.
Jep, skorpioni vastasi tähän kyselyyn. En kylläkään ole koskaan ajatellut, että syntymäaika (vuodenaika) vaikuttaisi ihmisen käyttäytymiseen tai mielihaluihin. Oma holismini johtunee vanhempieni liberaalimmasta suhtautumisesta holiin kun olin teini-ikäinen. Tähdennän, että omat vanhempani eivät olleet silloin alkkiksia. Käyttivät kohtuudella, jota itse en ole koskaan osannut. Sain alaikäisenä hieman tissutella omassa huoneessani, kunhan en lähtenyt juomien kanssa kylille. Myöskin omin jaloin pystyssä pysyminen oli ehtona, että sain lähteä. Minulla on nyt itsellä teini-ikää lähestyviä lapsia, enkä aio toistaa samaa virhettä heidän kohdalla! Ryven nyt raitistumisen kanssa. Vaikutan kuitenkin esimerkilläni lapsieni tulevaan käyttäytymiseen ja ratkaisuihin.
Mielenkiintoinen kysely. Ehkä tulos kuitenkin kuvaa niitä, jotka vastaavat tämänkaltaiseen kyselyyn, eikä kaikkia palstojen osanottajia. Sitäpaitsi oikeassa (?) astrologiassa otetaan huomioon myös Kuun ja planeettojen sijainnit ja niiden keskeiset suhteet syntymähetkellä, eikä pelkästään Auringon paikka syntymähetkellä, niinkuin lehtien “horoskoopeissa”. Kuitenkin, mikäli tämä kysely antaa jotakin selkeitä tuloksia, niin voihan se olla perustana tarkemmille tutkimuksille.
Otanta on toistaiseksi pieni, 21 vastaajaa, mutta silti… Oonxmä ainoa härkä?
–kh