...

Kuulostipas tutulta tarinalta. Minulle tuli mielenterveysongelmia ennen täysi-ikäisyyttä, on ollut masennusta, ahdistusta, syömishäiriötä, viiltelyä, päihteilyä… Fyysistä koukkua ei ole missään vaiheessa ollut, henkinen ehkä kuitenkin koko ajan kun olen hommannut ja säilyttänyt alkoholia ja muka tarpeellisia lääkkeitä “varmuuden vuoksi ja pahan päivän varalle”, takaovi siis kun tulee liian vaikeaa. Eihän se ole normaalia että jokaisen vastoinkäymisen ja ahdistavan olon helpottaa päihteillä tai oksentaa ahdistuksen ulos. Kolmikymppisenä olen alkanut jo selättää nuo kaikki hyvällä hoidolla ja oikealla diagnoosilla, mutta välillä edelleen tulee takapakkeja ja kausia jolloin ei mene ihan hyvin MUTTA kaikesta selviää kunhan uskaltaa pyytää apua.

Pystytkö puhumaan terapeutillesi täysin rehellisesti? Jos pystyt niin se on todella hyvä juttu! Jos et, niin ala puhua, kerro hänelle lääkkeiden käytöstäsi, syömishäiriöstäsi ja kaikesta mielessäsi pyörivästä mitään pois jättämättä. Terapeuttisi kanssa varmasti keksitte keinoja joilla saat itsesi voimaan paremmin, mm. hän voisi ohjata sinut ravintoterapeutille jottei ainakaan yliliikkuessasi jäisi keholle tarpeellista ravintoa saamatta nimittäin ravinnolla on suuri merkitys henkiseen hyvinvointiin (on tullut huomattua).
Onko masennuslääkityksesi kunnossa?
Antoiko terapeuttisi mitään yhteystietoja toisille tahoille jos tulee akuuttia juttelun tarvetta tai vastaavaa?

Harmi ettet uskalla läheisillesi puhua tilanteestasi. Tiedän miltä tuntuu kun ei halua vaivata ja huolestuttaa muita. Ja se pelko että ihmiset kääntyvät sua vastaan, kyttäävät ja estävät toimimasta juuri kuten itse haluat, epäilys siitä ettei ole tarpeeksi hyvä tai riittävä muille…
Mutta jos todella haluaa apua ja tukea ja päästä eroon ongelmistaan niin joskus muiden huolestuttaminen on tarpeen koska täytyy kyllä olla todella vahva jos pääsee kaikesta huonosta eroon täysin omin voimin tuosta noin vaan. Onko sinulla yhtäkään sellaista läheistä jolle voisit puhua terapiatapaamisten välillä?

Millaisia ongelmia parisuhteessasi on ja mitä tapahtuisi jos ero tulisi? Miksei miehesi pärjäisi ilman sinua?

Toivottavasti sinun ei ole yhtä pitkä ja raskas toipumisen tie kuljettavana kuin minulla. Läheisistäni ja suvusta löytyy alkoholi- ja päihdeongelmaisia aika paljon, ihme etten ole itse päätynyt samaan jamaan kuin he. Ehkä siksi että olen koko ajan ollut työelämässä ja harjoittanut viikonloppuviihteilyä enemmänkin kuin mitään putkia eli olen ollut koko ajan työkykyinen.

Paljon voimia sinulle! Toivottavasti lääkkeiden käyttösi ei riistäydy käsistä vaan saat tarvitsemasi avun!

Moi Liljapieni. Ikävää että sulla on noin monta ongelmaa kasautunut päälle. Jotenkin tulee sun kirjoituksesta vaikutelma että sun hoito ei ole riittävää. Kirjoitat että käyt terapiassa, hyvä juttu, mutta nyt se katkolla kesäloman ajan. Mulla on ihan sama tilanne, että käyn terapiassa, ja terapeutti jäi puolentoista kuukauden lomalle. Tätä tilannetta mulla paikkaa a-klinikka, vaikka mulla ei mitään akuuttia hätää tällä hetkellä olekaan. Eli sovittiin siellä ennen kun aloitin terapian, että varaan terapeutin loman aikana tutulle a-klinikalle ajan.

Sanot, että pelkäät että päihdeongelma (lääkkeet ja alkoholi) lähtee käsistä, vaikka tällä hetkellä susta tuntuu että et varsinaisesi ole riippuvainen kummastakaan. Ehdotan että soitat a-klinikalle ja kerrot mikä on tilanne (terapia katkolla ja pelkäät että päihteidenkäyttö lähtee käsistä). Avopuolelle voi mennä pelkästään ennaltaehkäisevästi, ei tarvi olla "katko"kunnossa. Mulla kävi tosi hyvä onni, että löysin a-klinikalta tosi hyvän sosiaaliterapeutin, jolle on pystynyt puhuun kaikesta, erityisesti sain apuja vuosi sitten erotilanteeseeni. Psykofysioterapia ja vertaistukiryhmät oli myös todella tärkeitä mulle. Olen todella kiitollinen kaikelle mitä a-klinikalla on mun kuntoutumisen eteen tehty. Mielenterveyspuolella aikoinaan en kokenut saavani oikeen mitään apua (lääkkeitä kyllä älyttömiä määriä).

A-klinikalla on myös psykiatreja, jotka voi tarkistaa sun lääkitystä. Musta on tosi vastuutonta että mielenterveystoimisto uusii näkemättä noin pitkiksi ajoiksi reseptejä - ens keväälle. Siis ihan oikeesti :imp:

Syömishäiriöistä mulla ei ole mitään omakohtaista kokemusta, mutta eiks Suomessakin ole jonkunlaisia syömishäiriöklinikoita, minne voi mennä hoitoon? Näin kerran dokkarin kun jossain päin Eurooppaa hoidettiin hyvin tuloksin syömishäiriöitä jollain klinikalla (tai niin siinä väitetiin tiedä sitten).