Välähti tuossa mieleen, että voisi avata tällaisenkin ketjun tälle palstalle. Eli siis kerätään tänne kokemuksia meiltä, jotka ovat edistyneet pelaamattomuus (0-toleranssi)- prosessissaan.
Lyhyesti siis. Olen 30-v töissä käyvä sinkkumies. Kuten palstaa lukeneet tietävätkin, havahduin omaan peliongelmaani tammikuussa. Vajaassa 2 vuodessa hakkasin netticasinoihin 5- vuoden säästöni, kaikkiaan 15 vuoden “peliurallani” olen hävinnyt varmaan lähemmäksi 50 000€ kansanterveydelle ja “Maltalle rekisteröidyille peliyhtiöille”. Repsahduksia on ollut pari kappaletta, kunnes toukokuussa oli täysin rikki ja täynnä itseinhoa. Ongelmani oli kehittynyt peliriippuvuuden asteelle ja sain kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireita.
Nyt on 18 viikkoa taisteltu menestyksekkäästi pelihimoa vastaan. Helppoa ei ole ollut, varsinkin viimeiset 2 viikkoa yhtä helvettiä mutta kuivilla ollaan! Avainasioita itselleni ovat olleet ongelman myöntäminen, rehellisyys itselle ja kaikkien tarvittavien keinojen käyttöönotto, jottei voi pelata missään muodossa rahapelejä. Luottokortti irtisanottu, nettipankkitunnukset hävitetty, tilillä tiukka nostorajoitus! “Ylimääräinen” aika käytetään liikuntaan, perheeseen ja ystäviin, joita en vielä ehtinyt menettää.
Hävittyjen rahojen perään en enää haikaile, pelattu mikä pelattu. Tärkeintä on ettei enää senttiäkään peleihin tässä elämässä!
Gambling over!
Ps. Tiedän, että tämä turhautunut avautuminen toistaa itseään mutta tällä foorumilla on ollut ratkaiseva merkitys pelaamisen lopettamiselleni ja toipumiseeni. Tiedän saavuttavani sen olotilan vielä, ettei pelaaminen aiheuta minussa mitään reaktioita ja tuntemuksia. Nyt se vielä tunkee uniini ja kummittelee mielessä pakotienä arjen murheista. Itsekuria, työtä ja rehellisyyttä olen tehnyt ja nähnyt ja uskokaa pois, nämä keinot toimivat!
pps. kiitos koodari, nalle76 ym. kumppanit kannustuksesta ja tuesta! Jokainen löytää kyllä keinot, jos tahtoa ongelman selättämiseen on!
Moi Juxbozey
Hyvä idea, tykkään ajatuksesta. Jospa toivonsa menettävät pelaajat huomaisivat sitä kautta on todella on noita onnistumistarinoita täällä Suomessa. Tässä sinun kirjoituksessa oli todella paljon, jotta minä tunnistan omasta elämästä. Kun mietin mitä minun mielestäni on kaikista parasta, niin varmaan se että voin taas katsoa peiliin ja ei tarvitse hävettää. Paha olo, valehteleminen, rahojen perään itkeminen, rahan ja ajan puute… kaikki nämä asiat ovat jääneet kauas taakse.
Tämä on mielestäni äärimäisen tärkeä. Heti kun ihminen pelaamisen jättää, niin syntyy tyhjiö. Ja mikä sen parempaa kun etsiä jotain terveellistä harrastusta.
Aivan oikein!! Jos jollakulla on tarve avautua kerran viikossa, niin avautukoon. Tärkeintä on, että hän pysyy irti peleistä ja siinä mielessä lähes kaikki “konstit” ovat salittua.
Tsemppiä sinulle ja kaikille muille!
Eipä tää pöllömpi idea ole ollenkaan. Laitanpa siis omatkin kuulumiseni tästä lähin tähän ketjuun, kun on tuntunut jo pitempään, ettei tärkeintä ole enää pelaamattomien päivien laskeminen Juxbozey luota siihen, että kertaus on opintojen äiti, enkä usko, että tällä foorumilla voi liikaa toistaa asioita tai itseään
Olen kolmekymppinen, akateeminen, työssäkäyvä ja perheellinen (vaimo ja lapsi) ja onnellinen siitä, että minulla on heidät vielä. Pelaaminen kavensi elämää salakavalasti pikkuhiljaa ja karsi yhteydenpitoa mm. ystäviin. Nyt olen saanut onneksi korjattua suhdettani läheisiin ihmisiin. Luottamuksen saavuttaminen on sitten jo pidempi juttu. Luulen, että puhutaan useammista vuosista, joten pitkäjänteisyyttä peleistä irtautumiseen ja elämän normalisoimiseen todella tarvitaan. Velkaa on jäljellä lukuisista enemmän ja vähemmän aktiivisista pelivuosista, mutta kyllä se hiljalleen vähenee. Pelaamisessa minua harmittaa ja surettaa kaikkein eniten kaikki se hukattu aika/energia/voimavarat, jotka olisi voinut kayttää toisin. Mutta kelloa ei käännetä, siispä katse tulevaan.
Mulla on takana pelaamattomuutta huomenna tasan 9 kk. Minulla on yhä luottokorttini ja nettipankkitunnukseni, joita en onneksi joutunut pelaamattomuuteen päästäkseni sulkemaan. Päätös pelaamattomuudesta ja siitä kiinni pitäminen oli lopulta kivuttomampaa kun luulin, koska tajusin ettei pelaaminen riitä elämän sisällöksi. Ja se on ainut asia mikä lopulta jää, jos en lopeta.
Täällä yksi peliaddikti, ikää kohta 25v. Peliurani alkoi joskus ala-asteella, eli yli 15v sitten. Ensin kolikkopeleillä, ja n. 4v sitten netticasinot. Netticasinoiden pelaaminen lopetti täysin RAY:n tukemisen. Alkuun se oli paf, sitten kelpasi mikä vaan. Tiesin aina tilini tyhjäksi hakattua että jotain tässä menee väärin. Tänä vuonna visa-laskun kasvettua 2000e:hen pelkällä pelaamisella… Heräsin. Itseinhon määrää ei voinut kuvailla. Yritin heti käynnistää 0-toleranssin. Heti viikon jälkeen repsahdin - vihasin itseäni enemmän. Sitten oli pelaamatta pari viikkoa, ja sain hieman ylimääräistä rahaa. Lyhensin visan melkein loppuun… Kaikki näytti hyvältä, liian hyvältä. Kokeilin parilla kympillä, joka päästi lumipallon irti → visa jälleen tapissa.
Sanoin itselleni että nyt riittää.
Tosta on nyt n.2kk. En laske päiviä. En ole pelannut, eikä tee edes enää mieli. Velkaa lyhennetty kiitettävästi,. Henkisesti sekä fyysisesti todella hyvä olla.
Avainasioita itselle ollut todellinen myöntäminen itselle ja muiden aktiviteettien hankkiminen.
Paljon jäi sanomatta, mutta tässä jotain…
Kiitos kaikille tänne kirjoittajille! Voimia pelaamattomuuteen!
Voisinpa vielä kirjoittaa lyhyesti omasta historiasta. Eli olen kesi-ikää lähestyvä perheellinen ja työssä käyvä mies. Ennen vuotta 2006 olin pelannut monta vuotta pääasiassa pelikoneita ja veikkauspelejä. Välillä olin pari kuukautta pelaamatta. Vuoden 2006 alussa tuli sitten pitkä breikki ja olin melkein puolitoista vuotta pelaamatta ja sitten romahti totaallisesti ja pelasin taas puoli vuotta vaikka pelivelat oli jo maksettu ja elämä oli kaikin puolin kunnossa. 29. Marraskuu tuli sitten stoppi ja siitä on tänään tasan 42 viikkoa. Voi että sitä itseinhoa… Mä jotenkin ajattelin, että “mä olen kuitenkin perheellinen mies ja on hyvä työpaikka ja katso miten minä hoidan minun elämä…” Rupesi kerta kaiken niin inhottamaan tämä koko pelimaailma ja päätin että ei senttiäkään RAY:lle eikä Veikkaukselle. Päätös on pitänyt. Silloin tällöin tuli sellainen pieni kutina, esim. kun on joku Lotto-jättipotti ja työkaverit iloisesta käyvät täyttämässä lottokupongin. Tiedän kuitenkin ettei kannattaa, koska näinhän viimeksi se alamäki alkoi. Harmittomasti pienelle panoksella ja kokeilumielessä.
Joka päivä että on ilman pelejä tekee minun mielestä vahvemmaksi. En haluaisi tulla ylimieliseksi, mutta tällä hetkellä fiilis on mainio. Siitä viimeisen puolen vuoden repsahduksesta en ole kertonut kenellekään. Olen pahoillani siitä, että silloinkin olen valehdellut. Onneksi pystyin silloin hoitamaan pakolliset raha-asiani hyvin. Ja jälleenpäin katsottuna oli tod.näk. minun tapauksessa parasta, että kukaan ei tiennyt. Kuulostaa ehkä omituiselta, mutta siitä olisi mahd. seurannut jopa avioero. Miksi sitten rupesin pelaamaan, jos kerran tiesin tätä? En tiedä. Se on sairaus . Olen kuitenkin päässyt peleistä eroon ja aikomus on pysyä ja luottavainen kyllä olen.
Tsemppiä kaikille!!
Koodarin(kin) kertomuksesta tajuaa, että kukaan meistä ei ole lopullisesti kuivilla. Kerran peliaddikti, aina peliaddikti. Tämä sairaus vaatii hallinnassa pysyäkseen nöyryyttä ja taas nöyryyttä.
Näinhän se on McCane. Nöyryyttä, nöyryyttä ja vielä kerran nöyryyttä. Heti kun liiallinen itsevarmuus ja ylimielisyys saa vähänkin valtaa niin asiat ovat isossa vaarassa mennä päin h*******ä. Vahva usko minulla silti on, että olen oppinut läksyni ja peliurani on nyt paketissa. Se auttoi ja vieläkin varmasti auttaa minua eteenpäin, kun kerron itselleni, että olen vahvempi kun pelikoneiden veto.
Niinpä, nöyrä ja rehellinen pitää olla itselleen ehdottomasti. Mennet virheet osattava käsitellä ja antaa itselleen anteeksi ennenkuin voi aloittaa “puhtaalta pöydältä”.
On ollut aika vaikea viikko mutta kyllä tämä tästä taas. Päätös pitää ja siinä pysytään!
Syksyinen viikko lähti käyntiin töiden merkeissä normaaliin tapaan. Tässä kahvitauolla hetki aikaa niin voisi kirjoitella tuntemuksiaan. En tiedä mikä näin syksyllä on mutta jotenkin vaisua on elämä tällä hetkellä. Vähän ihmetyttää oma käyttäytyminen ja reagointi kiivastumalla pieniin vastoinkäymisiin, kuten jos en saa jotain henkilöä kiinni puhelimellla heti tai joudun muuttamaan sovittuja aikatauluja. Nämä ihan normaaleja päivittäisiä asioita, jotka ei sen suurempaa vaivaa vaadi mutta nyt tuntuu nostavan kierroksia…
Kuntoilu on jäänyt taka-alalle mutta hyötyliikuntaa on tullut kyllä tehtyä ja ulkoilmassa aikaa vietettyä mukavassa syyssäässä. Unihäiriöitä on edelleen mutta unissa ei pelaaminen ole viime aikoina kummitellut onneksi. Aika ajoin mieleen kyllä juolahtaa “flashbackejä” itseinhoa täynnä olevista turhautumisen hetkistä niistä yksinäisistä illoista ja öistä, jolloin hakkasin euroni netticasinojen syövereihin.
Eipä tässä siis mitään uutta, päivä kerrallaan mennään oikeiden asioiden parissa. Kaikille jotka painivat peliongelmien kanssa , olkaa rohkeita ja tehkää päätös 0-toleranssista! Ei tämä helppoa ole varsinkaan kun on ehtinyt vuosikausia totuttaa itsensä pelaamaan lähes päivittäin mutta tämä on ainoa keino, ainakin minulle!
Laitetaanpa tänne kuulumisia ja tuntemuksia lokakuulta. Kovin hiljaisilta näyttää viestiketjut näin syksyllä… Melko kiireistä on ollut pari viime viikkoa kaikin puolin. Kuntoiluharrastusta olen viritellyt, tosin säännöllisyydestä ei vielä voi puhua mutta jotain kuitenkin. Pelaaminen ei ole kummitellut pahemmin mielessä mutta muutaman kerran olen tunnistanut tilanteet, joista ennen seurasi peliputki. Eli edistystä siinä suhteessa on tapahtunut. Olen yrittänyt jättää pelaamiseen liittyvää itsetutkiskelua vähemmälle (ts. ei ole ollut aikaa) sillä huomasin “märehtiväni” asialla aivan liikaa. Ongelman myöntämisen ja pelaamattomuuspäätöksen jälkeen asiaa pitää käsitellä ajan kanssa. Nyt kun tulee 22 viikkoa täyteen, huomaan jo merkittävää edistystä ajattelutavassani ja suhtautumisessani uhkapelaamiseen.
Parin viikon päästä olen menossa pankkiin järjestelemään kortti- ja tiliasiota. Eiköhän “katkaisuhoito” ala jo olla ohi ja aika siirtyä normaaliin talouselämään. Tiedän pystyväni hävittämään nettitunnukset ja pankkikortin, jos tarve vaatii! Tietyllä tapaa olen kyllä oppinut arvostamaan käteistä ja rahaa muutenkin kesän aikana. On niin helppo sokaistua, kun raha nykyään enimmäkseen on vain jono numeroita näyttöpäätteellä…
Askeleen eteenpäin olen mennyt nollatoleranssissa uhkapelien suhteen!
Poikkean tässä vaihtamaan kuulumisia, kun edellisestä päivityksestä (ja vierailusta Valtissa) on vierähtänyt muutama viikko. Asiat varsin mainiosti. “Normaalin” elämän pariin palaaminen on lähtenyt mukavasti käyntiin. Raha-asiat kävin järjestelemässä pankissa ja työ- sekä vapaa-ajalla on ollut varsin aikaansaavaa ja aktiivista elämää. Syksyn sateet ei ole masentaneet enää ja muutenkin varsin tyyni mieli.
Näköjään omalla kohdallani toipuminen on edistynyt hyvälle tasolle. Tänään 25 viikkoa nollatoleranssia täynnä (piti kalenterista tarkastaa) eikä houkutuksia entiseen pelihelvettiin ole kummitellut edes enää unissanikaan. Yhden oudon tempauksen tein viime viikolla hetken mielijohteesta: ostin ihan ajattelematta askin tupakkaa, vaikken ole polttanut edes satunnaisesti sitten opiskeluaikojen! Eipä siinä, istuttiin iltaa kaverin kanssa ja polteltiin pois. Seuraavan aamuna oli pää sen verran tukossa että saa jäädä moinen pahe taas vuosiksi…
En ole syyssään antanut haitata ulkoilua ja kuntoilua, vaan nyt kuun alusta ajattelin siirtyä “seuraavalle tasolle”, eli kokeilen harjoitusohjelmaa. Kuntosalia ja lenkkeilyä hieman säännöllisemmin.
Edelleen olen varuillani pelihimon suhteen. Vaikka tämä kuukausi onkin sujunut hyvin niin silti pitää olla tarkkana houkutusten suhteen ja huomata tilanteet/ tuntemukset, jotka ennen johtivat pelaamiseen.
Vaikka täällä palstalla hiljaista tuntuu olevan, rohkaisen kaikkia peliongelman kanssa painivia kirjoittamaan tänne Valttiin. Tästä on todella suuri apu ollut minulle. Vaikka avautuminen ja vuodattaminen tuntuisikin toistavan itseään, ei siitä ainakaan haittaa ole!
Rohkeutta sekä tsemppiä lopettamisen ja nollatoleranssin suhteen!
Sateinen ja pimeä syksy ei oikein nostata mielialaa. Aikamoiseen synkistelyyn ole sortunut tällä viikolla. Varsinaisia pelipoltteita en ole tuntenut viimeiseen kuukauteen mutta valvominen, ahdistus, sekavat unet ym. psykosomaattiset sterssioireet ovat vaivanneet kuluvalla viikolla. Töissä ei tahdo saada mitään aikaiseksi ja lisäksi lauon kyynisiä kommentteja työkavereille puolihuolimattomasti. Pitänee varmaan käydä lääkärillä, ei tämä olo voi normaalia olla. Luonto ei vaan anna periksi myöntää, että tarvitsen jotain lääkitystä mielialan vaihteluihin. Lomakin voisi tulla tarpeeseen mutta yksin sekään ei ole hyvä ratkaisu nyt.
En vieläkään osaa päästää irti menneistä. Vuosi sitten pelaaminen oli huipussaan ja niitä haamuja vastaan taistelen edelleen. Häpeän ja syyllisyyden taakkaa kannan toiminnastani, enkä oikein osaa käsitellä näitä tuntemuksia vieläkään. Liikunta ja muut aktiviteeti auttavat kyllä unohtamaan ikävät asiat hetkeksi mutta sitten kun tulee vähän toimettomampaa, käy näin.
Pääasia kuitenkin, että tänään 27 viikkoa täynnä nollatoleranssia!
Moi Juxbozey!
Hieno saavutus toi 27 viikkoa. Se kai vie kaikista eniten aikaa, että pääsee irti menneistä. Nykyään minua ei onneksi vaiva toi pelihistoria. Se ei tietenkään tarkoita, että pitäisi vähätellä sitä tai teeskennellä että mikään ei ole koskaan tapahtunut. Jossakin vaiheessa se pitää vaan hyväksyä ja antaa anteeksi itsellesi.
Oli toissapäivänä mielenkiintoinen kokemus. Seisoin Citymarketissa neuvontatiskillä. Vieressä oli pelikoneita ja niintä hakasi jotain vanhoja ihmisiä. Selkeästi tunsin jonkin verran pahaa vointia kun hiemna seurasin niiden touhua. Pitkään aikaan ei ollut minkälaista halua ollut kokeilla pelikoneita, mutta uutta oi tämä fyysinen paha vointi.
Minulla tuli eilen 50 viikkoa täyteen. Kohta kokonainen vuosi ilman pelejä!
Muutaman 2-3 vuoden aikana olin pelannut nettipokeriin n.5000-7000 euroa. en pitänyt sitä sen suurempana ongelmana koska käyn samalla töissä ja rahaa on siis ylimääräistäkin. Olen pitänyt kuitenkin pelaamisesta eripituisia taukoja muutamia kuukausiakin. viimeeksi olin pelaamatta neljäkuukautta, kesän ylitse. yhtenä kauniina päivänä tässä muutama viikko sitten pistin peliin muutaman satasen. muutamassa päivässä olin muutamassa tuhannessa eurossa ja viikossa pelikassassani oli 25000 euroa. sitten tuli kaksi epäselvää päivää ja sain pelattua kaiken ?
ja olin vielä ajatellut että nostan tilin tyhjäksi ja lopetan pelaamisen. nyt en nosta. ja mielessä pyörii vain mikä minulle tuli ? henkisesti ja fyysisesti on todella huono olo.
Perässä tullaan! Ilman repsahduksia olisi 10 kk täynnä minullakin, tähänastisen elämäni parhaan päätöksen tein siis viime tammikuussa. KAtua ei ole tarvinnut, vaikka tiesin ettei tämä helppoa ole. 15 vuotta opelteltua käyttäytymistä on sitkeässä ennen kuin muutos todella alkaa tehdä tehtävänsä. Netistä löysin lisää tuloksia toipumisesta ja koko paranemisprosessin etenemisestä. Kun asia alkaa mennä “jakeluun” 2-3 kuukaudessa, toipuminen kestää 2-3 vuotta! Suunta kuitenkin eteenpäin, takapakkia en suostu enää ottamaan. Sen verran pahalta turhautuminen ja itseinho tuntuu. Aikaa ja voimia turha tuhlata itsesäälissä rypemiseen, vaan kaikki tarmo suunnattava itsensä kehittämiseen ja hyvinvointiin.
Sekä psyykkinen että fyysinen pahaolo on minulle tuttua pelivuosien varrelta. Pahinta oli turhautuminen jo etukäteen, kun tiesi miten illan (yön) aikana tulisi käymään. Silti vaan piti pelata tunnista toiseen. Nettipokerissa potit kasvoivat jo alussa kuukausipalkan suuruisiksi, ja aloittelijan tuurilla niitä tuli voitettua, yleensä ohivedoilla. Kotiutuksista ei paljoa iloa ollut, kun kaikki piti kuitenkin tallettaa takaisin vähintään tuplana. “Krapula” tuli vasta myöhemmin viiveellä ja se paha olo joka tuntui joka solussa oli aivan hirveää. Kun pelihimo saa vallan, jälki on rumaa lyhyessä ajassa ja seurauksista saa kärsiä pitkään…
Tämä nyt taas tällaista jaarittelua ja avautumista mutta sitä vartenhan tämä foorumi on.
Toipuminen kestää koko loppuelämän. Näitä löytyy tapauksia, jotka ovat ratkenneet pelaamaan kolmen, seitsemän tai kolmentoista pelaamattoman vuoden jälkeen. Kerran peliriippuvainen - aina vaaravyöhykkeellä.
Juxbozey luota siihen, että kertaus on opintojen äiti, enkä usko, että tällä foorumilla voi liikaa toistaa asioita tai itseään 
. Olen kuitenkin päässyt peleistä eroon ja aikomus on pysyä ja luottavainen kyllä olen.