Toipuvat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset

Tästä aiheesta ei ole tainnut olla omaa ketjua, vaikka esimerkiksi päihdeongelmasta toipuville lääkäreille ja päihdetyöntekijöille on omia vertaisryhmiäkin.

Viime vuosina minusta on näyttänyt, että päihdeongelma on etenkin lähihoitajilla varsinainen ammattitauti. Syitä siihen voi pohtia. Onko niin, että päihdeongelmaisia hakeutuu alalle liian keskeneräisessä vaiheessa, vai korottaako ammatti sinänsä riskiä päihdeongelmalle (esim. lääkkeiden väärinkäytölle).

Päihdeongelmainen, tai lääkeriippuvainen lääkäri tai sairaanhoitajakaan ei ole kovin harvinainen ilmestys päihdehoidossa.
(olihan jo toinen AA:n perustajakin lääkäri)

Itse menin lähihoitajakouluun melko tasan tarkkaan 10 vuotta sitten, elokuussa 2008. Varsin keskeneräisenä, mutta kuitenkin jo monia asioita tiedostavana ja toipumiseen päin menossa olevana. Nyt, 10 vuotta ja kolme valmista tutkintoa myöhemmin, voi tarkastella alaa niinkin ettei sen ongelmakohdat mene liikaa ihon alle.
Nähdäkseni myös Plinkissä on useita hoito- tai sosiaalialalla työskenteleviä, jotka voisivat halutessaan kertoa millaisia haasteita päihdeongelman, siitä toipumisen ja ammatillisuuden välillä on ollut.

Kiintoisan aiheen otit esille, Vadelmamunkki!

En toimi terveydenhoitoalalla, mutta raitistuttuani olen tutustunut joukkoon siellä erilaisissa ammateissa toimivia. Kaksi läheisemmin tuntemaani lääkäriä on kertonut käyneensä jonkin aikaa vain lääkäreille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä. He kumpikin ovat jättäneet sen pois, koska ovat kokeneet, että tavalliset sekaryhmät, joissa on suuri enemmistö muita kuin terveysalan ihmisiä, toimivat paremmin. Lääkärit, jos ketkä, tietävät alkoholismista, että siihen ei ole keksitty lääkettä, ja raittius edellyttää täydellistä pidättäytymistä päihteistä. Siksi mm. vertaistukiryhmät antavat hyvän mahdollisuuden heillekin elää ja toimia raittiina.

Päivä kerrallaan

^ Aivan. Voi olla, että esim. lääkäreiden ja päihdetyöntekijöiden omille AA-ryhmille on koettu tarvetta sen vuoksi, että jos samassa ryhmissä on näitä ammattilaisia ja heidän asiakkaitaan, moni voi kokea tällaisen “roolien sekoittumisen” hämmentäväksi. Päihdetoipujaakin voi hämmentää, jos samassa vertaisryhmässä törmääkin vaikkapa oman hoitopaikan sairaanhoitajaan tai ohjaajaan, tai omaan hoitavaan lääkäriin.

Eihän se tietysti mikään katastorofi ole sinänsä, mutta eras tuntemani lääkäri koki nihkeäksi tilanteen, kun käydessään tavallisessa AA-ryhmässä siellä olikin oma potilas, joka tuli puhuttelemaan hanta hoitoonsa liittyvissä asioissa. Vaikka ryhmässä tama lääkäri oli vain toipuvana alkoholistina, eikä ammattinsa harjoittajana.
Kyseessä ei tosin ollut päihdelääkäri, vaan hammaslääkäri. :slight_smile:

Tietysti on myös sellaisia oman kokemuksen omaavia päihdetyön ammattilaisia, jotka korostavat omaa päihdetaustaansa jatkuvasti, ja saattavat esim. ohjata työssään keskusteluryhmiä, joissa kertovat myös omasta kokemuksestaan. Heiltä myös usein puuttuu ammatillisuuteen liitettävä distanssi asiakkaisiinsa, ja heillä voi olla suoranaisia ystävyyssuhteita asiakkaisiinsa.

Kiinnostava aihe. Olen ollut ongelmissa lääkkeiden kanssa, mutten ikinä ollut lääkkeissö töissä tai varastamut niitä. Koen ymmärtäväni sekä alko, huume, lääke että muita addikteja hyvin, kun tiedän, kuinka helposti ihminen koukuttuu. Toisaalta en ole kertomut omista kokemuksistani, mutta osaan ohjata oikeaan suuntaan ja tunnistan tiettyjä toimintamalleja.

^ Minä pääsin siihen pisteeseen, että vielä vuonna 2011-2012 näpistin satunnaisesti jonkun pillerin työpaikan lääkekaapista. Tilaisuus tekee varkaan, ja kyseisessä työpaikassa suhtauduttiin varsin suurpiirteisesti ellei jopa leväperäisesti lääkkeiden säilytykseen ja niiden kontrollointiin. Lääkekaappikin oli rempsallaan kuin poikamiehen jääkaappi; joskin täydempi ja monipuolisemmin varusteltu.
En kerro mikä firma oli kyseessä, vaikka mieli tekisi.

No, onnekseni minulla ei ole ollut koskaan lääkeriippuvuutta, joten näpistely ei tullut tavaksi. Ja seuraava onni oli, että amk:ssa päädyin sosionomi-linjalle enkä sairaanhoitajalinjalle, joka oli toissijainen toive.
Myöhemmin päädyin myös työpaikkaan, jossa on asianmukainen ja tiukka lääkekontrolli, ja jokainen opamoxikin lasketaan säännöllisesti yksitellen, ettei niihin ilmesty selittämätöntä hävikkiä. Eipä sen puoleen, tässä työpaikassa en edes joudu lähellekään lääkekaappia koska olen sossu enkä hoitsu. Hyvä niin. :slight_smile:

Olettekos katsoneet Yleltä tätä mainiota brittiläistä drama-jännäriä “Voit luottaa minuun”?
areena.yle.fi/1-4420499

Sehän kertoo valelääkäristä, eli päähenkilö on sairaanhoitaja joka omaksuu lääkärin henkilöllisyyden ja lähtee duuniin vieraalle paikkakunnalle. Menestyypä työssään vielä loistavasti ja nousee arvostetuksi työyhteisössään, vaikka paikka on rankimmasta päästä: ruuhkainen ensiapu-poliklinikka.

Alkoholismikin liittyy kuvioon sillä lailla, että päähenkilön eras uusi kollega paljastuu ehdaksi kaappijuopoksi, jolla on pullojemma työpaikallaan ja vesipullossaan terästettyä “vettä”.
Myös päähenkilön ex-puoliso ja lapsensa isä on raitistunut alkoholisti.

Ensiapupoliklinikalla on siis pian meneillään useampikin ns. valheiden verkko. Sarja on tiivis, vain neliosainen, ja mielestäni myös kohtalaisen realistinen, niinkuin britti-sarjat usein on. On varmaan aivan totta, että pätevä ja karaistunut sairaanhoitaja pystyisi hyvinkin sujahtamaan lääkärin takkiin ja täyttämään sen vielä ihan uskottavasti.
Ihan ummikosta ei varmaan valelääkäriksi olisi, vaikka olisi miten etevä näyttelijä. Suomessa julkisuuteen taannoin noussut valelääkärikään ei ollu ihan täysin vale vale, vaan hänen lääkärin opintonsa vain olivat vielä kesken. :bulb:

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisuudesta toipuminen voi olla vaikeaa.
Moni ei edes halua toipua, tuottaahan se kuitenkin varman ja pysyvän toimeentulon.
Eläkkeellejäädessä sitten.

^ Tosi ‘varman’ toimeentulon. :slight_smile: Hoitaja tai sosionomi voi saada palkkaa jopa kaksi ja puoli tonnia kuussa bruttona. Joidenkin porhojen palkka kipuaa liki kolmea tonnia, joka onkin ruhtinaallinen palkka työn haastavuuteen ja vastuullisuuteen nähden.
Lääkärit ovat toki aivan eri sarjassa palkankin suhteen, ja raha onkin keskeinen motivaatio myös mainitsemani tv-sarjan valelääkärille.

Mitenkäs muuten metsänreunan skorpianin mielestä; olisiko parempi heittää ammattilaisuus ja koululääketiede sikseen, ja luottaa vaikkapa henkiparannukseen, rukouksen voimaan, homeopatiaan tai enkelihoitoihin? Niihinhän voi pätevöityä ilman liikaa koulunkäyntiä, koska voima tulee tuolta jostain ihmisten systeemejä korkeammalta.