------------------------------------------------------------

.

:open_mouth: Olen sanaton :open_mouth:
Lohduttaaks se?

Lähetän sulle majakan, jonka valoa seuraamalla vältyt elämän karikoista. Tietysti on sinun vastuulla, seuraatko majakan valon tuomaa heijastusta, vai lähdetkö avovesille. Tervetuloa satamaan.

Kultapalan kultakala. :smiley:

.

Foottis, tuo on tosi hieno! :smiley:

.

…abloodeja.

(footis kääntää tuon kuitenkin aladoobiksi… :smiley: )

.

.

.

.

Elämä on ajelehtimista riippuvaisuudesta riippuvaisuuteen. Omalla kohdallani uhkapelit veivät minut osaltaan itsetuhon partaalle. Omalla kohdallani apua löytyi GA-ryhmästä, jossa olen kohta viisi vuotta kulkenut, eläen ilman uhkapelaamista. Ohessa oma kokemukseni asiassa, sikäli kun haluat: toinen-mahdollisuus.blogspot.com … masta.html

.

.

Tässä eräs elämässä kokemistani oivalluksista. Niin kauan, kun syytin muita ongelmistani, ulkoistaen kaiken vastuun muille, kaivoin itseäni vain syvemmälle liejuiseen suohon. Eräänä päivänä totaalisen väsyneenä, eräs ihminen totesi minulle puolivahingossa, mikä on sinun osuutesi tilanteeseesi. Haistatin ensin tuossa hetkessä tälle ihmiselle, kunnes oloni muuttui ajan saatossa vielä tukalammaksi. Pakon edessä, vapaaehtoisesti, aloin hapuillen etsiä itseäni, omaa osuuttani tilanteeseeni. Kohtasin kivut, jotka olivat jäytäneet termiitin lailla luitani vuosikymmenet. Tie ei ollut helppo, mutta huomattavan paljon kevyempi kulkuinen, kuin tuo aikaisemmin kulkemani. Vieläpä sillä erotuksella, että aikaisempi tieni oli ollut kovin yksinäinen kuljettava, tuupinhan itse mennessäni kaikki eteeni sattuvat ihmiset pois tieltäni, huutaen heille milloin minkäkinlaisia solvauksia siitä, kuinka he olivat minut tähän tilaan saatelleet, silti ymmärtämättä yhtään, kuinka vaikeaa elämäni oli. Uusi tie toi tullessaan kanssamatkaajia, joita minun ei tarvinnut pelätä. He eivät olleet minulle uhka, vaan mahdollisuus. Heidän kauttaan opin, ettei minun tarvinnut pelätä, vaan luottaa. Luovuin suojamuureistani, yksi tiilenmuru kerrallaan. Tänään kuljen tuota uutta tietä hymyillen, rintarinnan toisten kanssa. Pyrkien aina auttamaan uusia matkalaisia tälle tielle, tietäen etteivät he minulta ole viemässä omaa tilaa tuolta tieltä, vaan omalta osaltaan leventämässä tuota tietä helpottamaan tulevien tienkäyttäjien matkantekoa.

Olisi ollut kovin surullista elää, syyttäen aina kaikesta jotakuta toista. Pakoilla vastuuta, kuin lainsuojaton. Minussa on tietyt vikani ja vajavuuteni edelleen. Sillä erotuksella entiseen, että uskallan vajavuuteni, sen huomatessani myöntää sekä kohdata, koska tehdessäni näin, minulle avautuu jälleen mahdollisuus oman osuuteni verran työstää tuota heikkoutta, jakaa se jonkun luotettavan henkilön kanssa, muuttaen tuo heikkous vahvuudekseni. Elämä on mahdollisuus.

p.s Jos joku minulta kysyy miksi en käytä alkoholia, yllätys yllätys, kerron hänelle oman kokemukseni. Vitsi, vitsi…haittaak-se ;D

^Tuntuuhan se yllättävän monia haittaavan, etenkin niitä, jotka sanovat sen olevan täysin yhdentekevää. Vaikka luulisi sen silloin olevan samantekevää mitä toinen jorisee ja sen voisi jättää siten vallan huomiotta, mutta ehkäpä se ei sitten täysin merkityksetöntä ole heillekään. Ainakin aika kovasti saa arviontia osakseen tämä kokemuksesta kertominen täällä. :laughing:

Jep, mutta kylläpä lykkäsit viisauden Foottis tähän vaaleaan kesäiltaan. Siinäpä sitä miettimistä, ken tunnistaa itseään tuosta. Käpälän voin nostaa täältä minä ainakin ja erityisesti, kun katselen nuorempaa itseäni, niin se oli ainoa tapa olla olemassa ja selviytyä: olla eri mieltä kaikesta ja kaikkien kanssa. Jotenkin ei osannut edes muodostaa sitä omaa mielipidettä ilman jyrkkää vastakkainasettelua. Usein sanotaan, että ilman vastakkainasettelua ei saada asioiden ja ilmiöiden moniulotteisuutta esille, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Siinä usein energia menee vain siihen oman kannan huutamiseen ja toisten hiljaiseksi perusteluun, kun taas yhteisyyttä etsiessä päästään sen äärelle, että voidaan yhdessä todeta, kappas tuossa on samaa ja tuossa kohdin menee eritavalla. Erilaisuuttakin on helpompi lähestyä sen samanlaisuuden kautta, kun on ensiksi todettu sen yhteisen kosketuspinnan olemassaolo. Tarpeeksi etäältä kun katselee on helppo nimetä yhdistäviä tekijöitä; telluksella asutaan, ihmisikuntaan kuulumme, syntymä ja kuolema ovat tapahtumia, jotka jokainen kohtaa tässä elämässä, olemme kaikki jonkun lapsia, perustarpeiltamme olemme hyvin samalaisia, tietyt kehitysvaiheet ja kehitystehtävät kuuluvat elämänkaareemme jne.

Täältäkin nousee käpälä ylös.

Nuorempana olin ihan mahdoton besserwisseri, ja kyllä työmaata riittää tuon asian suhteen vieläkin. Hyvin hoksailtu Foottis. Tuo vihollisten etsiminen. Voiko olla, että siinä sitten jotenkin purkaa jotain patoutumiaan, tai saa itsensä näkyväksi? …Kun vielä tietäisi syyn, miksi noin toimii, voisi paremmin oppia siitä pois. Miksi Foo, keksitkö sen? Onneksi vähitellen nämä särmät hioutuvat, en kestäisi millään enää parikymppisen Sitruunapippurin kaikkitietävyyttä ja oikeassaolemisen taisteluita. Nelikymppisen kanssakin on tarpeeksi painimista :slight_smile:

Aurinkoista raitista päivää teille kaikille, Basi, Hannu, Kaaleppi ja Foottis! Sekä tietysti kaikille muillekin plinkkiläisille. Samassa veneessä tässä soudetaan, yritetään pitää tulppa kiinni niin on kevyempi soutaa :smiley:

“Ainako tämä maailma on näin vaikea ollut, vai minunko takiani se on tälläiseksi muuttunut?”

  • jostain japanilaisesta runoudesta -

.