Tramalin kirjoittaminen lopetettiin ilman lupaani - ketuttaa

Joo, ymmärrän, jos väärinkäyttöä tulee ilmi, niin noita respoja on vaikea repiä. Mutta kun ikänä en ole kyseistä pilleriä käyttänyt väärin, koska tarvitsen sitä OIKEAAN kipuun. Eli ei siis ole paljoa varaa viihteillä sen kanssa, jos mielii päästä kivultaan sängystä ylös. Olipa siis kiva yllätys, kun tk:n puhelimessa todetaan, että joo psykiatris on lopettanut tämän lääkehoidon.

Tramalin siis lopetti psykiatri, joka oli lukenut tiedot taannoisesta ekstaasivahingosta. Perusteli Tramalin lopetuksen riippuvuudella, mikä ei pidä paikkansa, kun joudun sitä vaan tarvittaessa käyttämään… Nyt eivät suostu edes tk:n puolella enää uusimaan Tramalia, “koska psykiatri” ja käskee olemaan yhteydessä häneen. Psykiatrini taas jankuttaa, kuinka hällä ei ole valtaa ottaa kantaa fyysisiin vaivoihini, eikä kipulääkkeitä psyk.polilta kirjoiteta.

Tosin, vähän jännä jos ei voi ottaa fyysisiin vaivoihin kantaa, mutta voi kuitenkin noin vaan mennä lopettelemaan Tramalin? Ja tosiaan, mikään muu lääke ei auta, ellei halua vetää esim. maksaa paskaksi parasetamolilla. Maksimiannos on 3g/pv, joskus kun en ollut vielä saanut Tramaleita, meni jopa 5g/pv, eikä vastetta kipuun. Buranalle olen allergisoitunut hiljattain jostain syystä, eikä sekään kyllä koviin kipuihin auta. Kaikki tulehduskipulääkkeet on käyty läpi maksimiannoksilla. Sen lisäksi myös Panacod, joka ei myöskään tehonnut maksimiannoksella. Vasta sitten kuvioihin tuli Tramal, joka auttoi yhdistettynä tulehduskipulääkkeen maksimiannokseen. (Edes Tramal yksinään ei pidä kipua kurissa.)

Vituttaa ihan huolella. Oiskohan ainesta kanteluun? Ei kai lekuri nyt voi kirjoittaa potilastietoihin mitä lystää, esim. perusteettomasti syyttää huumausaine- ja lääkeriippuvaiseksi, vaikka en ole ikinä ollut riippuvainen. Kyllä olen viihdekäyttänyt päihteitä satunnaisesti, mutta niistä ainoastaan yksi tapaus on terv.huollon tiedossa. Sekään nyt tuskin on edes mikään peruste riippuvuussyytökselle.

Ja vaikka oiskin riippuvuustausta, niin käsittääkseni silti pitää hoitaa oireita asianmukaisesti, vai miten on? Tietty se hoito saattaa silloin olla kontrolloidumpaa. Kokemuksia?

^ Kurja on kyllä tilanne. Itse en jaksaisi tuossa tilanteessa alkaa vääntämään vastaan vaan marssisin suoraan yksityiselle lekurille jossa kertoisin tarkkaan tilanteeni, pois lukien laittomien päihteiden satunnaiskäytön. Meidän maassamme joidenkin lekurien käytös nyt vaan on tuollaista :imp:

Aikoinaan kipupoli sanoi 400Mg tramalia, ota tai jätä. Jätin kun vuosien syönti ei auttanut, pääsin psykiatrille ja tuli pamit ja teemut. Nyt on kovemmat myrkyt mutta pamit on jees.

^ Psykiatrilta teemuja?! :blush: Jos siis Temgesiciä meinaat, tosin joku korvaushoito onkin ehkä eri asia, jos siihen tarkoitukseen… Mutta jos kipuun niin… Mulle kun kiven kovaan väitti, ettei psykiatri mitään kipulääkkeitä määräile…

^Lääkäri se on se psykiatrikin. Joten tottakai voi määrätä vaikka kontteja jos näkee tarpeelliseksi.

No joo, sitähän mäkin vähän… Taisi vaan olla selityksen makua ilmassa, jotten Tramaleitani kinuaisi enää. :mrgreen:

Kipuun määrättiin ja kehui pameja hyväksi eli kokiele.

Pameja löytyy, ellei se tollo oo keksinyt kieltää sitäkin respaa. Mutta ei pamit kyllä kipuun auta. Ehkä auttaa paremmin tulemaan kivun kanssa toimeen tosin, kun ei ahdista koko ajan. :slight_smile:

Noi on todella kettumaisia tilanteita,tuolla t-keskuksessa (näkevät kaikki julkisen puolen merkinnät)

Suosittelen ottamaan yhteyttä oman terveyskeskuksen potilas-asiamieheen,saat siltä paperit,missä on kaikki sinua koskevat merkinnät ,kyseisestä laitoksesta /keskuksesta .

Mitään hyötyä siitä ei hyvin usein ole ,jos lääkäri ei ole selvästi Hippokrateen valaa ole rikkonut,mutta niistä saa hyvin kuvan ,mitä se kallonkutistaja oikeasti sinusta ajattelee ,sekä sairaala reissustasi ,ekstaasin johdosta.

tänään oli netti-uutisissa ,juuri noista hoitovirheistä juttua ja kuinka pahoja tapauksien tulee olla ,että edes huomautuksen saisi ,jos vaikka potilas kuollut .

Itseäni ainakin kiinnosti lukea satuja hoitohenkilökunnan merkinnöistä minusta ja mitä kaikkea he olivat jo vastaanotossa aikaa varatessani kirjoitelleet.

Luulisi kyllä sen lopettaneen ne pamit heti lähtöön ,ennen kuin on edes tramaleita harkinnut ,mutta ne läpät kirjoittamisesta fyysisiin vaivoihin ovat täyttä sontaa ,ei kukaan normaali-ihminenkään joudu kipulääkkeitä hakemaan toiselta puoskarilta ,vaikka potilas-lääkäri suhde olisi vuosia ollut Psykiatrille pelkästään…

Itselläni aikoinaan oli mukava tk-lääkäri, joka kirjoitti ahdistukseen 0,5mg:n santtuja 3krt/pv. Nosti vajaan kk:n päästä vielä 5kpl:een, jotain nukahtamislääkettäkin kirjoitti! Mukava tk-lääkäri pitäisi herättää epäilykset; olikin sijainen! Tilalle tuli vanha, kärttyinen ämmä, joka ilmoitti että “tällaisia reseptejä ei tk:sta putoa, mene klinikalle!” Näin tein, kun asiakkaana olin jo… Positiivinen yllätys viime julkiselta lääkäripuolelta oli, että vain allergiat ja astma olivat kirjattu… :astonished: Klinikka kun edelleen käyttää paperirespoja… Edes sairaalasta ei ollut “im-yritystä” kirjattu (lääkäri oli järjettömän vittumainen, eikä uskonut asioita; hoitsuille propsit)… Kyse oli övereistä ja lääkityskin oli oma; im 3mg santtuja ja 30mg pameja/vrk muutaman vuoden ajalta… :unamused:

Ihme juttu että pamit sait pitää… :unamused: Kyllä tuo on niin järjetöntä esim pari luuta poikki leikkauksen jälkeen saada 300mg tramboja (artut pois); etenkin kun itse oli rehellinen! Kotiin en saanut edes Voltarenia ja muut huoneen asukit oksentelivat syötyään! Tähän otti kantaa päihdelääkärini; nosti annoksia…

Lääkäri voi vedota, että tramal+essot ovat vaarallinen yhdistelmä… Voithan yrittää selittää asiaa, että ymmärsit kuinka hirveitä ne essot ovat sekä jokainen turha sairauspv, en tosin usko että auttaa! Etenkin jos saat kodeiinia, ne kuitenkin ovat 2 ensimmäistä kipulääkettä, joita määrätään Buranoiden yms lisäksi. Indalginista en tiedä, itse olisin aikoinani saanut sitä, mutta kieltäydyin… Periaatteessa psykiatri hoitaa kuitenkin juuri sellaista elämänaluetta, että varmasti saa luottoa etsiä uudestaan hetken… Täälläpäin 1 bisse kerran kuussa, riittää klinikan puolelle; ellei joku hoida asiaa! Ts yksikin retkahdus ja vähintään 1/2v ennenkuin on edes mahdollisuuksia mt-puolen palveluihin! Edellytys on täysin raittiina tai omilla lääkkeillä. Uutena asiana tosin huomioidaan thc, mikäli käyttö pysyy handussa… :astonished:

aika nihkeitä noi psyklekurit on iteltä mitätöi kans hakemattomat tramalit kysyi vain että oonko koittanut purkaa niitä pois? hieman ihmetytti kun ollut hakematta pari kuukautta ja on vain annoksella 1x100mg tarvittaessa ja itsellä kans ollut vain todelliseen kipuun. piti myös valita tarvitsenko 5mg pamit vai libraxin(5mg klooridiatsepoksidia) libraxit oli tärkeämmät joten pamit lähti ja seuraavalla kerrralla ei meinannut uusia libraxia kun on neurologisiin vaivoihin ja sanoi ettei niitä uusita psykpolilla ja kaiken lisäksi ei muistanut että oli itse kirjoittanut ne ja joutui tarkistamaan asian :laughing: , en oikein ymmärrä että mitä se on kelannu ku sanoi että on saman tehosia. ei noi lekurit aina ihan kartalla ole, mutta kun saan adhd-lääkkeet ja terapiaa mitkä auttaa niin en oo jaxanu alkaa vääntämään. ikävä tilanne sulla kyllä on.

kyllähän se ketuttaa/pilluttaa jos ei saa itse valita omaa lääkitystään, mielestäni se on vähintäänkin kansalaisoikeutena oikeutettua! -tai niin sen pitäisimennä…
kokeile yksityistä puoskaria :mrgreen:

Kyllä itse valittaisin! Puhuisin lekurin kanssa kuka lopetti, jollei apua niin sitten kuka määräs… Sanoisin vaikka että kusen purkkiin koska vain jos siitä kiinni… Jos nyt kipuun tarvit tätä lääkettä!!
Jännää jos psyk. puolelta lopettaa kipulääkkeet varsinkin, kun aina muutenkin sanovat ettei somaattisiin vaivoihin määrää mitää, eikä puutu hoitoon, ei valtuuksia plaaplaa juttua kuullut aina…

Ota yhteys tämän määränneeseen lekuriin?.. Jollei apua, tee ilmoitus lääkäristä!! Ja mene yksityiselle puhumaan tämä, varmasti saat apua!
Olitko muuten kauan syönyt tramadolia? Kyllä siitä pienet vittumaiset viekut voi saada muutamankin viikon jälkeen… Tämäkin aika yksilöllistä…
Jotkut saa pirun hyvän, energisen olon tästä ja jollain ei toimi edes yli max annoksen muuten kuin pienenä nuokkuna…
Ei tälläisiä lääkkeitä voi lopettaa seinään, varsinkaan keskustelematta sinun kanssa.

Itselläni eräs psyk.polin kusipää lääkäri lopetti Rivatril 2mg 2-4/pv ja tarv. 2mg Xanor 1-2/pv seinään… Noh, siitähän sitten kouristelin ja pahasti… Taju pois, nenä rikki, silmäluomi liimattiin kiinni ym kivaa… Olin yli 2 viikkoa sairaalassa rajun kouristuksen jälkeen…
Tein ilmoituksen ja neurologit ja muut lääkärit ihmettelivät kovasti tätä!

Itse söin tramadolia aikoinaan n. 8v ja kyllä siitä aikamoiset olot lopettaes tuli… “sähköiskut” päähän, törkee masennus, voimat pois jne fiilikset…
Aivan järkyttävät olot! Hyi hitto…
Toisaalt helpompi lopettaa kuin esim. SNRI-masennuslääke Cymbalta!!! :imp:
Siitä vasta olot tulee… :frowning:

Voimia ja tsemppiä!!

Psykiatrini on jo kantansa tehnyt selväksi, ei suostu keskustelemaan asiasta kanssani enää, vaan on vakaasti sitä mieltä, että ne Tramalit menee johonkin muuhun kuin kipuun. :unamused: Kuulemma olen OPETTANUT elimistöni siihen, että kipu lähtee vain ja ainoastaan tramadolilla. :imp: :imp: Ihan helvetin naurettavaa, niinhän se elimistö opetetaankin reagoimaan vain ja ainoastaan tramadoliin, kun käytän sitä pelkästään tarvittaessa.

Tramalit määräsi ihan tk-lääkäri, hän ei myöskään enää uusi reseptiä, koska tää on jo toka kerta, kun tuo vittumainen psykiatri mitätöi ne lääkelistalta. Kolmatta kertaa tk-läääri ei kuulemma enää aio kuunnella mun selityksiä. Määräisi kuulemma muuten, mutta jos psykiatri on sitä mieltä, että ei käy, niin sitten kuunnellaan psykiatria.

En onneksi syö Tramalia säännöllisesti, eli viekkarit ei sentään ole ongelmana, mutta se järjetön kipu. Tosin saisin kyllä reseptin mukaan syödä sitä vaikka joka ikinen päivä, jos olisi tarvis, eli sinänsä kyllä vastuutonta toimintaa lopettaa ne multa ihan noin vaan kysymättä edes mun mielipidettä asiaan! Varsinkin, kun hän ei voi sitä mistään tietää, että olenko syönyt noita millaisella annoksella ja kuinka paljon. Ohje on 50-150mg/pv tarvittaessa. Uskoisin, että 150 mg on jo sen verran iso annos, että jos oisin kiskonut sitä joka päivä, ei sitä saisi niin vaan lopettaa seinään… :unamused:

Mutta joo, potilasasiamieheen otin yhteyden. Toivottavasti asia lähtee rullaamaan eteenpäin. Jos ei, niin haaen sitten yksityiseltä.

^ Ei tohon sinun tilanteeseesi oikein voi muuta sanoa kuin, että kylläpä olet tosiaan vittumaisen psykiatrin löytänyt. Valitusta vaan meneen ja sitten yksityiselle.