Toivoa paremmasta

Ajattelin oman kokemukseni kautta tuoda esille sen, että todella vaikeasta ja orjuuttavasta, pakkomielteisestä peliongelmasta on mahdollista toipua. Koskaan siitä ei parane siten, että voisi harrastuksekseen tai muutoin vain ajankuluksi laittaa muutamia kolikoita automaattiin, käydä piipahtamassa kokeilemassa onneaan nettikasinolla tai kaveriporukassa istua iltaa muutamalla paikallisessa, samalla pelaillen korttia rahasta.

Omalla kohdallani taival tähän hetkeen, tasapainoiseen, antoisaan, rauhalliseen ja kaikin puolin vapaaseen elämään on ollut pitkä ja kivinen. Tässä ja nyt mietittynä tuo kivinen taival on ollut todella opettavainen ja antoisa. Ilman tuota kivistä tietäni, tuskin tässä kirjoittaisin pyrkien jakamaan oman kokemukseni kautta toivoa toisille samaisen ongelman kanssa taisteleville. Muutenkaan tuskin olisin se itseni tunteva, lähimmäisistä välittävä, tasapainoinen mies, kuka tänään kaikella tapaa koen olevani. Eli kaikella tarkoituksensa.

Palatakseni hieman ajassa taaksepäin. Elin vielä reilu kolme vuotta sitten orjuuttavassa ja itseäni tuhoavassa riippuvuus suhteessa kaikenlaisiin uhkapeleihin. Muutosta tuohon kierteeseen ei tuonut ensialkuun edes raitistumiseni sekakäyttökierteestä, joka oli tappaa minut alle kolmikymppisenä. Elämäni rakentui tuohon aikaan sen asian ympärille, että aina oli keinolla millä tahansa saatava rahaa, jotta hetkeksi saisi hiljennettyä päässään takovan pakkomielteisen ajatuksen pelaamisen autuudesta. Tuohon aikaan pelaamisesta oli jo aikoja sitten kadonnut kaikki autuus ja hohto. Jäljellä oli enää sairaalloinen pakkomielle tuota asiaa kohtaan. Enää ei ollut väliä voitinko vai hävisinkö, kunhan sain pelata ja unohtaa hetkeksi sitä kautta kaiken. Surullisinta tuossa kaikessa oli se, etten enää pitkään aikaan ollut välittänyt kenestäkään, vähiten itsestäni ja sen vuoksi käytin sumeilematta hyväkseni jokaista ihmistä joka erehtyi minulle ystävällisyyttään vielä päivää sanomaan. Olin tuhonnut kaikki välit jokaiseen ihmiseen, joka joskus oli tielleni eksynyt. Jäljellä siis oli vain tuo pakkomielle peleihin, sekä reilu 130 000 euroa velkaa, josta suurin osa oli tullut pelaamisesta.

Vapautuessani pikku hiljaa viinan ja pillereiden vetämisestä, minulla alkoi orastaa ajatus siitä, kuinka haluaisin kokea edes yhden päivän, jolloin minun ei tarvitsisi valehdella koko ajan jollekkin, yhden päivän jona päässäni ei takoisi syyllisyys siitä, kuinka jatkuvasti satutan kaikkia ympärilläni olevia. Halusin enemmän kuin mitään, palata tavalliseksi ihmiseksi. En vain enää tahtonut jaksaa uskoa sen olevan mahdollista kohdallani. En vaikka olin jo saanut elää hetken aikaa vapaana päihteistä. Jotenkin kävin sisäistä taistelua siitä, kuinka minulla täytyisi vielä olla joku pakokeino, jolla voisin kadottaa itseni, kun maailman meno ahdistaisi liiaksi. Toisaalta taudin sairaalloisuutta kuvannee parhaiten se, etten enää päässyt hetkeksikään pakoon mitään. Samantien kun ajatukseni valtasi palaamisen ihanuus, samassa hetkessä ahdistus asiasta ryöppysi päälleni sellaisella voimalla, ettei mistään ihanuudesta ollut tietoakaan.
Jotenkin pohdin sitä, että haluaisin elää edes hetken rehellisenä puolisolleni. Ihmiselle, joka kuitenkin oli luvannut seistä vierelläni, niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä ja toden totta oli niin myös tehnyt, lukemattoman monta kertaa. Minusta tuntui äärettömän pahalta, yrtittää elää raittiina, samalla valhdellen puolisolleni pelaamisestani. Tuo tuska lopulta kasvoi niin suureksi, että se ajoi minut hakemaan apua. Soittelin muutamia puheluita ja saimme erään ystävän avulla pystöön vertaistukiryhmän peliongelmista kärsiville ihmisille. Vielä tuossa hetkessä minulla oli jokin ihmeellinen takaportti auki ja kävinkin pelaamassa vielä viimeisen kerran, ennen kuin uskaltauduin ryhmään lähtemään. Tuon ryhmään lähtemisen jälkeen minun ei ole tarvinnut enää pelata. Olen saanut opetella elämään totaalisen rehellisenä itselleni ja sitä kautta toisille. Olen hvyittänyt ihmisiä, joita peliongelman myötä olen loukannut. Olen sopinut läheisiltä lainaamani velkani, joista suurimman osan sain anteeksi, kertoessani rehellisesti mistä omituinen käyttäytymiseni rahan lainaamisessa oli johtunut.

Syyskuun 1. päivä minulla päättyi velkajärjestely ja huomenna toimitan ulosottovirastoon kuitin viimeisestä suorituksestani, jonka jälkeen minulla ei ole enää minkäänlaisia merkintöjä luottotiedoissa, eikä enää senttiäkään velkaa. Sen sijaan olen onnistunut rakentamaan tulevaisuutta opiskelemalla itselleni ammatin. Tällä hetkellä amk-opintoni ovat kolmannen vuoden osalta kohta puolivälissä. Olen etsinyt töitä ja uskon niitä saavani siinä hetkessä, kun minun on tarkoitus työelämään palata. Parasta kaikessa on se, että opetellessani olemaan itselleni rehellinen, minun ei tarvitse päivittäin taistella pelihimoa vastaan. Riittää kun pidän mielessä sen, etten voi pelata kohtuudella. Kohdallani pelaaminen tietäisi totaalista romahdusta, josta seuraisi sellainen kierre, johon tänään en halua joutua. Tuon estääkseni, minun tarvitsee vain luottaa toisiin ihmisiin, turvautua samankaltaisia kokeneiden ihmisten apuun, sekä myöntää etten voi pelata normaalisti.

Kymenen vuotta sitten maailmani romahti konkurssin, avio-eron ja läheisen ihmisen kuoleman kohdatessa samalle vuotta. Tuosta kaikesta alkoi syöksykierre, joka oli kohdallani päättyä kuolemaan, mutta josta olen selviytynyt päivä kerrallaan, elämään elämää ja nauttimaan siitä, ilman että minun tarvitsee enää paeta elämää tai itseäni mihinkään. Raitis, peleistä ja lääkkeistä vapaa elämä on tuonut mukanaan myös useita vastoinkäymisiä. Erona entiseen, minun ei ole tarvinnut paeta noista tapahtumista aiheutuneita tunteita, vaan olen saanut kohdata ne ja surra kun on ollut aihetta suruun. Olen käynyt läpi viimeisen viiden vuoden aikana suurimmat menetykseni, isäni tehtyä itsemurhan, parhaan ystäväni juotua itsensä hengiltä ja silti minulla ei ole tarvinnut palata entiseen, vaan olen saanut läpikäydä tuskan ja surun läheisten ihmisten avustuksella ja tänään ymmärrän hyvin pitkälti sen, mitä elämä on ja mitä tarkoitusta varten itse sitä tänään, noista edellä kertomistani riippuvuuksista vapaana saan elää.

Koskaan ei ole liian myöhäistä pyytää apua. Jos minä olen selvinnyt, myös sinulla on sama mahdollisuus.

Hei, anteeksi kun takerrun velka-asiaan, kirjoitat että sinulla oli lähes 130.000 euroa pelivelkaa. Miten ihmeessä tuo on kuittaantunut kolmessa vuodessa velkajärjestelyn avulla. Minulla on lähes 70.000 euroa pelivelkaa olen masennuksesta sairaslomalla ja en saa mistään elämässäni kiinni. Olen menettänyt rakkaan avovaimoni, ystäväni ja kodin pelaamisen vuoksi. Mitä neuvoja olisi tuon velan suhteen esimerkiksi…

Itselle sattui sama silmään… Tuskin oli omaisuutta enään realisoitavaksi.

Pahoitteluni, hieman epäselvästä kirjoituksesta noihin velkoihin liittyen. Siis kerroin tuossa olleeni peleissä kiinni vielä reilu kolme vuotta sitten. Samaan kappaleeseen olin mainittnut myös silloin niskassa olleet velkani. En siis tietenkään ole kolmessa vuodessa noita kaikkia saanut kuitatuksi. Pääsin velkajärjestelyyn -05 syksyllä ja siis viidessä vuodessa saanut nuo velat kuitatuksi sillä tavalla.

Tuossa hetkessä, kun GA-ryhmään lähdin, kolme vuotta sitten, minulla oli tilanne jossa mikäli olisin jollain tapaa sössinyt tuon velkajärjestelyn, minulle olisi edelleen nuo velat niskaani jääneet. Tänään tilanne noiden velkojeni osalta on se, että syyskuun alussa tuo velkajärjestely päättyi ja loput velat olen saanut soviteltua siten, ettei minulla ole tänään enää velkaa. Lisäksi näinä päivinä, luottotiedoistani poistuu viimeisetkin merkinnät, eli olen taloudellisesti puhtaalla pöydällä.

Omasta kokemuksesta kertoakseni, velkataakan ollessa kohtuuttoman suuri, kannattaa kääntyä velkaneuvojan puoleen ja pyrkiä pääsemään velkajärjestelyyn. Sen avulla minä olen saanut siis oman talouteni kuntoon kuluneen viiden vuoden periodilla. Lisäksi itse yhden ensi rakkauteni kanssa avioliiton kusseena, voin kertoa että vaikka kuinka karmealta tilanne siinä hetkessä tuntuisikin, ei riippuvuuksiin pakeneminen auta asioissa. Ensin täytyy luovuttaa niiden suhteen ja hankkia itselleen apua. Sen jälkeen asiat kyllä järjestyvät. Niin itselleni on käynyt ja tänään saan elää onnellista avioliittoa elämäni rakkauden kanssa.

Kaikki järjestyy kyllä, kun lakkaamme juoksenmasta karkuun. Tai niin minulle kävi.

Tarkennus vielä:
saitko siis osan veloista anteeksi? vai onko sinulla todella huipputulot joilla 5 vuodessa maksoit nuo…
Hienoa että elämäsi on järjestynyt, on kai minullakin toivoa. Puhelimessa velkaneuvonnasta sanottiin kyllä että tuskin kannattaa tulla tänne kun on kyse peliongelmasta niin ratkaisuun ei varmaan päästä. Ilmeisesti näitä tapauksia on niin paljon tai jotain. Ei ainakaan rohkaissut tuo puhelu kyllä mihinkään.

No minulla velkajärjestely meni ns. nolla-ohjelmana läpi, pitkälti siit’ syystä, etten konkurssin jälkeen ollut yli viiteen vuoteen työelämässä. “Suoritin” siis velkani järjestelyssä, jossa en joutunut juurikaan velkoja maksamaan. Nyt velkajärjestelyn aikana olen sitten opiskellut ja nyt puhtaalta pöydältä viimeistään valmistuttuani tarkoitus olisi työelämään siirtyä. Kaiken takana on kuitenkin se, etten enää takaisin riippuvuuksiin palaa. Muussa tapauksessa kaikki suunnitelmat kariutuu kerta heitolla.

Onpa ollut ihmeellinen velkaneuvoja. Neuvontaa kai heidän pitäisi antaa asioissa, eikä tuomita ilman että asiasta keskustellaan henkilökohtaisesti. Asiat kyllä järjestyy, kun hankkii itselleen apua ensin noihin riippuvuuksiin. Niin minulle kävi, enkä koe olevani yhtään sen kummempi ihminen, kuin kukaan toinenkaan.

:astonished:
Mitä tommoisessa velkajärjestelyssä oikeen tapahtuu sitten, noin niinkuin jurdis-teknisesti? Kuka nuo sinun velkasi sitten lopulta maksaa? Vai meneekö ne luottotappiona pankeille?

Itsekin olen ollut siinä uskossa, että näitä ‘kevytmielisesti velkaantuneita’ ei oteta velkajärjestelyyn, vaan ainoastaan esim. takauksella itsensä velkoihin saaneet. Oletko varma että tuo sinun yrityksesi konkurssi ei vaikuttanut siihen?

Näin mitä ilmeisemmin tapahtuu, koska ei minulla ainakaan ollut mahdollisuutta maksaa velkojani. Toisaalta tässä hetkessä, tällä tavalla jatkaessani elämää, tulen omalta osaltani kyllä korvaamaan tappiot vielä moninkertaisesti.

Tässä minun tapauksessani vaakakupissa taisivat painaa, sekä takana ollut konkurssi, että kaikki riippuvuustekijät kaikkine lieveilmiöineen siinä samalla. Minun kohdalleni osui ainakin ihmisiä, jotka työnsä puolesta halusivat auttaa minut takaisin jaloilleen. Tietysti tuohon omalta osaltaan voi vaikuttaa sen, kuinka positiivisesti itse tulevaisuuteen suhtautuu.
Niin tahi näin, silti uskon, että asioilla on taipumus järjestyä, aivan samalla tapaa toisillakin, kuin miten minulle kävi.

Hitusen kyllä epäuskottava tuo velkajärjestelytarina, joka vuorostaa asettaa koko pitkän jutun epäilyksen alle…

Miten ne muka ei ulosmittaa ainakin puolta (korkoineen varmaan lähes 100ke) tulevista palkoista? Opintotuestahan ei voi nyppästä, mutta kuulostaa liian helpolta, että jos ylivelkaantuu niin alkaa opiskelemaan ja siinä samalla kun henkinen pääoma karttuisi ilmaiseksi, niin satojen tuhansien velat katoaisivat???

Kuulostaa kyllä ihan liian pantenttiratkaisulta ylivelkaantumiseen…

Jos käyt lukemassa tilanteeni, joka minulla oli silloin kun tuo velkajärjestelypäätös aikanaan nuijittiin pöytään käräjillä, niin melkoisen yltiö posiitiivinen tuomari olisi pitänyt olla, jos hän olisi uskonut minun kykenevän maksamaan velkani tulevaisuudessa. Siksi toisekseen, ainakin minun mielestäni olisi aika motivoivaa, aloittaa elämän uudelleen rakentaminen, mikäli sitä tuettaisiin sillä, että edessä häämöttäisi 100 euron velan maksaminen, mikäli esim. opiskelet itsellesi kuuden vuoden aikana sellaisen ammatin, että mahdollisesti seuraavan kymmenen vuoden sisällä velkajärjestelyn myöntämisestä, tulosi paranisivat?

Tämä on minun elämäntarina, jota jokainen joka haluaa, voi käyttää positiivisena kannustimena, hankkia itselleen parempaa elämää tai sitten niin halutessaan, kiihokkeena ajaa itsensä entistä syvemmälle ongelmiin, uskotellen itselleen, ettei tällainen olisi mahdollista.

Minun tarinani löytyy osoitteesta toinen-mahdollisuus.blogspot.com … 20tarinani

Tuosta tilanteesta siis lähdin taipaleelle, jossa haaveena ja unelmana oli parempi elämä. Se tilanne jossa tänään elän, voittaa kaikki villeimmätkin unelmani. Joka haluaa elämäänsä parempaa, voi ottaa näistä kirjoituksistani sen mitä kokee tarvitsevansa ja kaikki on vapaasti mitätöitävissä, jos se tuntuu paremmalta ratkaisulta.

Kuitenkin toivoisin sitä, että ennen kuin mitätöitte täällä asioita, ottakaa niistä ensin kuitenkin selvää. Enkä toidellakaan tarkoita tätä mitenkään pahalla. Velkajärjestelyn nollaohjelmasta löytyy googlettamalla tietoa, joten eikun etsimään. Kaikkea hyvää kohtalotoverini. Voikaa hyvin…

Nyt täytyy todeta ensimmäisenä sellainen asia, etten olisi ikinä osannut uskoa kirjoittavani joku päivä tällaista. Minulla häämöttää kolmen viikon päässä koulun loppu. Oikeastaan en ikinä uskonut edes koko kouluun pääseväni, saati saavani sitä kunnialla suoritetuksi. Kun ottaa huomioon kaikki tapahtuneet, on oikeastaan pieni ihme, että tämä on tapahtumassa.Todella iso kiitos tästä kuuluu rakkaalle vaimolleni, joka on jaksanut minun opintojani tukea, samalla samalla hoitaen kotia ja lapsia. Toisaalta suuri kiitos kuuluu myös läheisilleni sekä ystäville jotka ovat minua kannustaneet, kun välillä on tuntunut vaikealta. Yksin en olisi tähän kyennyt.

Toinen kiitollisuutta aiheuttava tilanne tapahtui viime viikon lopulla. Sain sähköpostia, että minulla on mahdollisuus käydä suorittamassa eräänlainen näyttötilaisuus ja sen jälkeen pääsen virallisesti kokemuskouluttajaksi. Tämä asia on myös itselleni yksi tärkeä etappi taas päästä jakamaan omaa kokemustani hieman erilaisissa yhteyksissä. Pääsen nimittäin puhumaan omasta toipumisen taipaleestani eri sosiaalialan oppilaitoksiin ja siten omalta osaltani vaikuttamassa siihen, että vääränlainen tieto tämän sairauden kohdalta vähenisi edes hieman.

Olen tänään pohtinut elämääni jälleen syvällisesti, todeten sen, ettei minun tarvitse mistään asiasta hätäillä tai hötkyillä. Taas moni asia on järjestynyt parhainpäin, juuri sen oikean aikataulun mukaan, vaikka monesti on tuntunut siltä, ettei tuokaan asia järjesty koskaan. Yleensä tuo tunne valtaa minut siinä hetkessä, kun alan vaatia asioiden tapahtuvan MINUN aikatauluni mukaisesti. Ymmärrän tänään sen, ettei minun aikatauluni ole se kaikista paras, vaikka edelleen usein sitä sorrun kuvittelemaan.

Paljon on viime aikoina tullut mietittyä taas omia pelkojani. Oikeastaan olen ihmetellyt sitä, kuinka äärettömän paljon olen tuosta tunteesta kärsinyt, juurikaan sitä ymmärtämättä. Kun ihminen pelkää jotain asiaa tai tilannetta tarpeeksi paljon, ja kauan, hän ikäänkuin alkaa säästää itseään, sulkeutumalla tuon pelon sisälle. Nyt mietittynä, jos minun pitäisi yksi päivä elää niiden pelkojen vallassa, joiden vallassa esimerkiksi vielä vajaa kymmenen vuotta sitten elin, en kestäisi tuota. Toisaalta ihminen on siinä veikeä otus, että tarpeen niin vaatiessa, kuin ihmeen kautta selviää ihan mahdottomilta tuntuvista tilanteista. Olenhan itse elävä esimerkki tällaisesta otuksesta. :slight_smile:

Lopuksi todettakoon se, ettempä ihan heti tammikuulla osannut kuvitella kuinka suuri työ näissä loppu opinnoissa olisi. Se kun vielä alkuvuodesta tuntui siltä, että taaksepäin katsoen, suurin työ oli takana. Ihan hartiavoimin tässä on kuitenkin saanut töitä tehdä. Osaltaan tuohon tietysti vaikuttaa kaikki sairastelut, joita on perheessämme taas omiksi tarpeiksemme valitettavasti kyllä riittänyt.

Nyt keskityn saattamaan loppuun nämä opinnot. Kesäkuun alussa sitten juhlitaan valmistumista oikein kaksin verroin, kun vaimoni valmistuu myös samalla omista opinnoistaan kesäkuun alussa. Sen jälkeen meitä odottaakin romanttinen matka kahdelle, melkein viikoksi kesäkuu puolivälissä, jota kyllä tässä hetkessä odotan jo malttamattomana. Nykyhetkessä kun tuota kahdenkeskistä aikaa ei liiemmälti ole.

Aurinkoa elämäänne jälleen, päiväksi kerrallaan. Elämä hymyilee, niin minäkin.

Nostetaan hattua vaimollesi!Oikea sankari! :exclamation: :exclamation: :exclamation:

Sydämelliset kiitokset tipu! Vaimoni oli otettu kommentistasi. Et tiedäkkään millainen arjen sankaritar hän on. Josko minä olen omalla kohdallani käynyt kovan tien, mutta vaimoni varsinkin. En osaa kuvitella sitä tuskan määrää, jota hänelle tekemisilläni tai tekemättä jättämisilläni olen aiheuttanut. Onneksi olemme saaneet yhdessä käydä, käsi kädessä myös tätä uuden elämän polkua, samalla puhuen kaikki asiat menneestä. Se tarkoittaa sitä, ettei meillä kummallakaan ole tarvetta enää nostaa vanhoja asioita esiin edes riita tilanteessa. Joskin nykyhetkessä noita riitoja on aikas harvakseltaan. Suurin oppi, jonka minä olen elämässä parisuhteen hoivaamiseen liittyen, on se että kumpikin tarvitsee tilaa käydä läpi omia tunteitaa, samalla kaivaten toista siinä tukemassa. Olen myöntänyt itselleni sen, etten koskaan pysty hyvittämään vaimolleni kaikkea, vaikka kuinka kauan eläisin. Onneksi hän on antanut minulle menneisyyden kauhut anteeksi, joten se riittää, tänään.