Toipumisen taival

Olen reilu kolmekymppinen nainen, joka on juuri fyysisesti eronnut alkoholi/psyykeongelmaisesta miehestään. Henkinen toipuminen vielä alkutekijöissään ja sen hidasteena rakkaus puolisoani kohtaan ja toivo yhteenpalaamisesta. Tässä tarinani:

Tutustuin mieheeni vuosi aiemman eroni jälkeen. Olin tuolloin kahden lapsen yksinhuoltaja ja mieheni astui elämiimme luontevasti ottaen heti lapseni ja minut sujuvasti siipiensä suojaan. Ihastuin ja myöhemmin rakastuin miehessäni avoimuuteen, rehellisyyteen, ystävällisyyteen ja tapaan kohdella muita ihmisiä. Elämämme soljui luontevasti toista kunnioittaen. Pian asuimme jo saman katon alla ja n. 1,5 vuotta tapaamisestamme syntyi nuorimmaisemme.

Jo ennen kuopuksen syntymää ihmettelin mieheni ajoittaisia “kohtauksia”, jolloin käyttäytyi oudosti ja pelottavasti. Muistan erään kotiin tulon, jolloin löysin hänet aulan lattialta sammuneena tyhjä viskipullo vierestään. Oli kirjoitellut syntymättömälle lapselleen tunteellista kirjettä!

Tuon tapahtuman jälkeen oli monia viikonloppuiltoja, jolloin käyttäytyi epämääräisesti. Usein tilanteisiin liittyi suunnaton touhuilu ja samalla humalainen olemus. Ajan kuluessa näitä tilanteita tuli useammin, aina kuitenkin vain vapaapäivinä. Niihin liittyi voimakas seksuaalinen tarve ja hyvin pian myös samanaikainen vihaisuus ja aggressiivisuus. Aina kysyttäessä kielsi juoneensa mitään.

Aloin kuitenkin löytää piilotölkkejä, olutta ja lonkeroa. Niitä oli puuvajassa, autossa, vaatehuoneessa ym. Mies jäi usein viikonloppuiltaisin yksin istumaan iltaa ja aamuyön tunteina löysin hänet usein sohvalta kaatunut oluttölkki sylissä, talo täydessä valaistuksessa. Hän saattoi myös nukkua lattialla, vessassa tai muissa hyvin epämääräisissä paikoissa ja asennoissa.

Pitkään olin hänelle hyvin raivoissani ja vihainen hänen käytöksestään. Etsin piiloja, kyttäsin, vahdin, kieltäydyin tuomasta juomisia kotiin ym. Toimin kuten alkoholistin puoliso toimii.

Mieheni väitti, että juomamäärät ovat hallinnassa ja kielsi alkoholin osuuden kohtauksiin, joten oli luonnollista epäillä psyykettä. Kävimme yhdessä lääkärillä, ja sen myötä fyysiset syyt rajattiin oireilun ulkopuolelle. A-klinikallekin mies lähti pyynnöstäni mukaan, olin menossa itse juttelemaan tilanteesta joka tapauksessa. Sielläkin oltiin oireilusta hämillään, mutta yhteisesti sovimme, että Alko jää pois, jotta näemme vaikutukset hyvinvointiin.

Elin uskossa, että juominen oli jäänyt ja tilanne näytti paremmalle, mutta tietenkin jouduin pettymään. Kohtaukset menivät pahemmiksi kestäen nyt jo yhden illan sijasta useampia päiviä. Minulle pahinta oli epätietoisuus siitä mistä on kyse, mutta myös vihaisuuden ja seksuaalisuuden kohdistuessa puhtaasti minuun. Mies oli sairaalajaksolla, diagnosoitiin masennus, johon sai lääkkeet. Lääkkeiden myötä sai kai manian ja oireiden myötä soitin ambulanssin. Puhalsi sen tullessa 1.4 keskellä päivää väittäen yhä, ettei mitään ole juonut. Tuolloin silmäni aukesivat tilanteeseen alkoholin käytön osalta.

Käytös on nyt joulukuun alusta asti ollut epämääräistä. Sen yhden ja ainoan käsiksi käymisen myötä tein kipeän ratkaisun muuttaa lasten kanssa kotoa pois. Näen yhä rakkaan mieheni oireilun takana ja siksi tämä tekee niin kipeää. Mies kuitenkin kiistää ongelman olemassaolon ja vierittää syyn niskoilleni. Asettaa alentavasti sääntöjä miten minun tulee toimia, jotta hän edes ottaa minut takaisin. Ei ymmärrä, että en ole menossa takaisin, ellei hakeudu hoitoon.

Näen rakkaani oireiden takana, tiedän, että sairaus aiheuttaa tämän kaiken. Kumpi oli ensin psyykeongelma vai alko-ongelma sitä en tiedä. Tiedostan vain sen, että tässä tilanteessa voin vain joko hyväksyä hänet sellaisenaan kuin on, aggressiivisena alkoholiongelmaisena, jota pelkään tai sitten en hyväksy ja eroan. Henkisesti tilanne on kuitenkin erittäin ahdistava, mieliala vaihtelee ahdistuksesta ja epätoivosta helpotukseen. Voin vain toivoa, että mies herää jossakin vaiheessa tekemään tilanteelleen jotakin. Siihen saakka yritän keskittyä itseeni.

Hei Wilmuska, tervetuloa palstalle!

Tuli tuosta kirjoituksestasi mieleen, kun tässä yksi päivä taas mietin, miksi aikanaan rakastuin mieheen, joka joi, mitätöi minua, pahoinpiteli henkisesti ja fyysisestikin. Mitä sain siitä suhteesta, miksi mieleni väitti että olen niiiin rakastunut, että en pysty lähtemään? Että olen vastuussa hänestä, kuin äiti lapsestaan, ja vain minä tässä maailmassa ymmärrän häntä ja hänen vaikeuksiaan?

Kun mietin noita aikoja nyt, niin yritän ajatella hyväksyvästi ja rakastavasti itseäni kohtaan. En silloin osannut muuta. Olin sokea ja kuuro, läheisaddikti, tunneaddikti. Tarvitsin suhteen, joka lyttäsi minut, jotta aina välillä saisin kokea kauheiden draamankaarien välissä helpotusta, jota luulin rakkaudeksi. Jotta kokisin ulkopuolelta samaa kipua, tuskaa, jätetyksi tulemista, tuomitsemista ja alistavaa ihmisvihaa, mitä tunsin itseäni kohtaan silloin. Olin olosuhteitteni uhri. Lisäksi tarvitsin miehen, joka on addikti, koska itsekin olin. Ja olen tietysti edelleen, mutta nyt sairauteni on vain yksi osa minua, tärkeä osa, jonka haluan muistaa, mutta jonka en anna hallita itseäni.

Tunne, joka minua silloin eniten hallitsi oli pelko. Tainnuttava, valtava pelko. Onneksi huomasin addiktioni, ja aloin parantaa itseäni. Tällä tiellä olen, askel kerrallaan menen eteenpäin, yrittäen muistaa, miten helppo on elää valheellisesti toisen ihmisen kautta, kun itseään on liian vaikea kohdata rehellisesti ja aidosti.

Voimia sinulle Wilmuska, ja kaikkea hyvää!

Eiköhän tuo ole selvä tapaus että alkoholiongelma ja silleen.
Älä ihmettele nyt mitään auringon alla, alkkiksen myötä kiistää olevansa humalassa…Ihan “normaalia” touhua sikäli.
Anna sen nyt löytää pohjansa, ja tee sillävälin omasta elämästä mukava. Kerro tietenkin mitä kaikkea arvostat hänessä ja tietenkin selvinpäin vaan näette. Miehellä on ilmeisesti ollut liikaa valtaa jos olette asuneet yhdessä?
Parempi asua erillään alkoholistista, niin sillä ei nouse valheellinen itsetunto liikaa.

No juuri noin se pitääkin. Hyvä että näet ettei kyse ole henkilöstä itsestään vaan viinasta hänen edessään.
Ja hyvä ettet pelkää eroamistakaan, ei se elämä herkkua aina ole lopetti se mies juomisen tai ei,
se on jokatapauksessa niin pitkä prosessi että hyvä että menet eteenpäin ja tietenkin ihana jos mies joskus hakee apua että jälkikasvuaan näkisi vielä joskus. Nyt hän ainakin tietää mistä apua saa niin sinun ei tarvitse olla mielenterveysparantaja kenellekään aikusiell vaan saat elää omaa elämää.

Kiitos vastauksistanne! Tuntuu hyvältä saada purkaa omaa pahaa oloaan.

Puhelimella, jonka perässä tällä hetkellä olen, ei ilmeisestikään pysty lainauksia tekemään, joten yritän nyt ulkomuistista kommentoida jotakin.

Sitruunapippuri esitti aiheellisia kysymyksiä siitä miksi olen sallinut itseäni kohdeltavan kuten kuvasin. Olen mielestäni hyvinkin oman arvoni tunteva ihminen. Aina joulukuun alkuun asti alkoholiongelman laajuus pysyi minulta pimennossa. Epäilin alkoholia kohtausten aiheuttajaksi, mutta koska en voinut olla varma kestin tilannetta moraalisesta velvollisuudentunnosta. Ajattelin, että mikäli kyseessä todella on psyykeongelma, paha stressi, uupumus tms. on väärin hylätä sairastunut. Tein kaikkeni auttaakseni, mikä alkoholistin kohdalla on tietenkin mahdollistamista, mutta muun sairauden ollessa kyseessä kuitenkin ehkä ihan normaalia avunantoa. Olimme parisuhteessamme siihen asti olleet tasavertaiset ja vuorovaikutus tervettä, lukuunottamatta näitä kohtauksia, jolloin mieheni käytös poikkesi hänen normaalistaan täysin.En siis rakastunut mieheen, joka joi, kohteli huonosti, mitätöi vaan olen vetänyt juurikin rajan siihen, jolloin koko komeus räjähti käsiin eli joulukuun alkuun! En ole missään vaiheessa ymmärtänyt, miksi mies tekee kuten tekee. En ole myöskään koskaan peitellyt hänen tekemisiään. Hiljaa en ole asioista ollut vaan olen antanut tulla tuutin täydeltä, kunnes tajusin, ettei se auta.

Tuo joulukuu on sellainen rajapyykki, jolloin oivalsin miehessäni tapahtuneet muutokset, lähinnä persoonallisuudessa. Silloin tajusin, että sitä ihmistä, jota rakastan, ei enää ole. En sallinut lytätä itseäni ja juuri siksi olenkin nyt eri osoitteessa. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta arvostan itseäni ja lapsia niin paljon, että ansaitsemme hyvän elämän. On miehestä kiinni, onko hän siinä mukana vai ei.

Tällä pohjustuksella pääsen vaiheeseen, jossa voinkin kertoa näitä viime aikaisia kuulumisia, joohin toivoisin saavani kommentteja. Yritimme siis jo kertaalleen kotiinpaluuta luultuani saaneeni yhteyden mieheeni. Sovimme tuolloin, että kotona ollessamme hän juo juomansa avoimesti ja tyhjät tölkit tulevat tiettyyn paikkaan. Juominen oli tuohon asti tapahtunut aina salassa, joten halusin nyt avoimuutta ja rehellisyyttä, jotta edes tietäisin juodun määrän, jonka hän yhä väitti olevan hallinnassa ja velehtelun sekä piilossa juomisen olleen ainut ongelma. Päätin jo etukäteen, että mikäli valehtelee tai juo määrällisesti liikaa lasten ollessa kotona me lähdemme.

Pari päivää meni hienosti, kielsin itseltäni vahtimisen ja pyrin luottamaan. Kolmantena päivänä (jo!) mieheni töistä tultuaan keksi tikusta asiaa pihalle ja autolle. Ikkunasta sitten näinkin kaivavan paksista oluen ja sihaittavan auki. En sanonut mitään. Seurasin hänen touhujaan eli salaa juomista siinä sisälläkin. Hiljaa olin, kunnes mieheni tuli halailemaan ja pussailemaan, lämmittelemään. Tuolloin ilmoitin tietäväni hänen juoneen ja kielsin koskemasta. Mieheni suuttui sanomisestani silmittömästi. Kielsi juoneensa kotona mitään, mutta käyneensä oluella jo ennen kotiin tuloa. Tämä tarkoitti sitä, että oli klo 16-19 välillä juonut ainakin 2l olutta. Ensimmäinen kerta kun havaitsin näin käyvän arki-iltana.

Poistuimme lasten kanssa seuraavana päivänä. Syyksi juomiselle olen näin jälkikäteen kuullut syyksi sen, että juttelin viikonlopun suunnitelmista liikaa ja ettei hän saanut tarpeeksi huomiota (seksiä).

“Eromme” on alunperin sovittu väliaikaisratkaisuksi. Molemmilla oli toiveissa yhteen paluu, enkä olisi pystynyt erosta edes päättämään, jos en olisi voinut ainakin alkuun asennoitua siihen väliaikaisena. Mieheni varmisti ennen poismuuttoamme, että emmehän vaan sotke tähän irtosuhteita. Omalta osaltani vastaus oli varsin selvä EVVK! Hän vannoi samaa! Kuitenkin tämän viimeisimmän lähtömme jälkeen sain kuulla miehelläni olleen toisen naisen, bongattu baarista humalassa. Minä olin jotenkin arvannut tämän tulevan eteen ennemmin tai myöhemmin. Tieto loukkasi, mutta en jaksanut olla edes vihainen. Muutama päivä meni asiaa sulatellessa, enkä halunnut miestä nähdä. Ilmoitin vain tietäväni hänellä olleen toisen. Kielsi kaiken kunnes eilen tunnusti vieneensä sen kotiimme. Mitään ei ollut kuulemma tapahtunut. Ei ole pahoillaan, katsoo sen olleen oikeutensa. Keskustelemaan olisi asiasta suostunut, jos olisin taannut hänelle seksiä. Perustelikin vaatimuksensa sillä, että mikäli hän antaa minulle mitä tarvin eli keskustelun niin hänenkin pitää saada mitä hän tarvii. Voitte uskoa, että keskustelu on yhä käymättä!

Eikö tällainen ole jo henkistä väkivaltaa, seksillä kiristäminen? Minua ei niin kohdella, se on varma, mutta kyllähän tuo käytös satuttaa. Eihän tällainen ole normaalia? Jos alkoholisti mokaa humalassa, hän katuu sitä selvänä. Mutta mitä on tämä, missä katumusta ei tule eikä käytöksestä tuntemaansa ihmistä tunnista. En olisi ikinä uskonut tällaista korkean moraalin aiemmin omanneelta mieheltäni.

Kaikesta huolimatta voin itse hyvin. Olen varma siitä, että olen tehnyt oikeita ratkaisuja itseni ja lasten kannalta. Olen surullinen, mutta tiedän elämän kantavan. Onneksi pääsen itse ensi viikolla psykologille purkamaan tuntojani. Anteeksianto on ainoa tie elämässä eteenpäin ilman katkeroitumista ja siihen pyrin.

Aikaslailla tyypillinen rakkaustarina alkoholistin kanssa on tämä.

Jos miehesi tällaisiin sopimuksista kiinnipitämiseen kykenisi, niin eihän silloin olisi mitään alkoholiongelmaakaan.
Tuo on vain yksi tapa todeta ongelma, ei ratkaisu.
Eli siinä etsittiin jotain uutta rehellisempää juomistapaa. Paino silti sanalla juomis. Myöskin yrittäminen mahduttaa elämään toisen juominen. Kuin se olisi hänen kolmas kätensä. Tehdä sopimuksia. Hyvä ettet katsele vedätystä ja vedit sen rajan silti johonkin.

Tähän pätee se sama. Että jos voisi juoda kohtuudella, olla mokailematta ja esim pettämättä, pitää sama moraaliset arvot kuin oli aiemmin…niin silloinhan mitään alkoholiongelmaa ei olisi. Jälleen tapa todeta ongelma, ja tapa millä se ongelma ilmenee. Alkoholin juonti, siihen liittyvä mokailu, valehtelu, moraalin aleneminen, ne on osa sitä samaa kokonaisuutta. Ilman toista ei ole kolmatta.

Ehkä sun kannattaa pistää ylös ne kaikki konkreettiset tavat ja sanoa miehellesi esim (interventio tyyliin) "kun sunnuntaina 12.12. armon vuonna se jase, olimme sopineet, niin et pitänytkään sopimuista ja "
tätä rataa.
Sitten kerrot että epäilet vahvasti että mies ei kykene pitämään asioista kiinni koska alkoholiongelma.
Eikä niinpäin että mikä on miehessä yhtäkkiä vikana.
Vaan ala nimeää sitä ongelmaa ja suosittele että menee hoitoon mikäli ei omin avuin selviä siitä alkoholinkäytöstä voitolle ja että asia on silti hänen omalla vastuullaan.
Ja ei kannata laskea niitä pulloja ja verrata valehteleeko mies. Ottanut on ottanut, juonut minkä juonut.
Ei niihin kannata enää senjälkeen juuttua kun ongelma on todettu, ne on vain väline todeta se ongelma,
mutta niihin ei kannata sen enempää uhrata miettimisaikaa koska ne on kuitenkin faktoja.
Ja se mikä on fakta, sitä ei puhumalla enää muuteta ja mies ei pysty menneitä pyyhkimään kuitenkaan , ei edes raitistumalla etkä sinäkään.
On kaksi eri asiaa, indikoinnit jotka toteavat ongelman, ja sitten se milloin etsitään ratkaisut.
Sitten kun aletaan siirtyä ratkaisuvaiheeseen, voi toisellekin ilmoittaa että asiat on näin.
Mutta kehottaa samalla vakavasti harkitsemaan että kannattaisko tässävaiheessa yrittää laittaa se ongelma kuriin, ennenkuin menee vielä pahemmaksi. Ei siinä vielä mitään että menettää perheen, juuri silloin voi luulla ettei ole enää mitään menetettävää, mutta silloin tulee kuvaan että mitä se ihminen on oikeasti valmis maksamaan siitä että saa alkoholia. Ehkä hän ei ole paha ihminen, hän on vain viinan vietävissä joka on ihan luonnollista, onhan se melkoinen liemi sentään. Ei sitä ole tarkoitettu juotavaksi ämpäreittäin.

Niin eli ikäänkuin sinä tarvitsisit keskustelua, että mies voi lohduttaa sinua antamalla keskusteluaikaa? Entäs hänen ongelmansa. Hän ei ilmeisesti vielä miellä että hänellä on alkoholiongelma.
Ja sinä lohdutat häntä seksillä? Sellaistako hän ehdottaa?
Hän ei nyt siis ihan erota että mikä on sinun ongelma, ja mikä on hänen ongelma. Joskus ne miehet luulee, että nainen on ylläpidettävä laitos, että kun sille antaa säännöllisin väliajoin mitä naiset nyt ikinä tarvii, eli keskustelua ja rauhoittelua, lupauksia ja rakkauden tunnustuksia, niin sitten elämä jatkuu.
Kannattaa siis itse ainakin erottaa mikä on sinun varsinainen ongelma, ja mitkä kuuluu hänen tonttiinsa,
helpompi väistää nuo ansat kun on itse todellakin tietoinen asioista. Ja keskustelua ja terapiaa ja mitään helpotusta omille tunteille on alkoholistilta turha hakea, hän on se heikko ja sinä olet vahva.
Hyvä että olet terapiassa ainakin.

Ja sillä että olet vahva en tarkoita että on hyväksyttävä se tilanne, ihmisellehän pitää antaa vastuu nimenomaan,
eikä ajatella liikaa hänen puolestaan, asettua yläpuolelle. Yliymmärtäminen ja kaikki holhous…niin miten sen saisi muutettua että samalla kuitenkin voi tukea ja näyttää että hei, olen sun puolella ja toivon sulle hyvää, enkä että alkoholi vie sut.

Yrittää hakea muita syitä asioille kuin alkoholi.
Sitähän monesti kun alkoholistista erotaan, jälkeenpäin kuuluu että “ei se alkoholi ollut ainoa eron syy” johtuu just tästä että alkoholin ympärille tulee äkkiä niitä muitakin syitä.
Miehen alkoholismi tulee parhaiten palkituksi ja pääsee rehottamaan, jos hänkin saa muita syynaiheita erolle ja kaikille riidoille ja keskusteluille, kuin alkoholi.
Kaikki millä saa puheenaiheen pois varsinaisesta ongelmasta.
Monesti kuulee sitten kans että “eron jälkeen miehen juominen alkoi todenteolla”…Niin koska on kaikkien toimesta todettu että alko ei ollut ainut syy. Sen voi mies luulla helposti että siis alkoholi EI ole hänelle ongelma, on vain joukko muita ongelmia ja juomisen voi muka ehkä jopa lopettaa kun nämä "muut " ongelmat on ratkaistu. alkoholiongelmaa ei siis muka ole, niin mieshän voi autuaana jatkaa olematta hakeutumaan hoitoon: Tässä vaiheessa juominen ei ole enää tahdonalaista toimintaa, eli ei voi sanoa että mies juo koska erottiin. Ei hän juo enää minkään syyn takia,vaan siksi ettei voi olla juomatta, koska on riippuvuus. mutta virallinen selitys On että on eron syyksi laitettiin vain joukko muita monimutkaisia psykologisia vyyhtejä, kuten miehen ja naisen eroavaisuiuksia, miehen ja naisen yksilöllisiä luonteen piirteitä, asioita ja tapahtumia, jotka johtivat eroon: Ei suinkaan alkoholi. Ja mieskin on vain masentunut, ei suinkaan alkoholisoitunut.

Kiitos. Sain juuri ne vastaukset, jotka halusinkin. En aiemmassa viestissäni halunnut kertoa omaa tulkintaaani, koska toivoinkin saavani vahvistuksen omalle näkemykselleni. Tarvitsin tämän viimeisimmän kokemuksen juuri saadakseni varmistuksen ongelman olemassaolosta ja kerroin sen teillekin vain vahvistusta saadakseni.

Tuo on tosiaan hyvä pointti, että alkoholisti hakee muita syitä kuin alkoholi… Totta!

On taas niin ristiriitaisia fiiliksiä täällä. Olen kuullut tämän viikon aikana jo useampaan otteeseen, kuinka mieheni ei enää mua jaksa ja kuinka hänelle riittää. En ole suuremmin lotkauttanut korviani näille kommenteille, mutta en myöskään ottanut häntä mukaan yön yli kestäneelle lomareissullemme näiden kommenttien vuoksi.

Reissu oli mukava, mutta itse olin kuitenkin surullinen siitä, että olin reissussa ilman miestäni. Tuntui pahalta ajatella, että näin se todella saattaa jatkossa aina ollakin…

Vaikka on tuntunut, että itselleni sataa lokaa niskaan, olen viestiä laittanut, että rakastan ja välitän yhä. Luulinkin jo saaneeni mieheeni jonkinlaisen kontaktin ja sovimme yhteisestä uintireissusta lauantaille. Ajattelin, että positiivisessa hengessä laitetut viestit ja treffit koko porukalla olisivat hyvä tapa edetä tilanteessa, jossa olemme eri osoitteissa, mutta kuitenkin haluaisin tilanteemme muuttuvan parempaan.

Kun kuvioihin kuuluu alkoholi ja sen mukanaan tuoma luottamuspula syrjähyppyineen on mielestäni askeleiden oltava pieniä. Mieheni kuitenkaan ei ymmärrä tilannetta samoin. Hän ehdotti yöksi tuloa luokseni huomenna “lätkämatsin jälkeen”. Emme ole puhuneet mistään vakavaa keskustelua vaativista asioista, joten kieltäydyin. Terve ihminen kai olisi moisten mokailujen jälkeen tyytyväinen, jos hänet siltikin halutaan mukaan uintireissulle ja hänestä kaikesta huolimatta välitetään. Mieheni ei kuitenkaan näe asiaa näin, vaan kehtasi suuttua, kun en ota yöksi. Heti kun hänen ehdotuksena esitetty vaatimus ei toteutunut ilmoittikin hän jo taas, ettei halua olla kanssani missään tekemisissä ja haluaa “erota”.

Mieheni käy psykan polilla juttelemassa. En tiedä millaisia keskusteluja he siellä käyvät, mutta totuutta siellä ei selkeästikään kerrota. Oli kuulemma saanut vahvistusta siellä siihen, että minä ailahtelen ja ettei kenenkään psyyke voi sellaista kestää, että nainen puhuu yhtä ja toimii toisin. Kysyin oliko mieheni kertonut sitä miksi olemme pois yhteisestä kodista tai miksi olen etäinen (Alko ja pettäminen) niin vastasi, että siellä ei puhuta siitä vaan asioista, joita hän elämältään toivoo. Tuli fiilis, että musta tehdään sitä pahista, koska sillehän sen saa näyttämään, jos ei kerro omaa osuuttaan.

Onko tämä kaikki yhä alkoholistin manipulointikeinoja? On tehnyt kotona tänään listoituksia, joten todennäköisesti oli jotain juonutkin. Olisi varmasti muuten yrittänyt ujuttautua tänne jo tänään… Tämä arvailua, mutta sopisi kuvioon, jossa juomista ei ole koskaan aiemminkaan myönnetty (nyt en kyllä edes kysynyt)ja poltti päreensä taas heti kun hänen sanansa ei ollutkaan laki.

Toiminko oikein, kun pysyin rauhallisena ja kaikesta ivaamisesta huolimatta ilmoitin vain, että mikäli lauantaina kuitenkin haluaa uimaan lähteä niin nähdään klo 12 hallin pihalla?

Että siis miehesi voisi ostaa lipun sinun luoksesi antamalla jotain keskustelua pyydetystä aiheesta joka sinun mieltäsi painaa?
Ja toisekseen, siinä mitä sanoit miehen terapiasta. Etkai sä voi hallita mitä miehesi terapiassa puhutaan sinusta. :smiley: Miksi ihmeessä haluaisitkaan sellaista?

Arvasin, etten osaa ilmaista itseäni oikein.

Ei, en myy lippuja perheen yhteiseen aikaan odottamalla keskusteluja. Vakavilla keskustelua vaativilla asioilla tarkoitan tässä yhteydessä keskustelua turvaseksin tarpeellisuudesta syrjähypyn jälkeen. Sitä keskustelkaa ei käydä tekstiviestein, mutta mielestäni myöskään läheisyys ja seksi eivät ole asioita, joista sovitaan tekstiviestillä tapahtuvaksi tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan. Olen kysynyt haluaakoo mies olla mukana perheen yhteisessä tekemisessä (lapsille tärkeä juttu). Hän on nyt itse se, joka asettaa mukaan tulolleen ja mukana olemisen haluamiselleen ehdon eli yöksi tulon. Olen siis itse pyyteettömästi vain ilmaissut haluni viettää aikaa yhdessä ja pysyn siinä.

Tuttua tuo että sitä luulee saaneensa jotain etenemään, mutta joskus kyllä ne riippuvaisen mielialat vaihtelee ihan tuulen mukaan. Olisiko vain sitten toimittava omaksi parhaaksi ja välitettävä sellainen viesti minkä haluaa antaa, pidettävä omat rajat samalla ettei tarvitse hermojaan menettää toisen tekemistä valinnoista, kuten jos menee uimaan niin se varmaan kannattaa suunnitella omasta halusta mennä uimaan, koska ei toinen välttämättä tulekaan tai muuta. Omalta puoleltaan voi yrittää kertoa viestin, mutta se miten toinen ottaa asiat vastaan, siihen kait ei voi oikein mitenkään vaikuttaa. Jännä juttu että riippuvainen saattaa ottaa hylkäyksenä ja pettymyksenä jos rakkautta ei osoitetakaan enää siinä muodossa missä hän on tottunut.
Ei tietenkään, koska hän itse toimii vääristetyn minäkuvan ja rakkauden mallin mukaan, eli rakkaus on suunnilleen = “ihmiset tekevät kuten haluan ja saan olla kännissä samalla”… No jos tämä on se lähtökohta, niin toisten yhtäkkinen kapina näyttäytyy tietysti että hänestä ei välitetäkään tai että häntä itseään yritetään manipuloida. Ehkä riippuvainen näkee muut ihmiset kuten näkee itsensä.
Ja hän on joskus oikeassakin, onhan pysähtynyt kellokin kaksi kertaa päivässä oikeassa. Kyllähän riippuvaista koitetaan manipuloida monelta taholta. Jopa valtion taholta kaljanmyyntiaikoineen ja veroineen. Joten tämä tunne saa vahvistusta tietenkin. Siksi suositellaan varmaan aina sitä al-anonia kovasti, koska itsensä ja motiiviensa tutkiminen on tärkeää myös sentakia, että omalta osaltaan tulee toimittua sekä sydämellä että järjellä asioissa, koska manipuloinnista ei voi jäädä kiinni niinkauan kun ei sitä tee. Kunhan ei tee sitä siksi, että sillä saa jonkun raitistumaan. Ketään ei voi kuitenkaan raitistaa ikinä.

Jotenkin tuntuu että teillä on kommunikointiongelma. Mies selvästi luulee, että jos tapaatte niin silloin se on sen merkki, että kaikki on hyvin, kun taas sinä ajattelet, että tapaaminen ei tarkoita sitä että kaikki on hyvin. Sinä haluaisit vakavaa keskustelua, mutta mies ei sitä halua ja jopa kiristää seksillä, jotta saisit sen minkä haluat eli keskustella. Tilanne on tosi vaikee silloin jos toinen ei halua keskustella ja toinen haluaa. Ei siinä ongelmat ratkea. Olisiko niin, että miehesi kokee keskustelutilanteet jostain syystä sellaisiksi, että hän ei niistä itse saa mitään ? Pitäisikö miettiä että miten keskustelutilanteisiin saisin sellaisen ilmapiirin, että mieskin kokisi ne palkitsevina. Tai sitten mies ei vain ole keskustelijatyyppi ? Seksillä kiristäminen, jotta suostuisi keskustelemaan kuulostaa kyllä pahemman luokan manipuloinnilta. Jos mies ei kaikesta huolimatta suostu keskusteleen niin sittenhän siinä ei jää muuta vaihtoehtoa kuin viestittää omat ajatukset kirjallisesti.

Kiitos vastauksista! Paljon onkin tapahtunut ja on aika tehdä jonkinlainen tilannekatsaus!

Niinhän se on, ettei voi kantaa vastuuta toisen valinnoista. Olen yrittänyt nyt tosiaan elää sen mukaan minkä viestin haluan itse välittää. Rakastan miestäni ja aidosti koen, että siinä on elämäni mies! Hän on se mitä elämääni haluan, hän on se, jota rakastan! Tiedän, että alkoholia en piiloteltuna ja käyttöä salaillen elämääni halua, mutta mieheni haluan! Tämän viestin olen nyt yrittänyt välittää kaikin tavoin myös mieheni tajuntaan! Nielin loukatun naisen ylpeyden ja laskin suojakilpeni, jotta voisin myös itse saada sen mitä haluan.

Olemme nyt olleet saman katon alla. Tämä on toisaalta helpottavaa, toisaalta raastavaa. Luulen, ettei ero ole meidän kohdalla sittenkään se ratkaisu, jolla onnen löytäisin. erossa olo tuntui piinaavalta, loppujen lopuksi minun ei ollut ollenkaan helppo hengittää! Nyt koen, että meillä on taas jonkinasteinen yhteys. Mieheni sanoo ymmärtävänsä tekonsa ja niistä aiheutuneet seuraukset ja olevansa niistä pahoillaan. Hän vaikuttaa saaneensa jonkinlaisen yhteyden minuuteensa, joka on ollut hukassa jo pidempään ja ehkä kenties siksi aiheuttanut myös surujen hukuttamisen alkoholiin. Hän on määrätietoinen ja ilmaisee halunsa muuttaa asiat. Tämä asenne on aivan uusi, ei turhia lupauksia vaan puhtaasti määrätietoinen asenne ja halu muuttaa asiat. Mieheni on toisaalta vapautuneempi, mutta toisaalta ehkä jopa liiankin ehdoton, etsii kenties rajojaan.

Luulen, että myös minussa on tapahtunut muutos. Pystyn rakastamaan häntä silloin kun asiat ovat hyvin ilman, että olisin etäinen ja varauksellinen kaiken aikaa. Rakastan hänen uutta minäänsä, vai olisiko se sittenkin vain se sama mieheni, joka hän on ollutkin… Arvostan ja rakastan häntä sellaisenaan kuitenkin paljon entistä enemmän kaiken jälkeen. Juominen mietityttää kyllä, pelottaakin jopa! Mieheni on kuitenkin sanonut olevansa avoin ja rehellinen jatkossa, joten yritän nyt luottaa siihen, että näin on! En ole vaatinut lupauksia, enkä saanut niitä. Rakkautta suhteessamme on, mutta yhteiselämän edellytyksenä on nyt se avoimuus ja rehellisyys. Alkoholiriippuvuutta mieheni ei myönnä ja tietenkin toivon, ettei sellaista olekaan, mutta sen näyttää aika. Onhan tuota alkoholia kuitenkin todistetusti melkoisia määriä jo tämänkin vuoden puolella mennyt ja vaikka se ei olisi hänelle ongelma niin sellaisenaan jatkuessaan se on sitä minulle!

Koen, että meillä on tällä hetkellä liian paljon keskustelua vaativia asioita. On niin paljon hänen loukkaavia tekojaan, jotka painavat mieltäni, niin että on vaikea elää! Viime vuosi oli aivan erityisen raskas meille molemmille exäni aiheuttaman kiusanteon vuoksi. siinä riitti prosessoitavaa ja mieltä painaneita asioita yllinkyllin. Molemmat yritimme selviytyä niistä ulkopuolelta tulevista stressitekijöistä omalla tavallamme, minä vetäytyen (haluan usein olla yksin silloin, kun jokin asia painaa mieltäni) ja mieheni kai juoden, koska hän taas olisi kaivannut enemmän läheisyyttä, eikä sitä saanut. Nyt on sitten se tilanne, että hän ei vaan enää jaksa keskustella… ei varmaan mistään, mutta ei ainakaan omista tekosistaan. Ymmärrän halun elää edes hetken normaalia, rauhallista elämää. Sitä minäkin haluan!

Kyllä, meillä on kommunikointiongelma, mutta ymmärrän kyllä myös sen, ettei kaiken aikaa voi olla selvittämässä jotakin. Olenkin nyt yrittänyt antaa asioiden olla ja nauttia hetkestä! Jos/kun meillä on hyvä olla tulee aika keskusteluillekin varmasti. Tämä helpottaa minua, kun saan purkaa omia ajatuksiani edes kirjoittaen!

Yritän nyt siis antaa itsestäni sen, mitä toivoisin myös mieheltäni minua kohtaan. Olen haavoittuvainen ja tiedän, että tässä tulee joko turpaan tai elän elämääni onnellisena. Toivon todella, ettei mieheni alkoholinkäyttö ole vielä riippuvuutta, jolloin voisi saada itseään niskasta kiinni. tiedän kuitenkin myös oman rajani, joten epätoivoinen en ole. Joitakin merkkejä salailusta on ollut ilmoilla jo tänä aikana, en tiedä kuvittelenko vai tulkitsenko oikein, mutta annan asian nyt toistaiseksi olla ja seurailen tilannetta!

Kyllä alkoholistin lähipiirissä on aina piinaava olo eikä ole hyvä hengittää, asuu sitten yhdessä tai erikseen. Ja siis kyllähän hänellä ON riippuvuus.