Toipilaan mutkikas tunne-elämä ja korkkaamis-uhkaus

Muistui mieleen tälläinen asia, josta on joskus kauan sitten keskusteltu, mutta ei juurikaan viime aikoina.

Jos alkoholisti on juodessaan pitänyt itseään jonkinlaisena maailman napana, hän saattaa pysyä samassa ajattelutavassa korkin suljettuaankin. Hän voi ikään kuin alkaa manipuloida ympäristöään, etenkin perhettään tai läheisiään sillä, että hän on “raittiina mutta ei takaa kuinka kauan.” :bulb:

Mikä oiva keino, varsinkin jos jäljellä on vielä perhe joka pyrkii tukemaan alkoholistia kaikin tavoin, eläytyy hänen oikkuihinsa ja suostuu tekemään mitä tahansa koska alkoholistikin niin kovasti yrittää. Onhan alkoholisti tehnyt suuren uhrauksen ja uroteon saadessaan korkin kiinni, jonka vuoksi maailman on osoitettava hänelle suosiotaan.

Tämä on tietysti jossain määrin ymmärrettävää, ja tottakai raitistumisen alkutaipaleella tarvitsee paljon tukea. On plussaa, jos tukena on rakastava perhe joka tukee päihteettömyyteen. Noidankehäksi asia muuttuu vasta sitten, jos toipilas alkaa ikään kuin kiristää muita sillä pysyykö korkki kiinni.
Jos tulee yksikin poikkipuolinen sana, alkoholisti uhkaa lähteä juomaan. Jos joku on eri mieltä, sanoo jotakin mistä alkoholisti ei tykkää, tai jotenkin ei muuten huomaa raitistujan erityisasemaa, niin hänpäs uhkaakin lähteä juomaan!
Kiukkua alkoholistissa voi herättää, ettei kovin laajaa piiriä pysty manipuloimaan tällä tavoin. Työkaverit, pomo tai muuten vaan ärsyttävät ihmiset eivät piittaa ihan niin paljon alkoholistin juomaan lähtemisestä, että heitä voisi suorastaan kiristää tällä.

Tässä oikullisuudessa toipilaalle on kuin onkin tärkeää vertaistuki. AA:ssa voi olla joku, joka tunnistaa oireen koska on itse elänyt saman vaiheen, ja oppinut itseään reflektoimalla mistä on kyse.
Samalla tavoin manipuloiduksi tullut läheinen voi kuulla vastaavista kokemuksista jossain omaisten ryhmässä.

Juomaan lähtemisen taustalla on loppupeleissä tietyt yksinkertaiset syy: viinanhimo, juomisen halu, keinojen loppuminen raittiuden ylläpitämiseen. Tai se, että järkeilyn tuloksena juomaan lähtemisen “edut” alkavat painaa vaa’assa enemmän kuin raittiina pysymisen edut.
Tämän voi kuulla myös osaavalta päihdetyöntekijältä, jos kohta toipumisessa pidemmällä olevalta vertaiseltakin.

Tänä oli vattumunkilta erittäin hyvä avaus. Tunnistan kirjoituksestasi itseni. Olen tuolla lailla pedannut juomistani useita kertoja. Perheen kanssa marttyyriksi voi heittäytyä ihan kasvokkain ja esim. työpaikan suhteen voi omassa mielessään rakentaa tähän liittyvän marttyyri- tai kiristyskuvion, joka oikeuttaa juomaan. Käyn siis ns. manipulointikeskustelun itseni ja työyhteisön tekojen sekä tästä kumpuavien kuviteltujen kommenttien kautta. Kotona voi sitten juomisen syyksi heittää työstä kumpuavat ongelmat ja jos haen usean päivän juomisputkea, niin löydän syitä myös perheen ymmärtämättömyydestä minua kohtaan. Näin saan aikaan sellaisen ”minä vastaan muu maailma - asetelman”, että korkin aukaisu tuntuu vähintäänkin oikeutetulta.

Perheen kanssa homma on mennyt tähän saakka niin, että olen jo raittiuslupausta itkiessäni tehnyt itsestäni marttyyrin, joka rakentaa perhe-elämän arkeen pieniä viinamiinoja, joihin läheiset jossain vaiheessa astuvat ja joista johtaa suoraan herkoärsyke viinahampaaseen, jonka kolotukseen haen välittömästi rohtoa pitkäripaisesta. Tätä peliä olen pelannut pidempään kuin miesmuistini muistaa.

Tunnistan tuota itsessäni tänään lähinnä muiden addiktioiden suhteen ja hieman eri
tavalla. Kyse on jonkinlaisesta lapseksi taantumisesta ja uhriutumisesta, jolloin on lupa
retkahdella.

Omassa tapauksessa asia ei sommin liity muihin ihmisiin,sillä elän aika itsellistä elämää,
mutta mielessä saa helposti tehtyämuista ja pahasta maailmasta yleensä syypään
omaan tyhmään käytökseen.
Jotenkin yksinkertaistan asian itselleni niin, että addikti tahtoo toteuttaa addiktiotaan,
oli kyse päihteistä tai mistä vaan ja on tosi kiero itsensäkanssa,että saisi luvan toimia
‘luontonsa’ mukaisesti.

Hyvä siis olla tarkkana ja pyrkiä rehellisyyteen itsensä kanssa, mutta pelko on turhaa,
koska paremmin tuloksia tuottaa positiivinen manipulointi(hee,minkä ilamus-hirviön
keksin), sillä hyvällä saa hyvää ja pakolla ja ‘pahan’ kautta pakonomaista kärvistelyä.

Mula on korkkaus-uhkaus useinkin, mutta ei perhekle eikäs kavereille tai kenellekän ihmiselle… vaan YläKertaan… koska rukoukseeni “JUMALA ANNA AKKA, ANNA AKKA” ei vastata ja sitten otan ohjat omiin käsiini ja lähden iskemään sen itse… :smiley: :smiley: :smiley:

Ei kai tuotakaan olisi tarpeen muistaa, mutta kyllä, löytyy muistin sopukoista haalistunut tieto siitä että joskus nuorena tuli tuollaistakin tehtyä.

Sitä en muista oliko just juopottelusta ja sen oikeutuksesta kysymys vai jostain muusta, mutta se lapsellisen asenteen muistan.

Leikin nimi oli
katso nyt mitä sait minut tekemään!

Eihän se toinen tietysti sitä ymmärtänyt, kun ei ollut minua laittanut mitään tekemään, omia ajatuskulkujani ne olivat. Mutta kyllä minä itse niihin uskoin. Se toinen oli aiheuttanut jollain tavalla sen että minä sitten käyttäydyin järjettömästi ja kärsinkin, piruparka, suunnattomasti sekä Sen Toisen tekemistä vääryyksistä että niistä edellisestä jotenkin ja jonkun ajatusleikin mukaan aiheutuneista omista töppäilyistä.

Tuohon leikkiin sitten tuli loppu ihan luonnonmenetelmällä. Ikää ja kokemusta kun karttui, niin ei ollutkaan enää helppoa uskoa itse siihen mekanismiin jonka mukaan minun käyttäytymiseni olisi Sen Toisen syytä. Ja kun siihen en enää itse uskonut niin se menetti tehonsa, omassakin mielessäni.

Vanheneminen auttaa moneen vaivaan, mutta on sillä tietysti haittapuolensakin.