Toistaiseksi yksin Vilpolassa

Tervehdys keskustelijat!

Etsin epätoivon vimmalla netistä keskustelupalstaa päihteidenkäyttäjien omaisille, ja tänne lopulta päädyin. Toivon mukaan monet muut liittyvät keskusteluun mukaan pian ja voimme tarjota toisillemme vertaistukea.

Itse olen aikuisen pojan äiti. Poikani lähti tänään katkaisuhoitoon kahdeksi viikoksi, olettaen ettei jätä sitä kesken. Sitä ennen hän tyhjensi tietenkin vielä tilini viikonlopun aikana, että pississä ollaan.

Keskustelua odottaen!

Hei kalives59!

Minäkin olen aikuisen, kotona asuvan sekakäyttäjäpojan äiti. Sinä olet onnekas, kun poikasi on päättänyt yrittää hakea apua! Toivotan sydämestäni onnea teille! Minun poika ei (vielä) ole sellaisella kannalla, että jotain apua tarvitsisi/voisi saada tai edes haluaisi. Kesää on kai mukava viettää “rennosti”. Avaamattomia pikavippilaskuja on jo kertynyt aika pino sinne huoneen pöydälle … Synkimpinä hetkinäni pelkään nykyään hänen henkensä puolesta - sekakäyttäjistä, kun on niin kamalia tarinoita olemassa … Keväällä aloin käydä Irti Huumeista ry:n läheisten vertaisryhmässä, mutta sen on nyt kesätauolla. Siksi tällainen keskustelu on enemmän kuin tarpeen. Yritetään tukea toisiamme ja löytää valoa pimeään!

Hei

Hei senjamilena ja helga!

Anteeksi senjamilena, että tämä on ottanut aikaa. Tosiaan poikamme meni katkolle maanantaina viime viikolla ja torstaina tuli tekstiviesti, että hän on lähtenyt sieltä. Aika kuulemma tuli pitkäksi ja oli tylsää… No, homma ei kuitenkaan ole tällä hetkellä niin paha, kuin kuulostaa. Hän sanoi pärjäävänsä ilman aineita, kun vieroitusoireet eivät olletkaan niin pahat, kuin oli uumoillut. Tällä hetkellä en kuitenkaan uskalla luottaa hänen sanaansa pätkän vertaa. Noita puheita ja suunnitelmia on ollut ennenkin. Tietysti haluan uskoa, että nyt tilanne lähtee nousuun. Juuri nyt siltä näyttääkin, mutta ajan kuluessa näkee sitten minne päin ollaan menossa. Tuo pikavippi- ja muu lainailukierre on kyllä tuttua. Velkoja on mekin makseltu ian kaiken ja luotettu, että nyt poika ottaa opikseen. Tällä hetkellä hänellä on taas kaikki maksamatta, työpaikkaa ei ole ollut pitkään aikaan ja asuntokin meni maksamattomien vuokrien takia. Hän siis majailee meillä, mutta nyt ovat saaneet asunnon, jonka vuokranmaksun takaajiksi taas mieheni kanssa ryhdymme. Likkakaveri käy kyllä töissä, mutta on myös ainekoukussa ja aikoo kuulemma lopettaa kanssa itsekseen, kunhan loma alkaa ensi viikolla. Tämmöistä tämä on, mutta tällä kertaa olen tehnyt selväksi, että tuen, kannustan ja muutenkin olen hengessä mukana, mutta velkoja en enää maksa, enkä rahaa anna. Nyt täytyy löytyä muita konsteja tienaamiseen. Ensi viikolla poika pääsee rakennuksille apumieheksi ja se pesti kestää jonkin aikaa. Jos hän hoitaa sen kunnolla, siitä voisi poikia lisähommiakin. Palataan asiaan. Toivotan jaksamista teille kummallekin.

Hei !

Moi
Poika muuttaa tänään tyttöystävänsä kanssa saamaansa vuokra-asuntoon. Tyttö kävi meillä maksamassa verkkopankissa vuokraennakon juuri. Kyselin häneltä pojan vierooumisesta ja hän kertoi, että poika käyttää nyt vain lääkäriltä saamiaan rauhoittavia, mutta pelkään pahoin, että asia ei ole niin. Poika ei halunnut itse tulla meille käymään, eikä nyt pidä puhelintaan päällä, kun sanoin, että voin tulla auttamaan muutossa. Selvästi siis karttelee tapaamista kanssamme…

Niin tuttua tuo mietiskeleminen, että mikseiköhän hän halua näyttäytä ja miksiköhän puhelin on pois päältä … energiaa kuluu tähän yhteen aikuiseen lapseen kyllä mielettömät määrät … kaikki se miettiminen ja huolehtiminen. Minullakin on kaksi nuorempaa lasta. Tänään oli 8v. tyttären kanssa leikkikentällä ja huomasin vaan siinä istuessani muistelevani niitä kertoja kun olen esikoisen kanssa ollut samalla kentällä: “teinköhän silloin jotain väärin? enköhän osoittanut tarpeeksi selvästi kuinka hienosti hän mielestäni laskee liukumäkeä? miksi olinkaan niin kiukkuinen, kun hän ei halunnut lähteä kotiin, vaikka sanoin, että pitää jo mennä?”. Tällaista mietiskelin sen sijaan, että olisin ihastellut kuinka hienosti tyttö laskee mäkeä ja kiipeää telineisiin :cry:
Poika oli nyt jutellut isänsä kanssa ja kertonut olevansa kyllä selkeästi koukussa. Mitään kiinnostusta hoitoon tai terapiaan ei silti ole. Minulle hän ei oikein halua puhua asioistaan. Varmaan se minun huoli ja hätä loistaa niin pitkälle, ettei hän jaksa sitä nähdä. Eli lähinnä nyt tsemppailen itseni kanssa, että pysyisin siinä kunnossa, että voin poikaa auttaa kun se aika tulee.

Hei kaikille täällä!

Itse entisen käyttäjän näkökulmasta sen verran kommentoin etenkin tuohon viimeiseen viestiin että älkää itseänne syyllistäkö! Mä ite syyllistin vanhempia osittain, mut suurin osa johtui koulusta ja ystävistä sekä siitä tunteesta ettei kuulu mihinkään porukkaan. Nyt ite oon korvashoidossa eli yli 10v:den käytön jälkeen saan klinikalta tarvittavat bubret (tod. pieni annos verrattuna normiin, mut ite tahdoin naisena sellaisen annoksen että voisi jo parin vuoden päästä olla kuivilla lapsia varten; lapset suunnitelmissa vasta ilman lääkkeitä siis). Mut mulla esimerkiks iskällä oli jonkinlaisia mt-ongelmia jotka sit periyty mulle ja monet asiat otin aivan erilailla ku olisi oikeasti ollut ja vanhempia suojellaan aina koska ei yksinkertaisesti tahdota että he stressaavat liikaa asioilla joihin he eivät voi vaikuttaa! Pitäkää huoli itsestänne ja jos on nuorempia lapsia niin he saattavat kokeilla vanhempien lasten perässä käyttöä (mulla molemmat nuoremmat siskot vetivät useamman viikon, toinen kuukausia pään sekasin huumeilla tai alkolla), mut heillä oli itsetunto ja omat resurssit paremmat kuin itselläni ja toinen silloisen poikaystävän ja toinen itsensä takia jättivät sen maailman lähes yhtä nopeasti kuin siihen tutustuivatkin… Ainoa asia johon voitte nuorempien lasten kohdalla vaikuttaa on arvomaailma ja itsetunto jossa he kokevat päihteet turhaksi tulevaisuutta ajatellen! Nykyään ei päde uskomus, että kaikki päihteidenväärinkäyttäjät olisivat huonoista perheistä; se on enemmänkin verkostoitumiskysymys ja paljon on kiinni kaveripiiristä! Voimia kaikille teille ketkä kamppailevat läheisten huumeongelman kanssa ja älkää antako rahaa, koska narkkarit osaavat laskea paljonko rahaa annetaan ja saako ruuan muualta vai joutuuko siihen itse säästämään… Voimia!

Hei!

Onneksi nuoremmat sisarukset ottavat usein opikseen vanhemman sisaren käytöstä etteivä halua itse samaan jamaan.

Hei kaikki
Tuo itsensä syyllistäminen varmaan käy aika itsestään. Jokainen kuitenkin tekee ratkaisujaan ja päätöksiään juuri kussakin tilanteessa sen hetkisen tiedon ja taidon mukaisesti. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että noin olisi pitänyt toimia, mutta kuinka turhaa se on. Itse olen mielestäni aina toiminut lasteni parhaaksi ja tässä on tulos. Poika on tehnyt omat ratkaisunsa ja valinnut tiensä. Vaihtoehtojahan on aina useampi, kuin yksi.
No, tänä aamuna klo 03.25 soi puhelin ja poika pyysi hakemaan pois uudesta asunnosta. Hänen tyttöyhstävänsä velkojat kulemma “kyöräävät” häntä parkkipaikalla. Mieheni lähti hakemaan ja poika ulos parvekkeen kautta sukkaillaan ja ihan pihalla pihvibeitsi taskussaan. Oli kovasti pelokas. Tultuaan meille oliihan sekava ja harhainen. En tiedä mitä oli nappaillut, mutta omien sanojensa mukaan vain rauhoittavia ja unilääkkeitä. Hän selitti, että joskus Subutexin vieroitusoieina voi olla myös harhaisuutta. Epäilen, että hän oli kyllä ottanut amfetamiinia, koska aikaisemmin se on tehnyt hänet samanlaiseksi käytökseltään.
Jouduin jättämään pojan kotiin nukkumaan, kun lähdin tyttäreni kanssa aikaisemmin sovittuun reissuun koko päiväkksi ja mieheni oli töissä. Siskoni kävi sitten katsomassa pariin otteeseen, että on hengissä. Illalla palatessani poika oli häipynyt meiltä ja ilmoitti miehelleni, että tulee huomenna käymään. Katsotaan nyt, josko pääsemme keskustelemaan asiasta. Kyllä tämä toden totta pyörii kaikki pojan ympärillä, enkä tiedä miten tästä taas saiai oman elämänsä rullaamaan.

Olen Senjamilenan mies, ja hänen opastamanaan hoksasin tämän keskustelupalstan. Täytyy sanoa, että minun fiilikseni ovat aivan erilaiset kuin esimerkiksi Helgan. Olen jotenkin aika tunteeton. Selvästi olen sulkenut poikamme asian jonnekin aivojen sivuhuoneeseen ja pannut oven lujasti lukkoon.

Asiaan vaikuttaa ehkä se, että olen ammatikseni ollut jonkin verran tekemisissä aineenkäyttäjien kanssa ja kuullut niiden juttuja (en kuitenkaan ole mikään päihdehuollon työntekijä). Kun sitten aineenkäyttäjä tuli omaan perheeseen, olin jo valmiiksi kyyninen, esim. etten alusta lähtien uskonut mitään mitä se sanoo.

Tunteettomuuteeni tulee toisinaan murtumia, viimeksi silloin kun poika kertoi olevansa subukoukussa. Olen keväällä jutellut hänen taannoisten koulukaveriensa vanhempien kanssa, ja yhtäkkiä muistin, miten valoisa luonne hän oli ollut kouluaikana ja miten kaikki oli tykänneet hänestä ja miten hän oli ollut jotenkin onnellinen. Hetken aikaa tuntui pahalta, että oli tultu tähän, kunnes pistin luurangon takaisin kaappiin ja oven kiinni.

Tunteettomuudesta on toisinaan hyötyä. Esimerkiksi poika puhuu tosi vaikeista asioista helpommin minulle kuin äidilleen, koska se voi luottaa että minä en varmasti kauhistele mitään (osoitan kuitenkin olevani kiinnostunut). Filosofiani on se, etten voi tällä hetkellä tehdä muuta kuin yrittää pysyä kärryillä tilanteesta ja odottaa mahdollista parempaa aikaa.

Toisaalta tunteettomuuden takia minulta jää huomaamatta monia pieniä asioita joita vaimo huomaa, koska välttelen aktiivisesti tämän asian ajattelemista.

Olen miettinyt paljon tuota mitä Malibu sanoi, että missä määrin aineidenkäyttö johtuu vertaisryhmästä ja missä määrin lapsuudenjutuista. Varmasti vertaisryhmä on välitön syy. Voin kyllä itse nimetä sen tyypin, joka on todennäköisesti toiminut poikamme linkkinä huumemaailmaan. Vanha lapsuudenkaveri.

Kuitenkin mietin sitä, miksi juuri meidän poikamme lähti tästä lapsuuden kaveriporukasta mukaan huumemaailmaan. Monta muuta kaveria oli, jotka pyörivät samassa porukassa mutteivät lähteneet mukaan. Poikamme lapsuudesta löytyy rankkoja kokemuksia joita ei ole ollut hänen kavereillaan. Kokemuksia joihin olemme tahtomattamme vaikuttaneet. Ei tässä voi täysin käsiään pestä jutusta, vaikka tietenkään emme ole tarkoittaneet tällaista tulosta. Ja kokemukset, joille hänet altistimme, olivat sellaisia joita emme itsekään olleet osanneet ennakoida.

En varsinaisesti kanna syyllisyyttä. Ennemminkin totean, että olen tahattomasti ja tarkoittamattani, osin oman lapsellisuuteni vuoksi saattanut luoda olosuhteita, jotka ovat edistäneet lapseni rupeamista huumeenkäyttäjälsi.

Heippa!

Lapsen huumeiden käyttöön ei oikein useinkaan löydy selitystä vaikka sitä kuinka hakisi.

Hei,
Mukavaa että tämäkin ryhmä on perustettu. Olen itse käynyt samoja asioiota läpi Kotikanavan puolella esim. tässä ketjussa: Lapseni on narkomaani http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=2&t=22645
Yli vuosi on priosessi ollut meneillään ja jo jonkin aikaa kuvittelin että olemme jyrkänteen reunalta siirtymässä turvallisemmalle alueelle. Ilman Plinkissä vietettyjä hetkiä, toisten vanhempien ja esim. Malibun ja Nezumin antamaa näkemystä, kokemusta ja toista näkökulmaa en olisi varmaan jaksanut tämänkään vertaa. Eilenkin kirjoitin pitkän viestin, joka katosi jostain syystä bittiavaruuteen. PElkkä kirjoittaminen kuitenkin jo helpotti ja jäsensi ajatuksia, vaikkei niitä sitten kukaan muu nähnytkään.
Syksyn tullen siirryn itsekin varmaan johonkin vertaistukiryhmään, jossa voi livenä puhua näitä asioita.
Olen ollut vanhempaintukiryhmässä, jossa oli noin kuukauden välein tapaamisia, mutta varsinainen virallinen tapaaminen oli viimeisen kerran toukokuussa. Muutaman kerran olemme kuitenkin tavanneet muutenkin. Kaikkien lapset ovat noin 18 tällä hetkellä, joten vaikutusmahdollisuudet ovat melko vähissä.
Itse toivoisin että lapsen kuherruskausi aineiden, niiden käyttäjien ja diilaamisen hohdokkuuden kanssa jossain vaiheessa loppuisi. Onkohan “tavallinen” elämä koskaan tarpeeksi hohdokasta?

Minusta mikään muu ei nyt olisi ihanampaa!

Soilisko

Nostan vielä yhden vanhan keskustelun tälle puolelle:
Ei rahaa narkkarille http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=2&t=13502&hilit=ei+rahaa+narkkarille
Itse olen jo niin paljon kusetusta kuunnelleena melko paatunut, mutta tiedän että avusta on vaikea kieltäytyä kun lapsi tietää pehmeät paikat ja kuinka tunteisiin vedotaan. Jos ei hyvällä saa mitä haluaa, alkaa armoton syyllistäminen, vanhojen virheiden, pettymysten ja kaverikateuden yms. vyyhti johon helposti uppoat mukaan. Kumma kyllä nälkäiselle ei näytä koskaan ruoka kelpaavan. Se apu mitä pystyt ja haluat antaa ei ole sitä juuri sitä mitä halutaan. Ja jotenkin kuitenkin aina jää paha maku suuhun ja tunne että itse teit jotain todella väärää, kohtuutonta tai sydämetöntä.
Rajan asettaminen on aina vaikeampaa mitä enemmän tunteet ovat mukana.

Hei taas,

pojalle taisi nyt tulla jonkinasteinen seinä vastaan. On ollut viime päivät todella sekava, käy välillä nukkaumassa kotona ja törmäilee sitten silmät harittaen ovesta ulos. Nyt sanoi sitten menevänsä katkolle, ei halunnut, että isänsä vie vaan “kaveri” kuskaa.

En ole kauheasti tämän asian takia itkenyt, enkä nytkään paljon. Tässä on nämä kaksi nuorempaa koko ajan läsnä ja heidän takiaan kai sitten on pakko itsensä aika pian koota jonkilaiseen kasaan.

Tarkoituksenamme oli lähteä sunnuntaina muun perheen kanssa viikon lomareissulle, mutta nyt ei oikein tiedä uskaltaako lähteä. Sittenhän tämä olisi ihanteellista, jos tietäisi, että poika pysyy katkolla pitempään, mutta tuskin on suunnitelmissakaan enempää kuin huomiseen.

Nyt on raskas pala ihan fyysisesti rinnassa ja kyyneleet silmissä vähän väliä.

Senjamilena, kannattaa ehdottomasti käydä Kotikanavalla lukemassa “lapseni on narkomaani”- ja “ei rahaa narkkarille” -ketjut! Kannustaisin teitä ehdottomasti lähtemään lomalle muun perheen kanssa niin kuin olitte suunnitelleet. Tiedän, että ajatus saattaa tuntua mahdottomalta kun huoli pojasta on niin kova, mutta yleensä päihteenkäyttäjät ovat käyttäjiä hyvin pitkään, ja jos nyt perutte lomanne, saatte todennäköisesti perua vielä monta, monta seuraavaa. Te ette voi vaikuttaa poikanne päihteenkäyttöön, se on hänen oma valintansa.

Pitäisiköhän yeidän kuitenkin vain lähteä sinne lomamatkalle. Poikanne tilanne ei siitä parane, että jätätte menemättä. Olisi tietysti aina parempi, jos hän olisi siellä katkolla sen ajan. Saisitte sen puolesta hengähtää. Vaikka toisaalta tiedän, että lähtemäinen on hankalaa. Varsinkin, kun poikanne asuu kotona ja aina pitää ajatella, että mitä siellä tapahtuu ja ketä siellä poissa ollessa asustelee ja mitä he tekevät.

Meillä on nyt sen viikonlopun amfetamiiniharhaisen kokemuksen jälkeen ollut tasaisempaa. Poika kertoi eilen, että ovat tyttökaverinsa kanssa olleet ilman subutexia neljä päivää, tämä on siis viides. Tänään kertoivat, että on ollut paha päivä ja vaikea olla. Koitin vain kannustaa ja innostaa jatkamaan. Saapa nähdä kuinka käy.

Toivottavasti poikanne saisi intoa ja jaksamista katkaisuhoidon läpikäymiseen.

Kiitos hyvät ihmiset, että jaksatte osallistua tähän!

Poika tulikin jo pois katkolta. Siellä ei ollut ollut kivaa. Nyt on kotona vaihdellen sekopäisenä tai nukkuu. Käsittääkseni hänellä on menossa elämänsä ensimmäiset subutex-vieroitusoireet.

Olemme nyt sillä kannalla, että minä lähden yksin pikkulasten kanssa reissuun ja mies jää tänne seuraamaan tilannetta. Jotenkin tuntuu, että poika on itsekin tosi hädässä, enkä minä ainakaan pystyisi yhtään matkasta nauttimaan, jos hän jäisi tänne yksin. Ja kuten kalives59 sanoit, olisi huoli paitsi siitä, onko poika palatessa hengissä, myös siitä, onko kodista mitään jäljellä. Vastaisuuden varalta pitää kyllä jotenkin suunnitella, miten toimitaan, kun halutaan kaikki lähteä reissuun. Lähinnä ajattelen, että pitäisi olla joku aikuinen selväpäinen ihminen, johon poika voisi ja uskaltaisi ja kehtaisi ottaa yhteyttä silloin, kun me ollaan poissa. Nyt ei ole ketään sellaista.

Ja kyllä tuo kotona asuminen on hirveän ongelmallista.Pikkusisarukset tässä ihmettelee, että missä mennään, kun isoveli ryntäilee ja paiskoo tavaroita huoneessaan.

Hei vaan,
Kyllä tuo kotona asuminen on tosiaan ongelmallista. Tavallaan se myös mahdolllistaa tilanteen jatkumisen ennallaan. Parhaimmillaan tietysti poika on turvassa ja valvovan silmän alla eikä ihan kaikki luisu käsistä.
Toisaalta, jos on pakko hoitaa asuminen, rahaa elämiseen etc, on myös pakko ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Olen tosin nähnyt että noissa piireissä pidetään kaverista huolta, jaetaan kama, rahat ja kaikki sekä tavallaan ruokitaan käyttöä ihan loputtomiin. Ei taida olla helppoa oikeaa ratkaisua. Parasta olisi jos poika menisi katkolle ja pysyisi siellä ja sitten jatkaisi pidemmässä hoidossa. Hoitopaikoissa voi aloittaa myös sosiaalityöntekijän kanssa suunnittelun tukiasumisesta tms.
Oman kokemukseni perusteella haluaisin suojata nuo nuoremmat sisarukset mahdollisimman paljon kaikilta vaikutteilta ja ikäviltä lieveilmiöiltä. Omalta pojaltani on vierailevat tyttären kaverit ja poikaystävä vienyt kaiken mahdollisen puhelimesta pelikonsoliin, puhtaista kalsareista ja sukista farkkuihin, puhumattakaan lukuisista jääkaapin tyhjennyksistä sekä häpeästä kun koulupäivän jälkeen tulee kavereiden kanssa kotiin, siellä makaa lattialla tai hoippuu ja örisee joku vieras mies tai oma sisko riehuu sekopäisenä. Välillä on kutsuttu ambulanssia, välillä poliisia ja lukemattomia kertoja olen lähtenyt kesken töistä selvittämään tilannetta.
Päihteilevä nuori osaa vedota tunteisiimme, löytää heikot kohdat ja syyllistää niin, että kaikki ratkaisut tuntuvat vaikeilta ja vääriltä. Toistaiseksi en ole joutunut lukkoja vaihtamaan, mutta avaimia ei ole annettu asunnon vaihtamisen jälkeen. Kotiin voi tulla selvänä silloin kun joku on kotona. Toistaiseksi en myöskään anna rahaa. Mietin tarkkaan myös sitä, että mitä voin ostaa, ehkä mieluiten tarjoan aterian tms jos vain kelpaa. Usein haluaisi mieluummin rahaa että itse käy kaupassa :unamused:
Uskomattoman kuluttavaa tasapainoiluahan tämä on…
Toivotan jaksamista päivä kerrallaan!

Juuri näin on kuten sanot soilisko, eli nuori osaa kyllä syyllistää. Nyt poika on kiukkua täynnä, kun kuuli, että olemme muuttaneet matkasuunnitelmiamme. Ei kuulemma koskaan saa olla rauhassa kotona. Syntyy melkein vaikutelma, että siinä on keskeinen syy hänen huumeiden käyttöönsä. Ihan mahdoton hänen päähänsä on saada menemään sitä, että todella mielellämme menisimme ja jättäisimme hänet rauhaan, jos hän puolestaan käyttäytyisi vastuuntuntoisen aikuistuvan nuoren tavoin.

Tänään oli pari poliisia ajanut pihaan ja kysynyt siinä leikkivältä pikkusiskolta, että onko veli kotona. Onneksi nämä poliisit oli siskon mielestä olleet tosi mukavia ja toivottaneet vielä hyvää kesääkin, joten ei siitä ollut tytölle jäänyt mitään ikävää fiilistä. Joskus mietin, onkohan tyttö ottanut jo jonkilaisen positivistin roolin tässä ahdingossa, kun hän aina jaksaa olla niin hyväntuulinen ja myönteinen.