Toivon niin että olisi ne mun viinat juotu

Hei vaan, olen täällä ollut lukemassa muiden juttuja jo puolisen vuotta. Olen saanut täältä niin paljon pohdittavaa, vertaistukea ja toivoa. Takana enemmän ja vähemmän alkoholihuuruista elämää 12 vuotta. Viimeisen vuoden aikana menin polvilleni ja myönsin että se alkoholi on minun suurin rakkauteni. Nyt 2. päivä raittiina alkamassa.

Vähentää olen yrittänyt monet kerrat, ei ne pidä. Puolivuotta ollut täysin raitis, se oli ihanaa aikaa, ja kuvitellut taas että voin olla kohtuukäyttäjä, ei en voi. Miksi join? Joskus se oli hauskaa, rentoutti sopivasti. Sitten se turrutti tuskan ja surun, auttoi nukkumaan, sitten se oli ystävä yksinäisyyteen, aina saatavilla ja aina antamassa hetken apua. Mutta kuten me alkkikset tiedetään, se vie sielun, murskaa itsetunnon ja pistää sinut häpeämään ja tuntemaan niin suurta syyllisyyttä ettei sitä selvinpäin kestä.

  1. päivä, nöyränä ja peloissani, yksin, mutta halu raitistua on nyt kovempi kuin koskaan ennen.

Ensimmäisestä päivästä se lähtee, toinen päivä on meneillään…

Tuota menoa niitä kertyy lisääkin.

Mut paluu on todella helppoa kun se paluu tapahtuu siitä ensimmäisestä huikasta.

Yksin ei kannata kärvistellä mikäli on vaikeaa. Kyllä täältä jelppiä löytyy kunhan jaksaa kirjoitella tänne.

Yritin tuossa päättää oletko liittis pienellä ällällä vai Iiittis kolmella (neljällä) iilliä. Kuinka on?

Mutta asiaan; puolen vuoden raittius kertoo sinulle että pystyt. Nyt tiedät ettet ole kohtuukäyttäjä. Tästä on hyvä jatkaa päivä kerrallaan. Niin me olemme kaikki tehneet, tervetuloa mukaan tähän epämääräiseen sakkiin.
Eteenpäin, sano mummo lumessa.

liittis kirjoitti

Tuttu kysymys jokaiselle juomisen vuoksi vaikeuksiin joutuneelle. Vastauksen sijaan alussa on tärkeämpi kysymys, miten pysyn raittiina.

Sinun ei tarvitse olla enää peloissasi. Olethan rohkaistunut astumaan tärkeän kynnyksen yli: hakemaan apua. Ennakkoluulottomasti, nöyrästi tosiasioile avoimin mielin sinä saat sitä täältä.

Tänään et ole yksin