juomisen suhteen) että käy työstä päästä lähtemään minnekään. kesä olisi otollista aikaa tehdä tämänkin suhteen muutoksia.
motivaatio vähentämiseen kuitenkin korkealla.
hetkeksikään ei saa päästää mietteisiinsä että “kesä menkööt miten menee”, ei, vaan nyt olen tosissani.
haluan onnistua. piste. !!!

jaahas, teki mieli tulla kirjoittamaan mutten yhtäkkiä keksikään mitään.
taas liian aikainen herääminen vaikka pilvisää.
eilen perjantaina pysyin päätöksessäni vaikka mielessä pyöri pari siideriä. taas ne tutut perjantai-mietteet että eikö nyt tosiaan edes kaksi tai mielellään kolme tai neljä tai viisi. ei ollut edes kovin suuri himo mutta perjantai mikä perjantai.
keskityin. ajattelin että mielenjuolahdus on mahdollista selättää. mietin miltä aamulla tuntuisi jos nyt lipsun päätöksestäni. sitten ajattelin rahaa. säästän ne siiderirahat. tämän jälkeen ajattelin että tulee se seuraavakin perjantai. entä ne kalorit, jne. jne. jne. sitten oikein odottelin että koska päähäni pälkähtää tuttu rotla: “kai sitä aikuinen ihminen saa juoda pienet perjantainousut” ja tulihan se sieltä.
nämä hiton ajatukset ovat niin ennalta arvattavia.

toisaalta tässä vähentämiskuviossa nälkä kasvaa syödessä.
ja ristiriitaa löytyy. kyllä perjantaina voi. ei kun kyllä kerran kuukaudessa voi. ei, vaan kaksi kertaa kuukaudessa.
ei näiden mietteiden parissa jatkuvasti joudu painiskelemaan mutta säännöllisesti joka tapauksessa.
mikä kaiketi onkin tarkoitus. pointtia ei saa unohtaa! tarkoittaa sitä että Plinkkiä pitää lueskella päivittäin.
uhoin alkuviikosta että ryhdyn ratkomaan plinkin Oma Apu-tehtäviä retkahdusten ehkäisyn käsikirjasta. no en ole jaksanut ainakaan vielä.
saavutuksiakaan ei pidä unohtaa. kaljarumba on mennyttä elämää. kolmen kilon laihtuminen enemmän kuin ilahduttavaa. tammikuussa aloitin lapsen tavoin “euro päivässä säästöön”-projektin mikä on pitänyt kutinsa. eli jos olen tunkenut purkkiin yleensä kympin setelin viikossa, se tarkoittaa että vuoden loputtua siellä on ns. joulurahaa noin 500 euroa.
pääkoppaa olen penkonut kurinalaisesti. miltä tuntuu, miten reagoin asioihin jne.
keväällä alkanut kirjeenvaihto kuohautti mieltä eri syistä mutta nyt sekin on tasapainottunut.
kaikkea tällaista.
ihmisen pitää miettiä ja ajatella asioitaan! ei se sovi että porskuttaa vaan eteenpäin samoilla kaavoilla.
vitutuksia tulee ja menee. se on ihan selvää. ne on vaan kestettävä. piste.

no niin, tulipa taas pulistua.
mukavaa viikonloppua! :smiley:

tunnustan, retkahdin taas.
lähdin terassille iltapäivällä.
äh, todella ikävä juttu.
ei muuta.
jatketaan.

piti vähän muokata tuota. lipsahti pikkuisen liian tunnistettavaa kerrontaa.

joo, lipsahti sunnuntaina ja kirjoittelin mielestäni liian tunnistettavia juttuja, editoin ne veke.
tuttu juttu tunnemyräkkä yllätti ja retkahdin terassille istuskelemaan.
mitäpä tuohon muuta lisäämään.
taas siis vaan kohti uusia yrityksiä. plaa plaa plaa :frowning:

raitis viikonloppu takana.
silti tekisi mieli vali vali valittaa kaikesta, jopa siitä ettei maistu.
jonkinmoista tyhjäkäyntiä elämässä ja matalalentoa. tsemppimieli kateissa vaikkei tosiaan terassitkaan houkuttele.
vietän aika paljon aikaa itseäni reilusti vanhempien ihmisten kanssa. heidän muutoin niin erinomainen seura panee joskus miettimään että elämä viuhahtaa ohi ja siinä sitä ollaan.
en tiedä, mutten jaksa olla tänään innostunut pienistä onnistumisistani vähentämisen suhteen.
tai sokerilakoista sun muusta. tuntuu että hölynpölyä kaikki.
ja aivan kurkkuani myöten olen täynnä sitä kuuluisaa “itsetutkiskelua”. alkukeväästä asti olen tonkinut erityisellä huolella pääkoppaani. on tainnut mennä överiksi asti.
voisi tehdä hyvää pieni tauko Plinkistäkin.
mene ja tiedä.
ei muuta päivitettävää.
toivotan muille mukavampaa kesämenoa!

Täälläkin raitis viikonloppu takana. Joskus tulee matalapainetta ja kaikki tuntuu turhalta. En osaa sanoa kuin paljon tsemppiä! Kyllä se vielä iloksi muuttuu! :smiley:

t. Juhani

Go, girls, Vilmasto ja Sylvia! Kuinka ollakaan, olen juuri tällä viikolla itse potenut tuota samaa “elämä viuhahtaa ohi” -tunnetta. Tämäkin kesä tuntuu jo viuhahtaneen ohi, eikä ole edes kesältä tuntunut. (No, ok, eihän se oikeasti ole vielä ohi mutta lomani on.) Mutta hienostihan teillä molemmilla on vähentäminen edistynyt!

Minä voisin yrittää lähteä tähän kimppaan mukaan. Olen ollut nyt pari viikkoa juomatta. Myös alkuvuodesta ja kevättalvella olin pari viikkoa juomatta. Muuten olen juonut melkein joka viikko 10-60 annosta. Keskimäärin parisenkymmentä. Yleensä 6-12 annosta kerrallaan. Ajattelin, että jos alkuvuosi oli kostea, niin nyt loppuvuosi voisi puolestaan olla alkoholihumalaton.

moikat Epävakka, hemmentaali ja Juhanikari… kiitos viesteistänne. ja Epävakkalle tervetuloa!
älyttömän mukavaa kun tänne pöllähtää tasaiseen tahtiin uutta väkeä.
hienoa että ihmisiä lappaa vähentämään kesken kesäkauden, sillä luulisi että vasta syksyn tullen mieliteko elämänmuutokseen syntyisi. hyvä Te!!! te kaikki uudet ja vanhatkin.

no niin, tänään aion liittyä kuntokouluun. ostan siis kausikortin treenaamaan. uskomatonta mutta totta.
kävin eilen ilmaisella tutustumiskäynnillä ja personal trainerin puhuttelussa.
pääsin kokeilemaan vempainta joka mittasi kaikenmoisia rasvakertymiä sun muita lukemia.
tulos oli heikohko ja ylipainoa 10 kiloa. vaikka olen just pudottanut omin päin kolmisen kiloa kun lopetin kaljan kittaamisen kokonaan ja herkuissakin olen himmaillut.
tapaamisen alkajaiseksi mukavan tuntuinen PT kysyi pidätkö liikunnasta. sanoin etten yhtään. sen jälkeen hän varmisti että olenko koskaan edes kokeillut. sanoin että kävelen aika paljon, lasketaanko se? kyllä lasketaan, mutta lihaskuntoni kaipaa monin verroin muutakin.
tänään aion vielä tinkiä hinnasta, mutta päätös on jo tehty. aika huikea olo!
ja kausikortti on niin kallis että tiedän myös käyttäväni sitä. samalla hinnalla pääsen uimaan ja saunaankin.
olen tosiaan aika innoissani.

hyvää päivää kaikille ja terveisiä! toivottaa tällä kertaa iloinen Sylvia :smiley:

no niin, nyt se on tehty. hankittu jäsenyys ja kulkukortti salille. tämä on totisesti uskomaton juttu.
pitää aloittaa hiljalleen, mietin että 2 x viikossa olisi ok.
ylihuomenna on 50 min. ohjattua harjoittelua. sitten uimaan ja saunaan.
epäröivä haave on muuttunut todeksi… tai paremminkin se vaikein kynnys on ylitetty.
tästä on hyvä jatkaa taas! :smiley:

Kuntosalikortin ajattelin itsekin syksyksi jälleen ladata. Samoin uimahallin. Keväällä tuli käytyä molemmissa suht tunnollisesti - tosin sen jälkeen maistui aina juomapuoli niin, että sen paremmin kunto kuin kroppa eivät kehittyneet :frowning:

Minua kiinnostaisi kovasti patikointi ja vaellus, mutta en ole yksin saanut tehtyä asialle mitään. Nuuksioon ja Sipoonkorpeen on pitkä ja hankala matka eikä niiden tuttujen, merkittyjen reittien käveleminen moneen kertaan ole ihan sitä, mitä haen. Karttaa en osaa lukea, kompassia en osaa käyttää, telttaa ja yöpymisvälineitä en omista enkä osaisi telttaa edes pystyttää. Ja kuitenkin haaveissani vietän muutaman päivän jossain hevonkuusenkorvessa kaukana muista ihmisistä syöden pussikeittoja ja nukkuen teltassa. Ja tietysti sitten, kun tätä taitoa olen ensin kotimaassa harjoittanut, niin jonakin päivänä vaeltelen jossain kaukana vuoristossa… In my dreams.

ai saamari! tuota en muuten ole hoksannut miettiäkään. hyvä kun kirjoitit hemmentaali.
mitäpä sitten jos sieltä salilta tullessa syntyykin helvetinmoinen kaljan/siiderinhimo??? auts.
toi pitää ottaa käsittelyyn heti eikä melkein heti. !!

Onnittelut Sylvia tuosta hankinnasta! ihan parasta!
Mutta jos Hemmentaalille tuli jano urheilusta niin mullapa ei tullu :laughing: toki vettä meni, mutta kunnon treenin jälkeen mun ie tee mieli alkoholia eikä mitään mässytyksiä. Nyt kun pakosta jäänyt useampi saliviikko väliin niin tekee tiukkaa herkuttelun ja juopottelun suhteen :cry:

Nyt ootamma mielenkiinnolla miten sun Sylvia käy. Kaikella ystävyydellä siis kuitenkin :slight_smile:

juu, saapi tosiaan nähdä miten tämä uusi aluevaltaus lähtee liikkeelle.
huomiseksi ja maanantaiksi kirjauduin ryhmäliikunta-tunneille.
eilen ilmaisella PT-tunnilla sain sen päiväsen nauruhepulin, olisiko ollut hermostunutta ahdistuksen purkamista.
nyt siis kortti hankittu, mutta jatkossa yksityiset, normaalin kuukausihinnan päälle tulevat PT-hinnat panee nieleskelemään. hyvä sijoitushan se olisi.
päätin että tutustun taloon pari viikkoa ja päätän sitten tästä PT-kuviosta.

ihmissuhdesotkut mietityttävät.
ei onneksi juomahimoja.
yritän ny keskittyä tähän kuntokouluiluun.
toivon ettei pelkkää alkuinnostusta.

Onnittelut hyvästä päätöksestä aloittaa liikunta. Mä en ole jaksanut käydä pitkään aikaan missään liikkumassa, mutta toki tulee käveltyä välillä pidempiä pätkiä, koska se on mun ainut kulkuväline. Ollut tässä nyt tosiaan kolmisen viikko ilman alkoholia. Ja ilman mietoja piristeitä (kahvi, tee jne). Nikotiinituotteetkin on jääneet pois. Ei niitä ole kyllä tällä vuosikymmenellä tullut oikeastaan juuri säännöllisesti käytettyäkään. Rauhoittaviakin on kulunut tosi vähän lukuun ottamatta paria ensimmäistä raitistelupäivää. Mutta nyt vitutuksen aiheisiin.

Mua lannistaa ihan suunnattomasti aina huomata, tämä ei suinkaan ole ainoa kerta, ja tämä sama on tapahtunut kuukausienkin raitistelupätkien aikana, että ilman psykoaktiivisia aineita mä tunnen olevani täysi sirkus. Mielalanvaihtelut ovat todella raskaita ja tekevät elämän suunnittelusta ja asioiden tekemisestä välillä ihan mahdotonta. Tajuntaan puskee vaan erilaiset sillisalaatit musiikkia, huutoa ja hälinää sekä pilkkaavia ja itsen vahingoittamiseen kehottavia ääniä ja tuntemuksia. Selvänä joutuu joku osa itsestä voimattomana katselemaan sitä kaaosta kunnes sekin alkaa huutaa, että tätä ei jaksa kukaan, ja että tämä ei ole mitään elämää, ja halu päästä pois kaikesta kasvaa ihan valtavaksi. Eilen kaupassa teki mieli mennä ostamaan pullo viinaa, juoda se nopeasti rauhoittavien kanssa, ja hirttää itsensä kotiinsa. En kuitenkaan ostanut alkoholia yllykkeistä huolimatta koska seuraava aamu pelotti.

Täällä plinkissä on vuosien varrella toistunut osalla kirjoittajista puhetapa, että päihteidenkäytön lopettajilla on usein väärä mielikuva raittiudesta. Siihen on ladattu hirveän paljon asioita. Sitten kun raitistuu niin ihmissuhteet paranevat, oma toimintakyky paranee, terveysongelmat poistuvat jne jne. Näinhän ne toiveet usein kulkevat mutta kun se iso tukikeppi elämästä otetaan pois, ja joutuu kohtaamaan stressitekijät elämässään, niin olo voi olla alkuhuuman jälkeen tosi tuskainen. Jotkut varhain runsaan päihteidenkäytön aloittaneet kuvaavat, että joutuu opettelemaan arkielämän taitoja ja etenkin tunne-elämän taitoja. Mä en koe, että omalla kohdallani on kyse siitä, vaan mun ns. baseline psyykkisen toimintakyvyn suhteen vaikuttaa olevan lähtökohtaisesti tosi haperoa. Se on ihan ymmärrettävää mun laadultaan erittäin heikon kehitysympäristön huomioiden. Oikeastaan olisi poikkeuksellista jos näin ei olisi. Mutta silti sen realiteetin kohtaaminen on todella raskasta, ja mun itserankaisua ja häpeää pahentaa, että kuormitan ystäviäni puhumalla kuolemasta ja välillä avoimesti tekemällä kuolemaa esim. somessa. Mun on vain niin sietämätön olla, että en näe oikein mitään muuta vaihtoehtoa, kuin jotenkin päättää tämä olemassaolo. Näin on ollut jo vuosia, ja silti mä jotenkin aina petyn uudelleen, kun joudun kokemaan ja tunnustamaan sen, että mä en ohjaa elämäni laivaa, en ole koskaan ohjannutkaan, vaan ensin sairaat vanhemmat ja nykyään laadultaan sietämätön tunne-elämä. Onko parempi olla päihtynyt ja elossa vai kuollut? Mä en tiedä mutta en jaksa enää tätä piirileikkiä. Onko muilla ongelmia itsetuhoisuuden kanssa ja mitä mun teidän mielestä pitäisi tehdä? Kaikki hoitojutut olen jo käynyt läpi. Sori vuodatus lankaan, mutta kun tätä oltu kuitenkaan otsikoitu yhden henkilön päiväkirjamaiseksi langaksi, niin uskalsin tämän nyt tähän laittaa. Toivottavasti teillä on hyvä sunnuntai.

moi Epävakka
ihan ekaksi kolme viikkoa ilman päihteitä on upea suoritus, varsinkin kun mieli on noin tuskainen kuten kerroit.
kunpa jaksaisit jatkaa raitistelua.
itselläni oli nuorempana vähän saman suuntaisia mietteitä. join rankasti siinä kolmenkympin hujakoilla lääkiten siten sietämätöntä oloani. väitin lääkärillekin että parempi pullo viiniä kuin hätääntyneet suunnitelmat päättää koko elämä.
se oli tavattoman raskasta aikaa. kierre jatkuin pitkään, muutaman vuoden, ja on suoranainen ihme etten sillä juomistahdilla alkoholisoitunut lopullisesti. tarkoitan tällä kroonista alkoholismia.

kävikin päinvastoin. iän myötä ahdistus lieveni ja sitä myöden juomisen tahti, mutta kamppailen toki edelleen samaisten asioiden kanssa, nyt ne vaan ovat jo hallittavissa.
ratkaisevaa oli tietenkin se että sain ja otin vastaan apua, kävin pitkän terapian läpi osittain Kelan kustantamana.

hätäsi on valtava ja vaikka sanoit että kaikki hoitojutut on käyty läpi, niin onko sittenkään?
raju taustasi ja nykyinen vointisi vaatisi pitkää ja intensiivistä avun saantia.
muista aina ettet ole yksin. kysymyksessä on vakava sairaus ja sitä potee hurja määrä ihmisiä.
eri ikäisiä ja eri taustat omaavia, mutta yksi yhteinen tekijä on kaikilla, psyykkeen rikkinäisyys.
siinä ei ole mitään hävettävää. se on sairaus muiden joukossa.
psyykeen sairauksien hoito vaan vaatii hoidettavalta itseltään tahtoa saada apua.
toisin kuin fyysisten vakavien sairauksien suhteen, mielen sairaus ei kerää hetkessä ympärilleen ryhmän valkotakkeja pohtimaan sankarillisesti miten ihminen parannetaan, vaan useimmiten potilas joutuu ITSE vaatimaan hoitoa.
ja kun voimat ovat muutoinkin loppu, niin avun hakeminen on sitenkin hurjan vaativaa hommaa.
mutta sun on pakko yrittää.
yritä vielä kerran.

ja vähintääkin pura mieltäsi tänne jos se auttaa edes hetkeksi.
ylipäätään ota hetki kerrallaan. jaksa taistella. kuten taisteletkin. muista hengittää, se on nimittäin tärkeää.
kun tuskatila on hurjimmillaan keskity pelkkään hengittämiseen.
tiedän, lohdun sanani tuntuvat varsin mitättömiltä.
kunpa osaisin auttaa enemmän.
voimia päiviisi.