Olen koko kesän ja syksyn kampaillut psykoosi- ja masennusoireiden kanssa. Syksyllä saatiin psykoosioireet lievittymään. Sitten tulikin totaalinen lääkemuutos. Kaikki uusiks. Psykoosioireet hallintaan, mut vakava masennus päälle. Miut vedettiin henkisesti niin alas, etten ole jaksanut uskoa enää parempaan huomiseen. Niin kauan näitä pelkotiloja, ahdistuneisuutta, väsymystä ja painajaisia on jatkunut. Olen totaalisesti puhki. Nyt sain masennuslääkityksen, sertralin 50 mg. Puolikkalla aloitus. Se on ainut mikä luo toivoa, että ehkä vielä joskus helpottaa. En kuitenkaan luota siihenkään täysin. Ehkä sekään ei sittenkään toimi. En muista koska miut olisi vedetty henkisesti yhtä tiukille. Niin toivottomaksi. Ja se, että mistään ei saa minkäänlaista positiivista tunnetta. Teki mitä tahansa. Käy lenkillä, hemmottelee itseä. Kaikki tunneköyhää. Tulee vaan väsymys ja ahistus. Ja nyt odotellaan kauanko kestää ennenkuin lääke vaikuttaa, jos vaikuttaa. Mikä on saanut teille auringonpilkahduksen risukasaan?
Tervetuloa lataamoon peikkotar! Täältä saa kyllä hyvää vertaistukea. On tärkeää huomata, ettei ole todellakaan yksin oireidensa kanssa.
Mun toivon kipinä on ihan ensisijaisesti siinä, että olen neljä vuotta käynyt tiivistä psykoterapiaa ja nyt viimeisen parin kuukauden aikana on alkanut tapahtua myönteisiä juttuja. Tosin sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja aina hyvän olon tullessa epäilen, että onko se hypomanian alkua. Mutta riippumatta mielialavaihteluista, olen kyennyt viime aikoina sietämään ahdistusta paljon paremmin kuin ennen. Onko sulla peikkotar miten noi hoitosuhdekuviot kunnossa?
Ajattelet hyvin viisaasti, kun yrität tähdentää mieleesi sitä, että toivoa on. Aina on toivoa. Minua on auttanut yksinkertaisesti sen ajatteleminen, että tämä menee ohitse. Uskon siihen, että mikä helvetillinen olotila tahansa tulee päälle, niin se menee kyllä ohitse. Siihen on vain luotettava.
Tajuan kyllä täysin, mitä tuo lamaantunut tunneköyhyys on. Ja varmasti suurin osa meistä lataamolaisista sen tietää hyvin syvästi. Silti on tosi hyvä, että jaksat yrittää tehdä asioita, jotka joskus on aiheuttaneet mielihyvää. Ehkä voisit vielä huonommin, jos käpertyisit täysin omiin oloihisi.
Lääkitysten aloittaminen tai muuttaminen on aina kurjaa ja vaatii paljon kärsivällisyyttä. Toivottavasti sulle aloitettu lääkitys rupeaa puremaan. Toivon sulle voimia, peikkotar!
Kiitos Wesole! Käyn terapiassa viikottain. Ilman sitä en tulisi mitenkään toimeen. Eilen itkin koko istunnon ajan kun olin niin väsynyt ja toivoton. Sainkin sit sen lääkityksen. Terapia on ollut henkireikäni.
Itse sairastan skitsoaffektiaa, enemmän masennusmuotoisena. Jotenkin en vaan pitkään aikaan ole käynyt näin pohjalla. Silti elämännälkäni on liian suuri luovuttamiseen. Aion taistella. Nämä kuukaudet vaan ovat olleet elämäni pisimmät. Ja tilannettani ei ole yhtään helpottanut se, että olen toipuva alkoholisti. Se on tuonut mukanaan omia ongelmiaan. Nyt vain toivon, et lääke toimii ja saan elämäni takaisin. Sen ilon, joka siihen kuuluu.
Kuulostaa hienolle tuo elämännälkä, peikkotar. Itseltäni oli se totaalisen kadoksissa neljä vuotta sitten. Olin kuin kaiken menettänyt yli puoli vuotta. Psykoosihan siinä oli kyseessä, poikkeuksellisen hellittämätön. Juuri sen voimalla jaksankin edelleen, että t i e d ä n, että kaikkein pahinkin menee lopulta ohi.
Hyvä, että sulla on terapia kunnossa. Lieneekö mahdollista tiivistää vielä kahteen kertaan viikossa? Joskus tehoaa parhaiten sellainen intensiivinen tiivis hoito. Itse kävisin vaikka joka päivä, jos olisi mahdollista.
Kauanko oot ollu raittiina peikkotar? Jos olet vielä kovin vähän aikaa ollut, tekee se kaikesta vielä tuskallisempaa. Minä käyn AA:ssa säännöllisesti ja hoidan itseäni siellä todella kokonaisvaltaisesti. Onko sulla päihdepuolen hoitoa minkäänlaista?
Terapia on vaikeaa toteuttaa kahta kertaa viikossa pitkien matkojen takia. Joten se on ollu kerta viikkoon. Kyl välil oli usko mennä. Et ihanku roikkuis jossain langas(elämänlanka)korkeuksissa. Kaksin käsin se on viel helppoo, mut entä kun toinen käsi lipee. Roikut yhel kädel. Voit luovuttaa ja tiput alas, tai roikut mut voimat ei kestä loputtomiin ja tiput kuitenkin. Toivoton ajatus. Nyt uskon, et ehkä sielt tulee helikupperi ja pelastaa miut. Kummallinen vertaus, mut ehkä ymmärrät.
Raittiina olen ollu yli 9kk. Ja hoitoo siihen ei oo mitään, kun juuri näiden pitkien matkojen takia ei jaksa reissata joka suuntaan. Kun nyt käyn viel sellasel jännittäjien ryhmäskin kerran viikkoon. Sekin täs ongelmana kaiken lisäks.
Sehän se täs hankalaa onkin, kun on psykoosioireet ollu, masennus nyt ja raitistumisen myötä alkava totaalisen uusi elämä. Kun tää kesä ja syksy meni niis psykoosijutuis. Sit vasta rupesin käsittelee alkoholismia, sit tuliki masennus. Jotenki tuntuu, et on niin paljon kaikkee. Ja jotenki sitä pelkää, et hetki hyvää ja kohta ollaan pohjal taas. Tää on ollu pitkä ja syvä kuilu miule. Meinaa välil usko loppuu, mut silti en ole valmis luovuttamaan. Tahdon elää!!