Toinen vuosi

Olen viime aikoina tiiviisti seurannut Plinkkiä ja ajattelin nyt itsekin yrittää kirjoittaa. Kirjoittaminen on minulle aika vaivalloista sillä usein mietin ja mietin sanojani ja lopulta kaikki ajatukseni tuntuvat typeriltä ja yhdentekeviltä. Olen kuitenkin saanut täältä paljon apua ihan vain lukemalla muiden tarinoita, kiitos kaikille!
Plinkistä on ollut hyötyä etenkin niinä hetkinä kun oman pään sisällä käynnistyy tuttu ongelman vähättely: onkohan minulla koskaan ollutkaan mitään alkoholiongelmaa… alkoholisti nyt en ainakaan ollut… voisinhan kokeilla taas…

En ehkä ylittänyt viikottaisia riskirajoja useinkaan, kokonainen viinipullo tyhjentyi kuitenkin aina kerralla. Ja juomisen suunnittelu ja odottelu oli minusta pakonomaista, se kulutti valtavasti voimia.
Toivon niin, että saan pidettyä kiinni tästä.

Yritän nyt kirjoitella tänne aina välillä,

Anna mennä vaan! Ja hienoa, että olet saanut apua jo lukemisesta :smiley: Siitä saa pidettyä kiinni aktiivisella työstämisellä, minua ainakin helpottaa just se. Yksi asia, mitä opettelen täällä, muissa vertaisryhmissä ja elåmässä on rehellinen puhe esim. hienosti puhumisen sijaan. Jos tosiaan keskityn vain sen räknäämiseen, miten hienoja ajatukseni ensisijaisesti ovat, menee hyvä räknääminen ihan hukkaan: sen sijaan, kun keskityn puhumaan totta siitä, mitä koen, tunnen ja ajattelen - missä tilanteessa olen kulloinkin oikeasti - niin pääsen myöskin käsiksi itseeni paremmin ja olen tavallaan kotonani omassa elämässäni. Madalla siis rimaa ihan rauhassa sinäkin :slight_smile:

Kiitos Antiloopin paluu!
Liika itsekriittisyys ja omien tekemisten ja sanomisten murehtiminen on todellakin viheliäistä. Alkoholi tietysti hetkellisesti auttoi laskemaan rimaa, mutta seuraavana päivänä itsesyytökset palasivat moninkertaisina.

En ole varma, olisiko minun hyvä tarkemmin pohtia riippuvuuksiani ja ongelmiani, vai antaa aiheen hiljalleen hiipua ajatusten taustalle. Tällä hetkellä arki tuntuu melko tasaiselta ja kestettävältä. Olen hyvin alakuloinen ja iloton, mutta selviän. Pelkään, että edessä on jokin odottamaton kolhu, joka horjuttaa tämän nykyisen tasapainoni.

Perfektionismi, kova vaatimustaso itseä kohtaan ja kohtuuton yksin pärjäämisen paine on monen riippuvuusongelmaisen ydinongelmia. Sitä kannattaa ainakin tutkia ja opetella ihan tietoisesti ottamaan chillimmin itsensä kanssa. Muistan, kun olin aikoinaan ollut raittiina vähän toista vuotta ja tuskailin psykiatrilleni, että koen olevani epäonnistunut, kun joudun vieläkin syömään mielialalääkkeitä ja rauhoittavia. Psyka kysyi, että mitä pahaa siinä on, sullahan on vain lievä lääkitys, joka auttaa sua voimaan paremmin. Selitin, että koen olevani huono, kun en pärjää ilman ja että hävettää joka tapauksessa kaikki juomiset ja kaikki. Psyka sanoi, että kenen mielestä mun täytyy olla jotenkin erilainen kuin muut ja että eikö kaikilla ole jotakin ongelmia. Silloin aloin itkeä vuolaasti, kun tuntui, että joku hillitön taakka vain putosi: tajusin, ettei mun ole PAKKO ajatella niin kuin ei ole PAKKO juodakaan, että kestäisin itsestäni ajattelemisesta niin kuin ajattelin. Ok, ei ihan helppoa vieläkään mutta jo erilaista.

.

.