Toistuva harha ja raittiuden houkutus

Tarinani on tämä: tuurijuopottelua vuosia ja vuosia. Pahempia putkia, pahempia krapuloita ja ennen kaikkea pahempia ahdistuksia. Eilen päätin neljän päivän putken. Tänään kärsimysnäytelmää. Syömisen opettelua, siivousta, tunne-elämän heilahtelua ja itseinhoa. Putken luonne on hitaasti kehittynyt sellaiseksi, että yksi hauska ja riehakas kapakkailta kääntyy aamulla krapulakaljoittelun kautta 2-5 päivän sumuiseksi kohellukseksi. Enempää ei kunto kestä. Luojan kiitos. Juopottelujen välillä menee yleensä vähintään viikkoja, usein kuukausiakin ja muuan vuosi sitten jopa pari vuotta. Lopulta ystävien houkuttelu, seuran kaipuu tai muu levottomuus ajaa alkoholin pariin. Tissuttelua, saunakaljoja tai yömyssyjä en ole harrastanut koskaan. Niiden päälle en vain ymmärrä. Nykyään vain juopottelun miinukset painavat niin paljon enemmän kuin plussat. Raittiista elämästä ja selvästä minästäni pidän paljon enemmän kuin humalaisesta puolestani. En ole erityisen arka ja kapakassa viihdyn helposti vesiselvänäkin. Tiedän, että nyt menee taas viikkoja, ehkä kevääseen saakka ennen seuraavaa viinapirun houkutusta, mutta tiedän sen tulevan. Harhan siitä, että ilta jää yhteen ja hauskaa olisi. Joskus niinkin, mutta yleensä repsahtaa pitkäksi viikonlopuksi. Tämä on nyt hieman pintapuolinen ja kuiva sepustus, mutta toivottavasti saisin näin edes esiteltyä ongelmaani ja itseäni. Sekä sitä, että täältä löytyisi niitä kipupisteideni tuntijoita, näyttäjiä sekä sitä kautta eväitä nauttia raittiudesta, josta niin pidän. Kiitos kun luit viestini.

Tervetuloa Tuuripuro,
vai sellaista rälläämistä sitten. :smiley:
Tarinastasi ei käy ilmi ikäsi, perhetilanteesi, sukupuolesi, työssäkäyntisi…
En tarkoita, että pitäisi sotu ja osoite tänne laittaa, mutta paljonhan on kiinni siitä, että miten paljon olet jo viinalle menettänyt vaiko mitään konkreettista vielä, rahan lisäksi. Eli miltä pohjalta ponnistat…
Monenlaisia komapastuskiviä voi olla edessä, mutta tärkein juttuhan on nyt ensin selvittää itsellesi, että mitä kohden olet menossa eli onko halua lopettaa kokonaan. Siltähän tuo vähän kuulostaisi, että voisi olla hyvä vaihtoehto sinullekkin. Silloin kun alkoholia ei pysty itse hallitsemaan, niin on hyvä lopettaa, nostaa tassut pystyyn ja todeta, että okei en haltsaa niin en haltsaa, helpompaa siis olla ilman. Ja yllätys, yllätys se tosiaankin on helpompaa!
Kannattaa lukea näitä ketjuja, täältä löytyy monenlaisen juojan tarinaa. Kirjoittele tuntemuksistasi ja osallistu keskuteluihin, kysele sillä tavalla saat irti eniten tästä sivustosta.
Tuulta purjeisiin toivotan sinulle. :smiley:

Reilu kolmekymppinen, töitä sekä opiskelua ja poikamiehenä säilynyt. Juttuhan on niin, että en tiedä miten paljon viinalle on tullut menetettyä. Kun ei ole kuin tämä oma elämä mihin verrata! Rahaa on palanut, mutta sitä en jaksa sen enempää murehtia. Morkkistahan se kyllä tuo sitäkin enemmän. Eittämättä olen menettänyt monia kauniita aamuja ja hyvin nukuttuja öitä, ne harmittavat kaikkein eniten. Petettyjä lupauksia, tekemättömiä töitä ja sitä rataa. Sitä miten viina on ihmissuhteisiini vaikuttanu… hmm. Jotakin pilannut ja jotakin antanutkin sillä rintamalla. Tassut on nöyrästi pystyssä, viina vie aina muutaman päivän kun sille tielle lähden. Se pelottaa. Raitista ja tervettä elämää arvostan yli kaiken. Paljon olen vuosien varrella tätä hommaa pohtinut. Kypsytellyt, kokeillut, nauttinut. Repsahdellut ja kulkenut kaidalla tiellä. Alkoholismiani lukuunottamatta olen terve kuin pukki. Tietoisuus siitä, että kohtuukäyttäjäksi en enää kykene enkä halua. Kiitollisuus siitä, että osaan elää juomatta ja käsitys siitä että en toisinpäin.

Jos on paha olla itsensä kanssa niin vaikuttaahan se ihan kaikkeen elämässä. Tervetuloa mukaan! Täällä on kaikenlaisia ihmisiä - selviytyjiä ja kompastelijoita. Mutta eteenpäin on menty :slight_smile: Yhdessä.

No niin, tilannehan on sitten aika hyvä. Terveys tallella, elämässä kiinni ja tekemisiäkin riittää. Nyt tällä kertaa lähdet vaan vielä hippasen enemmän tosissasi tähän touhuun. Tiedät mitä kohden haluat mennä, kokemustakin jo on, tällä kertaa menetkin yli siitä tulevasta putken paikasta. Oletkos kokeillut koskaan mitään apuja; vertaistukea ja ammattilaisia…niistäkin moni sen ratkaisevan avun saanut. Tsemppiä, kyllä sinä pystyt siihen. Täällähän meitä on kaiken sortin ja monenmoisen taustan omaavia juoppoja, jotka ovat onnistuneet sen korkin pitämään kiinni, joten ei ole mitään syytä mikset sinäkin onnistuisi. :slight_smile:

No tätä plinkkiä oon sillon-tällön lukenu opiksi. Päätin vain tällä kertaa kirjautua ja saada omakohtaisempaa kokemusta, kosketusta ja neuvoa. Ettei menis ihan selailuksi ja se saakelin kaikkivoipaisuusharha saisi taas valtaa. Ja rappioromantiikan kaipuu. Se nyt sentään on menettänyt tenhoaan viime reissujen jälkeen. Itsepetoksenkaan kanssa ei jaksa vuositolkulla piehtaroida, alkaa nakertaa hyvää oloa ja itsekunnioitusta se homma. Juomatavoista ja -määristä saa kuvan, että olisiko 20-25 kännipäivää tälle vuodelle. Mulle liikaa kun tulevat neljän-viiden rimpsuissa! Jalat alta ja paska housussa tolkuttomia kännejä en osaa ottaa. Tulee väsy ja koti-ikävä aina ennen sitä hetkeä. Mutta rehellinen pelko ja käsitys liiasta juomisesta, alkoholismin etenevyydestä on vahva. Suvussakin alkoholismia ihan normisuomalaisittain. Että liikaa riskejä ja mielipahaa on tässä elämäntavassa. Ihan liikaa.

Tervehdys ja onnenpotkuja elämänmittaiselle matkalle!

Olet oivaltanut asian ytimen; juopottelun miinukset ovat käyneet suuremmiksi kuin plussat. Ja todennut sen minkä täällä Lopettajissa varmaankin kaikki: tahtoo jäädä ryyppy päälle pidemmäksi ajaksi vaikka kuinka suunnittelisi ottavansa vaan sen yhden illan.

Näiden tekijöiden pohjalta voi tehdä terveen päätöksen, nyt en ota.

Putkilla on harmillinen taipumus pidentyä iän myötä ja ottomäärillä lisääntyä ja prosenteilla nousta. Olo on aina vaan huonompi ja huonompi selvitellessä.

Tässä vaiheessa ihminen tapaa usein pohtia aika ailahtelevaisestikin lopettamista ja välillä tulee mieleen ne ns hauskat jutut ja kokemukset. On ihan tervettä tunnustaa että kyllä niitäkin on ollut, ei kai kukaan olisi niin hullu että juomalla joisi jos ensi huikasta lähtien vallalla olisivat vain ja ainoastaan alkoholin tuhoavat ja rappeuttavat vaikutukset. Kyse on kokonaiskustannusten laskemisesta elämän suhteen, mitä merkitsee hyvä mieli, rauha, hyvä terveys, yöunet ja terve nälkä. Ja tärkeimpänä se, että olet juuri ottanut itsellesi parhaan henkivakuutuksen ja sairausvakuutuksen useiden sairauksien varalta jota kuvitella saattaa, vaikka et olekaan vielä huikan kanssa ehtinyt edetä tasolle, jossa fyysiset oireet alkavat jo olla aika rankkoja.

Nyt vaan yksi päivä kerrallaan eteenpäin ja aamusta teet selväksi itsellesi, että tänään en ota. Kun viinan mieliteko ehkä jossain tilanteessa iskee toteat sille vaan kylmän rauhallisesti: piruuttanikaan en ota.

Valoa ja lämpöä syksyyn, voimia tiellesi toivottelee Pohjan Akka

( ja terveisiä kaikille lukijoille kun en ole kerinnyt kirjoitella vähään aikaan, olen ollut mathkahommissa ja illalla ei nettiä käytössä)

Hei Tuuripuro.

Minä sinuna ottaisin vakavasti tuon sinun alkoholinkäyttösi. En tiedä oletko alkoholisti vai en, mutta menisin ehdottomasti keskustelemaan juomisestani A-klinikalle.

AA-ryhmiäkin voisi testata, kuten myös sitä Antabusta. Pilleri aamulla naamaan joka päivä, niin ainakaan ei spontaani repsahdus onnistu, ellei sitten ole niin hullu, että vetää alkoholia ja Antabusta päällekkäin.

Kovasti voimia, tuollaiset pienetkin putket nimittäin ovat lopetus vaiheessa aika kamalaa koettavaa!

Kiitos ajatuksista! Olen ottanut juomiseni vakavasti. Ajattelen itseni aloittelevana alkoholistina. Eikä ajatus uralla etenemisestä kiinnosta yhtään. Antabusta en koe oikein omakseni koska raittiit jaksoni kestävät yrittämättä ja luontojaan yleensä vähintään viikkoja, usein kuukausia. Krapulanpelko ja terveen elämän rakkaus riittävät siinä.

Mun vedenjakaja on se hetki, se ilta kun levottomuus alkaa kolkutella sielua. Että nyt tänä iltana juhlaa ja huomenna rappioromanttinen krapulapäivä kuppiloissa luuhaten. Siinähän on puolensa, itsepetosta väittää muuta. Jos osaisikin tuon reissun tehdä pari-kolme kertaa vuodessa niin… niin miksi tekisin sen edes silloin? Eikä se siihen jää. Jos menee se toinen päivä niin ei kahta ilman kolmatta. Sitten on jo helvetisti hankalampaa. Ja reissujen määrä ei taida sittenkään jäädä sinne pariin-kolmeen vaan neljään, viiteen tai jopa kuuteen vuodessa. Juomispäiviä onkin yhtäkkiä lähes kuukauden verran. Krapulapäiviä saman verran. Puhutaan jo pian kahdesta kuukaudesta jollain tavoin viinan vaikutuksen alaisena! Liikaa, ihan liikaa.

Sillä tänne kirjauduin, että kun tulee se hetki. Että olisi joku jo täällä sen verran tuttu, että osaisi sanoa ja osaisin kuunnella. Että mieti nyt! Älä mene! Se hetki kun tulee, ennemmin tai myöhemmin. Tuttavilta, ystäviltä en oikein tätä tukea ole saanut. En koe, että ongelmani otetaan tosissaan. Tähän ovat syynä kai muut elämäntapani ja kai vain juopottelun yleisyys. Mistä sen tiedän mikä? Asia on oikeestaan päinvastoin, harva se viikonloppu tulee viestiä, että baariin ja sinne tai tänne. Selvinkinpäin osaan käydä. Ja jos sen päätän niin en sorru.

Mutta mun sudenkuoppa on tuo repsahduksen hetki. Siinä on aina se fifty-fifty tsänssi, että menee useampi päivä. Hunningolla, sumussa. Niin nähty kierrokset, tyypit ja kuultu ne jutut. Krapulat, ui saatana. Ei enää. Ei enää ahdistusta, alakuloa ja unettomuutta.

Kiitos sanoistasi Pohjan Akka!

Ovat kuin omia ajatuksiani.

Tykkään ketjustasi, tuuripuro! Monin tavoin samantyyppinen alkoholiongelma kuin itselläni, paitsi etten minä kykene ottamaan krapularyyppyä, joten putkia en ole koskaan harrastanut. Toisaalta sitten taukonikin olivat lyhyempiä, usein vain krapula-alakulon keston verran, eli parisen viikkoa. Viimeistään kolmen-neljän viikon kohdalla levottomuus iski ja taas mentiin. Yksi villi yö ja päälle kaksi kauhuntäyteistä krapulapäivää.

Ensi viikolla tullee puoli vuotta raittiutta täyteen. Muutaman pahan levottomuuskohtauksen olen joutunut selättämään, tästä foorumista on ollut siinä apua. Minullekaan ei tukea lähipiiriltä heru, he kun eivät näe ongelmaa. Taputtaisivat vain karvaisia käsiään, jos palaisin pullon suulle.

En muista oliko minulla jotain asiaakin, luultavasti ei. Kauniin harmaita lokakuun päiviä toivotan. Heissulivei.

Mä taas en osaa olla ottamatta sitä krapularyyppyä. Lupaan sen itselleni jo ennen sen ensimmäisen illan ensimmäistä huikkaa. Jos ei aamulla ole mahdollisuutta krapulaan, sen potemiseen tai parantamiseen, niin mulla on jäänyt juomatta. Ei houkuta se yhden illan reissu, lyhyt ja tylsä; se kun perjantai-illan väsymys painaa päälle liian nopeaa ja krapulan niin “rennosta ja luovasta suorituksesta” ei ole hajuakaan. Muistan erään ensimmäisen illan parin vuoden takaa kun pakottamatonta raittiutta oli takana noin puolisen vuotta. Olut ei maistunut eikä tullut nousuhumalan auvoa. Tylsän turra olo ja kylmä kun sattui pakkasiltakin olemaan. Rommia ja jallua pöytään, mutta meno ei parantunut ja sen illan mietin, että mitä tässä kaikessa on ollut niin hauskaa ja kiehtovaa? Kun en ollut sitä osannut edes kaivata. Mutta aamulla, hyvä luoja, miten hilpeä olo oli ja jalat veivät kuin itsestään lähimpään kuppilaan. Kaikki oli niiin iihanaa! Sen ja sitä seuraavan päivän. Sitten tuli arki, mörkö ja mörön kaverit.

Mutta sellaista jatkuvaa viinan kaipuuta mulla ei ole. Se repsauttava tunne on kuin väläys, tunnelmakuva, traumaattinen sanoiksi taipumaton muisto, joka sitten vie.

Toinen syy tänne rekkautumiseen oli se outo ja helpottava tunne, että kiintiö ois niinku täynnä. Että nähty on. Jo riittää.

Moi taas lopettajat! Kuukausi kulahtanut naamasta ja neitsytviestistäni tänne. Asiat ja tunteet ovat menneet aikaslailla odotusteni mukaan: vielä ei ole viinaa tehnyt mieli. Lieneekö tietoista hetkeä, jolloin olisi mielessä käynyt? Ehkä pari muutaman sekunnin “levottomuutta” baarin ohi kävellessä, mutta nekin kaikonneet siinä missä kapakan valot. Oikeastaan tuntemus on ollut, että tuntemusta ei ole ollut ollenkaan. Sama fiiliksen muistan tuolta pidemmän ja spontaansin parin vuoden raittiuden ajalta. Tietysti raittiin elämän oikein hyvä ja raikas on ollut ja on läsnä. Uskon että tätä helppoa etenemistä kestää vähintäänkin toinen tai kolmas kuukauden siivu, jonka jälkeisiin houkutuksiin kerätäänkin voimia sieltä ja täältä. Eli on tätä plinkkiäkin on luettu kun on ehditty!

Oikein kovasti tsemppiä ja kiitosta tästä hiljaisesta myötäelosta. Jatketaan samaan malliin!

Heipparallaa! Viikonloppuna sitten kävi repsahdus. Sosiaalinen paine pikkujouluineen. Pakko tunnustaan, että jo viime viikolla oli mielessä levotonta ja kapakat houkuttelivat. Kolme kaljahuuruista iltaa niitä kierrellessä kului. Ei örvellystä ja hetkittäin jopa hauskaa. Mutta harmittaa silti. Ei repsahdus ja parin kuukauden tipattomuus, mikä ei katoa minnekään vaan se, että annoin itselleni luvan tähän keikkaan. Rappioromantiikan ja sielukkuuden kliseillä ruokin viime viikon oloani. Tänne en edes vilkaissut. Saati kysynyt rohkaisua viisaammilta. Ehkä noita kliseitä ja kohtaamisia reissussa olikin, mutta vaihtokauppana ei sen arvoista. Krapula on kääntynyt jo väsymykseksi. Pieneksi helpotukseksi, että onpahan taas yksi reissu vähemmän. Tehtynä. Takana. Taistelutappio suhteellisen pienillä menetyksillä, enkä enempää jaksa murehtia tai itseäni soimata. Katuminen on turhaa ja estää vain oppimista. Nyt toivon pidempää kuivaa kautta ja viisauttaa tunnistaa (myöntää!) jossain odottavan vaaran. Aktivoitumisen ja nöyrtymisen hetki joka tapauksessa. Kiitos lukemisesta. Saa ripittä, yritän oppia.

Häpeä, sinä suuri syntinen.
lue ainakin 13 kertaa aave maaria…
ei tosi,tuostahan se jatkuu takaiskua viisaampana,jos niin haluaa(siis
jatkaa lopettamista)…

Kyllä tuli toissapäivänä höpistyä jotain rukouksentapaista. Synninpäästöä. Armoa. Mehua ja pullaa.

On muuten tuo lopettamisen jatkaminen käsitteenä hieman outo. Sisäisesti ristiriitainen. Mutta niinpä olemme itsekin. Näillä on mentävä.

Nyt itserankaisun pariin sinne missä kivusta nautintoon on pelottavan vähän matkaa!

Hei kaikille lopettajille!

Tuli tämä ketjuni, avunpyyntöni, tässä pakkaspäivänä palavasti mieleeni.

Niin paljon on tapahtunut… muun muassa se, että kohta on kolme vuotta raittiutta takana. Tämä on ollut helppoa, minulle helppoa. Tiedän, että helppous ei ole omaa ansiotani. Kiitän siitä vertaistukea, jonka pariin pohjan löytyminen lopulta ajoi. Toisena syynä se, että olin valmis. Me olemme niin eri kohdissa valmiita, ja luojan kiitos, itse jouduin myöntämään heikkouteni ja hakemaan toisten tuen piiriin.

Elämä on muuttunut. Kirjaimellisesti ja vertaiskuvannollisesti. Ne ratkaisut, joita en ennen uskaltanut tehdä ovat tapahtuneet kuin itsestään.

Voisin tiivistää niin, että ensimmäinen vuosi oli peloista luopumisen vuosi. Koen, että sain jättää taakseni raskaan taakan. Ja toivon ja teen työtä sen eteen, etten sitä taakkaa ja sen eristämäksi enää joutuisi.

Toisen vuoden näen rajojen vetämisen vuotena. Hyvästejä asioille ja ihmisille, joiden koin tekevän enemmän pahaa kuin hyvää itselleni. Kipeitäkin hetkiä.

Tänä kolmantena olen saanut uusia asioita, ihmisiä ja elämänmuutoksia, menneen tilalle. Tommy Hellsten on aivan väärässä sanoessaa, että “saat sen, mistä luovut”. Ei se niin mene. Siitä nimenomaisesta pääset eroon. Tilalle saat jotain aivan muuta.

Ja se muu on ollut parempaa kuin olisin osannut kuvitellakaan. Ja juuri niin kuin ollut tarkoitettu. Paradoksaalisesti ensin piti vetää rajat, jotta uskalsi päästää ihmiset lähelle. Näin koska vasta silloin uskalsin luopua, ensin nähdä ja tunnistaa, roolit joissa elin ja näyttäydyin.

Toivon, että tästä pitkän pikaisen täällä käyntini, pitkän poissaolon ja löytyneen raittiuden on pieni ilo jollekin teistä. MInulle ja läheiselleni se on sitä jo ollut.

Hakekaa apua. Älkää pelätkö vertaistukea. Etsikää sopiva vertaistuki. Lakatkaa pärjäämästä yksin. Nämä olisivat kokemukseni jotka haluaisin jakaa jos ja kun joku kysyisi. Näillä pärjäät, sen sanoisin. Se sanottiin minullekin, uskoin siihen koska ei ollut enää vaihtoehtoja. Ja se on ollut totta.

Oikein hyvää alkaneen vuoden jatkoa!

tuuripuro kirjoitti

Hei ja kiitos kirjoituksestasi!
Vertaistuen avulla minäkin olen saanut pitää kerran alkaneen raittiuteni. Joka aamu on toiveenani saada viettää raitis päivä. Se on ollut sillä tavoin helppoa, että alkoholia on tarjottu vain tavattoman harvoin. Omassa päässäni on pidettävä kuitenkin kirkkaana tieto, että olen voimaton alkoholiin nähden. Iltaisin on mukava mennä sänkyyn ja kiittää itseäni suurempaa voimaa raittiista päivästä.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Mahtavaa! Kiitos kirjoituksestasi.

Hyvä kuvaus Tuuripuro!
Juuri noin se itsellänikin menee…ja siitä voi kuitenkin tosissaan raitistua… :bulb:
taas hieno kokemus josta yritän ottaa opiksi,Kiitos!