tsemppiä kaipaileva

Kirjoitin jo aiemmin tuonne Kotikanavalle josta neuvoivat siirtymään mieluummin tänne.

Eli reilu kolmekymppinen kahden pienen lapsen äiti olen. Vasta seitsemän vuotta sitten tuli koettua ensimmäinen humala, siitä seurasi välitön koukku. Raskausajat olen ollut kuivilla.

Viimeisen puoli vuotta olen juonut 1-4 kertaa viikossa lähes poikkeuksetta 6 annosta tai enemmän kerrallaan. Olen pieni naisihminen, toleranssi on luonnostaan kova.Tätä ennen olin raskausajan juomatta. Juomiseni ei ole koskaan vuosien saatossa ollut päivittäistä. Taukoja on ollut (pisimmät raskaana ollessa).

Olen alkoholistiperheestä, molempien vanhempien puolelta tulee kova rasite tähän sairauteen (äiti on tosin raitis). Nuorenpana olin juomatta koska olin lapsena oppinut inhoamaan alkoholinkäyttöä. Aikoinaan sitten sekavassa elämäntilanteessa (parisuhde päättyi) lähdin muiden mukaan tähän touhuun ja aluksi pysyikin viihdekäyttönä kunnes vähitellen kävi miten kävi… Olen lääkinnyt ahdistusta, masennusta ja paniikkia alkoholilla, ja senhän tietää miten siinä on käynyt: ongelmat ovat vain kasvaneet.

Tällä hetkellä minulla on mies (joka käyttää mutta ei ole alkoholisti), kaksi ihanaa lasta, terveys ja ulkonäkö vielä tallella ja päätin lopettaa vihdoin kokonaan. Tämän tien on päätyttävä tähän. Olen juonut tänä lyhyenä aikana kokonaisen ihmiselon alkoholit ja se riittää, lopullisesti.

Nyt pyörii päässä kaikki menneet, oma riippuvuus ja miten se on saattanut vaikuttaa pienokaisiini. Tuntuu pahalta, syyllisyys on valtava. Tunnen olevani maailman huonoin äiti, vaikka varmastikaan en sitä ole. Rakastan lapsiani suunnattomasti, he ovat minulle kaikki kaikessa.

Nostan vihdoin käteni kuningas alkoholin edessä, sitä en kykene selättämään. Haluan sen pois elämästäni.

.

En tiedä, onko helpompi vai vaikeampi lopettaa, kun ei kuitenkaan ole käyttänyt päivittäin. Itselläni oli usean vuoden putki, joka päivä otin vähintään 12 annosta. Kun lopetin, niin sitten lopetin. Jotenkin kuvittelisi, että jos on taukoja muutenkin pitänyt, niin sitten vaan antaa taukojen pidetä. Loppujen lopuksihan se on siitä päätöksestä kiinni. Sullekin sanoisin saman kun jo jollekin toiselle sanoin, että sulla on erinomainen aika lopettaa juuri nyt, kun et ole vielä pilannut kaikkea. Ajattele, kun jatkat juomisen tiellä, todennäköisesti juomismäärät kasvaa, ulkonäkö rapistuu, perhe-elämä kärsii, rahaa kuluu, voi tulla sairauksia, tapaturmia, itselle tai kännissä aiheuttaa lapsille, jotenkin en usko, että sössit sillä lailla kuin ihan nuoret, perheettömät sössii, mutta rikkoa voit paljon ja haavoittaa lastesi mielen. Nyt kun lopetat, voi olla, että käy kuin mulle, että alkoholi nousee ykkösajatukseksi joksikin aikaa. Sitten se alkaa pikku hiljaa kutistua ja menettää merkitystään. Ja elämä alkaa.

Kiitos vastauksista!

Juuri nyt ei tunnu kovin vaikealta lopettaa, mutta alussahan vasta olen. Tämä päätös syntyi maanantaina kun retkahdin lauantaista seuranneen krapulan seurauksena. Lauantaina vedin käsittämättömät humalat viihteellä ollessani. Siitä ja maanantaista “selvisin” vasta tänään, ensimmäistä kertaa suht koht normaali olo.

Olen peitellyt juomistani. Siinä missä muut ottavat pari saunaolutta itse olen ottanut aina tuplat ja piilotellut pulloja. Salailu vei energiaa mahdottomat määrät ja entäs sitten se syyllisyys mikä seurasi kaikesta kulissien takana tapahtuneesta juomisesta… Kamalaa. Tällaista elämää en tahdo itselleni enkä lapsilleni, enkä myöskään tahdo enää pettää mieheni luottamusta. Olen tässä noin seitsemän vuoden aikana yrittänyt monta kertaa lopettaa, minkä olen onnistunut raskausaikoina tekemäänkin, mutta se onkin ollut sitten ainoa “oikea” syy olla juomatta. Antabustakin kokeilin joskus, en ehtinyt sitä syödä korkeintaan kuin pari kuukautta kun jo päätin että haluan taas juoda.

Nyt tahdon päätöksessäni pysyä ja se tahto on kova, mutta en kuvittele että tämä tulee helppoa olemaan.

Viime lauantai oli siitä huono ilta kun vedin sellaiset perseet joista tuli mieleen ajat ennen lapsia kun viikonloppuisin tulin baarista kontaten kotiin ja ties mitä… Tulvi mieleen kaikki menneet miten on tullut sekoiltua “ystäväni” Alkoholin kanssa. Jossain välissä oli myös rauhoittavat ja nukahtamislääkkeet hetken mukana touhuissa. Sehän se on huono kimppa. Sairaalareissuja takana kaksi silloin kun kävin pohjilla. Sinne en enää mene, se on varmaa. Pitää huomata suunta ja ottaa heti keinot käyttöön jotta meno pysähtyy. Tosin vaikka jatkaisin juomista en usko että enää menisin niin pohjille mutta huono tapa se on eikä sovi lapsiperheeseen. Ja humalahakuista tuo minun juominen on aina ollut. Tosi vaikeaa on ollut jättää pariin annokseen, aina saatava enemmän. Se on huono juttu. Sen tähden olen piilotellut pulloja ja juonut salaa kaksin käsin kun en ole halunnut mieheni tai kenenkään tietävän miten paljon otan. Salaa olen kitannut litroittain vuosien varrella punaviiniä, lonkeroa, siideriä, olutta. Teräviin en ole koskenut pitkään aikaan, joskus aikoinaan meni alas miehen viskit ja konjakitkin jos niitä talossa oli. Silloin kun pohjilla olin (ennen lapsia), aloin usein juomaan aamusta alkaen arkenakin kun mies oli töissä. Olin sitten lähes sammumiskunnossa miehen tultua kotiin. Tuota menoa oli (harvakseltaan tosin) vielä silloinkin kun esikoinen oli vajaan vuoden… Hävettää myöntää miten olen tehnyt lapselleni noin kamalia asioita… Meillä oli silloin kaikintavoin vaikeaa koko elämä ja se heijastui mun alkoholin käyttööni vahvasti. Nyt tilanne on aivan toinen kaikinpuolin, parisuhde voi paremmin kuin pitkään aikaan ja siksi en ole niin koukussa enkä tunne sellaista kamalaa himoa juomiseen. Pelottaa kuitenkin jos tilanne lipsuu käsistä. Siksi tarvitsee olla ilman nyt.

Soflin hyvä!

Olet hyvällä tiellä, kun olet havainnut, että et pysty selättämään alkoholia. Kun minulle tuli elämässäni vastaan samanlainen tilanne, rohkenin onnekseni hakeutua vertaistuen piiriin. Sieltä sain avun ja raittiuden. Pelotti kyllä mennä ekaan palaveriin, mutta olin jo tietoinen, että sieltä moni alkoholisti oli saanut uuden suunnan elämälleen.
Sinulla on samat mahdollisuudetkuin meillä muillakin.

Kiitos lomamuisto tsempistä! Sitä tarvitaan!

Hei Soflin, kuulostaa niin tutulta tuo salaa tuplien juominen. Sitä minäkin tein.

Muutaman “kliseen” laitan sinulle tähän ajateltaviksi:

  • viinanhimoon ei kuole, vaikka siltä tuntuu
  • sinun ei ole pakko juoda, saat olla juomattakin
  • hoitoon hakeutumista ei ole syytä hävetä, juomista ja sitä, että ei edes yritä tehdä sille mitään, kannattaa hävetä
  • sinullakin on oikeus luovuttaa
  • haluatko olla alkoholisoitunut isoäiti?
  • mitä ylipäänsä haluat tulevaisuudelta?

Minä sain juomisestani ahdistusta, pelkoa, masennusta, aikaansaamattomuutta, häpeää, krapulaa. Joskus sain hetken hyviä mielentiloja, hauskaa seuraa, välillä energiaakin ja “luomiskykyä” (no, lopputuloksesta voi olla montaa mieltä).

Nyt olen ollut juomatta alkoholia reilut 8 kk. Toki vieläkin on ahdistusta, mutta se sentään johtuu jostain muusta kuin alkoholista, ja pystyn paremmin miettimään mitä sille asialle teen. Yllättäen minulla on valtavasti aikaa (ja tajuan, miten paljon tunteja vuorokaudesta juominen ja siihen liittyvät järjestelyt ja toipumiset veivät), ja olen löytänyt uusia keinoja rentoutua ja pitää hauskaa niin että seuraavanakin päivänä on hyvä olo. Ja yhtä lailla olen huomannut, että ei ihmisten kanssa oleminen sitä alkoholia vaadi: halutessani osaan puhua vesilasikin kädessä.

Joskus silloin taisin minäkin luulla, että omista velvollisuuksista ja paineista irrottautuminen vaatisi sitä alkoholin käyttöä. Voiko sitä ihminen olla enempää väärässä?

Hae apua, jos tuntuu että omat voimat eivät riitä. Ihan tosi: sinulla on vielä paljon elämää kokematta, ja on niin paljon parempi lähteä tutustumaan selvin päin itseensä ja siihen mitä haluaa. Että ei lykkää elämää siihen kun on seuraavasta krapulasta toipunut. Minulle keskeistä tässä toipumisessa on ollut se, että olen etsinyt ja löytänyt muita keinoja purkaa sitä ahdistusta, jonka luulin kaljatölkkiin upottavani.

Törmäsin tähän lauseeseen tänään:
“Sometimes there are no second chances, no time outs, no next time. Sometimes it’s now or never!”

Tsemppiä päätöksiin!

Lueskelin vähentäjien puolella juovien äitien plinkkiä ja rupesin miettimään noita viikottaisia määriä. Mulla ne on 6-30, riippuen onko ollut juhlia vai ei. Jos tulee käytyä viihteellä tai juo kolme iltaa putkeen niin nousee helposti tuonne 30 annokseen. Juon vain iltaisin. Mulla olis varmaan hyvät mahkut tuohon vähentämiseenkin koska joka viikko ei edes riskirajat pauku. Mutta toisaalta kun tiedän miten humalahakuista juomiseni on niin epäilen kovasti sitä pystynkö vain muutaman ottamaan…

nuo juomamäärät ovat kuitenkin aika lailla yhdentekeviä, jos itse
tajuaa ongelmansa, vaan itse tuo on jokaisen todella päätettävä.
varsinkin tutut voivat hyvinkin saada ihmisen epäilemään ja itsekkin
ihan luonnollisesti epäilee,joka tapauksessa mitä aiemmin ongelmansa
havaitsee(jo ongelma on) niin sitä parempi…jos ja kun päättää lopettaa,
sitten onkin pulma seuraava,mitä kännin tilalle, mihin sitä juomista
tarvitsee ja noiden syiden selvittely läheisten, mahdollisen terapeutin,
vertaistuen avulla tai jos voi vaikka omissa oloissa…olisiko kaava jotenkin
noin pääpiirteissään,tsemppiä jokatapauksessa, miten ikinä päätätkin…

Kiitos tsempistä!

Yöllä valvoin ja mielessä pyöri tämä lopetus ja kuinka hyvä asia se on. Kerran täällä eletään, miksi se yksi elämä kannattaisi riskeerata juomalla. Terveysriskit kasvavat, elinkaari lyhenee, lapset kärsivät ja elämä tuntuu viinanhuuruisina viikkoina puoliksi eletyltä. Haluan elää täysillä. Ennen kait se viinankäyttö kuuluikin juuri tuohon täysillä elämiseen kunnes tajusin että eihän se niin mene. Jos haluaa elää täysillä, haluaa kokea jokaisen sekunnin selväpäisenä, ilman minkään luokan kemikaaleja päätä sumentamassa. (Eriasiana tosin pidän mielialalääkityksiä joiden tarkoitus on vapauttaa se sairas mieli elämään “normaalisti”.) Minä kuitenkin rakastan elämää, lapsiani, miestäni, sisaruksiani, ystäviäni, lemmikkejäni, ja kyllä, joskus jopa itseäni. Ainakin tällä hetkellä :slight_smile: Haluan elää, en juoda ja kuolla. Tulevaisuus vielä edessä, mulla on tosiaan parhaat vuodet vielä edessäpäin: saan nähdä kun lapset kasvaa, saadaan pian oma uusi koti joka on ollut haaveissa jo pitkään jne. Kaikki mitä olen ikinä elämältä halunnut alkaa toteutua ja se tuntuu todella ihanalta. Tuohon tulevaisuuteen en mukaan humalaa tarvitse, annan vain elämän humalluttaa minut! :slight_smile:

Moi!
Älä edes harkitse “kohtuukäyttöä”. Alkoholiriippuvaisena ihmisenä mopo lähtee kumminkin käsistä. Itse rimpuilin alkoholin kanssa vuosia. Pahinta on se että juomisajatukset ohjaa koko elämää, vaikka pysyisikin rajoissa, niin aina se on mielessä. Olisit sen vanki." Koska voin ottaa?", nousee arvoasteikossa kuitenkin korkeimmalle pallille.

Meillä riippuvaisilla alkoholin käyttö ei ole tahdon asia, vaikka joskus kuvittelemme niin. Olemme riippuvaisia, ja se ohjaa meitä aina juomisen suuntaan, jos siihen on pienikin mahdollisuus pyrimme pelaamaan korttimme lopulta niin, että juominen on mahdollista. Ne on monimutkaiset säännöt joiden pauloihin sotkemme myös lähipiirimme, tahtoivat ne sitä tai ei. Mieti miten huumeriippuvaiset ovat aineisiin koukussa. Me emme eroa heistä, alkoholiriippuvaisuus on aivan samanlainen koukku.

Väylä parempaan elämään löytyy “helpolla” reseptillä. Ei voi ottaa yhtään. Aluksi päätös tuntuu tosi hankalalta, koska rakkaus juomiseen on suuri, ja harha siitä, että se on ihanaa, on mielessämme kovin vahva, vaikka toisaalta tiedostamme, että juomisesta on pelkkää haittaa.

Elämässäsi on ihania kantavia voimia. Takerru niihin ja roiku myös täällä plinkissä. Täällä on paljon kokemusta molemmista, sekä juomisesta, että lopettamisesta :smiley: . Itse pääsin irti lähes 1,5 vuotta sitten ja olen siitä valtavan onnellinen. Sä et tarvitse alkoholia mihinkään, mutta moni tarvitsee sut. JA enne kaikkea sinä itse olet ansainnut paremman elämän vapaana riippuvuuden puristusotteesta.

Pysy lujana, roiku täällä plinkissä, puhu läheisille ja pidä korkki kiinni!

Toivoo Rulla

Eilen retkahdin… Eilinen vahvistaa mun aikomustani pysyä lopettajissa. Ei alkoa enää mulle. Yritän unohtaa epäonnistumisen ja katsoa eteenpäin. Vaikeaa se on.

Vie aikansa tehdä lopullinen päätös lopettamisesta. Yleensä luulisin useimmilla
olevan sama vaihe alkuun, että lipsahduksia sattuu. Puhun lähinnä sellaisista ihmisistä,
joiden juominen ei ole kokopäiväistä ja joilla on vielä paljon menetettävää. Silloin asia
on toinen jos kyseessä on joko juominen tai kuolema.
Silti pidän tärkeänä, että ongelman tunnistettuaan siihen tarttuu mahdollisimman
varhain ja tosissaan. Vaikka enemmän juoneet, tuttavat ja mahdollisesti lähipiirikin
vähättelisivät omaa juomisongelmaa, kannattaa kuunnella itseään.
Retkahtelu alkuvaiheessa selittyy mielestäni ainakin seuraavilla seikoilla: ei ole
enää lupa käyttää alkoholia turruttamassa esiin nousevia tunteita ja tuntemuksia;
asiaa työstää mielessään ja näin juominen tuntuu olevan jopa useammin mielessä
kuin ennen lopettamisyritystä; sellainenkin seikka on ajattelemisen arvoinen, että
viina on salakavala vastustaja, eikä se haluaisi päästää otteestaan eri syistä johtuen;
sosiaaliset paineet juomiseen voivat olla suuria: alkoholi tunnutaan hyvin usein
miellettävän automaatioksi erilaisissa tilanteissa ja juomatonta pidetään
jotenkin kummajaisena.
Näitä syitä nousi mieleen, muitakin varmaan paljon on. Lopettamaan kannustan
edelleen, ei noista takaiskuista kannata liiaksi masentua, kuten et ole käsittääkseni
tehnytkään Tsemppiä.

Se eteenpäin katsominen on ihan välttämätöntä. Minulle se motivaatio lopettamiseen löytyi tulevaisuudesta, sen miettimisestä missä haluan olla vuosien päästä. Siihen kuvaan ei alkoholi kuulunut.

Minun nyt reilut kahdeksan kuukautta kestänyt raittiuteni on tietysti vasta opettelua, enkä koe kykeneväni varsinaisesti neuvomaan muita. Oma kokemukseni on, että ilman alkoholia voi elää vallan mainiosti, oikeastaan harmittaa etten sitä jo aikaisemmin tajunnut.

Ensimmäiset pari viikkoa olivat minulle pahimmat. Fyysisiä vieroitusoireita oli, ja niihin yhdistettynä valtava pelko siitä selviänkö, oli “melko” sietämätöntä. Mutta se meni ohi, ja lohduttauduin sillä että se menee ohi. Selitin itselle jatkuvasti, että juomalla tekisin pahaa itselleni, ja sitä kautta niille, joista eniten välitän. En halunnut olla juoppo äiti, enkä tulla juopoksi säälittäväksi isoäidiksi. Noina parina viikkona siivosin ja leivoin ja puuhasin käsilläni enemmän kuin koskaan aiemmin, jotain oli pakko tehdä että ei tulisi mahdollisuutta lähteä kauppaan kaljatölkkejä hakemaan.

Ota aluksi tavoitteeksi päivä tai edes hetki kerrallaan. Viinanhimo menee ohi, ei siihen kuole. Ala psyykata itseäsi siihen, että et tarvitse alkoholia. Lopultakaan alkoholi ei ratkaise mitään ongelmia, ja sen tuoma hyvä olo kestää vain hetken - kunnolla paatuneelle juopolle sekin hetki on jo aika tokkurainen.

Minulle raitistumisessa oli tärkeää löytää ne muut tavat elää ja täyttää vapaa aika. Minulla lapset on jo isompia eivätkä kaipaa jatkuvaa huomiota, ja puolisokaan ei tarvitse jatkuvaa paapomista. Vähitellen olen ymmärtänyt, että sitlä juomisen suunnittelulta, piilottamiselta, toipumiselta ja häpeämiseltä on vapautunut ihan valtavasti aikaa, ja jopa energiaa. Juomattomat tölkit eivät kaduta yhtään. Juodut valitettavasti kyllä.

Rohkeasti vaan miettimään, mikä on se oma reitti toipumiselle. Minulle sopii tämä lukeminen, itsekseen pohtiminen ja kirjoittaminen, joku toinen kaipaa puhumista, ja kolmas tarvitsee ehkä lääkkeellistä hoitoa. Avun hakeminen ei ole mikään häpeä, sehän tarkoittaa vain että välität itsestäsi ja lapsistasi.

Rohkeutta vain, Soflin. Rohkeutta siihen, että alat etsiä itseäsi ja unelmiasi muualtakin kuin lasin pohjalta!