toistaiseksi lopettaja

Avaan tänne ketjun, koska olen toistaiseksi lopettanut alkoholin käytön. Heti alkuun haluan sanoa, että mun tavoitteeni ei välttämättä ole kokonaan lopettaminen. Mutta vähentämiskeinoistakaan ei juuri nyt kiinnosta keskustella, kun nollalinjalla mennään - siksi tänne.

Jos tällainen asennoituminen ja lähtökohta ei käy, niin saahan tämän sitten lukkoon nopeastikin. Eikös täälläkin puolella ole kuitenkin vieläkin juovia? Mites Keto, etkös sä ota silloin tällöin alkoholia vai muistelenko jotain mennyttä tilannetta (todellisesta tai kuviteltua).

Nyt olen ollut 10 päivää juomatta ja viimeisenä neljänä on jokaisena tehnyt mieli alkoholia: tänäänkin. Mahtaako tämä nyt sitten olla sitä kuuluisaa kuivahumalaa?

AA:han mulla ei ole oikeastaan ollut aikomusta mennä - vast’ikään ensimmäisen kerran vasta hakeuduin matalan kynnyksen hoitokuvioon tuossa terveyskeskuksella. AA:ssa muakin häiritsee vastavuoroisuuden puute ja olen sen verran itsekäs ja vähän arkakin , että musta olisi vaikeaa kuunnella toisten juomajuttuja ihan kasvotusten. Näin netissä tosin mielelläni tutustun muiden ihmisten tarinoihin ja yritän saada niistä motivaatiota. Eli apuosastolla ollaan alkutaipaleella, ehkä siis jonkinlaista oman voimattomuuden myöntämistä on ilmassa?

I

Taitaa tosiaankin Ketostix olla vapaa kaikista päihteistä… Eli hän ei käytä muistaakseni mitään psykoaktiivista ainetta säännöllisesti.

Tervetuloa tänne, meitä on useammanlaisia lopettajia jo ennestäänkin. Toistaiseksi lopettaminen on minusta ihan hyvä juttu, kuka tässä nyt huomisesta mitään vannomaan. Moni täällä on lopettanut useampaan kertaankin, ja sekin on ihan ok.

Kymmenen päivää… se on jo ihan hyvä juttu. Yritä nyt hetki vielä sinnitellä vaikka mieli tekisikin, niin kyllä sieltä alkaa tulemaan sellaisiakin hetkiä ja päiviä ettei niin kovaa hinkua ole. Ja sitten sellaisia ettei ole tarvetta lainkaan. Ja peräkkäinkin sellaisia päiviä. Ja sitten se voi jäädä pysyväksi olotilaksi. ainakin minulla alkoi helpottumaan , ehkä muillakin kun kerran lopettaneet ovat. Paremmaksi se olo ainakin muuttui.

Ja niitä keinoja on sitten monenlaisia, joilla siitä mieliteosta irti pääsee. Osa niistä löytyy näistä keskusteluistakin, jos niitä viitsii kahlata, ja hyvin voi olla että se just sinulle sopiva keino odottaa että sen vaikka tänä iltana mietiskellessäsi keksisit.

Eikä kannata unohtaa niitä ulkopuolisia apujakaan, jos vaan siltä tuntuu että niistä voisi apua sinulle olla.

Onko muita lopettajia olemassa? Omassa ajattelussani ja maailmankuvassani ei muita lopettajia olekaan kuin toistaiseksi lopettajia. Toivotan sinulle voimia tehdä ratkaisu alussa jopa minuutin välein; ei, nyt tällä hetkellä en juo. Myöhemmin helpottaa ja valintaa ei tarvitse enää niin usein tehdä.

Aallokko on oikeassa, eli jokainenhan meistä on raittiina vain “toistaiseksi”, eli päivän kerrallaan. Tosin se ero on erilaisiin nenänvalkaisukuureihin ja tipattomiin tammikuihin, ettei mielessä siiinnä koko ajan se päivä kun voi taas korkata. :smiley:

Limr ja SoiKannel, kiitoksa, juuri noin on asia kuin sanotte.

Ainoa käyttämäni psykoaktiiviseen vivahtavakin aine on kahvi. Pistinkin juuri pannun porisemaan täällä sorvin ääressä.

BlueTrane, viinanhimo on ihan normaali vierotusoire, ja siitäkin selviää yli.

Kyllä selvin päinkin voi päivä mennä niin 100% hukkaan, kuin olla ja voi. Eilen vaan räpläsin nettiä ja join kahvia.

Perheen kanssakaan ei ainakaan paremmin mene, mutta jospa olisi ohimenevää - ei vaan uskalla toivoa, että olisi. Viinapumpulissa on ollut huomattavasti mukavampaa iltoja viettää, nyt tulee oltua omissa oloissaan.

Ja vielä varoittelen, että suunnittelen tässä raittiina ollessani myös uusia mahdollisuuksia aloittaa alkoholin käyttö. Annosten laskemista, viinattomia viikkoja jne. Eli en todellakaan voi ilmoittautua “puhdasoppisiin raittiin loppuelämän tavoittelijoiden” joukkoon vielä.

Toistaiseksi en kuitenkaan juo. Helppoa on ollut tänään ja eilen.

Ei ole puhdasoppisia. Pyrimme pikemminkin hengelliseen kehitykseen kuin hengelliseen täydellisyyteen, sanoo Herra [size=50]Wilson[/size]. :slight_smile:

T

Ei sellaista fiilistä tullut ollenkaan!

Tänään olisi kaikenlaista perhetohinaa ja huomenna lähden pieneen reissuun. Eiköhän selvä linja hoidu helpohkosti ainakin seuraavaan hoitajatapaamiseen asti. Luulisin, että jouluna on sitten pahempi paikka (ja varmasti muutamia odottamattomia viinanhimoja matkan varrella).

Nyt alkais olla pari viikkoa täynnä. Viikonloppuna ei juuri käyneet (käyneet) juomat mielessä. Toinen perättäinen selvä vkonloppu, edellisestä tällaisesta putkesta on noin 4 vuotta.

Onko muille käynyt niin, että muut ihmiset ovat alkaneet selvin päin tuntua tylsistyttäviltä? Meneekö tää ohi…itsekseen tekisi vain mieli möllöttää.

Samantapaista asiaa joskus mietiskelin.
Olen katsellut asiaa siltä kannalta, että aloin funtsimaan mikä minua joskus ajoi kuppilaan tai yleensä minne vaan missä ihmisiä ja hulinaa oli?
Ehkä se ei ollut seuran hakemista vaan myös itsensä pakenemista?
Kuitenkin, itseni kanssa minun oli opeteltava toimeen tulemaan, tosipaikan tullen kun ei kuitenkaan joka sekunnilla voi mukaansatempaisevaa ryhmää olla vieressä.

Selvänä sitten näkyi paljon kirkkaammin mistä useissa porukoissa oli kysymys: useammasta itsensä ja elämänsä pakenijasta jotka yrittivät pitää yllä mukamasmukavaa vauhtia ja pintaliitoa.

Lopettaessani juomista minä todellakin tarvitsin aikaa olla kahden itseni kanssa, oli niin paljon asioita jotka olivat aivan omiani eikä minulla ollut tarvetta eikä halua julistaa niitä muiden reposteltavaksi.
Yksinolossakin on ahdistavat ja tylsät puolensa, mutta myös ne mahdollisuudet tutustua itseensä ilman että siihen prosessiin muut pääsisivät kampeamaan ajattelua eri raiteille.

Mutta, taas täytyy muistaa että tämä tuskin tapahtuu aivan sataprosenttisesti samanlaisena monenkaan muun kohdalla. Lähtökohdat, ajatukset, tarpeet ja arvot, elämäntilanne ja mahdollisuudet, psyyken rakenne ja totutut selviytymiskeinot ovat kaikilla erilaiset joten juuri sen itselle sopivan optimin tuossa itsenäisyydessä ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa löytäminen on itse ratkaistava.
Kyllä sen tuntee kun itseään kuuntelee ja miettii eri vaihtoehtojen tuloksia.

Joka tapauksessa, on ihan hyvä miettiä tuota asiaa omalla kohdallaan, jotain asiaa ajatellessa kun voi ihan sattumalta löytää ratkaisuja muihinkin asioihin… ajatusten järjestely omassa päässä on yllätyksellistä hommaa!

Eikös homo sapiens ole paitsi laumaeläin, myöskin pareittain elämään pyrkivä olio? :bulb:

Uteliaisuuttani kysysin, että elääkös Metsänreunan Mies ihan erakkona poikamiehenä ja jos, niin onko kyseessä ihan tietoinen valinta ja mixi?

Kyllähän useimmat ihmiset haluavat parisuhteessa elää. Niinpä minäkin, mutta siinäkin on variaatioita jokaisen makuun.
Minulle (ja näköjään vaimollenikin) sopii nyt … miten se Kahlil Gibran mahtoikaan temppelin pylväistä sanoa… tällainen että kummallakin on oma asunto. Eikä ole edes riidasta kysymys, yhdessä tehdään monenlaista ja toisistamme tykätään :smiley: :smiley: :smiley:

Yksinolon ja yhteisöön kuulumisen suhde on varmaankin jokaisella hiukan erilainen, ja sen itselle sopivan optimin löytäminen voi olla monessa asiassa hyväksi. Samaten juuri parisuhde on asia jota voi ja kannattaa viilata ihan omiin kotioloihin sopivaksi . Oman tilan tarve ja yhteisyys… niiden suhde on miettimisen arvoinen sekin.

Parisuhteen alkuvaihe, varsinkin nuorena, on ja sen kai pitääkin olla symbioosivaihetta jossa voi aivan hyvin sulkea silmänsä muulta maailmalta ja omiltakin tarpeilta, jos se vaihe hyvin menee niin sieltä saaduista myönteisistä kokemuksista saa voimia vielä kymmenien vuosien päästäkin. Sitten vanhemmiten voi jo vähän näin löysätäkin ja lähteä vaikka metsänreunaan mietiskelemään suhteen siitä kärsimättä.

Mulla oli vaihe, jossa oman itsensä kanssa oli niin paljon selviteltävää, etten jaksanut ollenkaan muita ihmisiä.

Nyt olen jonkin verran tasapainoittunut, ja olen ymmärtänyt, ettei kaikkien ihmisten kanssa kannata olla, joillakin entisillä tutuillani on huono vaikutus. Olen myös jonkin verran oppinut sanomaan ei, en toki tarpeeksi vielä. Joskus voin ehkä sitten taas sanoa kyllä, kun voimia on tullut lisää.

Oma puoliso on läheisin ihmiseni, mutta nautin kyllä päivistä, jolloin saan olla yksin, suorastaan odotan niitä. Ehkä pääkopassani on vielä järjesteltävää, ja se vaatii sitä hiljaista aikaa. En tiedä, kaipaisinko enää jokapäiväistä yhdessäoloa toisen ihmisen kanssa. Jos puolisostani tulisi ero syystä tai toisesta, en usko ikinä muuttavani kenenkään kanssa pysyvästi yhteen.

Silloin kun joka ilta ryyppäsin ja viikonlopun olin umpituiterissa, olin vain osittain paikalla, vaikka fyysisesti olinkin läsnä. Nyt kun olen paljon enemmän paikalla ja se tuntuu välillä liialta (suomennos: toinen rupee ottamaan pattiin!)

Jaha. Nyt on sitten niin saakelin tylsää, mikään ei kiinnosta. Ei seura eikä tekeminen, lähinnä odottelen tässä että pääsisi huomenna salille.

Viinaakaan ei ole sinänsä tehnyt mieli, mutta rennompaa ja hyväntuulisempaa oloa on. Jostain syystä en ole masentunut, pelkästään 100% pitkästynyt - olisko nyt sitten aika alkaa ajamaan alas tätä orastavaa nettiriippuvuutta.

Odotetaan illan nyrkkeilyottelua ja toivotaan että Helenius vetää vastustajaa turpaan niin että hippulat vinkuu. Mulla nyt jo syke nouee, vaikka otteluun on vielä jonkin aikaa. Onneksi kerkesin tänään jo käydä salilla vähän purkamassa paineita :slight_smile: .

T. Protsku

Johnny-boy, innostuminen jostakin, ihan mistä vaan, on avain. Minä lämmitin vanhan rakkauteni (jääkiekon seuraamisen) parin raittiin vuoden jälkeen ja antauduin sille ihan kokonaan :slight_smile: Hallilta tulin hetki sitten ja kohta on vuorossa jälkipeli kavereiden kanssa Facebookissa.

Ja Prossa, mä näin Heleniuksen livenä keskiviikkona. Mies täytti ovensuun! Mulla on niskat vieläkin kipeänä :slight_smile: Jos vaan jaksan, niin valvon ja katson tänään.

Hienoa, kyllä se on vain iso mies ja osaa lyödä tarvittaessa lujaa. Kyllä minä aijon valvoa vaikka aamulla varmaan sitten väsyttääkin. Sen kuitenkin kestää kun ei ole krapulaa :wink: .